9. kesäkuuta 2010

Prosessi ja random #5

Aaaaaaaaaaaaaaa, taas on tapahtunut niin paljon ettei muista mikä tapahtui ensin.. Hassua kun välillä tuntuu että sukupuoliristiriita ja prosessi ei liity mitenkään jokapäiväiseen elämään, mutta kyllä se pirun usein..

Hmm, no siis kerroin jo teille viime viikon tiistaina olevasta keskusteluajasta. Piti sen jälkeisenä päivänä kirjoittaa sossutädin paperista teille, mutta olin henkisesti liian poikki jostain syystä. Itseasiassa keskusteluaika väsytti niin paljon että en loppu viikkona ollut työssäoppimassa ollenkaan. Mutta oon päättänyt että tulevan terapeutin myötä otan itseäni niskasta kiinni, tätä koulua en aijo missata.

Elikkä siis, sain Leena Heinoselta (joka on siis sairaanhoitaja ja jonka luona olen nyt kerran käynyt ja vilaukselta näin ekalla kerralla jolloin aika oli peruttu) nivaskan papereita mitkä pitäisi sosiaalityöntekijän ajalle täytellä. Papereita on 8 ja täynnä erinäköisiä kysymyksiä mm. perheestäni kyseltiin, kuka siihen kuuluu, piti kuvailla perheen ihmissuhteista, sukupuolirooleista ja oonko kertonut niille sukupuoliristiriidasta. Sitten parisuhteista missä on ehkä eniten tyhjää tällä hetkellä, koska se vaatii vähän enemmän miettimistä mm. kohta "oletko käsitellyt sukupuoliristiriitaasi kumppaneiden kanssa? mitä olet kertonut? miten kumppanisi ovat suhtautuneet?" tässä on kahdeksan riviä ja mun harakanvarpailla pitäisi jotenkin saada mahtumaan tohon koko vastaus.. Sitten tässä kysytään lapsista ja en näihin voi vastata kun semmoisia ei ole. Sitten asumisest ja koulutuksesta. Asunko miten, missä, mitä kouluja olen käynyt, kuvaile kouluaikaasi, kesken jääneet opinnot ja opiskelenko tällä hetkellä. Työelämästä, miten olen ollut töissä, onko työkyvyttömyyttä ja aikaisemmista työsuhteista. Armeijasta, olenko suorittanut, aijonko, siviilipalvelut vai aseellinen, ja onko sukupuoliristiriita vaikuttanut palvrlukseen tai ajatuksiin sen suorittamisesta, ja sitten kuntoutuksesta, päihteiden käytöstä, rikoksista ja tuomioita ne peruskysymykset, oonko saanut terapiaa tms. käytänkö alkoholia/tupakkaa, onko rikoksia tai vankeustuomioita. Ja lopuksi vapaa-ajasta ja ihmissuhteista. Harrastuksista, miten käytän vapaa-ajan, kuvaile suhteita sukulaisiisi ja miten sukupuoliristiriita näkyy arjessa ja ihmissuhteissa. Viimeisellä sivulla on paljon rivejä mihin pitäisi vastata ominsanoin omasta sukupuoli-identiteetistä. Odotin tätä kysymystä koko ajan kun luin paperia eteenpäin, ja tulihan se sitten. Maailman tyhmin kysymys ja en millään haluaisi vastata. "Olen mies piste" tekisi mieluiten mieli kirjottaa, muttah.. Yritän vääntää siihen jotain järkevää.
Tietenkin kysymyksiä oli hieman enemmän mitä luettelin ja tarkemmin kysyttiin kaikkea, mutta siihen menisi vuosi jos kopioisin koko paperin tähän + omat vastaukseni. Jos mun vastaukset kiinnostaa, niin kysykää toki, jaan ne mieluusti kanssanne. :)

Onneksi ton kirjottamisen kanssa ei ole kiire, kun seuraava aika vasta 8.7..

**

Ja hmm.. Opettaja siis soitti minulle yksi päivä ja rohkaisi kertomaan avoimesti työssäoppimisen pomolleni prosessista. En ehkä olisi halunnut, mutta kirjoitin hänelle kuitenkin, koska se olisi ehkä parasta ja kun opettajakin rohkaisi minua. Kirjoitin sitten pomolle että olen tällaisessa prosessissa ja hieman mitä tunnen ja miten se vaikuttaa työssäoppimiseen. Piti pistää tänne ihan kokonaan teksti mitä hänelle pistin, mutta gmail ei nyt avaa viestejään.. Katotaan jos onnistuisi myöhemmin.

Mutta pomo otti sen tosi hyvin ja saatiin sovittua että teen tunnit takaisin. :)

**

Ilmottauduin transihmisille suunnatulle "Muu, mikä?" -leirille. Se on Jyväskylässä ja 16.-20.6 ja hieman pelottaa mitä pomoni tästä tykkää kun menisi taas 3 työpäivää.. Onneksi tuon jälkeen ei enää olisi tiedossa kuin yksi keskusteluaika työssäoppimisen aikana.

Muuten ei olisi varaa leirille mennä, mutta siitä saa onneksi Kelalta matkakorvauksia takaisin jonkin verran. J

Sieltä tuli kattava infopaketti leiristä, ja kysyin lupaa että saanko sen tänne kopioida, mutta vastausta ei oo vielä kuulunut. Odotellaan ja kattellaan.

**

Ainiin ja vielä yksi juttu! Maistraatista ei oo pitkään aikaan kuulunut mitään, joten päätin että antaa olla. Ei semmoinen vuosi oo niin pitkä aika odottaa että saan uuden nimen joten teen nimenmuutoksen vasta kun lääkärinlausunto siitä on kädessä. Mutta!

Tossa viime maanantaina 7.8 oli maistraatin kirje lattialla. Oli paha päivä muutenkin niin vielä lisää punaista näky silmissä ku sen näin lattialla. Olin niin varma että siinä selitetään vaan miten en oo vienyt tarvittavaa lääkärinlausuntoa sinne niin juttu katsotaan rauenneeksi ja blaablaa, mutta ilahduin jopa positiivisesti..

“Ilmoitus etunimen muuttamisesta


Ilmoitus etunimen muuttamisesta saapui Turun seudun maistraattiin 30.3.2010. Maistraatti hyväksyy ehdotetut etunimet. Nimenmuutosilmoituksen rekisteröinti maksaa 25 euroa. Lähetämme ohessa pankkisiirron, jolla voitte suorittaa maksun pankkiin.


Vasta tämän jälkeen ilmoitus kirjataan saapuneeksi maistraatiin ja uusi nimi rekisteröidään väestötietojärjestelmään.


Käsittelymaksu tulee suorittaa 24.6.2010 mennessä uhalla, että asia katsotaan rauenneeksi. Teillä on tällöin kuitenkin milloin tahansa mahdollisuus tehdä ilmoitus uudellee toimittamalla maistraatille asianmukaisesti täytetty ilmoituslomake ja suorittamalla säädetty käsittelymaksu.”

Ja huom! EhdoteteTUT etunimet, eli myös mun toinen nimi meni läpi.

Hohoo! Ja siis tommoinen paperi tuli nyt viime viestini jälkeen:

“Lääkärintodistusta ei ole mahdollista saada minunkaan kuin vasta kun testosteronihoidot alkavat.
Korjaan sen verran että Alex ei ole pelkästään pojan nimi niin siihen vaihtamiseen ei tarvitsisi vaadita lääkärintodistusta. Olen käyttänyt nimeä jo useamman vuoden ja yksityinen postikin tulee jo sillä nimellä.”

(No tuo on muuten totta, mutta useampaa vuotta en ole nimeä käyttänyt. Mutta joskus joutuu hieman käyttämään kepulikonsteja. :p)

Pian siis oon virallisesti Alex Vincent Muurinen o/

Höhöö, sitten ens vuonna kun saan vaihdettua lääkärinlausunnon kanssa kolmannenkin nimen ni oon vielä enemmän kikseissä.

2 kommenttia:

  1. Hei tosi kiva että säkin kuitenki lähdet tonne leirille! =D Teillä on varmaan hauskaa sielä. xD
    Ja mahtava homma toi nimenmuutoksen vahvistuminen!

    ENS VIIKOLLA meijän on pakko tulla käymään!

    -Sonja

    VastaaPoista
  2. aww ihana toi sinu nimi<3 ;)) vincent ;P

    VastaaPoista