Prosessi ja transtukipiste #4

Dodii, ehkä olis nyt tän aika ku oon sopivasti unohtanut kaiken.. Noh, eiköhän muistu kaikki tärkeä mieleen ku kunnol ronkin ajatuksia. Ensiksi pyydän toooodella paljon anteeksi kuvien laatua, ne on kaikki otettu melko hyvä laatuisella kännykälläni, mutta koska jouduin ottamaan vielä digikameralla kuvat niistä että saisin ne tänne niin tota joo.. Ja kuvat taas isonee ihan niitä kuvia klikkaamalla.

**

TransHelsinki 2010

Mistäs sit alottais. Parinki mutkan kanssa sain sovittua tutulta turkulaiselta transmieheltä kyydin Helsinkiin ja takaisin, samassa kyydissä tuli kanssa kyseisen miehen tyttöystävä ja mulle melko läheinen pariskunta joista toinen on kanssa transmies. Nukkumapaikan sain järkättyä Muu, mikä -leirillä mun kanssa samassa mökissä asuvan transpersoonan luo Kirkkonummelle.

Perjantai 19.11.2010

Heräsin perjantaina ihan normaalisti ja lähdin työssäoppimiseen, näihin aikoihin ei vielä mitenkään edes jännittänyt. Päivä meni normaalia hitaammin, mutta lopulta uskalsin kysyä jos pääsisin hieman etuajassa. Hieman etuaika (eli siis tunti aikasemmin pois) ei meinannu auttaa mua, vaan meinasin jopa myöhästyä tapaamispaikalta missä jo muut odotti autossa mua.

Nousin autoon ja siit vast jännitys alko. Olo oli kuitenki melko rento kerta autossa oli vaan yksi jonka tapasin ekan kerran, eli siis tämä kuskin tyttöystävä. Kuskin olin jo aikaisemmin Turun transryhmässä tavannut.

Menomatkalla jumitin aika hienosti, en kuullut mitään mitä mulle sanottiin ja kattelin vaan maisemia. Matka tuntu menevän silti yllättävän nopeesti, vaikka pysähdyttiinki vielä hetkeksi jollekkin huoltoasemaksi. Mitä lähemmäs Helsinkiä päästiin, sitä enemmän jännitti vaikka tiesin ettei oikeasti ole edes mitään jännitettävää. Se tunne pysy silti aina jonkinverran, mutta ei sentää mitenkään häiritsevästi. Lähdettiin Turusta siinä puol kolmen aikoihin ja Helsingin suunnassa oltiin sitten vähän ennen viittä iltapäivällä. Pysähtymisellä huoltoasemalla ruvettiin miettimään että missä se Setan toimisto on. Porukkaa oli viisi henkilöä ja kukaan ei tiennyt.. Minä ja Risto (nimi muutettu) yritettiin huonoilla kännyköillämme katsoa internetistä tietoa. Riston kännykän netti väittä ettei koko Helsinkin Setaa ole ja mun kännykän navigaattori sano ettei meitä löydy maailmankartalta. Kehä kolmosella taidettiin uudemman kerran miettiä että mihi hittoon pitäisi mennä. Saatiin vihdoin Riston kännykällä ongittua osoite ja sen jälkeen toimisto löytyikin melko kivuttomasti. Parkeerattiin auto ja lähettii kävellen etsimään toimistoa joka oli taktisesti piilotettu ruokakaupan taakse mahdollisimman piiloon. Kaikki melko tyytyväisinä päästiin paikan päälle toimistoon siinä aika lähellä kuutta iltapäivällä.

Kello 18-20 oli kaksi ryhmää joista sai valita, joko
a. Korjatako vai eikö? Keskusteluryhmä kaikille sukupuolen korjausta harkitseville
b. Työryhmä: seksuaalisuus ja pari-/polysuhde

Tiesin että olisin melko varmasti ainut sinkku, mutta päätin mennä silti b-vaihtoehtoon. Mitä hittoa minä a-vaihtoehdossa loppujenlopuksi? Harkitsin jo aikaisemmin oman aikani hoitoja ja siitä lähtien olen ollut 100% varma että mä käyn hoidot läpi. Vaikka jostain johtuen en pääsiskään käymään jokaista leikkausta läpi, mutta sukupuolen aijon korjata mieheksi.
Eikä näin jälkeenpäin harmitakkaan että päätin jälkimmäisen vaihtoehdon, ryhmä oli tosi kiva ja opettavainen. Sain uusia mielipiteitä suhteista ja sain vähän tutustua polysuhteeseenkin. (en löytänyt suomenkielistä hyvää tietoa, mutta tässä enkunkielisestä wikipediasta: http://en.wikipedia.org/wiki/Polyamory
polysuhteella tarkoitetaan näin yksinkertaisesti siis "pari"suhteita missä on vähintään 3 ihmistä normaalin kahden tilalla. Jos joku osaa järkevämmin lyhyesti selittää niin antaa kuulua..)
Tuo kaksi tuntia meni jopa ihmeen nopeaan. Vaihdettiin mielipiteitä eri aiheista, miettittiin milloin kertoa kumppanille vai kertoakko ollenkaan ja valehteleeko vai ei jos ei kerro trankokemuksesta toiselle. Ja paljon enemmän kuin odotin tuli keskustelua omakohtasista kokemuksista.
Pöydälle levitettiin paljon kuvakortteja ja niistä jokaisen piti ottaa kaksi itelleen. Toinen kuvaamaan omaa parisuhdettaan/sinkkuuttaan ja toinen kuvaamaan omaa seksuaalista suuntautumista.
Ja odotettavastikkin jokasen piti vähän kertoa korteistaan tai edes näyttää ne toisille. Oli ihan kivaa kun jokanen suostu edes vähän kertomaan korteistaan. Mulla oli ensin mun seksuaalista suuntautumista kuvaamassa erilainen kortti, mutta vaihdoin sen hetken päästä kun löysin osuvamman.
"Mä valitsin tän kuvaamaan mun sinkuutta, koska mul ei oo kiirettä ettii ketään ja se on iha okei. Ja tän kortin kuvaamaan mun seksuaalista suuntautumista koska mä oon aina seurustellu vaan tyttöjen kanssa, mut mä en välttämät haluais olla niin lokeroitunut pelkästään naisiin."
Arkuuttani en uskaltanut kovinkaan paljon korteista paikan päällä selittää, mutta tähän voisin vähän tarkemmin analysoida.

(kuvassa oikealla puolella kortti jonka jälkeenpäin vaihdoin mustaan korttiin missä oli pieni valopilkku ja pieni miehen varjo)

Eeeelikkä siis tää pikari kuvas mun sinkkuutta. Mulle osu se heti ekana silmään ja keksin heti napata sen itelleni. Monilta kuulee että ne haluais viikon sinkkuelämän jälkeen jo jonkun ja kaipaavansa jotakuta. Mäki olen melko läheisyydenkaipunen, mutta pitkästä aikaa musta tuntuu etten tartte ketään tähä vierelle. Vaikka mä haluan vielä jonain päivänä jonkun vierelle, mutta nyt ei oo sen aika ja mä otan tästä niin paljon irti ku pystyn. Sinkkuelämäki voi olla opettavaa ja mä olen ainakin sen myötä oppinut pärjää myös yksin ja mulle ei ole kiirettä hypätä uuteen suhteeseen. Opin että voi olla onnellinen vaikka ei olisikaan kumppania, mä saan yhtä paljon rakkautta ystäviltäni ja perheeltäni. En kuitenkaan pelkää ottaa riskiä ja tarttua tilaisuuteen kun löydän sen oikean. Otan tän ajan opetuksena ja arvostan myös tätä aikaa, siksi koen koristellun pikarin kuvaavan hyvin tätä.
Tumma kortti kuvastaa sitten mun seksuaalista suuntautumista. Meinasin että kirjottaisin tähän kaiken mun seksuaalisuudesta ja sen havainnoimisesta ja kasvamisesta eri suuntiin, mutta pyyhin sen pois koska päätin että kirjotan siitä oman päivityksen myöhemmin. Mutta siis kun transprosessi käynnistyi kunnolla ni rupesin suhtautumaan koko seksuaalisuus asiaan niin että olen täyshetero. En ole moneen vuoteen tuntenut yhtään mitään kummosta ketään poikaan kohtaan (paitsi silmitöntä kateutta miehisestä vartalosta) Kun olen miettinyt lisää asioita ja kuunellut ihmisiä niin oon tajunnut etten haluais olla näin lokeroitunut ihminen välttämättä. Jos multa kysyy mikä mä olen, niin kaikesta huolimatta sanon automaattisesti hetero.

Lopeteltiin sitten tasan kahdeksalta ja sain meidän reissun kuskilta kyydin Setan toimistolta rautatieasemalle. Rautatieasemalla alko ihan hillittömät paineet, mutta olo rauhottu heti kun pääsin junaan. Olin junassa juuri sopivasti vähän ennen kuin se lähti, ja vielä oikeassa junassa ja menossa oikeaan suuntaan. En ole ikinä matkustanut tuota ennen Helsingin lähiliikenteen junissa, mutta aika yksinkertaiselta se vaikutti, seuraavaksi tuli paineita lipun maksamisesta ja oikealla asemalla jäämisessä. Kaikki kuitenki onnistu ihmeen hyvin ja Kirkkonummi oli pääteasemakin. Jäin sitten Kirkkonummella pois ja asemalla mua oottikin jo tämä Muu, mikä -leiriläinen kaverini Pyry (nimi muutettu). Heti hänet nähtyään tuntui kaikki huoli karisevan pois ja pystyin jopa olemaan rento ja nauttimaan mun olosta.
Saimme kyydin Pyryn ja hänen vanhempiensa luokse Pyryn isän autolla ja heillä syötiin iltapalaa, mikä oli tosi huomaavaista koska en mä mitään olis tarvinnut. Juteltiin vielä vähän niitä ja näitä, katottiin huomisen päivän aikataulua ja karttaa että osattaisiin kävellä paikkaan missä huomisen ohjelma alkaisi.

Lauantai, 20.11.2010

Ette uskokkaan kuinka ihana herätys tuolloin lauantaina oli. Mä nukuin pehmeässä ja lämpimässä sängyssä (Pyrylle vähän ikävämpi kun hän nukkui patjalla lattialla..), hyvien yöunien jälkeen, mukavan ihmisen luota ja päivällä näkisin lisää kivoja ihmisiä ja kokisin uusia kiinnostavia asioita. Ja vielä suuri plussa on se että herätyksenä soi The Gazette. (Näin btw, mäkin haluan ajastettavan cd-soittimen). Aamujumituksen käynnistyessä puin hitaasti päälleni ja kai me aamupalaa syötiin. Lähettii sitten Pyryn kans tallustelemaan rautatieasemalle vähän vaille kymmenen. Ilma oli vielä tuolloin ihan hyvä, oli valoisaa ja melko siedettävän vilponenki. Matka meni iha mukavasti kaikesta tärkeästä ja vähemmän tärkeästä jutellessa. Puoli yhdentoista aikoihin päästiin junalla Helsingin rautatieasemalle. Siellä meitä vastassa oli Risto ja Jari (nimi muutettu), toinen uus tuttava Muu, mikä -leiriltä. Lähdettiin nelistään kävelemään Tieteiden talolle päin, mutta käännyttiin takas kun tajuttiin matkalla että meidän kannattaa jäädä sittenkin odottamaan Riston tyttöystävää asemalle silläkin uhalla että vähän myöhästyttäisiin sen päiväisestä seminaarista. Noin varttia vailla yksitoista lähdettiin viidestään ja reitti oliki ihan yksinkertanen vaikka minä ainaki pelkäsin että eksyttäisiin totaalisesta.
Tieteiden talon aulassa oli joku random joka ohjas meidät oikeaan saliin. Mahdollisimman hiljaa me riisuttiin vähän takkeja ja etsittiin paikat itsellemme.
Setan puheenjohtajan Outi Hannulan puheenvuoro meni multa täysin ohi, johtuen ehkä siitä että se oli jo alkanut ja loppuikin melkein heti kun me tultiin paikalle. Mulle on täysin kaikki oikeuteen ja rikoksiin ja muihin liittyvät asiat täysin hepreaa ja sen huomas taas kun oli oikeusministeri Tuija Braxin vuoro astua mikin ääreen.

Itseasiassa voisin sanoa että näiden kahden puheenvuoro oli mun osalta täysin turhaa, koska tyhmyyttäni en tajunnut sanaakaan. En kumminkaan usko että menetin mitään kovin tärkeää, ainakaan mulle tärkeetä. Näihin meni suunnilleen tunti jonka jälkeen ennen taukoa tuli vielä "Muu, mikä?" -hankkeen edustaja eli meidän leirin yksi vetäjistä Aukust Yrtti puhumaan nuorten oikeuksista.

Itse en rupea kertoilemaan tämän hirveämmin seminaarista, koska en kaikkea muista ja pelkään kertovani väärin asioista. Mun pelastuksena on se että ranneliike.comin sivulle tuli kooste lauantain seminaarista jossa on äänitallenteet jokaisen ihmisen puheenvuorosta. Tuolta saatte itse lukea ja kuunella ne jotka eniten kiinnostaa ja siellä on myös neljän ihmisen kommentti seminaarista, jotka ainakin kannattaa kuunella.

http://ranneliike.net/teema/transhelsinki-2010--seminaari-nuorten-transihmisten-aani-saatiin-kuuluviin?cid=2&aid=4836

Parin puheenvuoron aikana oli diaesitykset joista "Oikeuksien vaatiminen" -diaesitys halukkaat saivat paperiversiona.

Kello 12.30-13.30 oli tauko, jolloin minä, Pyry, Risto tyttöystävänsä kanssa, Jari ja Muu, mikä -leirin yksi vetäjä Sanna (nimi muutettu) ja yksi leiriläinen Jouni (nimi muutettu) lähdettiin läheiseen kahvilaan tankkaamaan vähän energiaa kun vihdoin päästiin yhteisymmärrykseen siihen mihin kahvilaan mennään. :D
Oli pitkäst aikaa kiva kunnol nähä tyyppejä ja tämä leirin vetäjä on ehkä kivoin kaikista leirin vetäjistä koska sillä on aina aikaa meille nuorillekkin.

Seminaari loppui aika tarkkaan neljän aikoihin iltapäivällä josta jokainen suuntasi vähän eri suuntiin. Minä, Pyry ja Sanna käveltiin ison muun joukon kanssa Senaatintorille missä pidettiin kansainvälinen transmuistotilaisuus.
Tässä vaiheessa alko olla jo melko kurja ilma, tuuli, tuiskutti lunta, oli jo melko hämärääkin ja pimeni koko ajan. Siitä huolimatta paikalta ei näkynyt kovinkaan moni lähtevän ennen kuin koko toimitus oli ohi. Pakko myöntää että mun varpaat ei oo koskaan kokenut semmosta kylmyyttä, rikkinäiset matalavartiset tennarit ei ollut kovinkaan fiksu veto ilmeisestikkään.

Paikalla oli ehkäpä 50 ihmistä, kaiken ikäsiä ja näkösiä ja sukupuolisia. Sivummalla oli välillä myös joitain perheitä, mutta päättelin näiden olevan turisteja tai vastaavia koska he vain ottivat pari kuvaa ja lähtivät paikalta. Paljon oli kyllä nähty vaivaa kaiken eteen, vaikka koko tapahtuma olikin melko yksinkertainen.



Tapahtumalla oli pari päävetäjää jotka kaikkien edessä Tuomiokirkon portaiden yläpäässä mikin ja kaijuttimen kanssa nimesivät ihan omilla nimillään transpersoonia jotka ovat joutuneet tapon tai murhan kohteiksi. Jos jolla on tarkempaa tietoa niin kertokaa, mutta muistaakseni kuolleiden määrä oli vuonna 2010 lähemmäs 200. Lukijat nimesivät jokaisen, samoin kertoivat iän ja asuinpaikan. Yritin saada parempaa lukua, mutta sekosin jossain vaiheessa laskuissa - kuitenkin lähemmäs 20 kappaletta alle 21 vuotiasta transpersoonaa on joutunut väkivallan kohteiksi niin että he ovat kuolleet siihen. Suomessa ei tainnut olla yhtään, mutta muuten ympäri maapalloa ja kaiken ikäisiä. Nuorin oli 16 tai 17 vuotias.
Aina kun sanottiin yksi nimi niin yksi kerrallaan jokainen sai mennä laittamaan hautakynttilän Tuomiokirkon portaille. Joskin pienoisena ongelmana kaikilla oli että sai ensin hautakynttilän korkin auki ja seuraavana että sen sai syttymään. Onnistuttiin me kuitenki melko hyvin ja kaunis kynttilämeri saatiin aikaseks portaille. Mä ite pistin kolme kynttilää vaikka pelkäsinkin ihan järkyttävästi että lemaan portaissa ja menen sen 20 metriä ne portaat alas.



Kynttilöiden jälkeen tilaisuus sitten loppuikin siinä viiden maissa. Tuomiokirkolta minä ja Pyry hyvästeltiin Sanna ja suunnattiin läheiselle metroasemalle. Syötiin sielä sämpylät ja juteltii kaikesta turhasta taas. Kello läheni puoli kuutta iltapäivällä niin hyppäsimme metroon. Mulla ei ole hajuakaan minne oltiin menossa ja pidin loppujen lopuksi päädyttiin, mutta jossain päin Helsinkiä me oltiin. Hirveessä lumituiskussa me rämmittiin metroasemalta pienen matkan päähän rakennukseen joka HeSetan sivuilta luntaten taisi olla nuorisokeskus Happi.

Pyry siis raahasi mut HeSetan Nuorten ryhmään mukanaan.

"Nuorten lauantairyhmä


Nuorten ryhmä on avoin ryhmä, joka kokoontuu lauantaisin klo 18 – 21. Rentoa oleskelua ja antoisia keskusteluja mukavassa seurassa alle 25-vuotiaille. Voit tulla vain käymään tai jäädä koko illaksi. Ryhmä kokoontuu Nuorten toimintakeskus Hapessa, osoitteessa Sörnäisten Rantatie 31 A ,4. krs.
Toiminnasta voi tiedustella osoitteesta: nury(at)heseta.fi"

Olin melko kuset housussa pelosta, mutta siellä olikin loppujen lopuksi todella kivaa, porukka otti mut hyvin vastaa ja rentouduin äkkiä.

Ekana ajatuksena oli kattoo elokuva ja ryhmän vetäjä pisti Brüno pyörimään. Sain muuten alleni semmosen fatboy-jättityynyn joka oli iha hiton kiva! Muutenkin se huone oli kivempi kun mitä meillä on TuSetan toimistossa. Siellä oli koroke mikä oli pehmustettu isoilla tyynyillä, laajakuvakangas ja iso pöytäryhmä.
Brünon ollessa vartin pyörimässä, ryhmänvetäjä kysyi että haluaako joku jatkaa katsomista koska hän ei enää kestä. Kaikkien mielestä leffa oli mielettömän tylsä ja aivan kammottavaa katsottavaa joten kaikkien onneksi elokuva keskeytyi siihen.
Valot pistettii päälle takasin ja ihmiset keräänty pehmustetulle korokkeelle jonkinlaiseen rinkiin. Mä olin aika ulkopuolinen enkä saanu sanaa suustani, mutta oli tosi mukava vaan kuunnella muiden juttuja ja tutkia ihmisiä, heistä jokanen oli hirveän positiivinen ja rennon olonen ja jo se sai mut tosi rennoksi. Jonkin ajan päästä ryhmänvetäjä keksi että käytäisiin pieni tutustumiskierros. Me asetuttiin isompaan piiriin korokkeelle ja jokainen vuorollaan kerto vähän itsestään, keksittiin vielä extrana että voi kertoa millä sormilla kirjoittaa näppäimistöllä ja lempinäppäinyhdistelmänsä näppäimistöstä.
Yllätyin ihan hitosti siitä kuinka paljon erilaisia ihmisiä samaan aikaan paikalla oli ja vielä niin hienossa sovussa. Paikalla oli ainakin lesbo, homo, bi, aseksuaali, transmies, transnainen, transgender ja androgyyni. Sain melko ylpeenä edustaa ainoaa transmiestä (tai ainakin transmiestä joka myönsi asian, eihän sitä koskaan tiedä).
Loppuaika me vain juteltiin ylipäätänsä kaikesta mitä tuli mieleen. Mä olin vähän ulkona jutusta ja näin jälkeenpäin kuin ajattelin niin en tainnut paljoa mitään kuunellakkaan. Keskityin enemmänkin ihmisten puhetyyliin, ilmeisiin ja eleisiin ja vaatetuksiin. Harvoin kuin toisia saa tutkia oikeasti niin huomaamattomasti, mutta ainakin toivon ettei kukaan välittänyt/huomannut vaikka vähän kyyläsinkin. Mua on aina kiehtonut se kuinka eri ihmiset elehtii ja ilmeilee, minä kun oon kuitenkin melko ilmeetön ollut aina enkä mä järkyttävästi eleitäkään omista.
Olisin sille pehmeelle fatboy-tyynylle voinut vielä pitemmäksikin aikaa jäänyt, mutta oli pakko nousta kellon näyttäessä yhdeksää illalla. Minä, Pyry ja pari muuta ryhmästä suunnattiin metroasemalle, sieltä juna-asemalle ja Kirkkonummea kohtaan. En olis ikinä osannut säätää niiden juna- ja metrolippujen kanssa jolloin Pyry oli kyllä iso apu. Noin puoli tuntia jouduttiin odottelemaan junaa, aika meni siinä juttellessa taas vähän lisää. Näin jälkeenpäin kuin mietin niin olin jopa oudon rento ja sosiaalinen, tämä oli kuitenkin vasta toinen kerta kun tapaan Pyryn.
Junamatkalla oltiin molemmat aika väsyneitä, mutta onneks matka meni aika äkkiä ja puoli yhdentoista aikaan yöllä oltiin vihdoin Pyryn luona. Lumipyry oli onneksi loppunu jo hieman aikaisemmin, niin kävelymatka meni helposti.
Pyry vielä söi iltapalaa, mutta mulle ei maistunu. Katsottiin äkkiä mulle sunnuntain aamun juna ja Pyry kysy multa vähän noita nimi- ja transasioita, mikä oli sinällään tosi outoa koska oon tottunut että oon vielä niin alkuvaiheessa transprosessia että multa ei mitään kysytä.
Pitkän päivän jälkeen oli iha hiton ihanaa päästä lämpimään sänkyyn nukkumaan.

Sunnuntai 21.11.2010

CD-levy pärähti soimaan ja pienen jumituksen jälkeen nousin pukemaan. En muista yhtään söinkö aamupalaa Pyryllä, mutta ehkä se ei oo kovin tärkee seikka. Jumitin koko aamun jotain täysin omaa, mutta selvittiin Pyryn kanssa taas rautatieasemalle. Ilma oli taas hyvä, kirkas ja ei ollut liian kylmä. Hyvästelin junan luona Pyryn ja menin torkkumaan junanmyyntivaunuun. Seuraavaksi pitikin sitten löytää yksinään Setan toimistolle joka olikin hankalampi juttu kuin odotin. Muistin väärin toimiston osoitteen numeron, jonka takia kävelin jonkin matkaa täysin vastakkaiseen suuntaan. Kun hoksasin että tässä kohtaa ei se voi millään olla, tajusin mennä katsomaan kaupunkikartasta uudestaan. Selvisikin että mulla on noin vartti aikaa kävellä 2,5 kilometrin matka. Kävelin jonkin matkaa ja jäin odottamaan bussia. Stressasin ihan hitosti siitä että en hyppää oikeaan bussiin tai en jää oikeassa kohdassa pois. Kartan mukaan kuitenkin toimistolle veisi ihan suora tie, ja niin se olikin. Bussi kulki pelkkää suoraa kun mä yritin olla stressaamatta ja kytätä ikkunoista toimistoa. Kohta näkyki tutun näkönen kauppa ja jäin seuraavalla pysäkillä pois, mun onneksi tää oli just se oikea kauppa jonka takana toimisto oli. Matkalla mulle olikin tää meidän Hesan kuski ehtinyt soittaa että missä mä olen ja millon kerkeän paikalle. Loppujen lopuksi olin noin 20 minuuttia yli kaksitoista keskipäivällä eli en mä kauheasti sitten myöhästynyt kun sen päivänen ryhmä alkoi 12:00.
Mut ohjattiin HeSetan toimiston aulasta oikeaan huoneeseen ja siellä olikin ryhmän toinen vetäjä jo kertomassa hygieniasta itseään piikittäessä. Tän päivän ekat ryhmät oli siis:

a. transnaisten hormoniryhmä
b. transmiesten piikkiryhmä

Joista ainakin piikkiryhmä oli täysi, minä ilmottauduin juuri sopivasti pari päivää ennen kuin ryhmän ilmoitettiin olevan täynnä.

Kaikille oli jaettu pari lappua, jotka minäkin sain. Lisäksi allekirjoitin hyväksymislapun itseni piikittämiseen ja että se on täysin omalla vastuulla. Maksoin myös 5 euron materiaalimaksun ryhmästä, muuten se oli täysin ilmainen.

Asiansa osaava ja monta vuotta testoilla ollut transmies näytti askel askeleelta kaksi kertaa miten pitäisi toimia, pakettien avaamisesta piikittämiseen. Hän antoi neuvon käsien asennosta piikittäessä, mutta käytännön harjotuksissa huomasin että mulle se tapa ei ainakaan oikein sovi. Kun ryhmänvetäjä oli alusta asti saanut näytettyä ja piikitettyä kaksi kertaa appelsiinia, niin me ryhmäläiset päästiin hommiin.

Jokaiselle jaettiin yksi appelsiini, kaksi injektioneulaa, ruisku, desinfiointipyyhkeitä ja kertakäyttömuki mihin piti kirjoittaa oma nimi.

Jokainen rupesi omatoimisesti piikittelemään appelsiinejä ja multakin se onnistu melko hyvin kunhan alkujännitys hieman raukesi. Tein ensin kaikki pilkun tarkkaan niin kuin ohjeissa luki, jonka jälkeen osasinkin jo ilman ohjeita. Paikalla oli ainakin kaksi pariskuntaa ja yksi äiti-poika -pariskunta, jotka rupesivat appelsiiniharjoituksien jälkeen piikittää toisiinsa suolaliuosta. Mä olin yksin, joten mä piikitin itelleni ainoastaan. Ja se meni jopa paremmin ku mä osasin odottaa. Mua ei jännittänyt yhtään, muistin kaikki toimeenpiteen kohdat ja tein kaiken rauhallisesti. Käsi ehkä vähän liikaa tärisi, koska ekan pistokerran aikana kun neula oli mun sisällä niin se heilu hieman ja teki kipeää. Muuten kaikki onnistu pelottavan hyvin ja näin jälkeenpäin voi kai sanoa että en enää niin kauhulla odota tulevia pistokertoja oikealla testolla. Minä kun olin kuvitellut että tapahtuma sattuisi, neula olisi vaikea upottaa ja lihas ottaisi vastaan niin että neulaa joutuisi painamaan kunnolla sisään. Mutta se meni ihan tosta vain kevyellä painauksella ja ei sattunut yhtään. Olin ehkä liian hätäinen ja painoin suolaliuoksen liian nopeasti, mutta enköhän opi kärsivälliseksi vielä koska testoa ei sitten yhtä nopeasti saisi laittaa. Ja näin plussana, mua ei yhtään hävettänyt omieni paksujen reisien kanssa olla housut nilkoissa parinkin ihmisen silmien alla, tosin ei ne kyllä mua kyylännyt mutta silti. :D Reiteen siis pistin, niin kuin moni muukin näytti tekevän. Jotkut pistivät myös tuonne lantion taakse, mutta yksinään sinne on liian vaikea saada pistettyä.
Kaikin puolin oli ihan paras ryhmä ja mun osalta ehkä opettavin ryhmä koko viikonlopusta. Ei kaduta yhtään että käytin aikaa ja hieman rahaa tuohon.

14:00 ryhmän piti loppua, joten oltiin vähän myöhässä kun me alettii vasta noihin aikoihin lopettelemaan. En osaa sanoa mitä tein loppu ajan, mutta ilmeisesti pyörin vain aulassa ihmisten kanssa kun seuraavat ryhmät alkoivat 15:00. Hieman ennen kolmea Risto tyttöystävänsäkin kanssa oli tullut toimistolle, he kun eivät olleet piikkiryhmässä.

a. Läheisten ryhmä korjaushoidoista. Sukupuolen korjaajien läheisille
b. Puhutaanpa läheisistä. Keskusteluryhmä transihmisille

Vaihdoehdoista valitsin tietenkin b:n. Vähän ennen kolmea päästiin toiseen huoneeseen, kuskin ja Riston tyttöystävä suuntasivat läheisille tarkoitettuun ryhmään. Iso plussa oli että saatiin ilmaseks kahvia!
Paikalla oli 12 eri ikäistä ja sukupuolista ihmistä joista kaksi oli vetäjiä. Toinen vetäjistä vielä alussa kysyi että saako harjoittelija tulla kuuntelemaan ja kenelläkään ei ollut mitään sitä vastaan.
Kaikinpuolin tääkin oli tosi valaiseva ryhmä, kuultiin paljon kokemuksia ja mielipiteitä asioista ja mäkin onnistuin sanomaan ääneen omia kokemuksiani. Puhuttiin muunmuassa sukupuolistereotypioista, uusien ihmissuhteiden luomisesta, läheisten reaktioista prosessiin ja omana itsenään kohdatuksi tulemisesta.
Kello läheni uhkaavasti viittä iltapäivällä kun me sitten lopetettiin.

Ainiin, ennen läheisten ryhmää näin sattumalta HeSetan Nuorten ryhmässä tapaamani suunnilleen itseni ikäsen transnaisen. En oo tottunut että ihmiset vapaaehtoisesti lähestyy mua, joten oli mukavaa kun nainen itse tuli mun luo juttelemaan. Vaihdettiin siinä sitten pari sanaa.

Tavattiin kuskimme ja Riston tyttöystävät HeSetan aulassa ryhmien jälkeen jossa hyvästeltiin muut tutut ja lähdettiin kävelemään autolle. Pysähdyttiin vielä ennen Helsingistä lähtöä läheiselle Mäkkärille tankkaamaan. Olin koko päivästä ihan hiton väsynyt jonka takia olinkin hieman ylipirteä ja höpöttelin väsymykseeni jotain omaani.

Ajomatka takaisin meni Turkuun melko hitaasti. Koomasin ja oli olo vähä haikea palata arkeen takasin. Kaiken kaikkiaan oli kuitenkin hillittömän kivaa, opettavaista ja tänä vuonna uusiksi!

Tähän loppuun vielä päivityskuva mun nassusta: