13. tammikuuta 2011

Prosessi ja psykologin aika #2

En muista erikseen mitä teimme kummallakin psykologin ajalla, joten pistän kaikki asiat tähän yhteen päivitykseen. Ja anteeksi todella pääpiirettäin kerrottu päivitys ja muistankin yllättävän vähän enää ajoista.



Molempina aamuina olin melko innostunut, jännittynyt ja väsynyt. Koomasin koko aamun kotona, jatkoin koomaamista junassa ja sitä jatku vähän myös transpolin aulassa. Etsin oikean huoneen ja jäin sen edustalle odottamaan ja katsomaan telkkaria.



ps. Vaikka oli hyvä ilma niin oli muuten ihan pirun kylmä.

Noin 20 minuutin päästä Varpu Kunttu pyysikin minut sisään ja alotettiinki saman tien. Varpu kysy vähän mun olotilasta ja aika pian mentiin asiaankin. En muista missä järjestyksessä psykologintestit tehtiin, mutta testejä oli kuitenkin kolme.

Musteläiskätesti

Musteläiskätesti eli siis testi missä näytetään 10 musteläiskän näköistä kuvaa ja pitää kertoa mitä siitä tulee mieleen. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Rorschachin_mustel%C3%A4isk%C3%A4testi). Tämä mulle on tehty aikaisemminkin Turun nuorisopsykiatrisen osaston omalla psykologilla, mutta tällä kertaa oli paljon vaikeampi hahmottaa kuvista mitään.



Jokaisesta keksin jotain, mutta joistakin en vain keksinyt edes kahta vaikka Varpu yrittikin kovasti että olisin useamman vastauksen saanut. Ensimmäistä taulua katsoin hiljaa 10 minuuttia joka oli varmaan elämäni pisin ja ahdistavin 10 minuuttinen. En vain yksinkertaisesti keksinyt siitä kuin yhden vastauksen.
Varpu vielä pyysi lopuksi että analysoin jokaisesta että miten musteläiskä näyttää miltäkin, mutta teille en jostain syystä halua sen tarkemmin selitellä, anteeksi siitä.

Kuva 1: "perhonen"
Kuva 2: "kasvot", "taistelualus"
Kuva 3: "kaks pignviiniä"
Kuva 4: "kanin raato", "nokkamuki"
Kuva 5: "perhonen", "frisbee"
Kuva 6: "ilveksen talja", "sotakirves"
Kuva 7: "kaks pupua", juutoveitsi"
Kuva 8: "kaks ahmaa", "nokkamuki", "kalan fossiili"
Kuva 9: tästä kuvasta pakkoa sanoa etten yhtään muista
Kuva 10: "merimaisema"

Oli kyllä inhottava kun tuntui ettei keksi mitään ja yritti väkisin keksii jotain ettei psykologi ihan täysin pettyisi muhun. Kkesin melko monesta kuitenkin edes kaksi niin toivottavasti riitti ihan hyvin.

Persoonallisuustesti



Testi koostui viidestä persoonallisuuden piirteestä:

1. Ekstroversio
Ekstroversio kuvaa ihmisen suuntautumista ulos- tai sisäänpäin.
2. Neuroottisuus
Neuroottisuus kuvaa ihmisen suhtautumista uhkiin ja vaaroihin.
3. Tunnollisuus
Tunnollisuus kuvaa ihmisen suunnitelmallisuutta ja päättäväisyyttä.
4. Miellyttävyys
Miellyttävyys on kyky mukautua toisten ihmisten tunteisiin.
5. Avoimuus
Avoimuus kuvaa henkilön arvostusta seikkailuja, uteliaisuutta, epätavallisia ideoita ja mielikuvitusta kohtaan.

Näiden piirteiden myötä testissä oli pari sivullista väittämiä ja piti rastittaa 1-5 asteikolla itselleen sopivin. 5 luku tarkoitti pitää täysin paikkaansa ja 1 että ei pidä yhtään paikkaansa.

Varpu tarkisti tämän heti kun sain valmiiksi ja rupesin tekemään toista testiä. Sain tulokset melko pian tietooni. Olimme tätä testiä ennen puhunut hieman musta, mun tunteista ja minäkuvasta sekä persoonastani ja kuulemma olin ihan hyvät pisteet saanu persoonallisuustestissä, aika lähellä sitä mitä olin omasta persoonallisuudestani ja luonteestani kertonut.

Multibasic personality Inventoryn

Sain ensimmäisen psykologikerran jälkeen kotitehtävän eli ensi kerraksi täytettäväksi ja palautettavaksi toisenlainen persoonallisuustestin joka olikin vähän pitempi. Varpu kyllä merkitsi kohdan jonka jälkeisistä väitteistä ei tarvitse enää välittää ja mainitsi että jätän jonkun kohdan täyttämättä jos uskon kävittäväni sen väärin, korosti nimenomaan sitä kun Varpu tietää mulla olevan dysfasia.
Testissä oli siis väittämiä ja rastitettiin joko "kyllä" tai "ei".
Minun piti kyseinen tehtävä tehdä jo junamtkalla kotiin Tampereelta, mutta olin niin väsynyt että nukuin koko matkan. Siispä testin tekemiseen vierähti yli viikko ja viimeisenä päivänä täytin lapun.
Oli ihan kiva täytettävä, väitteet oli iha helppoja ja näin. Kaksi kohtaa taisi jäädä merkitsemättä, mutta Varpu selitti ne mulle paikan päällä ja saatiin yhdessä niihinkin jompaankumpaan kohtaan rasti merkattua.

Piirustesti

En löytänyt googlettamalla enkä muutenkaan netistä tietoa enempää enkä kyseisen testin oikeaa hienoa nimeä, mutta kuitenkin.
Paperilla oli siis 8 keskikokoista ruutua missä oli jokin kuvio sisällä ja niitä piti jatkaa piirustuksina niin että hahmotettavissa olisi jonkinlainen kuva. Ruuduissa oli ainakin piste, pisterivi, 3 erikokoista viivaa ja pieni musta ruutu.
Alle piti numeroida missä järjestyksessä kuvat piirsi ja mitä kuva esittää. Mulle hahmottui ainakin kerrostalo, estehyppääjä, aurinko ja kasvot.

Lauseentäydennys

Tämä olikin viiminen testi. Paperissa oli aloitettu lausetta ja se piti jatkaa. Näin kieliopillisesti en tiedä oliko kaikki minun jutut lauseita, mutta Varpu kelpuutti ne.

Esim.

Pidän...
Äiti...
Joskus...
Yleensä...
Miehet...
Koulussa...

Siinä ne testit olivatkin. Näiden jälkeen Varpu kovasti kiitteli, kirjoitti matkakorvauslaput ja sanoi että hoitoneuvottelun aika tulee sitten postissa. Kysyi vielä lopussa että haluanko erikseen tulla vielä kuulemaan testien tulokset vai kertooko Varpu ne vasta ennen hoitoneuvottelua. Minä kumminkin kuljen Turusta ja rahaa ei ihan äärimmäisen paljon ole, joten valitsin että testien tulokset ja hoitoneuvottelu sitten samalla kertaa.





Tulin väsyneenä junalla kotiin ja painuin nukkumaan. Jeejee, kohta hoitoneuvottelu.

10 kommenttia:

  1. olit si perkele tampereella eikä mitään infoo : D

    VastaaPoista
  2. Noora // Siellähän mä ramppasin koko viime vuoden ja tulen taas 2 viikon päästä. Mä kyselin ekoil kerroil et josko nähtäis mut sul ei ikinä tuntunu sopivan ni aattelin ettei sua kiinnosta ni en oo jaksellu enää kysellä.

    VastaaPoista
  3. Miks tossa kutsussa lukee Netta vieläkin? Jotenkin ironista kun oot Alex ja vielä kutsu transmiehelle ja sitten lukee "Netta"... Mutta oli mielenkiintoinen merkintä!

    VastaaPoista
  4. Hauska et noit musteläiskiä käytetään ihan oikeesti :D

    VastaaPoista
  5. naisen lantio, huomaa heti etkä pääse siitä eroon.

    VastaaPoista
  6. RUU // taitaapa olla mun syy suurimmaks osaks. Olen sanonut asiasta transpolilla ja eivät ole asiaan sanoneet oikein mitään. He sanoivat joskus että jos henkilötiedot kuten osoite muuttuvat, niin laittaa mulle sähköpostia ja en ole jaksanut enkä muistanut pistää mitään postia. Niin voi olla että luulevat että mulla on vaan tiedossa jo uus kutsumanimi jonka vaihdan sitten. Mutta nyt on prosessin alku vaihe melkein ohi niin en jaksa enää postia pistää mutta otan nimenmuutospaperit sun muut mukaan hoitoneuvotteluun ja sanon että hormonipolille sit lähete uudel nimel.

    Suvi // Jooh, kyl niit on kateltua tullut. :D

    Anonymous // Ja onneksihan kenelläkään cismiehellä ei ole isoa lantiota, voisin linkata sulle monen monta suuri lantioista cismiestä. :D Huoh, ja kun kasvatan tulevaisuudessa parran niin joku tulee vielä mittaamaan mun karvasen nassun jälkeen vielä lantiota "ei toi voi aito biomies olla? :oo" Äly hoi, älä jätä. ;)

    VastaaPoista
  7. fbs sulla lukee et oot parisuhteessa ni miks et kirjota siitä mitää tänne?! :) kuitenki tää blogi o nii henk.kohtanen sun elämästä niin luulis nyt et laitat tänne ees sun suhteesta!!

    VastaaPoista
  8. Anonymous // Ooh, stalkkeri! :D Kaikki aikanaan, mulla on tässä pari muutakin juttua jotka pitäis päivittää ja jakaa tein kans. :)

    VastaaPoista
  9. Oletko sä koskaan kuullut tekijänoikeuksista ja patenteista? Noita testejä ei ihan tosta noin vaan saisi skannailla ja julkaista.

    VastaaPoista
  10. Anonymous // Minä kun kysyin niin sanottiin ettei ole mitään ongelmia. :o Ei ole kyllä hajuakaan mikä patentti meinaa.

    VastaaPoista