Prosessi ja erikoislääkärin aika #1

Nyt kyllä otan itseäni niskasta kiinni ja kirjoitan tänne! :D Ei niin ettei huvittaisi rakkaat lukijat, oon vaan "unohtanut" sen joka kerta. Oon niin pirun väsynyt kokoajan. Asiasta villasukkaan kuitenkin, mun piti jo yli viikko sitten kirjoittaa päivitys tyyliin "jeejee, enää viikko keskusteluaikaan", mutta sitten huomaamattani olikin jo keskivikko.

**

28.08.2010




Torstaina 26.08.-10 oli siis neljäs keskusteluaika erikoislääkäri Nina Uusi-Mäkelälle, tätä pelkäsin eniten koska olen saanut käsityksen että tämä henkilö psykologin kanssa tekee lopullisen päätöksen mun diagnosoimisesta.

Oli tosi suuri mahdollisuus etten olisi koko ajalle päässyt, koska suurehkon puhelinlaskun takia olin totaalisen köyhä. Kuitenkin äitini kiltisti antoi matkarahat, joten suuri kiitos äidilleni. <3
Anteeksi, olo oli todellakin näin freesi.. :D

Olin edellisenä päivänä ollut viihteellä pitkästä aikaa, joten 6 tunnin yöunien jälkeen heräsin melko.. eh, virkeenä. Tuntui kuin koko maailma olisi ollut sumun peitossa ja vaapuin joka paikkaan puoliunessa ja aamulla tuntui kuin olisin ollut vielä pöhnässäkin. Sain kuitenkin syötyä muroja ja niitäkin huolettomasti söin ilman maitoa. :D Pakkasin laukkuun matkan kuluksi sudokuita ja luettavaa, paperia ja kyniä. Löysin kirjekaverin wtftm-foorumin kautta joka pitää minut järjissäni. Tämän blogin avulla pysyn ajan tasalla prosessissa, mutta tuolle kirjekaverille pääsen tilittämään muista elämän ongelmista kun nykyään ei tunnu oikein kavereitakaan olevan.

Otin sitten repun, takin, skeittilaudan ja rullasin bussipysäkille. Olo oli niin seis ettei pystynyt edes menemään keskustaan vaikka asun melko lähellä. Ei mennytkää ku pari minuuttia ja kohta olinkin jo rautatieasemalla.

Jokainen keskusteluaika tähän mennessä on ollut niin aikaisin että menomatka on mennyt nukkumiseen niinkuin tälläkin kertaa. Kun pääsin junaan niin olo oli todella virkeä ulkoilman jälkeen, mutta kun juna lähti niin "zzZZzzZz". En minä nyt täysin nukkunut, lepäsin vain. Tai ainakaan en toivo että kuorsasin. :D Ja nukuin jopa ihmeen paljon, koko 2 tuntia tällä kertaa. Tampereelle päästyäni menin odottamaan bussia ja tälläkin kertaa linkkari tuli tosi nopeesti.

N. 11.45 olin transyksikön odotustilassa. Kattelin ostostv'tä ja kirjotin kaverilleni kirjettä. Tykkään muuten hirmuisesti tuon yksikön odotustilasta. Siellä ei oo liian lääkärimeininki. Siellä on mukavat penkit, pieni pöytä missä on ihan kivoja lehtiä ja telkkari ja jopa kaukosäädin tähän. Harvemmin kun potilaat itse saavat säädellä kanavia tai äänenvoimakkuutta, ja se on harmi. Lisäksi tuo ei ole ihmisiä täynnä. Aina kun menee lääkäriin niin odotustila ihmisiä täynnä ja tuntuu että jokainen katsoo mua päästä varpaisiin ja lääkärit taas ei tunnu huomaavaankaan. Transyksikössä saa aina yksin rauhassa odotella ja jos lääkäreitä ja muita ihmisiä menee joskus harvoin ohi niin useimmiten hymyilevät ystävällisesti ja moikkaavat.
Hassua on että siellä on sukupuolitetut vessat, mutta luulen että paikka on tarkoitettu ennestään muuhun käyttöön ja tuon jälkeen ei ole viitsitty asiaa korjata. Ehkä työntekijät luulevat että transihmiset ymmärtävät asian ja osaavat olla välittämättä ja kyllä mä olen huoletta molempia vessoja käyttänyt, kumpi nyt on sattunut olemaan lähempänä.

Aikani oli 12.30, mutta jo hieman yli kaksitoista Uusi-Mäkelä käveli huoneeseensa ohitseni jolloin pyysi mut mukaansa. Olo oli ihmeen rento huoneeseen mentäessä, mutta melko lukkoon mä sitten menin ku istuin tuoliin. Uudet ihmiset on vaan pelottavia, minkä sille voi. En edes tykkää lääkäreistä, olivat he sitten ihmisinä kuinka kivoja. Uusi-Mäkelä oli heti alussa hirveän vakavana ja tuntui että hän väkinäisesti pitkitti juttua kun olisi päässyt parilla lauseella asiasta. "Mun täytyy vaatia että prosessin ohella sä käyt edes harvakseltaan juttelemassa jollekkin psykiatrille" Ei voida kuulemma edes harkita jatkamista jos mulla ei ole minkäänlaista hoitokontaktia mihinkään suuntaan. Osasin ihan odottaa tätä, en antanut toisella keskusteluajalla kovin tervettä kuvaa naiselle ja mulle viime keskusteluajalla tehty haastattelu osoitti että en oo täysillä mielenterveyteni kanssa, mikä on totta. Mua masentaa melko usein ja olo on tosi voimaton sekä olen vahingoittanut itseäni viime aikoina, tuon takia Uusi-Mäkelä on huolissaan ja joutuu vaatimaan tuota. Ilmoitin että mä olen asian kanssa ihan ok, teen mitä vaan jotta prosessi etenee. Tiedän jo nyt aikaisemmista kokemuksista etten pysty avautumaan ammattiauttajalle, mutta voinhan mä mennä vaikka kertomaan arkeni touhuista sinne, jos se saa Uusi-Mäkelän paremmalle mielelle. :D

Alussa Uusi-Mäkelä tuntui jopa kyllästyneeltä. Ehkä hän oli vain väsynyt, mutta melko masentava fiilis mulle siitä tuli. Uusi-Mäkelä koko ajan hieroi ohimoitaan, pyyhki naamaansa, huokaili ja katseli jonnekkin kaukaisuuteen. Loppua kohden onneksi oli enemmän piristynyt ja jopa pikkasen hymyili ja nauroi.

Uusi-Mäkelä kysyi miten mulla nyt menee, miten käytän aikaani ja onko mitään elämää mullistavaa tapahtumaa. Lopussa vielä kertoi että tämän tapaamisen aikana hänen mielipiteensä musta on kohonnut ja tämän tapaamisen perusteella hän ei vaatisi hoitokontaktia suuntaan taikka toiseen, mutta prosessin alussa olin vielä sen verran huonossa jamassa.

Tapaamisen pääidea oli että Uusi-Mäkelä kertoisi viime keskusteluajalla käydyn haastattelun tuloksen, mutta ei siihen mennyt kovin kauaakaan aikaa. Uusi-Mäkelä vain ilmoitti että tarvitsen hoitokontaktin jonnekkin ja siinä se. Hän kysyikin että olenko itse yhteydessä jonnekkin vai hän. Minähän kirjoitin tänne aikaisemmin että hankin itselleni ammattiapua koska Uusi-Mäkelä sitä ensimmäisillä keskusteluajoilla kannatti, mutta en ole vieläkään saanut aikaiseksi. Niinpä pyysin että Uusi-Mäkelä olisi yhteydessä Turun suuntaan. Uusi-Mäkelä pyysi allekirjoitukseni lappuun että annan hänellä oikeuden lähettää minua koskevia tietoja Turun nuorisopsykologi pkl'ään.

Uusi-Mäkelällä ei näyttänyt olevan kiire tekemään muuta joten kysyi multa että käviskö että täyttelisin toisenkin paperin ja käytäisiin sitten se läpi niin päästäisiin yhdellä ylimääräisellä käynnillä. Mulla ei tietenkään ollut mikään kiire joten suostui ja Uusi-Mäkelä pisti mut siihen odotusaulaan täyttelemään sitä sillä aikaa kun hän teki jotain paperihommia. Mulla meni paperin täyttämimiseen vaan n. 20 minsaa, siinä oli ainoastaan kyllä ja ei vastauksia.
Paperi oli siis persoonallisuustesti jonka vastaukset ei mitenkään liity transjuttuihin tai tuu liittymään mun transsukupuolisuuteen. Minulla on niin huono muisti, mutta otin vähän ylös mitä muunmuassa paperissa oli. Sieltä löytyi kysymyksiä suhteeseensa itseensä, muiden hyväksi käyttöön ja narsistiin, passiivis-vihamielisyyteen, luottamukseen muihin ja yliluonnolliseen.

Kokonaisia lauseita en muista, mutta kysymyksiä siellä oli suurin piirtein tälläisiä:

- Halveksitko yleensä itseäsi?
- Oletko nähnyt tai kuullut jotain mitä muut eivät?
- Tuntuuko sinusta joskus että jokin on tarkoitettu vain sinulle merkiksi?
- Suututko usein näyttämättä sitä muille?

Ja muita persoonallisuuteen ja omaan itseensä liittyviä kysymyksiä. Olen pahoillani etten nyt muista enempää. :/

Uusi-Mäkelän mielestä tuo oli aika simppeli juttu, ja tulokset ovat aika lailla sellaiset kuin hän odottikin ja olimme juuri ennen testiä puhuneet millainen olen. Osoittautui siis että olen passiivis-vihamielinen, suhde itseeni on melko alhainen ja minun on vaikea luottaa muihin. Muut kohdat menivät melko keskilinjaa. Eli ei sen suurempi yllätys minullekkaan.

N. 1,5 tunnin ajan jälkeen rupesimme siis lopettelemaan. Uusi-Mäkelä tulosti minulle matkakorvauspaperin ja antoi vielä yhteystiedot jos minun pitää ilmoittaa jotain - niin kuin nyt uusi nimi ja puhelinnumero. Minun on niin vaikea pakottaa itseni asioihin kuten suun avaamiseen tai soittamiseen, mutta nyt mulla on sähköpostiosoitteet että voin koska vaan ilmoittaa kun tuntuu siltä.

Uusi-Mäkelä vielä harmitteli että hän ei voi tältä käsin antaa minulla uutta aikaa, koska psykologin vaihdoksen myötä hänen jonollaan on minua ennen reilu kymmenen ihmistä ja ajan saaminen voi mennä kahden kuukauden päähän. Toivon kuitenkin saavani edes ajan ajankohdan tiedon seuraavassa kuussa. Osasin kuitenkin odottaa, wtftm-foorumilla on sanottu että juuri psykologin aikoja saa eniten odottaa.

Loppujen lopuksi jäi tosta ihan hyvä mieli, 2 kuukautta on todella lyhyt aika ihmisen elämässä ja voin mä sille tulevalle psykiatrille sitten jutella vaikka mun uniongelmista.

Kotio tulomatkalla mä sitten kirjottelin lisää ja luin, kuuntelin musiikkia ja kattelin maisemia. Ja niin, täytin sen matkakorvaushakemuksen.

Tällä mennään etiäpäin. :)