Blogipäivitystä videona, mutta jos teillä on tärkeää tekemistä, älkää missään nimessä tuhlatko kuutta minuuttia alla olevaan videoon. Pahoittelen turhaa paskan jauhantaa, sössöttävää pölinää, siihen etten osannut uudella videotyökalulla pätkästä pois noita kun kääntelen kameraa yms. ja että aamujumituksena ei lähteny juttu, ääni, eikä naama luistamaan.
Ja kun sanon kengityskurssin hinnaksi 50 euroa, niin tarkoitan että 500 euroa..
Ps. kun hetki sitten ylittyi 200 kappaleen lukijamäärä, niin olisi jonkinlaisen kilpailun paikka. Minkälaisen ja mikä olisi palkintona, saatte ehdotella!
Toimiiko video nyt?
7. joulukuuta 2011
1. joulukuuta 2011
Prosessi ja media #6
Google korvaa transsukupuolisten työntekijöidensä sukupuolenkorjausleikkaukset
Vuoden seksuaalikasvattajapalkinto Anders Huldénille ja Aukust Yrtille
Tasa-arvovaltuutettu: Transsukupuolisten ihmisoikeudet eivät toteudu
TRANSHELSINKI;
Itse en tapahtumaan päässyt kaukaisen sijainnin takia, mutta jos ensi vuonna pääsisi uusiksi. Kuitenkin kiinnostuneille lyhyesti linkitettynä TransHelsingin seminaari.
- TransHelsinki-seminaarin alkuräppi (Setan pääsihteeri Aija Salo)
- TransHelsinki-seminaari: Transnuoret tekevät itse infomateriaalia mm. opettajien käyttöön (Muu, mikä? -hankkeen edustaja)
- TransHelsinki-seminaari: Ihmisoikeusvaltuutetun raportti ja suositukset toimivat keskustelun työkaluna hallitusten suuntaan (Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetun toimiston neuvonantaja Lauri Sivonen)
- TransHelsinki-seminaari: Tasa-arvovaltuutettu ehdottaa translakiin muutosta (Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen)
Vuoden seksuaalikasvattajapalkinto Anders Huldénille ja Aukust Yrtille
Tasa-arvovaltuutettu: Transsukupuolisten ihmisoikeudet eivät toteudu
TRANSHELSINKI;
Itse en tapahtumaan päässyt kaukaisen sijainnin takia, mutta jos ensi vuonna pääsisi uusiksi. Kuitenkin kiinnostuneille lyhyesti linkitettynä TransHelsingin seminaari.
- TransHelsinki-seminaarin alkuräppi (Setan pääsihteeri Aija Salo)
- TransHelsinki-seminaari: Transnuoret tekevät itse infomateriaalia mm. opettajien käyttöön (Muu, mikä? -hankkeen edustaja)
- TransHelsinki-seminaari: Ihmisoikeusvaltuutetun raportti ja suositukset toimivat keskustelun työkaluna hallitusten suuntaan (Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetun toimiston neuvonantaja Lauri Sivonen)
- TransHelsinki-seminaari: Tasa-arvovaltuutettu ehdottaa translakiin muutosta (Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen)
29. marraskuuta 2011
Prosessi ja random #23
Sain siis vihdoin pari viikkoa sitten sen lähetteen kirurgiaan (joka olisi pitänyt lähteä ainakin puoli vuotta sitten mutta lääkäri unohti), mutta sieltä ei ole vielä kuulunut mitään. Elättelen toivoa että ennen ensi huhtikuuta olisin jo päässyt rintakehäoperaatioon.
Myöskin tuli uusi päivitys nettiin että sustanonia saadaan tämän hetkisen tiedon mukaan vasta huhtikuussa. Menemme Minjan kanssa Turkuun ja toivon löytäväni vanhasta huoneestani testogeelini jämät että kehoni saa edes jotakin testosteronia. Tammikuussa täytyy kattoa jos vaikka ottaisi lääkäriin yhteyttä ja pyytäisi sitten Nebidon -nimistä testosteronia vaikka yksi ampuli maksaakin Kela-korvauksienkin kanssa noin 80 euroa. Sen kanssa kropassani onkin 12 viikkoa testoa, kun sustanonin vaikutus on vain 2-3 viikkoa.
Tulipa sekava selitys, mut kelpaako kun kello on 8:52 ja lagaan pahasti.
Se siitä prosessinkulusta. Muuten mulla menee yllättävän hyvin ilman järkevää syytä. Koulu menee kohtalaisesti vaikka fysiikka ja matikka onkin vaikeaa. Joudun kyllä tekemään hommia enemmän kuin muut, koska jotkut koulupäivät olen töissä ja en siis ehdi tunneille. Töissä olen läheisellä lännenratsastuspainotteisella hevostallilla ja teen perus tallihommia. Siivoan karsinat, vien ja tuon hevoset ulos ja sisälle, ruokinta, vesien laitto, tallin puhtaanapito, loimitus, harjaus. Palkaksi saan rahaa, ilmaisia ratsastustunteja ja bussikortin.
Tammikuussa aloitan 8 kuukautta kestävän kengityskurssin jonka jälkeen olen valmis myös muiden hevosia kengittämään, kunhan saan kerättyä rahaa kengitysvälineisiin ja saan ajokortin.
Oon ikuisuuden halunnu kertoa teille mitä toivoisin joululahjaksi, vaikka en näin vanhana enää lahjoja saa ja vaikka asia ei mitenkään prosessiin liitykkään. Mutta vhat evah.
Tietysti tahtoisin auton, ajokortin, moottoripyöräkortin, moottoripyörän, mönkijän, hevosen, hevostilan, oman asunnon.. Mut jos ollaan realistisia.
Myöskin tuli uusi päivitys nettiin että sustanonia saadaan tämän hetkisen tiedon mukaan vasta huhtikuussa. Menemme Minjan kanssa Turkuun ja toivon löytäväni vanhasta huoneestani testogeelini jämät että kehoni saa edes jotakin testosteronia. Tammikuussa täytyy kattoa jos vaikka ottaisi lääkäriin yhteyttä ja pyytäisi sitten Nebidon -nimistä testosteronia vaikka yksi ampuli maksaakin Kela-korvauksienkin kanssa noin 80 euroa. Sen kanssa kropassani onkin 12 viikkoa testoa, kun sustanonin vaikutus on vain 2-3 viikkoa.
Tulipa sekava selitys, mut kelpaako kun kello on 8:52 ja lagaan pahasti.
Se siitä prosessinkulusta. Muuten mulla menee yllättävän hyvin ilman järkevää syytä. Koulu menee kohtalaisesti vaikka fysiikka ja matikka onkin vaikeaa. Joudun kyllä tekemään hommia enemmän kuin muut, koska jotkut koulupäivät olen töissä ja en siis ehdi tunneille. Töissä olen läheisellä lännenratsastuspainotteisella hevostallilla ja teen perus tallihommia. Siivoan karsinat, vien ja tuon hevoset ulos ja sisälle, ruokinta, vesien laitto, tallin puhtaanapito, loimitus, harjaus. Palkaksi saan rahaa, ilmaisia ratsastustunteja ja bussikortin.
Tammikuussa aloitan 8 kuukautta kestävän kengityskurssin jonka jälkeen olen valmis myös muiden hevosia kengittämään, kunhan saan kerättyä rahaa kengitysvälineisiin ja saan ajokortin.
Oon ikuisuuden halunnu kertoa teille mitä toivoisin joululahjaksi, vaikka en näin vanhana enää lahjoja saa ja vaikka asia ei mitenkään prosessiin liitykkään. Mutta vhat evah.
Tietysti tahtoisin auton, ajokortin, moottoripyöräkortin, moottoripyörän, mönkijän, hevosen, hevostilan, oman asunnon.. Mut jos ollaan realistisia.
Kengitysvälineitä, kuten purkurauta, urarauta, vuolupuukko, lyömäveitsi yms..
Vaatteita, kuten collegemainen takki, horzen talvitakki, päällyhousut..
Tarvitsisin myös farkkuja, lämpimiä ja vettä hylkiviä vaatteita töihin, rahaa, lahjakortteja vaatekauppoihin ja ottaisin mieluusti vastaan myös pelejä, kirjoja, piirustusvälineitä, ratsastustunteja ja näin pois päin.
Mitä te toivotte lahjaksi, oli se sitten realistista tai ei?
22. marraskuuta 2011
Prosessi ja random #22
Hirveän kotoisa olo. Tai siis että hyvän kotoisa olo. Eiku miten se sanottaisiin järkevästi.
Ei koti ole siellä, missä synnyin;
koti on siellä, missä asiani ovat hyvin.
koti on siellä, missä asiani ovat hyvin.
Ostin ihkun paidan. EMPltä n. 15 euroa.
Omnom, mun mahakarvat.<3
Tosi liikkikset.
18. marraskuuta 2011
Prosessi ja random #21
Ei liity yhtään blogin aiheeseen, mutta syvästi minuun joten antaa mennä. Keskiviikkona 16.11. jouduttiin lopettamaan koirani naapurin toimesta. En sen tarkempaan rupea selittämään mitä tapahtui, mutta tapaturma kuitenkin ja lopetus oli pakollinen.
Olo oli niin surullinen ja hämmentynyt että oli pakko lähteä kesken koulupäivän enkä ole nytkään kouluun asti päässyt. Vaikka laiskuuttani laiminlöin koiran hoitoa nuorena enkä ole aina edes asunut koiran lähettyvillä, niin se ei vähennä sitä miten paljon koira merkitsi minulle ja kuinka paljon sitä rakastan. Minun piti hyvästellä se joulukuussa, koska se oli jo lähemmäs 17 vuotias, uskoin ettei se tätä talvea enää selviytyisi. Mutta en kerinnyt sille edes hyvästejä heittää kun asun nykyään 500 kilometrin päässä koirastani.
Tänä vuonna kuolivat myös kaikki meidän kanimme yhtä kania lukuunottamatta. Näyttäisi siltä että ainoastaan tämä yksi tyttökani selviytyisi. Kanit ilmeisesti saivat uudesta heinästä jonkin viruksen, eikä mitään ollut enää tehtävissä. Myös hoitohevoseni lopetettiin vaivojen takia kesällä.
Kaiken tämän takia on todella kumma että ylipäätänsä olen hengissä. Jos tämä olisi tapahtunut 2-3 vuotta sitten, olisin vetänyt itseni jo kiikkuun. Tämän piti olla paras vuosi ikinä, mitä se ei enää ole. Toivon kuitenkin että tästä edespäin menee taas paremmin. Eikai tässä enää voisi sattua mitään kovin ikävää, toivon ainakaan.
Toivon kuitenkin että heillä kaikilla on parempi siellä jossakin.
Rakastan teitä ainiaan.
Olo oli niin surullinen ja hämmentynyt että oli pakko lähteä kesken koulupäivän enkä ole nytkään kouluun asti päässyt. Vaikka laiskuuttani laiminlöin koiran hoitoa nuorena enkä ole aina edes asunut koiran lähettyvillä, niin se ei vähennä sitä miten paljon koira merkitsi minulle ja kuinka paljon sitä rakastan. Minun piti hyvästellä se joulukuussa, koska se oli jo lähemmäs 17 vuotias, uskoin ettei se tätä talvea enää selviytyisi. Mutta en kerinnyt sille edes hyvästejä heittää kun asun nykyään 500 kilometrin päässä koirastani.
Tänä vuonna kuolivat myös kaikki meidän kanimme yhtä kania lukuunottamatta. Näyttäisi siltä että ainoastaan tämä yksi tyttökani selviytyisi. Kanit ilmeisesti saivat uudesta heinästä jonkin viruksen, eikä mitään ollut enää tehtävissä. Myös hoitohevoseni lopetettiin vaivojen takia kesällä.
Kaiken tämän takia on todella kumma että ylipäätänsä olen hengissä. Jos tämä olisi tapahtunut 2-3 vuotta sitten, olisin vetänyt itseni jo kiikkuun. Tämän piti olla paras vuosi ikinä, mitä se ei enää ole. Toivon kuitenkin että tästä edespäin menee taas paremmin. Eikai tässä enää voisi sattua mitään kovin ikävää, toivon ainakaan.
Toivon kuitenkin että heillä kaikilla on parempi siellä jossakin.
Rakastan teitä ainiaan.
14. marraskuuta 2011
Prosessi ja testot #2
Piti olla piikitys torstaina, mutta koko Suomea vaanii pikkunen ongelma;
Sustanon loppu
Pitääpä soitella Uusi-Mäkelälle tällä viikolla jos saisi Nebidoa, joka on pitkävaikutteisempaa testosteronia kuin susta. Nyt kyllä ei tosiaankaan ole varaa sellaista maksaa, vaikka siitä maksettavaksi jäisikin omavastuuosuus, mutta jos seuraavasta opintotuesta edes saisi sitten.
Piti pyytää että isä lähettäisi ylimääräiset geelipussini Turusta tänne luokseni, mutta ilmeisesti joku mennyt siirtämään tavaroitani niin että äiti ei löytänytkään niitä sieltä mihin jätin ne. No toivottavasti kukaan siskojen kavereista ei saa päähänsä mennä leikkimään niiden kanssa.
Sustanonin myötä on vihdoin ruvennut tulemaan leukaankin karvoja, tosin haituvia ja vaaleita, mutta huomattavia kuitenkin.
Sustanon loppu
Pitääpä soitella Uusi-Mäkelälle tällä viikolla jos saisi Nebidoa, joka on pitkävaikutteisempaa testosteronia kuin susta. Nyt kyllä ei tosiaankaan ole varaa sellaista maksaa, vaikka siitä maksettavaksi jäisikin omavastuuosuus, mutta jos seuraavasta opintotuesta edes saisi sitten.
Piti pyytää että isä lähettäisi ylimääräiset geelipussini Turusta tänne luokseni, mutta ilmeisesti joku mennyt siirtämään tavaroitani niin että äiti ei löytänytkään niitä sieltä mihin jätin ne. No toivottavasti kukaan siskojen kavereista ei saa päähänsä mennä leikkimään niiden kanssa.
Sustanonin myötä on vihdoin ruvennut tulemaan leukaankin karvoja, tosin haituvia ja vaaleita, mutta huomattavia kuitenkin.
20. lokakuuta 2011
Prosessi ja random #20
Plaaplaa, kirjotan koska pakko leijua mun hienoista hiuksista. Ja koska toi hetki sitten kirjotettu testo-päivitys oli pikkasen vajaa. Ja muutenki kuulumisia. Ja muutenki laalaa.
Öäöä, eli siis Minjan äiti leikkas ja värjäs mun hiuksia.
Ja sittenpä siis tosta 10kktestonkäytönpäivityskirjotuksesta jäi uupumaan vähän viel mitä on tullut mieleen niiden muutosten lisäksi. Eli siis naamassa ei oo yhtä hienoa karvotusta ku muualla, posket, pulisongit ja leuassa on valkosta pehmeetä haituvaa, ja joissaki pari mustaa, mutta siihen se jääkin ainakin toistaiseksi. Jotenkin tuntuu että sustanonin jälkeen naamakarvat on ruvennu lisääntymään, mutta voi olla että vaan haaveissani kuvittelen asiaa. Mutta näiden lisäks mulla on kovia, pieniä mustia karvoja koko ylähuuli täynnä ja ne on ruvennu laskeutuu huulien sivuille.
Ja toinen asia on että mulla on melkeinpä koko ajan hirveän kuuma/lämmin. Ja hikoilen, paljon ja oudoista paikoista. Ennen testoja hikoilin vain kainaloista, liikuin miten tahansa, mutta nyt hikoilen kainaloiden lisäksi säärien päältä, rinnuksesta, mahasta ja selästä. Säärien päältä?!!!?!?!1 Miten ihminen voi hikoa näin vammasesti.
Ja tuli mulle vielä jotain mieleen, mutta unholaan painuneet ne jo, mutta tuskinpa mitään kovin maailmaa järisyttävää se oli.
Sustanonia oon nyt tunkenut itteeni kolme kertaa aina eri reiteen ja kolmannella kerralla kipua ei enää kovin paljon tullu. Kahdella ekalla kerralla mun piikittämissessio meni sen verran käden tärisemiseen ja panikointiin että jalka kipeyty totaalisesti puujalaksi ja vasta kolmannen kipeän päivän jälkeen se rupeaa parantumaan. Erityisesti jalan koukistaminen ja portaat tekee kipeää. En oo vielä saanut siirrettyä mun kirjoja tänne päin Suomea ja kauhea stressi siitä että kirurgiasta on tullut jotain postia, mutta toivon parasta ettei.
Prosessin ulkopuoleltaki mulle kuuluu ihan hyvää. Opiskelen nyt siis maatilayrittäjäksi Ylä-Savon ammattiopistolla ja asun arjet asuntolalla Iisalmessa ja mulla on erittäin kovaäänisesti unia näkevä kämppis. Nyt on syysloma ja ollaan Minjan kanssa hänen äidin luona Pohjois-Karjalassa. Plaah, kysykää jotain jos jäi jotain epäselväks, kirjotin tän vähä kiireellä.
Öäöä, eli siis Minjan äiti leikkas ja värjäs mun hiuksia.
Ja sittenpä siis tosta 10kktestonkäytönpäivityskirjotuksesta jäi uupumaan vähän viel mitä on tullut mieleen niiden muutosten lisäksi. Eli siis naamassa ei oo yhtä hienoa karvotusta ku muualla, posket, pulisongit ja leuassa on valkosta pehmeetä haituvaa, ja joissaki pari mustaa, mutta siihen se jääkin ainakin toistaiseksi. Jotenkin tuntuu että sustanonin jälkeen naamakarvat on ruvennu lisääntymään, mutta voi olla että vaan haaveissani kuvittelen asiaa. Mutta näiden lisäks mulla on kovia, pieniä mustia karvoja koko ylähuuli täynnä ja ne on ruvennu laskeutuu huulien sivuille.
Ja toinen asia on että mulla on melkeinpä koko ajan hirveän kuuma/lämmin. Ja hikoilen, paljon ja oudoista paikoista. Ennen testoja hikoilin vain kainaloista, liikuin miten tahansa, mutta nyt hikoilen kainaloiden lisäksi säärien päältä, rinnuksesta, mahasta ja selästä. Säärien päältä?!!!?!?!1 Miten ihminen voi hikoa näin vammasesti.
Ja tuli mulle vielä jotain mieleen, mutta unholaan painuneet ne jo, mutta tuskinpa mitään kovin maailmaa järisyttävää se oli.
Sustanonia oon nyt tunkenut itteeni kolme kertaa aina eri reiteen ja kolmannella kerralla kipua ei enää kovin paljon tullu. Kahdella ekalla kerralla mun piikittämissessio meni sen verran käden tärisemiseen ja panikointiin että jalka kipeyty totaalisesti puujalaksi ja vasta kolmannen kipeän päivän jälkeen se rupeaa parantumaan. Erityisesti jalan koukistaminen ja portaat tekee kipeää. En oo vielä saanut siirrettyä mun kirjoja tänne päin Suomea ja kauhea stressi siitä että kirurgiasta on tullut jotain postia, mutta toivon parasta ettei.
Prosessin ulkopuoleltaki mulle kuuluu ihan hyvää. Opiskelen nyt siis maatilayrittäjäksi Ylä-Savon ammattiopistolla ja asun arjet asuntolalla Iisalmessa ja mulla on erittäin kovaäänisesti unia näkevä kämppis. Nyt on syysloma ja ollaan Minjan kanssa hänen äidin luona Pohjois-Karjalassa. Plaah, kysykää jotain jos jäi jotain epäselväks, kirjotin tän vähä kiireellä.
16. lokakuuta 2011
Prosessi ja random #19
Mä oon usein sanonut ja ajatellut että mä kuolen/tapan itteni ennen ku mä täytän 20. Kun kirjotan tätä, on 5.10.2011 kello 20:25. Mä oon nyt 20 vuotta ja 13 päivää. Mun 20 vuotis synttäreistä on toi 13 päivää ja edelleen oon sekä hämmentynyt että huvittunut asialle. Vittu mä oon hengissä. Se ihmetyttää ehkä muitaki, mutta toivottavasti ainaki joku ajattelisi asiasta positiivisesti kuitenkin.
Mulla oli hyvä nuoruus kuitenkin. Mun vanhemmat oli ja on elossa edelleen, en käyttänyt vahvempia huumeita, liikkunut väärissä porukoissa tai mitään sellasta. Mun vanhemmat ei juo liikaa tai käytä väkivaltaa ja aina on ollut ruokaa jääkaapissa. Mutta jaksoinhan mä silti olla vaikee ja masentua loppujen lopuksi. Useimmat kai ajatteli sitä joksikin kostoks tai huomionhauks, mitä kumpaakaa se ei ollut. Yksinkertaisesti mulla oli vaan niin saatanan paha olla. Iskän hiljaisuus tai äidin moitinnat ei auttanut yhtään, mutta jokanen käsittelee asiat omal tavallaan. Meidän tavat käsitellä asiaa, ei oikein kohdannut toisiaan koska mun vanhempien käytös pahensi mun oloa, vaik mä yritinkin parhaani sen peittää. Suku muuten ei välittänyt pahemmin. Ainut mitä ne sano, oli etten sais tehä lisää arpia enää. Pelkäsivät kai että ulkopuoliset näkee ja rupee kiertää juttuja kuinka Muuristen suvus on hullu. Tottahan se on, mitä sitä estelemään tai peittelemään. Mä olen hyväksynyt sen, samoin arvet. Arvet on ollut iso osa mun elämää ja menneisyyttä, musta on enemmän noloa jos 30 asteen lämmössä menee pitkähihasel vaan koska häpee itteään.
Mutta niin, mä oon aina ollu suvun musta lammas ja tuun aina olee. Jotkut sanoo täs välis ettei saa ajatella noin. Mut ei se elämä paremmi luisu ajattelemal. Muuten kaikki olis lottovoittajia. En oo pahemmi ikinä välittäny muiden mielipiteistä, edes sukuni, mut siitä huolimat mä haluaisin olla niiden silmis jotain ku on kyse koulutuksesta ja työpaikasta. Ja vaikee varmaan uskoo. Ongelmateini, osastoteini, potkut ja kämpän menettänyt, amiksen 2 kertaa lopettanut, työtön pitkään ja nyt vielä trans. Nykyään oon koulussa, teen fyysistä työtä, mulla on kaks kotia mihin mennä, käyn vielä koulutuskurssia ja mikä tärkeintä, oon onnellinen. Eipä tää kai suvulle riitä, oon niiden mielest kai menetetty tapaus kun enhän mä saanu ees synttärionnitteluja omalta kummitädiltä. Äiti sentään pisti viestin facebookkiin. Petyin aikalail, odotin äidin soittoa koko päivän. Odotin jotain vähän suurempaa kun kuitenkin 20 vuotta oon tääl maanpäällises helvetis kestänyt. Isä sentää soitti ja se piristi. Odotan vieläkin sitä autokoulua minkä isä 3,5 vuotta on luvannut maksaa, mutta mun ja isän välit on silti paremmat kuin ikinä. Ainakin mun mielestä. Mun ja äidinkin kai on, pystyn puhuu vähän aremmistaki asioista vapaammin. Isä soittelee viikottain ja joskus päivittäin, mutta en muista milloin viimeksi äiti olisi soittanut ihan muuten vaan. Olisikohan 2 kk sitten? Ehkä enemmänkin.
Nuoruudesta muistan omien teiniongelmien lisäksi parhaiten sen miten äiti halveksien aina moitti kun oon liikaa tietokoneella. Tottahan se oli, mutta äiti on samanlainen nykyään, pahempikin. Ei sitä nää enää ku koneen ääressä ja se on enemmän koneella kuin minä aikaisemmin ja se on jo paljon. Tiedän enemmän sen nettikavereiden elämästä ku oman äitini. Pitäiskö mun oikeasti olla kiinnostunut kun äiti selittää sen kavereista, ku ei sitä kiinnosta mun ystävät, saatika oman poikansa elämä. Äiti ei tiedä missä nukun yöt, mitä teen, keiden kanssa ja mitä mulle kuuluu. Mutta ohan se hyvä ettei turhia soittele tai kysele, jos ei vain kiinnosta. Saatan kuulostaa julmalt ja kyyniselt, mut kerron vaan rehellisesti miltä musta tuntuu.
Mun pitäis mennä nukkumaan, kello on 21:15. Huomenna pitää mennä luokan kanssa Tampereelle konemessuille. Lähtö 6:00 ja neljä tuntia bussissa, toiset takasin. Täällä vaan on melkonen meteli ku solukämppikset meluaa vielä ainaki kymmeneen. Tää tuntuu vähän osastolta, mut se on okei koska pidin osastosta. Täällä vaan ei oo ahdistunut ilmapiiri ja puuttuu muoviset ikkunat ja vihamieliset tekstit tasojen alta. Tääl on iha okei, vois ehkä kivempaaki olla. Mun solus on iha randomei koululaisia ja en oo oikein saanu kontaktia luokkalaisiin. Oli muutenki vähä epähohdokkaampi alku kuin toivoin. Oli ongelmia järjestelyjen kans, bussit on kalliita ja rahaa ois kiva saada. Mutta oon ruvennut ajattelee päivä kerrallaan ja toivon et se toimii. Tää viikko ja puolet ens viikostaki on nyt turvattu ja sit mietin jatkoa.
Ehkä avaudun joskus toistekki, mut nyt kello 21:30 meen nukkumaan, lagaan huomisen ja torstai illal pääsen mun rakkaan luo.
- Alex
Mulla oli hyvä nuoruus kuitenkin. Mun vanhemmat oli ja on elossa edelleen, en käyttänyt vahvempia huumeita, liikkunut väärissä porukoissa tai mitään sellasta. Mun vanhemmat ei juo liikaa tai käytä väkivaltaa ja aina on ollut ruokaa jääkaapissa. Mutta jaksoinhan mä silti olla vaikee ja masentua loppujen lopuksi. Useimmat kai ajatteli sitä joksikin kostoks tai huomionhauks, mitä kumpaakaa se ei ollut. Yksinkertaisesti mulla oli vaan niin saatanan paha olla. Iskän hiljaisuus tai äidin moitinnat ei auttanut yhtään, mutta jokanen käsittelee asiat omal tavallaan. Meidän tavat käsitellä asiaa, ei oikein kohdannut toisiaan koska mun vanhempien käytös pahensi mun oloa, vaik mä yritinkin parhaani sen peittää. Suku muuten ei välittänyt pahemmin. Ainut mitä ne sano, oli etten sais tehä lisää arpia enää. Pelkäsivät kai että ulkopuoliset näkee ja rupee kiertää juttuja kuinka Muuristen suvus on hullu. Tottahan se on, mitä sitä estelemään tai peittelemään. Mä olen hyväksynyt sen, samoin arvet. Arvet on ollut iso osa mun elämää ja menneisyyttä, musta on enemmän noloa jos 30 asteen lämmössä menee pitkähihasel vaan koska häpee itteään.
Mutta niin, mä oon aina ollu suvun musta lammas ja tuun aina olee. Jotkut sanoo täs välis ettei saa ajatella noin. Mut ei se elämä paremmi luisu ajattelemal. Muuten kaikki olis lottovoittajia. En oo pahemmi ikinä välittäny muiden mielipiteistä, edes sukuni, mut siitä huolimat mä haluaisin olla niiden silmis jotain ku on kyse koulutuksesta ja työpaikasta. Ja vaikee varmaan uskoo. Ongelmateini, osastoteini, potkut ja kämpän menettänyt, amiksen 2 kertaa lopettanut, työtön pitkään ja nyt vielä trans. Nykyään oon koulussa, teen fyysistä työtä, mulla on kaks kotia mihin mennä, käyn vielä koulutuskurssia ja mikä tärkeintä, oon onnellinen. Eipä tää kai suvulle riitä, oon niiden mielest kai menetetty tapaus kun enhän mä saanu ees synttärionnitteluja omalta kummitädiltä. Äiti sentään pisti viestin facebookkiin. Petyin aikalail, odotin äidin soittoa koko päivän. Odotin jotain vähän suurempaa kun kuitenkin 20 vuotta oon tääl maanpäällises helvetis kestänyt. Isä sentää soitti ja se piristi. Odotan vieläkin sitä autokoulua minkä isä 3,5 vuotta on luvannut maksaa, mutta mun ja isän välit on silti paremmat kuin ikinä. Ainakin mun mielestä. Mun ja äidinkin kai on, pystyn puhuu vähän aremmistaki asioista vapaammin. Isä soittelee viikottain ja joskus päivittäin, mutta en muista milloin viimeksi äiti olisi soittanut ihan muuten vaan. Olisikohan 2 kk sitten? Ehkä enemmänkin.
Nuoruudesta muistan omien teiniongelmien lisäksi parhaiten sen miten äiti halveksien aina moitti kun oon liikaa tietokoneella. Tottahan se oli, mutta äiti on samanlainen nykyään, pahempikin. Ei sitä nää enää ku koneen ääressä ja se on enemmän koneella kuin minä aikaisemmin ja se on jo paljon. Tiedän enemmän sen nettikavereiden elämästä ku oman äitini. Pitäiskö mun oikeasti olla kiinnostunut kun äiti selittää sen kavereista, ku ei sitä kiinnosta mun ystävät, saatika oman poikansa elämä. Äiti ei tiedä missä nukun yöt, mitä teen, keiden kanssa ja mitä mulle kuuluu. Mutta ohan se hyvä ettei turhia soittele tai kysele, jos ei vain kiinnosta. Saatan kuulostaa julmalt ja kyyniselt, mut kerron vaan rehellisesti miltä musta tuntuu.
Mun pitäis mennä nukkumaan, kello on 21:15. Huomenna pitää mennä luokan kanssa Tampereelle konemessuille. Lähtö 6:00 ja neljä tuntia bussissa, toiset takasin. Täällä vaan on melkonen meteli ku solukämppikset meluaa vielä ainaki kymmeneen. Tää tuntuu vähän osastolta, mut se on okei koska pidin osastosta. Täällä vaan ei oo ahdistunut ilmapiiri ja puuttuu muoviset ikkunat ja vihamieliset tekstit tasojen alta. Tääl on iha okei, vois ehkä kivempaaki olla. Mun solus on iha randomei koululaisia ja en oo oikein saanu kontaktia luokkalaisiin. Oli muutenki vähä epähohdokkaampi alku kuin toivoin. Oli ongelmia järjestelyjen kans, bussit on kalliita ja rahaa ois kiva saada. Mutta oon ruvennut ajattelee päivä kerrallaan ja toivon et se toimii. Tää viikko ja puolet ens viikostaki on nyt turvattu ja sit mietin jatkoa.
Ehkä avaudun joskus toistekki, mut nyt kello 21:30 meen nukkumaan, lagaan huomisen ja torstai illal pääsen mun rakkaan luo.
- Alex
29. syyskuuta 2011
Prosessi ja testot #1
Nyt tulee sitten hirveä romaani ja kaikki mahdolliset yksityiskohdat mitä on tässä 10 kuukauden testojen käytön aikana tapahtunut. Huomioitan heti alkuun että jotkut pienet ominaisuudet ovat voineet johtua jostain aivan muustakin kuin testoista, mutta varmuutta ei ole niin kirjoitan kaikki mitä keksin ja olen huomannut.
Olisin alusta alkaen halunnut tarkkailla joka kuukausi mittoja ja painoja, mutta pakko myöntää että ekan kuukauden jälkeen se jäi. Enemmänkin olen tarkkaillut silmällä kaikkea, koska ne mitat kuitenkaan kiinnosta ketään.
Syömiseni ja liikkumiseni olen suurinpiirtein pitänyt samoina, juuri sen takia että näen mitkä olisi sitten testojen vaikutuksia eikä muutettujen tapojen ansiosta. Tästä eteenpäin kyllä rupean syömään paremmin ja liikkumaan enemmän koska koen ettei paljolti muutoksia pitäisi enää testojen myötä tulla.
Ääni
Ääni oli yksi ensimmäisistä muutoksista mitä huomasin, vaikka menikin aikaa että ulkopuoliset rupesi asian myös huomaamaan. Se alkoi 2-4 kuukauden aikana aamukähinällä joka jatkui koko ajan pitemmälle päivälle ja puolen vuoden jälkeen ääni alkoi olemaan matalampi koko päivän ja siitä eteenpäin se vaan laski kuukaus kuukaudelta. Vieläkään se ei ole tasoittunut, kuulostaa välillä melko tärinältä ja värinältä ja varsinkin kun innostun selittämään niin se menee aika korkealle. Lisäksi sukulaisten kanssa pyrin melkein huomaamattani puhumaan korkeammalta etteivät ajattelisi että feikkaan matalaa ääntä kun en tiedä miten paljon he tietävät prosessin kulusta ja muusta. Mutta vieläkään oikeastaan suku tai perhe ei ole mitään kommentoinut, neljältä ystävältä ja serkulta olen kuullut kuinka hienolta mieheltä jo kuulostan vaikka ääni ei vielä täydellinen olekkaan. Lisäksi välillä näiltä transystäviltä kuulee kuinka kateellisia he ovat. :D
Keho
Sitä ei välttämättä muut huomaa, mutta itseään kun on kyylännyt viimeiset 20 vuotta
niin pienetkin muutokset huomaa.
Mitoista sen verran että olen kasvanut sentin pituutta ja laihtunut 12 kiloa. Itseasiassa 14 kiloa, mutta puoli kuukautta sitten kun kävin vaa'alla niin oli tullut 2 kiloa lisää. Mutta edelleen ollaan lievästi ylipainosen puolella, mutta vain hilkulla enää.
Muuten rasva on siirtänyt paikkaansa. Mahassa oli ennen kaksi iiisoa palloa, mutta nyt siihen on muodostumassa vain yksi pallo. Perse on pienempi kuin ennen. Ennen tasapaksut kädet ovat saaneet muotoja ja pikkunen haba erottuu. En voisi uskoa että käden muoto voisi saada näin iloseksi ja miehekkään oloseksi. Luut tuntuvat paremmin, varsinkin lonkkaluut, kylkiluut ja solisluut.
Karvoja on tullut pitkin kehoja. Oikeastaan vaan rintakehä kaulan alla ja selkä ovat paikkoja missä ei ainakaan vielä ole karvoja. Muuten rinnoista alaspäin ja kädet ovat karvassa mikä on iiiso muutos koska ennen minulta löytyi vain hieman mustia karvoja nilkassa.
Ensimmäisenä tuli karvoja sääriin, josta pikku hiljaa siirtyi ylöspäin jalkoihin ja sitten tuli mahaan. Nyt jaloissa on ylhäältä alas asti pitkää, mustaa karvaa mitä löytyy myös mahan keskeltä ja vähän sivuilta, viime aikoina se on noussut rivakasti ylöspäin navasta. Käsiin on tullut karvat hitaiden, mutta nyt vihdoin niissäkin näkyy karvaa kunnolla. Karva on kaikkialla noussut pituutta, paksuutta ja tummunut ja sitä on tullut melkein koko käsien ympäri paitsi tähän sisäpuolelle ei ainakaan vielä. Pikkuhiljaa myös kämmeniin on tullut koko ajan tummempaa ja pitempää karvaa, samaten jalkapöytiin.
Iho on paksumpi ja karkeampi kuin ennen ja lisäksi se tuntuu varsinkin kasvoista ja yläselästä melko öljyiseltä kun iho rasvoittuu nopeammin. Kynnet kasvavat nopeammin kuin ennen. Hiukset tuntuvat latteammilta ja karheammilta kuin ennen, ei yhtään niin pehmeiltä ja tuuheilta kuin ne ennen testoja oli. Ne myös rasvottuvat päivässä, joten lyhyt tukkamalli on ollut todella kiva kun pitää hiukset kuivata päivittäin. Mulla oli ennen taipumusta hiuksien hilseilyyn, mutta sitä ei ole ollut vaikka en hilseshamppoota enää käytä.
Pienoista aknen alkua näkyy kasvoissa ja yläselässä/hartioissa. Se alkoi jo puolen vuoden aikana märkivillä finneillä naamassa, mutta kokoajan paremmalta näyttää varsinkin naama kun jätin kaikki mahdolliset naamamömmöt pois. Nyt se näkyy isoilla ihon sisällä olevilla pateilla ja pienillä finneillä aina jossakin, mutta siitä pahimmasta ollaan päästy ja toivon että tästä eteenpäin tuo hävisiäisi kokonaan.
Mun on kovin vaikea kirjoittaa mitään luonteesta, tai ylipäätänsä sillee henkisestä tasosta mitä on tapahtunut testojen myötä kun en osaa tunteista ikinä mitään kirjottaa. Mutta nykyään olo on paljon positiivisesti, rauhallisempi ja tasasempi kuin ennen. Kestän myös ärsytyksiä vähän paremmin kuin ennen. Kaiken kaikkiaan elämänhalu on kymppi plus.
Ei testoista - 10 kk testoihin ääninäyte
Olisin alusta alkaen halunnut tarkkailla joka kuukausi mittoja ja painoja, mutta pakko myöntää että ekan kuukauden jälkeen se jäi. Enemmänkin olen tarkkaillut silmällä kaikkea, koska ne mitat kuitenkaan kiinnosta ketään.
Syömiseni ja liikkumiseni olen suurinpiirtein pitänyt samoina, juuri sen takia että näen mitkä olisi sitten testojen vaikutuksia eikä muutettujen tapojen ansiosta. Tästä eteenpäin kyllä rupean syömään paremmin ja liikkumaan enemmän koska koen ettei paljolti muutoksia pitäisi enää testojen myötä tulla.
Ääni
Ääni oli yksi ensimmäisistä muutoksista mitä huomasin, vaikka menikin aikaa että ulkopuoliset rupesi asian myös huomaamaan. Se alkoi 2-4 kuukauden aikana aamukähinällä joka jatkui koko ajan pitemmälle päivälle ja puolen vuoden jälkeen ääni alkoi olemaan matalampi koko päivän ja siitä eteenpäin se vaan laski kuukaus kuukaudelta. Vieläkään se ei ole tasoittunut, kuulostaa välillä melko tärinältä ja värinältä ja varsinkin kun innostun selittämään niin se menee aika korkealle. Lisäksi sukulaisten kanssa pyrin melkein huomaamattani puhumaan korkeammalta etteivät ajattelisi että feikkaan matalaa ääntä kun en tiedä miten paljon he tietävät prosessin kulusta ja muusta. Mutta vieläkään oikeastaan suku tai perhe ei ole mitään kommentoinut, neljältä ystävältä ja serkulta olen kuullut kuinka hienolta mieheltä jo kuulostan vaikka ääni ei vielä täydellinen olekkaan. Lisäksi välillä näiltä transystäviltä kuulee kuinka kateellisia he ovat. :D
Keho
Sitä ei välttämättä muut huomaa, mutta itseään kun on kyylännyt viimeiset 20 vuotta
niin pienetkin muutokset huomaa.
Mitoista sen verran että olen kasvanut sentin pituutta ja laihtunut 12 kiloa. Itseasiassa 14 kiloa, mutta puoli kuukautta sitten kun kävin vaa'alla niin oli tullut 2 kiloa lisää. Mutta edelleen ollaan lievästi ylipainosen puolella, mutta vain hilkulla enää.
Muuten rasva on siirtänyt paikkaansa. Mahassa oli ennen kaksi iiisoa palloa, mutta nyt siihen on muodostumassa vain yksi pallo. Perse on pienempi kuin ennen. Ennen tasapaksut kädet ovat saaneet muotoja ja pikkunen haba erottuu. En voisi uskoa että käden muoto voisi saada näin iloseksi ja miehekkään oloseksi. Luut tuntuvat paremmin, varsinkin lonkkaluut, kylkiluut ja solisluut.
Karvoja on tullut pitkin kehoja. Oikeastaan vaan rintakehä kaulan alla ja selkä ovat paikkoja missä ei ainakaan vielä ole karvoja. Muuten rinnoista alaspäin ja kädet ovat karvassa mikä on iiiso muutos koska ennen minulta löytyi vain hieman mustia karvoja nilkassa.
Ensimmäisenä tuli karvoja sääriin, josta pikku hiljaa siirtyi ylöspäin jalkoihin ja sitten tuli mahaan. Nyt jaloissa on ylhäältä alas asti pitkää, mustaa karvaa mitä löytyy myös mahan keskeltä ja vähän sivuilta, viime aikoina se on noussut rivakasti ylöspäin navasta. Käsiin on tullut karvat hitaiden, mutta nyt vihdoin niissäkin näkyy karvaa kunnolla. Karva on kaikkialla noussut pituutta, paksuutta ja tummunut ja sitä on tullut melkein koko käsien ympäri paitsi tähän sisäpuolelle ei ainakaan vielä. Pikkuhiljaa myös kämmeniin on tullut koko ajan tummempaa ja pitempää karvaa, samaten jalkapöytiin.
Iho on paksumpi ja karkeampi kuin ennen ja lisäksi se tuntuu varsinkin kasvoista ja yläselästä melko öljyiseltä kun iho rasvoittuu nopeammin. Kynnet kasvavat nopeammin kuin ennen. Hiukset tuntuvat latteammilta ja karheammilta kuin ennen, ei yhtään niin pehmeiltä ja tuuheilta kuin ne ennen testoja oli. Ne myös rasvottuvat päivässä, joten lyhyt tukkamalli on ollut todella kiva kun pitää hiukset kuivata päivittäin. Mulla oli ennen taipumusta hiuksien hilseilyyn, mutta sitä ei ole ollut vaikka en hilseshamppoota enää käytä.
Pienoista aknen alkua näkyy kasvoissa ja yläselässä/hartioissa. Se alkoi jo puolen vuoden aikana märkivillä finneillä naamassa, mutta kokoajan paremmalta näyttää varsinkin naama kun jätin kaikki mahdolliset naamamömmöt pois. Nyt se näkyy isoilla ihon sisällä olevilla pateilla ja pienillä finneillä aina jossakin, mutta siitä pahimmasta ollaan päästy ja toivon että tästä eteenpäin tuo hävisiäisi kokonaan.
Mun on kovin vaikea kirjoittaa mitään luonteesta, tai ylipäätänsä sillee henkisestä tasosta mitä on tapahtunut testojen myötä kun en osaa tunteista ikinä mitään kirjottaa. Mutta nykyään olo on paljon positiivisesti, rauhallisempi ja tasasempi kuin ennen. Kestän myös ärsytyksiä vähän paremmin kuin ennen. Kaiken kaikkiaan elämänhalu on kymppi plus.
Ei testoista - 10 kk testoihin ääninäyte
20. syyskuuta 2011
Prosessi ja media #5
Australian passissa on nyt kolmas sukupuoli
Britanniakin harkitsee sukupuolettomia passeja
The X Factorissa transmies!
Britanniakin harkitsee sukupuolettomia passeja
The X Factorissa transmies!
14. syyskuuta 2011
Prosessi ja hormonipoli #2
Lyhyesti sanottuna hormonipolilla meni paremmin kuin odotin, vaikka tuntui että sydän hyppää kurkusta kohta ja vaikka eksyinkin melkein kartan kanssa sairaalan pihalle.
En ollut pahemmin ihmisille asiasta puhunut tai itseasiassa edes miettinyt, näin estääkseni järkyttävää stressausta ja panikointia. Sairaaloita, lääkäreitä, mahdollinen gynetutkimus ja mahdollinen resepti viimein - ihan liikaa sulatettavaa joten päätin olla mahdollisuuksien mukaan olla ajattelematta poliaikaa kuin vasta sen vartin ajan kun pitäisi bussipysäkiltä löytää se itse hormonipoli TAYSin järkyttävän sokkeloisesta pihasta.
Aikani oli kello 17.10, junan oli määrä olla perillä 16.50 ja se oli jo valmiiksi Turussa myöhässä lähemmäs vartin. Hienoa. Loppujen lopuksi minulla kävi oudon hyvä tuuri, nimittäin juna oli ajoissa perillä ja juuri Tampereen rauttiksen vierestä lähtee bussi joka tulikin siihen sopivasti kun itse kävelin siihen. Bussimatka meni tutulla rutiinilla ja seuraavaksi tulin vaikeus löytää itse poli. Hormonipolin oli määrä olla melko lähellä transpolia, joten näin helpoimmaksi ensin kävellä sinne ensin. Löysin perille hormonipolille nopeastikkin, mutta kävelin ensin ohi ajatuksissani ja meni odotettua kauemmin että tajusin missä olen. Kuitenkin vain 5 minuuttia myöhästyneenä pääsin perille, ilmottauduin tiskille jossa tarkistettiin henkilötiedot ja mut heti käskettiin lääkärin vastaanottohuoneeseen.
Huoneesta löytyikin ihan kohtalokkaan mukavan näköinen keski-ikäinen naishenkilö joka vaikutti asiansa osaavalta ja niin osasikin ainakin tässä tapauksessa. Istuttiin siinä hetkinen ja juteltiin, lääkäri kertoi mahdollista sairauksista johon teston kanssa on altiimpi ja kyseli sukumme sairauksista, erityisesti verenpainetauti, diabetes ja sydäntaudit ovat sairauksia joihin altistuminen on helpompaa teston kanssa (anteeksi jos lause kuulostaa tönköltä, yritin muotoilla sitä varmaan viisi minuuttia).
Lääkäri vielä kertoi yleisesti teston vaikutuksista ja haittavaikutuksista. Kaikkea hän ei maininnut, mutta hiusten ja ihon rasvottuminen, karvojen kasvu, ihon kukkiminen erityisesti hartiaseudulla ja naamassa ja äänen madaltuminen olivat sellaiset mitkä kertoi ja jotka taitavatkin olla ne suurimmat fyysiset muutokset mitä tapahtuu.
Sitten oli ultraäänitutkimus, missä etsittiin munajohtimista tai sieltä jostain kasvaimia. Sitä sinistä töhnää siis masulle ja katsotaan sellasen hommelin kanssa mahan päältä jotain sisuskaluja. En tämän tarkemmin osaa sanoa, mutta jännää oli. Ei sattunu tai tuntunut ikävältä, mitä nyt mahakarvat oli siinä töhnässä sitten.
Ennen kuin nousimme tuoleilta laitteen ja sängyn luo, minun oli pakko lääkärille tunnustaa että olen käyttänyt ilman lupaa jo 10 kuukauden ajan testogeliä, eli geelimäistä testoa.
**
Tätä EN kertonut lääkärille, mutta kerron teille tilanteen selvitykseksi; En siis kerro tarkemmin mitä kautta, mutta tutun avulla löysin tavan ostaa itselleni halvalla testogeliä, joka siis on pienissä pusseissa olevaa hartijoille, mahalle ja säärin levitettävää geeliä jonka annetaan sitten kuivua. Ja siis kaikki testohan on reseptillä ostettavaa, joten pistin paljon peliin ja ostin sitä ilman reseptiä silti. Olen sitä nyt 10 kk käyttänyt ja siksipä minulla on jo paljon fyysisiä miehen ominaisuuksia, kuten jotkut ovat jo esimerkiksi matalaa ääntäni ihmetelleet.
Kirjoitan tämän päivän aikana jokaisesta noista 10 kuukauden testokuukaudesta tänne, MUTTA tästä lähin kirjoitan hormonijutut ainoastaan tähän blogiin selvyyden vuoksi.
**
Mutta asiaan taas. Tuolla jossain elimissä ei näkynyt kasvaimia ja niinpä mentiin takas istumaan. Lääkäri sitten hieman kyseli että miten on testojen kanssa sujunut ja paljonko olen käyttänyt. Siinäpä ei oikein muuta, lääkäri kirjoitti reseptin Sustanonille koska juuri sitä valmistetta halusin. Olisittepa nähneet ilmeeni kun lääkäri tulosti reseptin, katseli ja repi sen suoraan naamani edessä. Ilmotti sitten että pistääkin reseptille enemmän lääkettä, niin että seuraava tutkintakäynti hormonipolille olisi vasta 9 kk päästä eikä puolen vuoden päästä mitä se yleensä on. Pyysi vielä allekirjoittamaan lapun että minulle on kerrottu teston ominaisuuksista sekä haittavaikutuksista ja että minua ei painosteta testosteronin käyttöön vaan suostun vapaasta tahdostani. Sain mukaani myös tuollaisten potilasohjeen missä vähän kerrotaan testosteronista, mutta en sitä nyt tänne tunge kun ei ole skanneria ja ei tuossa lue oikeastaan mitään mitä en olisi jo kerran kertonut. Ja sain laboratoriokutsun, jonne pitäisi nyt sitten 13.09.-20.09. mennä käymään.
Sittenpä mä lähin sieltä jo pois, eikä aikaa mennyt edes kuin noin puoli tuntia. Kävelin bussille ja pääsinpä vielä samalla bussilipulla kun millä tulin. Normaalisti olisin myöhästynyt junasta joka lähti 18.11, kun olin juuri tuolloin rauttiksella, mutta mun hyvä tuuri jatkui ja se oli myöhässä - yllätysyllätys.
Kello 18.26 juna sitten lähti ja minä tyytyväisenä kotiin ja tänään olisi tarkotus hakea ensimmäinen paketti Sustaa, vaikka mulla noita geelejäkin kyllä olisi vielä ainakin 1,5 kk ajaksi.
En ollut pahemmin ihmisille asiasta puhunut tai itseasiassa edes miettinyt, näin estääkseni järkyttävää stressausta ja panikointia. Sairaaloita, lääkäreitä, mahdollinen gynetutkimus ja mahdollinen resepti viimein - ihan liikaa sulatettavaa joten päätin olla mahdollisuuksien mukaan olla ajattelematta poliaikaa kuin vasta sen vartin ajan kun pitäisi bussipysäkiltä löytää se itse hormonipoli TAYSin järkyttävän sokkeloisesta pihasta.
Aikani oli kello 17.10, junan oli määrä olla perillä 16.50 ja se oli jo valmiiksi Turussa myöhässä lähemmäs vartin. Hienoa. Loppujen lopuksi minulla kävi oudon hyvä tuuri, nimittäin juna oli ajoissa perillä ja juuri Tampereen rauttiksen vierestä lähtee bussi joka tulikin siihen sopivasti kun itse kävelin siihen. Bussimatka meni tutulla rutiinilla ja seuraavaksi tulin vaikeus löytää itse poli. Hormonipolin oli määrä olla melko lähellä transpolia, joten näin helpoimmaksi ensin kävellä sinne ensin. Löysin perille hormonipolille nopeastikkin, mutta kävelin ensin ohi ajatuksissani ja meni odotettua kauemmin että tajusin missä olen. Kuitenkin vain 5 minuuttia myöhästyneenä pääsin perille, ilmottauduin tiskille jossa tarkistettiin henkilötiedot ja mut heti käskettiin lääkärin vastaanottohuoneeseen.
Huoneesta löytyikin ihan kohtalokkaan mukavan näköinen keski-ikäinen naishenkilö joka vaikutti asiansa osaavalta ja niin osasikin ainakin tässä tapauksessa. Istuttiin siinä hetkinen ja juteltiin, lääkäri kertoi mahdollista sairauksista johon teston kanssa on altiimpi ja kyseli sukumme sairauksista, erityisesti verenpainetauti, diabetes ja sydäntaudit ovat sairauksia joihin altistuminen on helpompaa teston kanssa (anteeksi jos lause kuulostaa tönköltä, yritin muotoilla sitä varmaan viisi minuuttia).
Lääkäri vielä kertoi yleisesti teston vaikutuksista ja haittavaikutuksista. Kaikkea hän ei maininnut, mutta hiusten ja ihon rasvottuminen, karvojen kasvu, ihon kukkiminen erityisesti hartiaseudulla ja naamassa ja äänen madaltuminen olivat sellaiset mitkä kertoi ja jotka taitavatkin olla ne suurimmat fyysiset muutokset mitä tapahtuu.
Sitten oli ultraäänitutkimus, missä etsittiin munajohtimista tai sieltä jostain kasvaimia. Sitä sinistä töhnää siis masulle ja katsotaan sellasen hommelin kanssa mahan päältä jotain sisuskaluja. En tämän tarkemmin osaa sanoa, mutta jännää oli. Ei sattunu tai tuntunut ikävältä, mitä nyt mahakarvat oli siinä töhnässä sitten.
Ennen kuin nousimme tuoleilta laitteen ja sängyn luo, minun oli pakko lääkärille tunnustaa että olen käyttänyt ilman lupaa jo 10 kuukauden ajan testogeliä, eli geelimäistä testoa.
**
Tätä EN kertonut lääkärille, mutta kerron teille tilanteen selvitykseksi; En siis kerro tarkemmin mitä kautta, mutta tutun avulla löysin tavan ostaa itselleni halvalla testogeliä, joka siis on pienissä pusseissa olevaa hartijoille, mahalle ja säärin levitettävää geeliä jonka annetaan sitten kuivua. Ja siis kaikki testohan on reseptillä ostettavaa, joten pistin paljon peliin ja ostin sitä ilman reseptiä silti. Olen sitä nyt 10 kk käyttänyt ja siksipä minulla on jo paljon fyysisiä miehen ominaisuuksia, kuten jotkut ovat jo esimerkiksi matalaa ääntäni ihmetelleet.
Kirjoitan tämän päivän aikana jokaisesta noista 10 kuukauden testokuukaudesta tänne, MUTTA tästä lähin kirjoitan hormonijutut ainoastaan tähän blogiin selvyyden vuoksi.
**
Mutta asiaan taas. Tuolla jossain elimissä ei näkynyt kasvaimia ja niinpä mentiin takas istumaan. Lääkäri sitten hieman kyseli että miten on testojen kanssa sujunut ja paljonko olen käyttänyt. Siinäpä ei oikein muuta, lääkäri kirjoitti reseptin Sustanonille koska juuri sitä valmistetta halusin. Olisittepa nähneet ilmeeni kun lääkäri tulosti reseptin, katseli ja repi sen suoraan naamani edessä. Ilmotti sitten että pistääkin reseptille enemmän lääkettä, niin että seuraava tutkintakäynti hormonipolille olisi vasta 9 kk päästä eikä puolen vuoden päästä mitä se yleensä on. Pyysi vielä allekirjoittamaan lapun että minulle on kerrottu teston ominaisuuksista sekä haittavaikutuksista ja että minua ei painosteta testosteronin käyttöön vaan suostun vapaasta tahdostani. Sain mukaani myös tuollaisten potilasohjeen missä vähän kerrotaan testosteronista, mutta en sitä nyt tänne tunge kun ei ole skanneria ja ei tuossa lue oikeastaan mitään mitä en olisi jo kerran kertonut. Ja sain laboratoriokutsun, jonne pitäisi nyt sitten 13.09.-20.09. mennä käymään.
Sittenpä mä lähin sieltä jo pois, eikä aikaa mennyt edes kuin noin puoli tuntia. Kävelin bussille ja pääsinpä vielä samalla bussilipulla kun millä tulin. Normaalisti olisin myöhästynyt junasta joka lähti 18.11, kun olin juuri tuolloin rauttiksella, mutta mun hyvä tuuri jatkui ja se oli myöhässä - yllätysyllätys.
Kello 18.26 juna sitten lähti ja minä tyytyväisenä kotiin ja tänään olisi tarkotus hakea ensimmäinen paketti Sustaa, vaikka mulla noita geelejäkin kyllä olisi vielä ainakin 1,5 kk ajaksi.
12. syyskuuta 2011
Prosessi ja media #4
Ajattelin koota pari tällaista enemmänkin julkisuudessa olevaa transihmistä, että ihmiset saisivat vähän tuntumaa ja tajuaisivat että en tosiaankaan ole täällä ainut. Ja varsinkin kun transnaisia usein sanotaan maskuliinisiksi ja rumiksi, niin haluan tämän olettamuksen rikkoa. Ja näin pikakelauksella laskien osaan nimetä ainakin neljäkymmentä transihmistä ympäri Suomea, joten ette pääse karkuun muahaha. :D
Kim Petras
Marja-Sisko Aalto
Buck Angel
Brandon Teena
(teksti löytyy lähes samana suomeksikin, mutta otin tämän kuvan takia)
Elle Schneider
(tunnetaan oikeastaan vain aiheutettuaan draamaa julkkispariskunnan kanssa)
Andrea James
Candis Cayne
Isis King
Ja täältähän löytyy sitte suuri lista lisää ja tietoa, tosin englanniksi:
Trans woman
Trans man
Kim Petras
Marja-Sisko Aalto
Buck Angel
Brandon Teena
(teksti löytyy lähes samana suomeksikin, mutta otin tämän kuvan takia)
Elle Schneider
(tunnetaan oikeastaan vain aiheutettuaan draamaa julkkispariskunnan kanssa)
Andrea James
Candis Cayne
Isis King
Ja täältähän löytyy sitte suuri lista lisää ja tietoa, tosin englanniksi:
Trans woman
Trans man
31. elokuuta 2011
Prosessi ja random #18
Teistä jokainen on kaunis, fiksu ja pystyy mihin vain haluaa. Kyllä, vaikka siltä ei aina tuntuisi. Jokainen teistä on hyvä ihminen omalla tavallaan. Vaikka äitisi tahtoisi sinusta lääkäriä ja sinusta tulee nuohooja, et ole huono ihminen. Et vääränlainen, tyhmä tai huonompi kuin muut.
Olet juuri sinä, siinä mitä haluat olla ja sehän on tärkeintä.
Jokaisesta voi tulla ja tuleekin jotain hienoa, kunhan mahdottomalle antaa mahdollisuuden.
27. elokuuta 2011
Prosessi ja media #3
Onpa söpö tyttöpoika
Ruotsissa avattiin sukupuolineutraali koulu
Kuubassa historiallinen avioliitto = Transnainen nai homomiehen
Alaikäisten transtutkimukset jakavat mielipiteitä
Rocktähti vaihtaa sukupuolta
Kanadalaisvanhemmista kohu: Eivät kerro lapsensa sukupuolta
PSHP: Sukupuolenkorjaukseen tähtääviin tutkimuksiin vasta täysi-ikäisenä
Ruotsissa avattiin sukupuolineutraali koulu
Kuubassa historiallinen avioliitto = Transnainen nai homomiehen
Alaikäisten transtutkimukset jakavat mielipiteitä
Rocktähti vaihtaa sukupuolta
Kanadalaisvanhemmista kohu: Eivät kerro lapsensa sukupuolta
PSHP: Sukupuolenkorjaukseen tähtääviin tutkimuksiin vasta täysi-ikäisenä
18. elokuuta 2011
Prosessi ja random #17
Yleiskatsaus vaan, teki aivan liian kovasti mieli tehdä videopäivitys ja toivottavasti laatu ja ääni ovat kohtalaisia edes. Ja näin btw, tuossa ekan videon alussa piti sanoa "..toivottavasti en puhu liian hiljaa..", mutta kuumehouruja.
Ja tosiaan piti pistää kaikki nämä pätkät yhteen, mutta olen taitava enkä tällä isän koneella osaa.
Ja tosiaan piti pistää kaikki nämä pätkät yhteen, mutta olen taitava enkä tällä isän koneella osaa.
10. elokuuta 2011
Prosessi ja random #16
Olen ollut hieman stressaantunut ja maassa loppukesän puolella kun ei ole töitä eikä koulua kuulunut, en edes muistanut hakea syyshaussa ja unohdin mennä AMK:n haastatteluun. Lisäksi ahdistaa hieman asua taas äidin luonaeikä iskäkään oo kovin halukas mua sen nurkkiin ottamaan vaikka isosisko on sielä saanut jo ikuisuuden asua. Äidin luona on vielä isäpuoli jonka kanssa en tuu pahemmin toimeen, äiti ja isäpuoli tappelevat ja isäpuoli juo joka luo sitten turvattomuutta kun se aikaisemmin kävi jo ilman syytä kurkkuun kiinni.
Hormonipoli
Huominen oli kuitenkin jo parempi kun löysin pari hyvänkuulosta työpaikkaa joihin tein hyvät hakemukset ja yhdestä tuli jo vastaus et mahdollisesti olisi kiinnostuneita, mutta vain työharjottelupaikalla.
Lisäksi tuli postissa ilmoitus että mulla on hormoni- ja lapsettomuusklinikalle aika 13.9. kello 17.30 eli ihan kohta. Se on suunnilleen samassa paikkaa kun tuo transpoliki, eri rakennus vain. Kutsun mukana tuli vaaleanpunainen lappu mikä piti täyttää ja jossa oli sellaisia peruskysymyksiä kuukautisista, ehkäisystä, mahdollisista leikkauksista, lääkkeistä, hormonihoidoista ja lapsista. Oli helppo täyttää kysymyskohdat kun rastitti vaan kaikkiin että "ei".
Koulu
Ja hetki tuon jälkeen tuli toinen hyvä juttu, nimittäin pääsin melko suurelta varasijalta kouluun sittenkin vapautuneelle koulupaikalla Turun ammatti-instituuttiin opiskelemaan leipuri-kondiittoriksi tai elintarviketyöntekijäksi. Joista molemmat kyllä kiinnostavat melkoisesti yhtä paljon, joten en osaa vielä sanoa kumpaan tähtään.
Ja tänään olikin sitten eka päivä koulussa ja oli melkosen mukavaa alkujännityksen jälkeen. Jännitystä nosti oikeastaan se kun odotin että opettaja jakaisi jotenkin tytöt ja pojat ja möläyttäysi kesken luokan että mitä teen poikien joukossa. Niin ei kuitenkaan käynyt ja menin ilmeisesti ainakin opettajille sekä tutoreille täysillä läpi. Tutorit laski poikiin minut mukaan ja ope käski minun jäädä koulupäivän päätyttyä kun hänellä olisi kysymys. Jotenkin osasin aavistaa että kysymys koskee mun henkilötietoja ja niinhän se tekikin. Opettaja kysy ihmeissään että miksi mulla on naisen sosiaaliturvatunnus johon vastasin ihmeen reippaasti että mä olen transsukupuolinen enkä ole vielä saanut uutta tunnusta. Opettajan ilme pysy aivan normaalina ja ihan vesiselvänä asiana hän mainitsi minuakin reippaammin että mä olen nyt sitten mies, ja mä käytän miesten pukukoppia ja tästä ei muiden tarvitse tietää. Opettaja myös yrittää jos mun tiedot saisi jotenkin muutettua niin että näkyisin tilastoissa miehenä.
Erityisesti tuon opettajan tuki sai tän päivän loistavaksi ja toivon että jatkossa menisi yhtä hyvin. Olen iloinen että sain juuri tämän opettajan, joku toinen olisi voinut katsoa vähän vinommin asiaa.
Mutta nyt myöhemmin kun mietin. Varmasti melkeinpä puolet Turun nuorista tietää/tuntee/tai osaa yhdistää mut muhun. Meidän koulussa on myös isosiskoni joka ei osaa vielä täysin sisäistää transasiaa ja tämän lisäksi serkkuni ja kaksi tuttua, joista toinen on vieläpä rinnakkaisluokalla. Kaiken tämän lisäksi pidän avointa blogia jota jo nyt lukee 172 ihmistä. Olen varma että 3 vuotta on liian pitkä aika että asia pysyisi salassa. Ja jos ihmiset saavat kuulla sen muualta, minua pidetään valehtelijana, huijarina, pimittäjänä ja vaikka minä. Nyt vielä ihmiset rupee lisäilemään toisiaan facebook-kavereiksi jonne olen jokaisen päivityksen aina linkittänyt. Mieluummin kerron asiasta luokkakavereille näin blogin kautta ja otan vaikka maanantaina turpaan superfriikkinä, kuin pimitän asiaa ja ahdistun epätietoisuudesta kun en ole varma kuka tietää ja kuka ei. Ei mulla ole munaa kertoa luokan edessä asiaa, mutta eiköhän joku luokkalaisista kiinnostu lukemaan tätä ja juoruilemaan muillekkin.
Luulenpa kyllä että tämän jälkeen mua pidetään tyttönä tai poikatyttönä, mutta en voi sitten asialle mitään. Mä olen vain liian hyvä ihminen yrittämään pimittämistä, vaikka se olisi parhainta mulle itselleni niin. Mä haluaisin olla vain oma itseni, poika, mutta joillekkin se on vain liian vaikea käsittää.
--
Mutta ei tässä kai muuta, sen verran että olen kirjoittanut puolet Muu, mikä -leirin päivityksestä ja transillan päivitystä en ole vielä aloittanutkaan, mutta molemmat tulevat vielä viimeistään tään kuun loppupuolella.
Hormonipoli
Huominen oli kuitenkin jo parempi kun löysin pari hyvänkuulosta työpaikkaa joihin tein hyvät hakemukset ja yhdestä tuli jo vastaus et mahdollisesti olisi kiinnostuneita, mutta vain työharjottelupaikalla.
Lisäksi tuli postissa ilmoitus että mulla on hormoni- ja lapsettomuusklinikalle aika 13.9. kello 17.30 eli ihan kohta. Se on suunnilleen samassa paikkaa kun tuo transpoliki, eri rakennus vain. Kutsun mukana tuli vaaleanpunainen lappu mikä piti täyttää ja jossa oli sellaisia peruskysymyksiä kuukautisista, ehkäisystä, mahdollisista leikkauksista, lääkkeistä, hormonihoidoista ja lapsista. Oli helppo täyttää kysymyskohdat kun rastitti vaan kaikkiin että "ei".
Koulu
Ja hetki tuon jälkeen tuli toinen hyvä juttu, nimittäin pääsin melko suurelta varasijalta kouluun sittenkin vapautuneelle koulupaikalla Turun ammatti-instituuttiin opiskelemaan leipuri-kondiittoriksi tai elintarviketyöntekijäksi. Joista molemmat kyllä kiinnostavat melkoisesti yhtä paljon, joten en osaa vielä sanoa kumpaan tähtään.
Ja tänään olikin sitten eka päivä koulussa ja oli melkosen mukavaa alkujännityksen jälkeen. Jännitystä nosti oikeastaan se kun odotin että opettaja jakaisi jotenkin tytöt ja pojat ja möläyttäysi kesken luokan että mitä teen poikien joukossa. Niin ei kuitenkaan käynyt ja menin ilmeisesti ainakin opettajille sekä tutoreille täysillä läpi. Tutorit laski poikiin minut mukaan ja ope käski minun jäädä koulupäivän päätyttyä kun hänellä olisi kysymys. Jotenkin osasin aavistaa että kysymys koskee mun henkilötietoja ja niinhän se tekikin. Opettaja kysy ihmeissään että miksi mulla on naisen sosiaaliturvatunnus johon vastasin ihmeen reippaasti että mä olen transsukupuolinen enkä ole vielä saanut uutta tunnusta. Opettajan ilme pysy aivan normaalina ja ihan vesiselvänä asiana hän mainitsi minuakin reippaammin että mä olen nyt sitten mies, ja mä käytän miesten pukukoppia ja tästä ei muiden tarvitse tietää. Opettaja myös yrittää jos mun tiedot saisi jotenkin muutettua niin että näkyisin tilastoissa miehenä.
Erityisesti tuon opettajan tuki sai tän päivän loistavaksi ja toivon että jatkossa menisi yhtä hyvin. Olen iloinen että sain juuri tämän opettajan, joku toinen olisi voinut katsoa vähän vinommin asiaa.
Mutta nyt myöhemmin kun mietin. Varmasti melkeinpä puolet Turun nuorista tietää/tuntee/tai osaa yhdistää mut muhun. Meidän koulussa on myös isosiskoni joka ei osaa vielä täysin sisäistää transasiaa ja tämän lisäksi serkkuni ja kaksi tuttua, joista toinen on vieläpä rinnakkaisluokalla. Kaiken tämän lisäksi pidän avointa blogia jota jo nyt lukee 172 ihmistä. Olen varma että 3 vuotta on liian pitkä aika että asia pysyisi salassa. Ja jos ihmiset saavat kuulla sen muualta, minua pidetään valehtelijana, huijarina, pimittäjänä ja vaikka minä. Nyt vielä ihmiset rupee lisäilemään toisiaan facebook-kavereiksi jonne olen jokaisen päivityksen aina linkittänyt. Mieluummin kerron asiasta luokkakavereille näin blogin kautta ja otan vaikka maanantaina turpaan superfriikkinä, kuin pimitän asiaa ja ahdistun epätietoisuudesta kun en ole varma kuka tietää ja kuka ei. Ei mulla ole munaa kertoa luokan edessä asiaa, mutta eiköhän joku luokkalaisista kiinnostu lukemaan tätä ja juoruilemaan muillekkin.
Luulenpa kyllä että tämän jälkeen mua pidetään tyttönä tai poikatyttönä, mutta en voi sitten asialle mitään. Mä olen vain liian hyvä ihminen yrittämään pimittämistä, vaikka se olisi parhainta mulle itselleni niin. Mä haluaisin olla vain oma itseni, poika, mutta joillekkin se on vain liian vaikea käsittää.
--
Mutta ei tässä kai muuta, sen verran että olen kirjoittanut puolet Muu, mikä -leirin päivityksestä ja transillan päivitystä en ole vielä aloittanutkaan, mutta molemmat tulevat vielä viimeistään tään kuun loppupuolella.
29. kesäkuuta 2011
Prosessi ja hormonipoli #1
On niin kuuma ja muuta ettei pysty mitään kirjottamaan, mutta tällee btw että tosi hyvää kesää kaikille!
Minä olen kohta tyttöystävän äidin luona ja seuraavan viikon ajaksi aijon unohtaa kaikki huolet ja nyt kun Tampereeltaki kuulu jotain ni voi vähän paremmin mielin ottaa tulevaisuuden. (:
Minä olen kohta tyttöystävän äidin luona ja seuraavan viikon ajaksi aijon unohtaa kaikki huolet ja nyt kun Tampereeltaki kuulu jotain ni voi vähän paremmin mielin ottaa tulevaisuuden. (:
23. kesäkuuta 2011
Prosessi ja omat ajatukset #7
Nyt on olo aika puhki. Kaiken näköstä on tapahtunu ja imeny täysin mun voimat. Päivisin ei ole kuin hevosen hoito ja aina välillä ei sitäkään ja silti ei jaksa mitään muuta.
Olen muuttanut takaisin äidilleni, töitä ei ole kuulunut, en saanut koulupaikkaa ja tuntuu että joka suunnasta mua painostetaan ja kytätään perään. Ja jokainen toimintani on jotenkin väärin mitä teen. Lisäksi olen möhlinyt paljon ja laiminlyönyt loput touhuni. Olen jaksanut tunnollisesti hoitaa hevosen kunnolla ja hoitaa kanit ja vähän ylimääräistäkin, mutta tuntuu että loput onkin sitten aivan mahdottomuus tässä vaiheessa elämää. Siksi kirjottaminenkin on jäänyt.
Muuttaminen oli mulle kova paikka ja kun se päätös koitti niin oli eka kerta puoleen vuoteen kun harkitsin vakavasti ranteiden auki vetämistä. Mutta itseni, Minjan ja äidin takia en tehnyt sitä. Iskä taitaa olla niin pettynyt muhun ettei se ois asiasta varmaan edes enää välittänyt. Ja siskohan ei ole mulle kunnolla moneen vuoteen puhunut, lopettaakohan puolsisaruksetki mulle puhumisen kun kasvavat vanhemmiksi?
Olen kouluissa 19 ja 127 varasijalla. Jos ei olisi niin virallista tuo koulunkäynti niin väittäisin että tuo 127 sija on jokin vitsi. Hei haloo, miten tuollainen varasija voi olla mahdollista. Olisivat suoraan sanoneet etten pääse sisälle. Ja kolmeen paikkaanhan ei tullut edes pääsykoekutsua. Ja ammattikorkeakoulun pääsykokeen tyrin sillä että unohdin koko pääsykoepäivän.
Olin 10 päivää työkkärin järjestämässä työhakuvalmennuksessa ja seki uuvutti. Mikäköhän siinäkin uuvutti? Istut paikallasi 6 tuntia ja leikit kuuntelevasi, that's it. Mutta ei, olin täysin kuollut päivän päätteeksi. Kahtena päivänä olin liian voimaton menemään edes. Mutta saan tuosta sentään 70 euroa ja en saanut paniikkikohtausta vaikka piti kaikkien edessä leikkiä olevansa työhaastattelussa, normaalisti olisin paennut paikalta.
Työrintama lyö kasvoihin vaan päivä toisensa perään. Sähköposti täyttyy ilmotuksista että minua ei tällä kertaa valittu tehtävään. Soitto paikkoihin ois kova juttu, mutta minkäs teet jos saat paniikkikohtauksen puhelimessa? Paremmat mahdollisuudet mulla on saada töitä pelkän sähköpostin ja hakemuksien perään kun sen että alkukankeuden jälkeen saan kohtauksen puhelimessa ja vedän itkuisena luurit toiselle.
En voi edes harjotella skeittausta kun tuolla äidin luona lähin asfaltti on jossain kilsojen päässä.
Kaverit vaativat huomiota, pitäisi kirjoittaa kahdelle ihmiselle kirje, pitäisi isän painostuksen painaessa etsiä töitä ja asunto ja äitikään ei tunnu tajuavan että osaan kyllä siivota ilman sen mainintaa. Vuoden aikana hoidin asunnossani siivouksen, pyykkäyksen ja ruoanlaiton aivan yksin ja silti tuo ei luota että osaan kyllä hakea pyykit, tyhjentää tiskikoneen ja muuta ilman että siitä mainitsee. Ehkä itsekästä, mutta tuntuu taas että sisko saa kaiken tuen ja sille ei ikinä sanota että sen pitäisi tehdä mitään, ei äidillä niin kuin ei isänkään luona missä se virallisesti asuu.
Minja ja Rio on ainoat asiat jotka tällä hetkellä jaksavat jatkamaan. Mun ihanat tukipilarit, kun tuntuu taas että omalta perheeltä ei tukea saa. Kai se on oma moka, teen kaikkeni muiden takia ja yritän parhaani että päältä päin ei näkisi kuinka huonosti voin.
Tampereeltakaan ei ole yhtään mitään kuulunut. Ja mun piti tavata mun entinen hevonen pitkästä aikaa, mutta möhläsin tapaamisen omistajan kanssa ja hänestä ei ole sen jälkeen kuulunut kun varmaan suuttui sen verran ja en enää tiedä tulenko ikinä näkemään Haksua enää.
Olen muuttanut takaisin äidilleni, töitä ei ole kuulunut, en saanut koulupaikkaa ja tuntuu että joka suunnasta mua painostetaan ja kytätään perään. Ja jokainen toimintani on jotenkin väärin mitä teen. Lisäksi olen möhlinyt paljon ja laiminlyönyt loput touhuni. Olen jaksanut tunnollisesti hoitaa hevosen kunnolla ja hoitaa kanit ja vähän ylimääräistäkin, mutta tuntuu että loput onkin sitten aivan mahdottomuus tässä vaiheessa elämää. Siksi kirjottaminenkin on jäänyt.
Muuttaminen oli mulle kova paikka ja kun se päätös koitti niin oli eka kerta puoleen vuoteen kun harkitsin vakavasti ranteiden auki vetämistä. Mutta itseni, Minjan ja äidin takia en tehnyt sitä. Iskä taitaa olla niin pettynyt muhun ettei se ois asiasta varmaan edes enää välittänyt. Ja siskohan ei ole mulle kunnolla moneen vuoteen puhunut, lopettaakohan puolsisaruksetki mulle puhumisen kun kasvavat vanhemmiksi?
Olen kouluissa 19 ja 127 varasijalla. Jos ei olisi niin virallista tuo koulunkäynti niin väittäisin että tuo 127 sija on jokin vitsi. Hei haloo, miten tuollainen varasija voi olla mahdollista. Olisivat suoraan sanoneet etten pääse sisälle. Ja kolmeen paikkaanhan ei tullut edes pääsykoekutsua. Ja ammattikorkeakoulun pääsykokeen tyrin sillä että unohdin koko pääsykoepäivän.
Olin 10 päivää työkkärin järjestämässä työhakuvalmennuksessa ja seki uuvutti. Mikäköhän siinäkin uuvutti? Istut paikallasi 6 tuntia ja leikit kuuntelevasi, that's it. Mutta ei, olin täysin kuollut päivän päätteeksi. Kahtena päivänä olin liian voimaton menemään edes. Mutta saan tuosta sentään 70 euroa ja en saanut paniikkikohtausta vaikka piti kaikkien edessä leikkiä olevansa työhaastattelussa, normaalisti olisin paennut paikalta.
Työrintama lyö kasvoihin vaan päivä toisensa perään. Sähköposti täyttyy ilmotuksista että minua ei tällä kertaa valittu tehtävään. Soitto paikkoihin ois kova juttu, mutta minkäs teet jos saat paniikkikohtauksen puhelimessa? Paremmat mahdollisuudet mulla on saada töitä pelkän sähköpostin ja hakemuksien perään kun sen että alkukankeuden jälkeen saan kohtauksen puhelimessa ja vedän itkuisena luurit toiselle.
En voi edes harjotella skeittausta kun tuolla äidin luona lähin asfaltti on jossain kilsojen päässä.
Kaverit vaativat huomiota, pitäisi kirjoittaa kahdelle ihmiselle kirje, pitäisi isän painostuksen painaessa etsiä töitä ja asunto ja äitikään ei tunnu tajuavan että osaan kyllä siivota ilman sen mainintaa. Vuoden aikana hoidin asunnossani siivouksen, pyykkäyksen ja ruoanlaiton aivan yksin ja silti tuo ei luota että osaan kyllä hakea pyykit, tyhjentää tiskikoneen ja muuta ilman että siitä mainitsee. Ehkä itsekästä, mutta tuntuu taas että sisko saa kaiken tuen ja sille ei ikinä sanota että sen pitäisi tehdä mitään, ei äidillä niin kuin ei isänkään luona missä se virallisesti asuu.
Minja ja Rio on ainoat asiat jotka tällä hetkellä jaksavat jatkamaan. Mun ihanat tukipilarit, kun tuntuu taas että omalta perheeltä ei tukea saa. Kai se on oma moka, teen kaikkeni muiden takia ja yritän parhaani että päältä päin ei näkisi kuinka huonosti voin.
Tampereeltakaan ei ole yhtään mitään kuulunut. Ja mun piti tavata mun entinen hevonen pitkästä aikaa, mutta möhläsin tapaamisen omistajan kanssa ja hänestä ei ole sen jälkeen kuulunut kun varmaan suuttui sen verran ja en enää tiedä tulenko ikinä näkemään Haksua enää.
29. toukokuuta 2011
Prosessi ja media #2
On pitänyt jo pari päivää kirjoittaa Turun transillasta, mutta kone otti ja hajosi jonka takia en ole sitten kirjotellut. Joten jospa tähä väliin sitten vähä uutisia. Ensimmäinen juttu on Anna-lehdestä, vuodesta en ole täysin varma mutta 1-2 vuotta sitten epäilisin. Toinen juttu on otettu paperiversiona Helsingin Setan toimistosta ja skannattu koneelle sitten, joten sen laatu on vähän kehno. Itseasiassa molempien laatu on vähän kehno, mutta kiittäkää tinypickiä ja kirjaston skanneria. Ja anteeksi että näitä juttuja tulee nyt vähän paljon samaan syssyyn, mutta haluan näitä vähän pois kun kuitenkin media tyrkkää koko ajan uutta juttua liittyen blogin aiheeseen ja edellisetkään jutut eivät ole vielä täällä.
Vihdoin oikeissa nahoissa #1
Vihdoin oikeissa nahoissa #2
Vihdoin oikeissa nahoissa #3
Väärässä ruumiissa #1
Väärässä ruumiissa #2
Väärässä ruumiissa #3
YLE.fi; Sukupuolenkorjaukseen tähtääviin tutkimuksiin vasta täysi-ikäisenä
Naisten vessaa käyttänyt transseksuaali pahoinpideltiin (Huom! Kyseessä on video)
"Baltimoren McDonaldsissa koettiin viikko sitten kauhun hetkiä, kun teinitytöt pahoinpitelivät naisten vessaa käyttäneen transseksuaalin. Yksi McDonaldsin työntekijöistä vain nauroi tilanteelle ja päätti tallentaa pahoinpitelyn kännykkäänsä. Poliisin haltuunsa saamalta videolta näkyy, kuinka nuorukaiset potkivat ja raahaavat hiuksista Chrissy Lee Polisia pitkin ravintolan lattiaa. Videon kuvannut työntekijä sai välittömästi potkut. Pahoinpitelyyn syyllistyneet tytöt ovat myös poliisin hallussa. "
Lähde: Iltalehti.fi
**
Lähde: Transtukipiste.fi
Vihdoin oikeissa nahoissa #1
Vihdoin oikeissa nahoissa #2
Vihdoin oikeissa nahoissa #3
Väärässä ruumiissa #1
Väärässä ruumiissa #2
Väärässä ruumiissa #3
YLE.fi; Sukupuolenkorjaukseen tähtääviin tutkimuksiin vasta täysi-ikäisenä
Naisten vessaa käyttänyt transseksuaali pahoinpideltiin (Huom! Kyseessä on video)
"Baltimoren McDonaldsissa koettiin viikko sitten kauhun hetkiä, kun teinitytöt pahoinpitelivät naisten vessaa käyttäneen transseksuaalin. Yksi McDonaldsin työntekijöistä vain nauroi tilanteelle ja päätti tallentaa pahoinpitelyn kännykkäänsä. Poliisin haltuunsa saamalta videolta näkyy, kuinka nuorukaiset potkivat ja raahaavat hiuksista Chrissy Lee Polisia pitkin ravintolan lattiaa. Videon kuvannut työntekijä sai välittömästi potkut. Pahoinpitelyyn syyllistyneet tytöt ovat myös poliisin hallussa. "
Lähde: Iltalehti.fi
**
Transtukipisteelle Vuoden Kristiina -palkinto Helsingin yliopiston sukupuolentutkijoilta
Transtukipiste nimitettin Vuoden Kristiinaksi. Kuningatar Kristiinan nimeä kantavan kunniapalkinnon myöntää vuosittain Helsingin yliopiston sukupuolen tutkimuksen oppiaine taholle, joka on merkittävällä tavalla edistänyt sukupuolen tutkimusta.
"Helsingin yliopiston sukupuolentutkimuksen oppiaineella on ilo antaa Vuoden Kristiina 2011 -nimitys ja kunniakirja Transtukipisteelle tärkeästä työstä transihmisten ja heidän läheistensä tukemiseksi sekä näkyvästä roolista sukupuolen monimuotoisuuden sinnikkäänä esiintuojana, asiantuntijana ja yhteiskunnallisena keskustelijana. Transtukipiste on esimerkillisellä tavalla tehnyt tunnetuksi sukupuolentutkimusta ja sen työssä yliopistollisen sukupuolentutkimuksen saavutukset ovat löytäneet tiensä käytännön vaikutuksiksi ihmisten elämään." Lue lehdistötiedote kokonaan.
Kunniakirja luovutettiin Kristiina 20 vuotta juhlaseminaarin yhteydessä 13.5.2011 Transtukipisteen työntekijöille. Lue kiitospuhe.Lähde: Transtukipiste.fi
9. toukokuuta 2011
Prosessi ja random #15
Kovin vanhoja kuvia ei enää tietokoneilta löydy kun on koneet hajonnu ja kuvia hävinny ja ties mitä, mutta pistinpä tähän nyt jotain kuvia mitä ei tietääkseni ole vielä aikasemmin blogissa ollut ennen kuin nämäkin katovat jonnekkin digiavaruuteen. Vuosilta 2006-2010 eli 16-19 vuotiaana.
Viiminen kuva on ihan tänään (9.5.2011) otettu pikkusiskoni kanssa.4. toukokuuta 2011
21. maaliskuuta 2011
Prosessi ja omat ajatukset #6
Kalle Päätalo - Lootusasentoon
Tiedättekö senkin menninkäiset että olen onnellinen. Ja ihan oikeasti.
En ole koskaan tuntenut samalla tavalla kuin silloin kun lähdin tyttöstäväni luota kotiin päin. Oli fyysisesti huono olo ja teki mieli oksentaa koska tuntui niin väärältä lähteä ja oli heti niin kova ikävä. En ole ikinä kokenut sellaista ja en osaa valita onko se hyvä vai huono juttu. Kai se on hyvä juttu koska se meinaa että välitän Minjasta, mutta tietäisin sen kyllä ilman pahan olon tunnettakin. Yli viikon kestävän loman jälkeen oli aika orpoa palata yksin ankeaan yksiööni. Tykkään olla kotona, mutta sillon se tuntui tyhjältä. Kyllä se tuntuu edelleenkin.
Kaikesta huolimatta rakastan mun ihanaa tyttöystävää. En tämän iloisempi voisi olla että olen löytänyt jonkun joka hyväksyy minut juuri tällaisena. Meillä on välissä 520 kilometriä, mutta loppujen lopuksi Minja on aina mun kanssa ja ajatuksissa. Tähän asti minua on aina ahdistanut edes jonkin verran tyttöystävieni seura. Jopa Sarin seura, jonka kanssa kuitenkin asuin puoli vuotta samassa asunnossa. Kuulostaa ehkä kliseiseltä, mutta Minja tuntuu niin erilaiselta kuin kukaan tähän asti. Todella hyvällä tavalla.
Olin varma että tämä kaatuu joko välimatkaan tai yhteisön aiheuttamiin paineisiin, mutta tässä me ollaan vielä 2,5 kk jälkeen ja nyt on täysin varma olo siitä että tämä toimii. Minusta tuntuu että mikään ei voi tulla meidän väliin.
Varmasti Minjan vanhemmilla oli omat epäilyksenä minun suhteen. Vanhempien on vaikea tietenkin huomata mitä 19-vuotias mies näkee kaukana asuvassa 15 vuotiaassa. Minja on kuitenkin kypsempi kuin monikaan ikäisensä ja minä en itse koe olevani henkisesti 19-vuotias, joten me ollaan aika hyvällä aaltopituudella keskenämme. Minja kertoi ensin äidilleen että olen transmies ja äiti otti asian tosi hyvin. Myöhemmin Minjan kerrottua isälleen, hänkin otti asian hyvin. Itseasiassa hän taitaa ottaa minut paremmin nyt transmiehenä kuin vielä sillon kun piti minua ihan cismiehenä. Sain sellaisen kuvan että varsinkin Minjan äiti piti minusta kun hän vähän tutustui minuun kun tapasimme monena päivänä lomallani Minjan luona. Onnistuin myös kehnolla vitsilläni suututtamaan Minjan ainoan siskon, mutta anteeksi pyynnön jälkeen tuntuu että meidänkään välillä ei mitään enää ole. Kaiken kukkuraksi tuntui ettei kenelläkään Minjan äidin puolen sukulaisista ole mitään minua vastaan. Tästä on mielestäni tosi mukava jatkaa eteenpäin, vaikka loppujen lopuksi minulle olisi täysin sama vaikka koko maailma vihaisi minua kunhan saisin olla Minjan kanssa. Kuitenkin on se tietenkin kivempi saada positiivinen vastaanotto.
Minja on se asia joka täydentää hienon elämäni.
Minulla on todella pieni yksiö jossa en voi käydä edes suihkussa ilman että koko vessa kastuu. Tapetti roikkuu ainakin kolmesta kohtaa, en osaa suljea ikkunaa kokonaan kiinni ja alakerran naapuri on uhannut kävelyni takia hakata minut. Kuitenkin kaikesta huolimatta tää on just se mitä oon toivonut. Iki oma vuokra-asunto, saisin tehdä juuri mitä tykkään, koska vain ja kenen kanssa vain. Lisäksi minun kanssa täällä asuu kolme kaniani joiden myymistäkin olen kaksi kertaa vakavasti harkinnut. Nyt olen todella iloinen että olen kaikista huolimatta onnistunut kasvattaa kolme ihanaa ja rakasta kaniani. Ja minä jopa jaksan heidät täysin yksin hoitaa ja todella iso kiitos isälleni joka on mahdollistanut muunmuassa lomareissuni Minjalle, käymällä ruokkimassa kanini sen aikaa.
Pääsin myös takaisin heppailun makuun ihanan hoitohevosen kanssa ja tällä kertaa minun ei tarvitse yksinäni stressata että hevonen tulee hoidetuksi. Jos joku päivä minulla ei ole tarpeeksi voimia mennä hoitamaan hevosta niin uskon että voin hyvillä mielin stressaamatta kertoa sen Rion ylläpitäjälle. Lisäksi Rion ylläpitäjä tietää prosessistani ja hänellä itsellä on henkilökohtaisia kokemuksia siitä koska hänenkin lähipiiristä löytyy ainakin yksi transihminen.
Lisäksi musiikki, skeittaus ja piirtäminen ovat asioita jotka onnistuvat piristämään minua aina. Rakastan näitä jokaista enkä tiedä miten pärjäisin ilman.
Rakastan perhettäni ja jopa isoäitiäni vaikka häneltä tulikin ainoat joululahjat joissa luki; "Netalle". Ja joka päivä mietin suurella rakkaudella menehtynyttä isoisääni. Äidin kanssa ollaan aiheutettu eniten draamaa perheessä ja masennukseni ollessa huipussaan, sain päivittäisillä riehumiskohtauksillani pienemmän siskoni itkemään ja pelkäämään minua. En ole tainnut joka kerta pyytää anteeksi tekojani ja sanojani, mutta toivon että jokainen meistä on unohtanut ne ja olisin rakentanut uudelleen luottamukseni isän ja äidin välillä, koska en enää ikinä pystyisi tekemään ja sanomaan asioita mitä pari vuotta sitten tein. Isosiskonihan ei puhu minulle enää paitsi jos äitini pakottaa. En ole täysin varma miksi, mutta siitä huolimatta rakastan isosiskoani ja hän on aina minun sankarini.
Kaiken kaikkiaan mä rakastan mun elämää tällä hetkellä. Siinä olisi ainakin 9583459 asiaa korjattavana, mutta en siitä välitä. En ole ikinä ollut näin onnellinen ja minusta on niin vahva tunne että tämä ei tästä helpolla sorru. En anna sen sortua. Hienointa on että olen ollut nyt täysin kokonaan vahingoittamatta itseäni kolme kuukautta, eikä ole tehnyt edes mieli. Mä nautin elämästäni, nauttikaa tekin omistanne!
Tiedättekö senkin menninkäiset että olen onnellinen. Ja ihan oikeasti.
En ole koskaan tuntenut samalla tavalla kuin silloin kun lähdin tyttöstäväni luota kotiin päin. Oli fyysisesti huono olo ja teki mieli oksentaa koska tuntui niin väärältä lähteä ja oli heti niin kova ikävä. En ole ikinä kokenut sellaista ja en osaa valita onko se hyvä vai huono juttu. Kai se on hyvä juttu koska se meinaa että välitän Minjasta, mutta tietäisin sen kyllä ilman pahan olon tunnettakin. Yli viikon kestävän loman jälkeen oli aika orpoa palata yksin ankeaan yksiööni. Tykkään olla kotona, mutta sillon se tuntui tyhjältä. Kyllä se tuntuu edelleenkin.
Kaikesta huolimatta rakastan mun ihanaa tyttöystävää. En tämän iloisempi voisi olla että olen löytänyt jonkun joka hyväksyy minut juuri tällaisena. Meillä on välissä 520 kilometriä, mutta loppujen lopuksi Minja on aina mun kanssa ja ajatuksissa. Tähän asti minua on aina ahdistanut edes jonkin verran tyttöystävieni seura. Jopa Sarin seura, jonka kanssa kuitenkin asuin puoli vuotta samassa asunnossa. Kuulostaa ehkä kliseiseltä, mutta Minja tuntuu niin erilaiselta kuin kukaan tähän asti. Todella hyvällä tavalla.
Olin varma että tämä kaatuu joko välimatkaan tai yhteisön aiheuttamiin paineisiin, mutta tässä me ollaan vielä 2,5 kk jälkeen ja nyt on täysin varma olo siitä että tämä toimii. Minusta tuntuu että mikään ei voi tulla meidän väliin.
Varmasti Minjan vanhemmilla oli omat epäilyksenä minun suhteen. Vanhempien on vaikea tietenkin huomata mitä 19-vuotias mies näkee kaukana asuvassa 15 vuotiaassa. Minja on kuitenkin kypsempi kuin monikaan ikäisensä ja minä en itse koe olevani henkisesti 19-vuotias, joten me ollaan aika hyvällä aaltopituudella keskenämme. Minja kertoi ensin äidilleen että olen transmies ja äiti otti asian tosi hyvin. Myöhemmin Minjan kerrottua isälleen, hänkin otti asian hyvin. Itseasiassa hän taitaa ottaa minut paremmin nyt transmiehenä kuin vielä sillon kun piti minua ihan cismiehenä. Sain sellaisen kuvan että varsinkin Minjan äiti piti minusta kun hän vähän tutustui minuun kun tapasimme monena päivänä lomallani Minjan luona. Onnistuin myös kehnolla vitsilläni suututtamaan Minjan ainoan siskon, mutta anteeksi pyynnön jälkeen tuntuu että meidänkään välillä ei mitään enää ole. Kaiken kukkuraksi tuntui ettei kenelläkään Minjan äidin puolen sukulaisista ole mitään minua vastaan. Tästä on mielestäni tosi mukava jatkaa eteenpäin, vaikka loppujen lopuksi minulle olisi täysin sama vaikka koko maailma vihaisi minua kunhan saisin olla Minjan kanssa. Kuitenkin on se tietenkin kivempi saada positiivinen vastaanotto.
Minja on se asia joka täydentää hienon elämäni.
Pääsin myös takaisin heppailun makuun ihanan hoitohevosen kanssa ja tällä kertaa minun ei tarvitse yksinäni stressata että hevonen tulee hoidetuksi. Jos joku päivä minulla ei ole tarpeeksi voimia mennä hoitamaan hevosta niin uskon että voin hyvillä mielin stressaamatta kertoa sen Rion ylläpitäjälle. Lisäksi Rion ylläpitäjä tietää prosessistani ja hänellä itsellä on henkilökohtaisia kokemuksia siitä koska hänenkin lähipiiristä löytyy ainakin yksi transihminen.
Lisäksi musiikki, skeittaus ja piirtäminen ovat asioita jotka onnistuvat piristämään minua aina. Rakastan näitä jokaista enkä tiedä miten pärjäisin ilman.
Rakastan perhettäni ja jopa isoäitiäni vaikka häneltä tulikin ainoat joululahjat joissa luki; "Netalle". Ja joka päivä mietin suurella rakkaudella menehtynyttä isoisääni. Äidin kanssa ollaan aiheutettu eniten draamaa perheessä ja masennukseni ollessa huipussaan, sain päivittäisillä riehumiskohtauksillani pienemmän siskoni itkemään ja pelkäämään minua. En ole tainnut joka kerta pyytää anteeksi tekojani ja sanojani, mutta toivon että jokainen meistä on unohtanut ne ja olisin rakentanut uudelleen luottamukseni isän ja äidin välillä, koska en enää ikinä pystyisi tekemään ja sanomaan asioita mitä pari vuotta sitten tein. Isosiskonihan ei puhu minulle enää paitsi jos äitini pakottaa. En ole täysin varma miksi, mutta siitä huolimatta rakastan isosiskoani ja hän on aina minun sankarini.
Lisäksi todella suuri kiitos ystävilleni joita ilman en varmaan enää olisi tässä. Jokaiselle on huonot päivänsä, mutta ystävilläni on aina ollut aikaa ja tahtoa kuunnella minua. Ne on teoillaan ja sanoillaan saanut minut tuntemaan itseni rakastetuksi. Jokasen kanssa on aina välillä ollut kinaa ja joidenkin ystävien kanssa ei olla enää kovinkaan hyvissä väleissä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin minulla on nyt kaksi oikeaa ystävää joita ilman en osaisi elää enää. Mun on tosi vaikee kertoa tunteistani kovinkaan järkevästi ja alussa oleva Minja-seputus vei kaiken energian. Mä kuitenki toivon että ystäväni tietävät että he ovat minulle tärkeitä, vaikka en sitä päivittäin sanokkaan. Mä rakastan näitä ystäviä.
(yritin tarkoituksella etsiä kuvat joissa ei näy kasvot)
"Hajonneita unelmia mahtuu historiaan,
Mutta ilman niitä en ois kasvanu isoksikaan.
Isästä peilautuu paljon pojan tän kuva.
Arvostan luovuutta ja teen asioit oman pään mukaan.
Voittajaks ei synnytä, mut siihen kasvaa voi.
Ja hyvä valmennus saa asennevamman pois.
Ympäristö puhaltaa tuulta sun purjeisiin,
mut perämies, luotsi ja kapteeni on kaikki sun heinii.
Ei, nii helppo ku kuvittelis,
mut oon oppinu maalaa ennen ku kuivuu sivellin.
Ja mul on tarpeeks väriä ympärillä,
ja periaatehan on et täält hävitään ystävinä."
Mutta ilman niitä en ois kasvanu isoksikaan.
Isästä peilautuu paljon pojan tän kuva.
Arvostan luovuutta ja teen asioit oman pään mukaan.
Voittajaks ei synnytä, mut siihen kasvaa voi.
Ja hyvä valmennus saa asennevamman pois.
Ympäristö puhaltaa tuulta sun purjeisiin,
mut perämies, luotsi ja kapteeni on kaikki sun heinii.
Ei, nii helppo ku kuvittelis,
mut oon oppinu maalaa ennen ku kuivuu sivellin.
Ja mul on tarpeeks väriä ympärillä,
ja periaatehan on et täält hävitään ystävinä."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)