Yksi lukijoistani niin kiltisti kysyi heppabloggausta niin nyt sellaista heruisikin. Kaippa ois jotain ajankohtaisempaakin asiaa prosessin tiimoilta, mutta jos joku mainitseekaan hevoset niin kyllä mä innostun niistä kertoilee heti ekana. :D Itseasiassa olisi vaikka kuinka paljon mediapostauksiakin tulossa, mutta en kaikkia viitteisi putkeen pistellä.
Elikkä siis joo.. Pienempänä en erityisemmin välittänyt hevosista. Ne olivat minusta komean maskuliinisia ja upeita otuksia, mutta ei mulla ollut suuren suurta halua päästä lähempiin kontakteihin hevosten kanssa paitsi leikeissä ja kuvissa. Ala-asteella väiteltiin luokkalaisten kanssa kumpi on parempia, hevoset vai koirat. Olin koirien puolella ja luokkani heppatytöt olivat tietenkin hevosten. Väitin monesti että hevoset haisee ja ovat tyhmiä, mutta vain sen takia koska nämä tytöt eivät muusta puhuneet kanssani. Oli pakko keksiä jokin väittely, koska ei heitä muuten kiinnostanu puhua kanssani jos eivät päässeet puolustamaan rakkaita otuksiani. Oikeasti pidin hevosia ihan ok otuksina, vaikka tosiaan sen suurempaa kiinnostusta niihin vielä tuntenutkaan.
Melkein koko lapsuus menikin leikkiessä leluhevosten kanssa, joita itseasiassa keräilen edelleen. Schleich-lelumerkin, pirun kalliita, mutta hienoja hevosia. Lisäksi rakastin itse leikkiä hevosia, kirmailtiin pitkin metsää ja sen avulla kai lapsuudessa ei mennyt ihan äärimmilleen tämä ylipainoni.
Joskus 3-5 luokalla sain ratsastaa yhden kierroksen kaverin synttäreillä tämän shetlanninponilla. Yritin olla näyttämässä innostustani liikaa päällepäin, mutta se oli kyllä kivaa. Joskin sen jälkeen tuntui että ratsastustani olisi kommentoitu ja katsottu pahalla, joten ajattelin että ehkä jätän tämän hevostelun kokonaan toisille. Joskus todella pienenä menin myös shetlanninponilla kierroksen jossain eläintarhassa, mutta siitä ei ole mitään muistikuvaa.
Siinä joskus 13 vuoden iässä sain ratsastaa tutun lämminverihevostammalla. Jälkeenpäin kuulin että silloinen paras kaverini oli saanut myös ratsastaa tällä ja tämän hevosen omistaja oli sanonut ystävälleni että en ollut ratsastanut hevosella. Joko ystävä tai tämä hevosen omistaja valehteli, mutta paha olo siitä tuli silti ja harmitti. Se oli toinen päätös että hevostelu jäi tähän, vaikka kylläkin kävin mielelläni katsomassa äitini kihlatun vanhempien kahta lämppäritammaa. Nämä olivat ongelmahevosia, mutta eivät minulle ikinä tehneet mitään. Lopulta heidät sitten lopetettiin käytöksensä takia ja se harmitti minua.
Sitten olikin pitempi tauko hevostelusta, vaikka ei tuota aikaisempaa historiaa voi edes hevosteluksi sanoa. Oli 2008 alkuvuosi, minua kiusattiin koulussa, möllötin vain kotona tekemättä mitään ja masennus oli pahenemaan päin. Olin juuri päässyt nuorisopsykiatriselta osastolta pois. Löysin rakkauden osastolta joka harrasti ratsastamista. Kuulostaa tyhmältä, mutta se oli suurin syy miksi alotin ratsastuksen. Halusin saada jonkin yhteisen asian meidän kahden välillä. Hetkeäkään tätä valintaa en kadu siitä huolimatta. Kaiken kaikkiaan meidän välillä oli paljonkin, mutta loppujen lopuksi päädyimme seurustelemaan vain viikoksi, todella kivaa meillä oli siitä huolimatta ja sain tästä ihmisestä todella hyvän ystävän vaikka enää en häntä ystäväksi laskekkaan.
Meidän perhe ei ole kovinkaan varakas, joten en tiedä mistä äiti repi rahat harrastukseeni. Siitä huolimatta kun kerroin innostuksestani ratsastukseen, äitikin ilahtui siitä että olin löytänyt kivan oloisen harrastuksen. Hän maksoi joka viikkoisen ratsastustunnin joka taisi maksaa 18 euroa. Kävin Paattisilla Palomäen tallilla, joka nykyään taitaa enää toimia yksityistallina. Ja koska kiltisti kaverini pyysi, niin minun pitää mainita että Kira talutti minua ekalla maastolenkilläni. :D Tallilla minut otettiin ihan hyvin vastaan, pidin kylläkin matalaa profiilia ja en jutellut oikein kenellekkään. Minua talutti ekalla kerralla yksi mukavan oloinen tyttö ja jopa hieman pelästyin kun hän rupesi utelemaan minusta. Ei sillä mitään, mutta olin niin tottunut että kukaan ei halua puhua kanssani, saatika tutustua. Se tutustuminen jäi vähän alkuunsa kylläkin, vaikka hän taitaa vieläkin olla irc-galleriassa ystävänäni. Sen puolesta hevostelun parhain puoli on varmaan se että tutustuin Kiraan. Ei tallilla taidettu puhua kertaakaan, mutta netissä tutustuttiin sitten kunnolla. Ja nykyään hän on yksi mun parhaimmista ystävistä vaikka meillä olikin melko iso draama menossa yksi vaihe ja se kestikin sitten monta kuukautta. Lopuksi en vain pystynyt enää olemaan vihainen ihmiselle josta pidän älyttömän paljon. Kira oli se jolle tekstasin kädet viilleltyinä auki ja kun olin karannut kerrostalomme katolle kun en halunnut ahdistuksissani mennä töihin, Kira on se jolle voin koska vain puhua mistä vain, kysyä heppaongelmaan apua ja joka haluaa nähdä minua aina kun vaan sopii.
En oo noin läski, takki paisuttaa. :----D
Veka, huom en ratsasta itse
Tuima
Tuima, huom en ratsasta itse
Oho, aihe meni hevosista vähän. Kävin siis kerran viikossa tallilla sellaisen 7 kuukauden ajan. Tallilla oli enemmän poneja, mutta sain ratsastaa kolmella upealla Suomenhevosella Vekalla, Tuimalla ja kolmas hevonen taisi olla Hamlet tai jokin vastaava. Tuima oli ehdottomasti mun lemppari ja sainkin mennä 90 prosenttisesti sillä. Hieman hankala ja ärsyttävä tamma, niin tottakai ihastuin siihen. Veka ja Hamlet olivat niin kilttejä ja tottelevaisia ja pidin haasteista vaikka ratsastaa en vielä osannutkaan. Kuitenkin se meni todella hyvin jopa minulta ja taisi mennä vain kuukaus kun sain mennä jo ilman taluttajaa. En ole varma, mutta samoihin aikoihin äiti taisi ostaa minulle kilparatsastaja tutultaan minulle ratsastuskypärän ja -saappaat. Nämä saappaat ei taida enää mennä minulle jalkaan, mutta tuo kypärä on minulla vieläkin ja on kyllä maailman paras kypärä minun päähäni. Ehkä vähän hiostava kun ei mitään tuuletusreikiä ole.
Ensimmäinen itku hevosten takia tuli kun olin ehtinyt ratsastaa vasta 3 kuukautta ja ilmoitettiin että sekä Veka että Tuima olisi myynnissä, eli mun lempihevoset siis. En kestäisi jos joku päivä palaisin tallille ja Tuiman karsina olisi tyhjillään. Lopulta 7 kuukauden jälkeen lopetin tallilla käynnin koska pelkäsin liikaa Tuiman puolesta. Muistaakseni saman vuoden lopussa Tuima ja Veka olivat saaneet saman kodin jostakin Keski-Suomesta. En kerennyt paljoa Tuiman kanssa olemaan, mutta mulla on sitä tyttöä ikävä vieläkin. Sen kanssa koin kuitenkin elämäni ensimmäiset kunnon ratsastukset. Tuimaa en kuitenkaan kerennyt liiaksi miettiä. Olin todella innoissani hevostelusta ja ratsastuksesta ja kävin Raisiossa tämän osastoystäväni kanssa pari kertaa ratsastelemassa arvostetulla Alvan tallilla. Siellä opin kahdessa tunnissa kevennyksen jotka olin yrittänyt jo kuukauden Palomäen tallilla. Tämän jälkeen vinguin kaksi kuukautta äidiltä omaa hevosta. Todellakin, olin ratsastanut sellaset 4 kuukautta ja osasin hikisesti kevennyksen. Kaikesta huolimatta minulla oli kohta oma hevonen pihassa.
Kävin töissä ahkerammin kuin ikinä, koska halusin ansaita hepparahat itse. Ei vanhemmillani olisi ollut rahaa muutenkan maksaa, tai ei ainakaan intoa. Löysin hyvän kuulosen lämppäritamman joka luvattiin minulle, mutta se oltiinkin jo myyty kun meidän piti mennä katsomaan sitä. Seuraavana löysin vanhan lämppäriruunan nimeltä lempinimeltä Herra Hakkarainen. Jo pelkkä nimi sai minut lukemaan hevosesta enemmän. Parin sähköpostin jälkeen 06.04.2008 menimme koeratsastamaan hevosta hevosvaunun kanssa. Kun tulimme pihaan, koin henkisen orgasmin koska hevonen oli kaunein näkemäni. Tiesin heti että tuo se on, tiesin sen myös todella pieleen menneen koeratsastuksen jälkeen. Onneksi harva kyseli miten koeratsastus meni, koska sen kertomuksen jälkeen koko meidän perhettä, myyjää ja mukanamme ollutta tuota tutun lämppäritamman omistajaa pidettäisiin varmaan hulluina.
Ennen hevosen koeratsastusta olimme koko perheen voimin tyhjentäneet saunan takana olevan tilan ja pistäneet lanka-aidan pystyyn. Hevonen sai pihaton kun ohjasimme aidan autotalliimme johon teimme turvepatjan. Myöhemmin pappani rakensi hienot lankkuportit pihattoon ja toiseen tarhaan, sekä autotallin eteen niin että tarpeen vaatiessa hevonen ei pääsisi pois tallista. Jos vain läppärissäni on kuvia tästä niin pistän myöhemmin, muista koneista kun on lähtenyt kaikki kuvat. Pihalla ei kummosemmin ollut tilaa ratsastaa, mutta jos vain tasoitin tien niin sain meidän ympyrän muotoisella hiekkatiellä ratsastaa ja paaljon oli metsiä missä mennä.
Lisäksi päätin että kirjoitan heppapostauksen kahdessa osassa, koska nyt en jaksa enempää ja lisäksi, ette jaksaisi lukea hirveää romaania kerralla koska tämäkin on jo monen mielestä liian pitkä postaus. :D
NOUUU!! arina jäi kesken! Haluun tietää mitä hepalle kävi ! Nyt nopeesti seuraavaa postausta tulemaan!
VastaaPoistaOi mitä ihanaa heppaelämää! Onko Herra Hakkarainen vielä teillä vai mitä sille tapahtui vuosien mittaan?
VastaaPoistaSuvi // Eipä ole enää minulla. :/ Mutta kirjoitan siitä romaanin taas kohta.
VastaaPoistaMinna // Vooih, koita kestää! Kirjoitan heti tänään tai viimeistään huomenna loppuun.
VastaaPoistajes! kyllä mä ehkää sitten maltan odottaa :)
VastaaPoistaMinna // ja siellä se nyt onkin. :)
VastaaPoistamun huppari =)))
VastaaPoistaTuo Hakkarainen taitaa olla minun tyttären kummitädillä. Ainakin nimi on sama ja saman näköinen on.
VastaaPoistaUnelma // Hmm, mahdollisesti voikin olla. :)
VastaaPoista