2. heinäkuuta 2012

Prosessi ja konsultaatio

Vihdoin ja viimein kauan odotettu rintakehäleikkauksen konsultaatio meni ja seuraava yhteydenotto Kuopiosta on sitten toivon mukaan se itse leikkaus.

Aikamoista säätelyä oli, mutta sain matkat järjestettyä tiistaina bussilla ja junan kanssa Porvoosta Lahden kautta Iisalmeen, jossa olin Minjan luota yötä ja keskiviikkona 5.6. menin sitten käymään Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa. Jos haluatte eksyä, menkää sinne! Etsin yhtä hiton kirurgian poliklinikan vastaanottoa varmaan vartin, kaikennäkösiä viivoja ja alueita löytyi ja muutama poliklinikka ja lastenkirurgiakin, mutta ei tuota oikeaa. Omin neuvoin kuitenkin se löytyi, vaikka varmistinkin aulan vastaanottajalta että olenhan oikeassa paikassa.

Lääkäri oli puoli tuntia myöhässä, mutta eipä mulla ollut kiirekkään. Lääkärinä toimi Tomi Tervala, mies oli todella mukava ja olo oli melko rento kokoajan vaikka vähän jänskättikin. Aluksi lääkäri tuntui ottavan aika kevyesti ja vähän leikkimielisesti koko jutun, mutta sitten otti vakavamman vaihteen ja tosi asiallisesti kertoi mielipiteensä että millä tavalla kannattaisi leikkaus tehdä.

Ekana lääkäri katsoi tietojani ja kyseli nämä peruskysymykset, kuten kunto, poltanko/juonko, teston käyttö. 

Ja kukaan ei ole tähän asti hiplannu ja painellu mun rintoja niin paljon kuin tuolloin. Lääkäri väänteli ja paineli niitä ihme asentoihin miettien parasta leikkaustekniikkaa ja itseasiassa koko asia vain huvitti, lääkärin ulkonäkökään kun ei ollut kovin vakavasti otettava.

Lääkäri ehdotti leikkaustekniikaksi sellaista rintojen alta kulkevia arpia, ihoa ja rintakudosta otettaisi niin paljon irti kuin tarvitsisi ja iho venytettäisi ja ommeltaisi kiinni. Nännien leikkaustapa jäi vähän hakoteille outojen sanojen kera, mutta pääasia oli se että se olisi ulkonäön kannalta paras. Ainut miinus olisi se, että nänneistä lähtisi sitten tunto, ilmoitin kyllä tomerasti että asia ei mua haittaa, kunhan ulkonäkö olisi mahdollisimman hyvä. Jota ei tietenkään voi taata.

Lähdin hyvillä mielin 20 minuutin session jälkeen säätämään vähän lisää kuljetuksien kanssa että pääsin mahdollisimman kätevästi ja halvasti takaisin Porvooseen.

Muutaman päivän päästä tulikin kirje jossa oli lausunto tästä tapaamisesta;

"Tulosyy          Nina Uusi-Mäkelän lähetteellä psykiatrisen puolelta TAYSista rintojen poistoajatuksella.

Esitiedot          20-vuotias mies, joka bioloisesti nainen, ollut TAYSissa trans-poliklinikalla tutkimuksissa 1.6.2010 lähtien, nyt syksystä lähtien testosteronihoito ollut käytössä. Nyt toivoo rintojen poistoa. Potilaan suvussa ei tiettevästi rintasyöpää, kuppikokoa ei tiedä, sitonut rintoja. Ei tupakointia, anamneesissa myös bipolaarista mielialahäiriöitä, tällä hetkellä ei lääkitystä.

Nykytila         Yleistila hyvä, vähäpuheinen, hoikkarakenteinen, rintakehällä vatsan alueella jo runsaasti karvoitusta. Todetaan A-kupin rinnat, JM 21/21, palpoiden rinnoissa tai kainaloissa ei poikkeavaa. Potilas jo lihaksikkaan oloinen, käy runsaasti kuntosalilla.

Suunnitelma     Otettu valokuvat, keskustellaan hoitovaihtoehdoista, rinnoissa runsaasti löysää ihoa, paras lopputulos saataisiin mahdollisesti rintojen alaosan amputaatiolla, mamillan vapaalla siirteellä. Myös mastopeksiatyyppinen toimenpide mahdollinen, mutta silloin ei saada koko rintarauhaskudosta poistettua. Potilas hyväksyy molemmat toimenpiteet, ei erityisiä toiveita, potilasta ei häiritse, vaikka mamillat menisivät nekroosiin. Laitetaan potilas leikkausjonoon leiko-potilaana, ASA-luokka 1.

Diagnoosit     F64.0 Transsukupuolisuus
                        N62 Hyperplasia mammae I. a."

12 kommenttia:

  1. Joo, kys on kyllä semmonen paikka että sinne ei voi kuin eksyä :----D
    Ps.mielenkiintoinen tää sun blogi, kiva, että joku kirjottaa tälläsestä erilaisesta aiheesta (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja mun mielest useamman transihmisen pitäis kirjottaa blogia, vaikka anonyymina, koska ainakin tää on auttanut mua ja monia tosi paljon.

      Poista
  2. Jos leikataan rintakehän alapuolelta niin ne arvet on valitettavan isot =/ Todennäköisesti sun nännipihoja pienennetään ja se voi tehdä sen, ettei tuntoa ole sen jälkeen. Se siis tapahtuun niin, että nännipiha irroitetaan miltei kokonaan ja kurotaan kiinni taas kun sitä on pienennetty. Älä ole moksiskaan, tuntoa voi todellakin tulla vaikkei sitä luvatakkaan. Toisaalta jos sulle tehdään tuo pienennys nännipihan kautta, josta tosiaan ei kaikkia rasvakudoksia pois saa niin se ei välttämättä hyvä koska silloin voi jäädä ns. laskoksia ihoon, joita joutuu jälkileikkauksilla parantelemaan. Ehkä kuitenkin sun kokos on sen verran pieni, että sillain se voi onnistua myös. Mieti kumpi parempi, mutta se on ainakin varmaa, että elämänlaatu kasvaa huimasti kun pääset noista ylimääräisistä pois!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näin lääkärikin sanoi ja olen tositosi monia kuvia tästä leikkaustyypistä nähnyt. Arvet on tosiaan huomattavan isot, mutta ei sille voi mitään, elämä on julmaa. Mutta nännien tunnolla en tosiaan ainakaan kuvittele tarvitsevani mihinkään, 20 vuotta en oo niil ainakaan viel mitää tehnyt.
      Mun koko on nykyään aika pieni laihdutuksen jälkee, mutta sen verran löysää tavaraa, et luulen et johonki jälkileikkaukseen tarttee ehkä ryhtyä.

      Poista
  3. Hei vähänkö jännää että kirurgi kirjoitti diagnooseihin tuon rintarauhasen liikakasvun! :D En oo koskaan ennen kuullut, että transmiehen mastektomiaan olisi lääkäri suhtautunut tavallaan kuin kyseessä olisi biomies jolla liian suuret rinnat. Vähäsen kans huvitti toi että kirurgi kirjoitti sun karvoista ja lihaksista. Ei mulla lukenu mtn tollasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, mä en ees tiennyt mikä diagnoosi tuo oli. Mutta hmm, toivottavasti se ei sentää oo negatiivinen juttu. :D
      Oli kyllä jännä huomio nuo, mutta mulle se tarkensi kuitenki viel et karvat voi päästä peittää arpia ja lihaksisto auttaa siihen et rintalihakset o hyväs kunnos ja vois kuvitella et se ei ainakaan pahitteeks oo rintakehäleikkauksessa/sen jälkee..?

      Poista
  4. Hei! En muista oonko aiemmin jo kommentoinu, mut nyt kuitenkin kommentoin.
    Tätä on mielenkiintosta seurata, varsinkin kun oon ite poikatyttö ja kovasti toivoisin olevani poika, mutten usko, että koskaan alan käymään samaa prosessia läpi kuin sä.
    Olen ehkä vähän tyhmä, mutta mitä tuolla kohdassa Esitiedot toi "sitonut rintoja" tarkottaa?

    Ei muuta kun tsemppiä jatkoon! Jään seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!

      Tuo kommentti meinaa siis sitä että olen ihoteippejä ja kangassiteitä pyörittänyt rintakehäni ympärille niin että ne on painanut rintani litteäksi niin että näyttää ettei minulla olisi rintoja ollenkaan.
      Nykyäänhän käytän transihmisille suunniteltua tiukkaa toppia eli binderiä joka tekee saman, mutta helpompi pukea päälle.

      Poista
  5. moi! eksyin blogiisi sattumalta miljoonan mutkan kautta ja pakko sanoo että varmasti tuun seuraamaan tätä jatkossakin. vaikutat ihan huipputyypiltä! itse en ole transihminen eikä lähipiiriinikään ketään transihmistä kuulu, mutta on silti tosi mielenkiintoista ja avartavaa lukea näitä tekstejä, ja pidän tosi mahtavana ja rohkeana sitä että jaksat kirjottaa tätä blogia :) toivotan sulle ihan tosi paljon tsemppiä ja menestystä ja kaikkea hyvää jatkossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hienoa jos täysin "ulkopuolisetkin" ovat asioista kiinnostuneet ja transihmisiä tosiaan on enemmän kuin voisi kuvitella, niin ei tule kaikille täytenä yllätyksenä jos joskus sellaisen kohtaa. (: Mutta kiitos!

      Poista