Prosessi ja yhteisvastaanotto #5

01.06.2010


Tänään 1.6.2010 oli eka keskusteluaika! Vihdoin ja viimein. Eka aika peruuntui poliklinikan ihmisten toimista (tämä oli se kerta kun en ollut saanut peruutusilmoitusta ja menin turhaan sinne..), toisen jouduin itse perumaan ja nyt vihdoin. Menin hyvillä mielin sinne ja etsin sitä yhtä sairaalan ovea puoli tuntia. Tampereen yliopistollinen keskussairaala on isoin sairaala mitä oon nähnyt, tai sitten se on vaan rakennettu hassusti.. Onneksi oli nätti ilma ja tekikin vaa hyvää rullailla skeittilaudalla ympäri sairaalan pihoja. Se oli sitten se ainut ovi mitä en käyny tarkistamas mitä sen takana on. :D Käytiin siis sillo kaverin kanssa käymässä tuolla ja olin tänään kokoajan sillee “tutulta näyttää, jossain se tääl on..” ja selvis et olin pyörinyt siinä lähellä jo melkoisen tovin. :D

No kaikki kuitenkin hyvin, löysin peril ja viel 10 min liian aikasinkin. Venailin siinä sitten ja 5 yli kaks (aika oli siis kahdelta) tuli sairaanhoitaja Leena Heinonen ja erikoislääkäri Nina Uusi-Mäkelä hakemaan mua yhteiskäynnille. Juteltiin hieman papereista mitkä täytin aikaisemmin. Nina kyseli melko tarkkaan entisistä hoitokontakteistani, lääkkeistäni, itse tuhoisuudestani ja tämän hetkisestä olostani. Ninaa pelotti melko lailla miten prosessi kuormittaisi minua kun nyt jo on semmoinen olo ettei jaksa muuta kun koulua ja siitä on vasta 6 kk kun yritin itsemurhaa viimeksi. Nina vielä sanoi asiat niin ilkeän kuulloisesti että pelotti. Häneltä ei tainnut edes yhtä pientä hymyä tulla, toisin kuin Leenalta montakin. Oli hieman vaikea istua siinä ja puhua jollekin tuntemattomalle melko henkilökohtaisista asioista. Varsinkin kun oli vielä eka juttelukerta ja heti kyselee perhesiteistä ja ne on mulle aika arka aihe muutenkin, ja vielä kun kysyjä itsekin on kuin seipään niellyt ja perseeseen ammuttu karhu. Jotenkin tuntui siltä että olisi voinut oksentaa siihen paikkaan.



Onneksi helpottui kun loppu ajan olin kahdestaan Leenan kanssa. Oli paljon helpompi olla kun kysyjäkin on rento ja hymyilee. Leena huomasi saman ja kysyi miksi. Sanoin suoraan että Nina oli pelottava. Olin saanut sen käsityksen Nina mielestä olisi parasta jos lykättäisiin prosessia ja hoitaisin mielenterveyttäni enemmän kohdalleen ja katsottaisiin uudestaan, mutta onneksi Leena selitti sen oikein sitten. Ninasta olisi parempi että kävisin prosessin sivussa juttelemassa jollekin tukihenkilölle ja sitä voidaan kuulemma vaatiakin. En halua mihinkään pakkopullaan niin näytän Ninalle että olen tosissani prosessin kanssa ja hankin itselleni jonkun terapeutin. Ainiin ja Leena valo edes hieman toivoa muhun, sanoi että jos kaikki menee hyvin niin hoitoneuvottelu olisi ensi vuoden alussa.

Sain myös hirveän nivaskan papereita täytettäväksi, mutta nyt sen verran väsyttää että jatkan huomenna päivittämistä.


Ps. Seuraava aika on sosiaalityöntekijälle Jenni Ruotsalaiselle torstaina 8.7.2010 kello 13.00!