Prosessi ja hoitoneuvottelu #2

Olin edellis iltana tullut sen verran ajoissa kotiin että kerkeisin kaikessa rauhassa valmistua seuraavan päivän hoitoneuvotteluun. Kävin r-kioskilta ostamassa sika kalliit patterit kameraan sekä suolapähkinöitä matkaevääksi. Kotona kävin suihkussa, pakkasin tavarat, pistin huomisen vaatteet esille sekä latasin ja pistin mp3 -soittimen täyteen hyvää musiikkia. Junamatkojen musiikiksi voiskin sanoa Apulannan suurimmaksi osaksi, erityisesti biisit Freestylemeikit ja Kuution palaset joiden kuuntelemista kehotan kaikille jotka suomirockista diggaavat.



Loppujen lopuksi mun laukku sisällöltään näytti tältä.

- Random ruutuvihko jota raahaan joka paikassa mukana jos tulee jotain kirjotettavaa joskus ylös.
- Kaks erilaista tehtävälehteä, pidän tosi paljon junamatkustelusta, mutta mun on tosi vaikea pysyy paikallani jos ei ole jotain kehittävää tekemistä.
- Penaali, se on aika pakollinen aina.
- Suolapähkinöitä, matkaevääksi, mä en niinkään karkeista välitä, joten suolapähkinät on pirun hyviä.
- Valmiiksi täytetty kirjekuori jotta saan heti tiputettua matkakorvauksen postilaatikkon kun tulen Tampereelta.
- Passi, kalenteri, deodorantti ja kukkaro, aika perus.
- Mp3 -soitin, esine jota en jätä ikinä.
- Tuire Kaimion kirjoittama kirja Hevosen kanssa, joka on varmaan maailmankaikkeuden paras hevoskirja ja jota suosittelen ihan jokaiselle jotka toimivat hevosten kanssa.

Takas asiaan, edellisenä iltana siis tajusin vihdoin että ei perkele, hoitoneuvottelu on oikeasti huomenna. Panikoin tästä tyttöystävälleni joka onneksi ihanana ihmisenä osasi kannustaa mua ja skarpata sen verran että pysyin housuissani. Eilisen iltana siis kuuntelin paljon skarppausbiisejä ja olo nousi hyvin odottavaksi ja positiiviseksi. No iltaa kohden se kuitenki nousi peloksi etten herää aamulla, mikä mun unirytmillä vois olla hyvin mahdollista. Mulla kun on varinkin taipumuksena nousta kesken unien sammuttamaan herätys ilman että tajuan asiaa. Hermoilin tätä jo facebookissa jonka jälkeen hyvä ystäväni ihan itse ehdotti että pommittaa mua koko aamun kunnes ilmoitan jotenkin olevani hereillä. Tuon jälkeen olo nousikin taas paremmaksi.

Nousi joo ehkä hetkeksi. Mä pistin tän kuukauden osalta työttömyystukihakemuksen 24 päivä ja tiesin että parin päivän päästä tulee rahaa sen hakemuksen lähettämisestä, eli siis juuri sopivasti 26. päiväksi. Meinasinkin että se on aika hyvää tuuria koska mulla tunnetusti on aika surkee tuuri - ja niinhän siinä kävi kun ilosin mielin menin maksamaan laskua kello 00:05 niin tilin saldo sanoo 0,25 senttiä. Siinä vaiheessa rupes kädet hikoo ja jännitys nousee luihin ja ytimiin. Tarkistin kelan sivuilta ja siellä luki ihan selvästi että 26.01.2011 tulee rahaa, mutta tili oli silti nolla lukemilla.
Kaveri yritti piristää että "kyllä se viimeistään tänään 23:59" jollon kuset meinas viimeistään jo tulla. Menin ihan paniikissa kaverille selittelemään ja yritin keksiä että mitäs nyt. Uudestaan kun luin kelan sivuja niin siellä puhuttiin jostain tietoliikennehäiriöstä, hienoa..
Mä en voi sanoin kuvata kuinka sekaisin, vittuuntunut ja lähellä hermoromahdusta olin tuossa kello 00:00-01:00 välissä.
Ainoa keino oli että soittaisin viiden aikoihin aamuyöstä isälleni ja yrittäisin selittää että tää ei oo mun vika, vaan osuuspankin, että olisiko sillä lainata.
Meninpä sitten nukkumaan, mutta siitä mitään tullut. Pyörin jonkin aikaa tuskaisesti ja mietin mitä sanoisi isälle. Lopulta oli pakko nousta vähän ennen kahta ja varmistaa viimeisen kerran tili, jollon se ilmoitti tilillä olevan 124,00 euroa. Vaikka täällä olisi tuolla hetkellä ollut naapurin karvanen Pekka ilman paitaa niin olisin varmaan rynnännyt halaamaan sitä, sen verran ilonen olin. Pistin hyvää musaa soimaan, maksoin laskun ja jatkoin fiilistelyä.
Kun kello läheni kolmea niin oli pakko mennä väkisin jo nukkumaan. En tiedä kauanko pyörin sängyssä, mutta kauan. Lopulta kun nukahdin niin hetken päästä olikin jo aamu. Heräsin ihan ilman mitään, kello näytti 7:20 ja mulla itellä oli herätys 7:30 soimassa. Sammutin sen ja nousin, ja tajusinpa muuten että kaveri sit unohti soittaa. :D

En jaksanut pelleillä bloggerin vammaisen kuvan lisäyksen kanssa, joten kokosin koko reissusta viiden minuutin pätkän youtubevideoksi.
a. tajusin vasta lataamisen jälkeen että kameran äänet on päällä b. jos musiikki ei miellytä niin mykistä koko video, älä jaksa vinetä c. ja joo, lopussa puuskutan, mutta puuskuttaisit säkin huonon kunnon kans ja pakkaskelissä hölkkäämisen jälkee



Puin vaatteet niskaan, pesin kasvot ja söin aamupalaa kaikes rauhas kun kerrankin pystyin heräämään noinkin aikaisin eikä edes väsyttänyt. Jumitin jotain omaani jonkun aikaa ja varttia yli kahdeksan lähdin kävelemään rautatieasemalle päin. Rautatieasemalta mun luota on noin 2 kilsaa ja matka meniki ihan kivasti, ei ollut liian kylmä ja pirtee ilma sai mut äkkiä kunnol hereil. Vähän pimeetä oli ja aika paljon kelloon nähden ihmisiä liikkeessä. Eikä ollut ees ärsyttävän liukas niin kuin tässä viime viikkoina on ollut.
Olin vähän liian ajoissa rauttiksella niin jäin sisälle istumaan, ostin lipun ja hain ärrältä kahvia. Tosin se oli varmaan virhe, koska ensimmäisen mukillisen kaadoin kioskin lattialle. :D Tarjouduin myyjälle siivoomaan sen, mutta se kieltäytyi ja tarjosi uuden kahvin, hmph. Kahvin jälkeen junaan ja junamatka menikin rattosasti japanilaisia ristikoita tehdessäni. Sain pitkästä aikaa yhden jopa ratkottua melko nopeaan. Junamatka meni melko nopeasti, siinä Apulantaa kuunellessa. Juna oli ennätykselliset 10 minuuttia ajoissa, jotka tällä kertaa oli vähä harmi juttu koska olin muutenkin tunnin liian ajoissa Tampereella - mutta seuraavalla junalla taas olisin myöhästynyt hieman hoitoneuvottelusta.
Jäin joksikin aikaa odottelemaan Tampereen päähän rautatieasemalle ja 10 yli yhdentoista bussilla lähdin rautatien viereissä olevasta pysäkiltä sairaalle päin.

Sairaalla olin puoli kahdentoista aikoihin, eli en edes hirveän ajoissa loppujen lopuksi. Siinä vaiheessa sydän alkoi pamppailla jo jonkin verran, vaikka muuten ei jännittänytkään erityisesti vielä. Jäin odottelemaan ja lukemaan jotain odotusaulassa olevaa lehteä.

Tasalta Leena Heinonen pyysi minut sisään ja oli siis psykologin tutkimusten numerokaavion ja käski huomioida vain keskellä olevan janan. Jana on siis psykologin testien tuloksista laadittu ja mitä suorempi niin sitä parempi, ilmeisesti. Jana meni melko suoraan ja Heinonen kommentoi sen olevan keskivertoinen ja ihan ok. Siinä oli takana että tutkitaan mahdolliset psykoosit ja mulla ei sellaisia tän perusteella ole. Heinonen kuitenkin mainitsi että nämä tulokset olivat jostakin syystä melko suppeat. Janan yläpuolella oli kriittinen raja ja sen yli jos menee niin on huolestuttavaa, mutta mulla ei näitä ollut.

(Älkää välittäkö epäselvää tekstiäni, yritän parhaani mukaan järkevästi kirjoittaa, mutta suurin osa lääkäripuheista on nii epäselviä et huhu..)

Heinonen myös käski katsoa janan edessä olevaa kohtaa, jossa käyrä hyppäsi yhdessä kohtaa kriittisen rajan kohdalle. Se ilmaisi tunteiden ilmaisuani ja kykyä käsitellä tunteitani. Se on aina ollut mun heikko kohta, mutta en mä tiennyt sen olevan niin huolestuttavaa. Heinonen kuitenkin mainitsi että sitä kannattaisi harjoittaa ja pyytää apua siihen. Toinen oli että mulla ei kuulemma testeissä ilmennyt minkäänlaista sosiaalista taipumusta, mitä poikkeuksetta melkein kaikilla muilla on ilmennyt testeissä ja se kummastutti kovasti Heinosta. Mä tiedän että oon ehkä astetta hiljasempi ja ujompi tiettyjen ihmisten ja varsinkin tuollaisissa virallisissa tilanteissa, mutta hämmästyin mäkin vähän tuloksesta.

Heinonen kuitenkin lisäsi positiivisesti että nää ei merkkaa ettei hoitoja voida aloittaa ja näihinkin voi löytyä apua. Sen kommentin jälkeen mun olo alko vähä keventyä ja positiivisesti Heinonen ohjasi mut aulaan odottamaan että saisi kerättyä lääkärin huoneeseen väen hoitoneuvottelua varten.

Siinä odotellessa sydän alkoi hyppiä melkein ulos rinnasta ja mua suoranaisesti pelotti ihan järkyttävästi. Ja mun pelko jatku ja jatku viimisen tunnin mitä istuin ku tatti perseessä siellä huoneessa. Ja pelko oli oikeutettu.
Melkein heti kun Uusi-Mäkelä sai avattua suunsa mä tiesin - mä en tulis saamaan diagnoosia. Uusi-Mäkelä höpötti ja höpötti ja suurin osa pelon ja jännityksen takia meni multa ohi korvien. Kuitenkin perus idea hänen jutuissaan oli että koko kolmikko on huolissaan mun henkisesti jaksamisesta prosessin myötä sekä siitä että he eivät ole suppeiden vastauksieni takia saaneet kovin laajaa kuvaa minusta itsestäni, elämästäni, tunteistani ja sukupuolikokemuksesta. Mutta vasta kun Uusi-Mäkelä pitkän kiertelyn jälkeen sanoi sen ekan kerran suoraan ääneen "mä en kannattaisi hoitoihin lähtemistä ennen kuin me voidaan olla varmoja sun sukupuolikokemuksesta ja siitä että sä tuut jaksamaan hoidot läpi", niin mä olin valmis repimään joltain pään irti mutta myös samalla hetkellä itkemään koko vuoden edestä. Täytyy kai olla ylpeä kun kumpaakaan en tehnyt vaan sain pidettyä tunteet kurissa - joskin Heinonenhan juuri sanoi sitä yhdeksi huolen aiheeksi. Silmäkulmat vähän kostui, mutta sen jälkeen alkoi mun tyly vaihe.
Siinä vaiheessa alkoi korvissani humista ja tunsin kun suoranainen viha nousi mun kroppaan kokonaan ja teki mieli lyödä itteäni. Tämän jälkeen melkein kaikki mitä kolmikko yritti selittää, oli mulle täysin merkityksetöntä ja suurin osa meni ohi korvien. Käyttäydyin todella lapsellisesti, mutta näin jälkeenpäin kun mietin, niin eivätköhän he ole tottuneet antamaan huonoja uutisia aikaisemminkin ja tajua että ihmiset reagoi eri tavoin asioihin. Kovin kypsää kuvaa en siltikään itsestäni antanut, enkä edes itse tajua kuinka onnistuin menemään niin sekaisin uutisista. Mä vaan olin niin positiivisin mielin vielä puoli tuntia sitten ja sit käy niin että koko juttu mureneekin näppeihin, ei edes kovin pitkäksi aikaa välttämättä, mutta oli sen kuuleminen rankkaa.
Naurettavin kommentti mun suusta oli ehkä tämä; "no mun kokemukset on ihan samanlaisia ku muillaki transsukupuolisilla". Tuon sanomisen jälkeen tuntui että koko kolmikko olisi halunnut naurahtaa, mutta vihaisen äänensävyni takia eivät uskaltaneet. Nyt onki helppo sanoa että itteäni nolottaa eniten toi kommentti.

Mutta tosiaan, kun sain kuulla että diagnoosia ei tulis niin koitin parhaani mukaan käyttäytyä asiallisesti, vaikka tylysti vastasin useampaan kolmikon juttuihin vain "hmh" ja rämpläsin vihaisesti sormiani. Ja kun he kysyivät josko Uusi-Mäkelä saisi soittaa Turun psykologilleni ja kysyä hänen mielipidettään voinnistani ja arkielämäni kulusta niin vastaukseni oli "no ihan sama".
Kolmikko tuntui vähän kattovan oudosti typerää käytöstäni ja pakko tässä myöntää, että ens kerralla pyydän kyllä anteeksi tämän kertaista käytöstäni.
Kolmikko yritti käytöksestäni huolimatta käyttäytyä positiivisesti ja sanoivat ettei tämä tarkoita että koko prosessi unohdetaan, sitä vain lykätään. Siinä vaiheessa se tuntui merkityksettömältä, mutta olen oikeasti kiitollinen että Uusi-Mäkelän kanssa sovittiin uusi hoitoneuvottelu jo 18.2. Siihen mennessä sain myös kotitehtävän. Uusi-Mäkelän mielestä olisi parempi jos kirjottaisin tuntemukseni ja oloni ja sukupuolikokemukseni ylös ja kirjottaisin ihan kaikki itsestäni ja mitä mieleen tulee joka voisi auttaa prosessin etenemistä. Joko sähköpostilla tai viimeistään toisin paperiversiona tuolloin 18.2. Mä kyllä kirjotan sen koneella.

Kotimatkalle kun lähdin niin mieli oli melko hajalla ja jopa vihaisempi kun edes oletin. En edes tiedä miksi olin vihainen, ehkä itselleni. Vuosi ollaan tässä jo prosessissa ollut ja siitä huolimatta olin antanut itsestäni niin vähän tietoa ja tunteitani ylös että tätä joudutaan mun takia pitkittämään. Haluaisin syyttää ketä tahansa muuta, mutta kyllä se loppujen lopuksi taitaa ihan mun oma syy olla. Ainiin, vielä lisää vitutusta toi kun Turun juna oli ainoa joka oli myöhässä ja vielä 45 minuuttia yhteensä sitten lopuksi. <3 Mä sitä odotellessa sitten kuuntelin musiikkia, luin ja täytin ristikoita. Niin ja täytin matkakorvauspaperit. Kotiin päin tultaessa oli pakko hölkätä osa matkasta että vitutusta sai vähän purettua. Mutta tiettekö mitä päätin. Käytän tän vihan ja aggression siihen että kirjoitan Uusi-Mäkelälle niin kattavan ja perusteellisen lausunnon tunteistani, olostani ja sukupuolikokemuksestani ettei hän voi enää pitkittää prosessia. Mä pistän nyt kaiken ton sähköpostin varaan ja yritän tosissani, jos Uusi-Mäkelä keksii sen jälkeen vielä pitkittää prosessia niin on jossain muussa kuin mussa vika, koska mä tosissani aijon yrittää ja antaa kaikkeni. Ja tälläkin kertaa pyydän anteeksi sekavaa tekstiä. Kaikkea ei voi muistaa, mutta kirjoitin niin yksityiskohtaisesti kuin osaan ja muistin. Lisäksi mua väsyttää tällä hetkellä ihan pirust ja joo, vituttaa ja suututtaa edelleen joten teksti ehkä vähä on sen tyylistä. Ja ps. jollei joku vielä tiennyt ni hommasin tämmösen pikkusen mun kieleen. Anteeksi kuvaa, kello 2:16 väsyneenä ei säänyt järkevämmän näköstä.

Ja tähän loppuun vielä, jos jotakuta kiinnostaa mun elämä mitenkään muuten niin kaikesta muusta mun elämässä tapahtuvista asioista kirjottelen tänne:
http://alexelaajee.blogspot.com/

Ei ole vielä kovinkaan jännittävä, mutta elämän pyöriessä eteenpäin saadaan toivottavasti jännempää tekstiä ja enemmän kuvia.