29. marraskuuta 2011

Prosessi ja random #23

Sain siis vihdoin pari viikkoa sitten sen lähetteen kirurgiaan (joka olisi pitänyt lähteä ainakin puoli vuotta sitten mutta lääkäri unohti), mutta sieltä ei ole vielä kuulunut mitään. Elättelen toivoa että ennen ensi huhtikuuta olisin jo päässyt rintakehäoperaatioon.
Myöskin tuli uusi päivitys nettiin että sustanonia saadaan tämän hetkisen tiedon mukaan vasta huhtikuussa. Menemme Minjan kanssa Turkuun ja toivon löytäväni vanhasta huoneestani testogeelini jämät että kehoni saa edes jotakin testosteronia. Tammikuussa täytyy kattoa jos vaikka ottaisi lääkäriin yhteyttä ja pyytäisi sitten Nebidon -nimistä testosteronia vaikka yksi ampuli maksaakin Kela-korvauksienkin kanssa noin 80 euroa. Sen kanssa kropassani onkin 12 viikkoa testoa, kun sustanonin vaikutus on vain 2-3 viikkoa. 

Tulipa sekava selitys, mut kelpaako kun kello on 8:52 ja lagaan pahasti.

Se siitä prosessinkulusta. Muuten mulla menee yllättävän hyvin ilman järkevää syytä. Koulu menee kohtalaisesti vaikka fysiikka ja matikka onkin vaikeaa. Joudun kyllä tekemään hommia enemmän kuin muut, koska jotkut koulupäivät olen töissä ja en siis ehdi tunneille. Töissä olen läheisellä lännenratsastuspainotteisella hevostallilla ja teen perus tallihommia. Siivoan karsinat, vien ja tuon hevoset ulos ja sisälle, ruokinta, vesien laitto, tallin puhtaanapito, loimitus, harjaus. Palkaksi saan rahaa, ilmaisia ratsastustunteja ja bussikortin.
Tammikuussa aloitan 8 kuukautta kestävän kengityskurssin jonka jälkeen olen valmis myös muiden hevosia kengittämään, kunhan saan kerättyä rahaa kengitysvälineisiin ja saan ajokortin.

Oon ikuisuuden halunnu kertoa teille mitä toivoisin joululahjaksi, vaikka en näin vanhana enää lahjoja saa ja vaikka asia ei mitenkään prosessiin liitykkään. Mutta vhat evah.

Tietysti tahtoisin auton, ajokortin, moottoripyöräkortin, moottoripyörän, mönkijän, hevosen, hevostilan, oman asunnon.. Mut jos ollaan realistisia.

Kengitysvälineitä, kuten purkurauta, urarauta, vuolupuukko, lyömäveitsi yms..




Vaatteita, kuten collegemainen takki, horzen talvitakki, päällyhousut..




Tarvitsisin myös farkkuja, lämpimiä ja vettä hylkiviä vaatteita töihin, rahaa, lahjakortteja vaatekauppoihin ja ottaisin mieluusti vastaan myös pelejä, kirjoja, piirustusvälineitä, ratsastustunteja ja näin pois päin.

Mitä te toivotte lahjaksi, oli se sitten realistista tai ei?

22. marraskuuta 2011

Prosessi ja random #22

Hirveän kotoisa olo. Tai siis että hyvän kotoisa olo. Eiku miten se sanottaisiin järkevästi.

Ei koti ole siellä, missä synnyin;
koti on siellä, missä asiani ovat hyvin.

 Ostin ihkun paidan. EMPltä n. 15 euroa.
 Omnom, mun mahakarvat.<3
Tosi liikkikset.

18. marraskuuta 2011

Prosessi ja random #21

Ei liity yhtään blogin aiheeseen, mutta syvästi minuun joten antaa mennä. Keskiviikkona 16.11. jouduttiin lopettamaan koirani naapurin toimesta. En sen tarkempaan rupea selittämään mitä tapahtui, mutta tapaturma kuitenkin ja lopetus oli pakollinen.
Olo oli niin surullinen ja hämmentynyt että oli pakko lähteä kesken koulupäivän enkä ole nytkään kouluun asti päässyt. Vaikka laiskuuttani laiminlöin koiran hoitoa nuorena enkä ole aina edes asunut koiran lähettyvillä, niin se ei vähennä sitä miten paljon koira merkitsi minulle ja kuinka paljon sitä rakastan. Minun piti hyvästellä se joulukuussa, koska se oli jo lähemmäs 17 vuotias, uskoin ettei se tätä talvea enää selviytyisi. Mutta en kerinnyt sille edes hyvästejä heittää kun asun nykyään 500 kilometrin päässä koirastani.

Tänä vuonna kuolivat myös kaikki meidän kanimme yhtä kania lukuunottamatta. Näyttäisi siltä että ainoastaan tämä yksi tyttökani selviytyisi. Kanit ilmeisesti saivat uudesta heinästä jonkin viruksen, eikä mitään ollut enää tehtävissä. Myös hoitohevoseni lopetettiin vaivojen takia kesällä.

Kaiken tämän takia on todella kumma että ylipäätänsä olen hengissä. Jos tämä olisi tapahtunut 2-3 vuotta sitten, olisin vetänyt itseni jo kiikkuun. Tämän piti olla paras vuosi ikinä, mitä se ei enää ole. Toivon kuitenkin että tästä edespäin menee taas paremmin. Eikai tässä enää voisi sattua mitään kovin ikävää, toivon ainakaan.

Toivon kuitenkin että heillä kaikilla on parempi siellä jossakin.
Rakastan teitä ainiaan.












14. marraskuuta 2011

Prosessi ja testot #2

Piti olla piikitys torstaina, mutta koko Suomea vaanii pikkunen ongelma;
Sustanon loppu
Pitääpä soitella Uusi-Mäkelälle tällä viikolla jos saisi Nebidoa, joka on pitkävaikutteisempaa testosteronia kuin susta. Nyt kyllä ei tosiaankaan ole varaa sellaista maksaa, vaikka siitä maksettavaksi jäisikin omavastuuosuus, mutta jos seuraavasta opintotuesta edes saisi sitten.

Piti pyytää että isä lähettäisi ylimääräiset geelipussini Turusta tänne luokseni, mutta ilmeisesti joku mennyt siirtämään tavaroitani niin että äiti ei löytänytkään niitä sieltä mihin jätin ne. No toivottavasti kukaan siskojen kavereista ei saa päähänsä mennä leikkimään niiden kanssa.

Sustanonin myötä on vihdoin ruvennut tulemaan leukaankin karvoja, tosin haituvia ja vaaleita, mutta huomattavia kuitenkin.