Prosessi ja sosiaaliset suhteet #5

Koulu

19.03.2010

Aaaaa, kuinka kiva päivä ollut!

En olisi uskonut tämänkaltaisen päivän ikinä tapahtuvan, mutta tässä sitä ollaan hyvillä mielin ihanan päivän jälkeen. Kuulin koko päivänä vain yhden kerran jolloin minua kutsuttiin Netaksi ja silloinkin uskalsin muistuttaa nykyisestä nimestä.

Heräsin siis normaalia myöhempää ja iskäkin oli jo ehtinyt töihin. Jostain syystä iskä ei illallakaan sanonut kertaakaan nimeäni, ei vanhaa eikä nykyistä. Kuitenkin, lähdettiin luokkalaisten kanssa Helsinkiin ruoka-alan messuille ja luokkalaisethan kutsuvat minua jo joko Alluksi tai Alexiksi. He ovat nopeasti oppineet sen ja i’m happy tämän takia. Luokallamme on pari maahanmuuttajaa ja pelkäsin että he eivät ymmärrä, mutta hekin ovat sisäistäneet asian hyvin.
Tämä nyt ei kuulu prosessiin mitenkään tavallaan, mutta ensimmäistä kertaa kouluelämän aikana joku kysyy omatoimisesti voiko olla minun seurassa. Tuli ainakin sellainen olo et minut ehkä voidaan vielä joskus hyväksyä just tämänkaltaisena.
Juteltiin parin luokkalaisten kanssa jostain ja yhtäkkiä se siirtyi huomaamattani prosessiini. Yks luokkalaisistani kysyi olinko torstaina jossain jutussa mikä liittyisi prosessiin. Kerroin takapakista keskusteluajan kanssa ja siitä se lähti. Pari luokkalaista on ainakin täysin ok asian kanssa ja ainakin kuulosti että hyväksyvät asian täysin. Ja hyvää oloa lisää kun myös jotkut miehet on tuota mieltä, useammin oudot asiat on ainakin kokemuksesta vaikeampia niille.
Mitäs vielä.. Lyötiin käsiä yhteen jätkien kanssa ja tuli aika yhteenkuuluvuuden tunne heidän kanssa. En ole koskaan oikein sopinut joukkoon, naisten kanssa toivoisi edes yhtä miespuolista kaveria ja miehet ovat karttaneet sitä mitä he näkevät, rumaa naista. Olen aina kaivannut edes paria miespuolista kaveria ja olenkin löytänyt nyt sellaisia, mutta ei ole ollenkaan paha että myös koulussa on ensimmäistä kertaa ikinä enemmän kuin yksi kaveri!

Ei näemmä onnistu nyt yhtään järkevästi kirjoittaminen, joten yrittäkää ymmärtää. :D

Jaaaa mitäs vielä. Äiti oli retkellä mukana ja häneltä ei tullut kertaakaan Netta nimeä suustaan, tosin ei myöskään Alexia. Ei oikein ollut sellaista tilannetta että hänen olisi aihetta sanoa nimeni. En tiedä millä hän kutsuu minua puhuessaan minusta kavereilleen, mutta ainakin äidin luokkakaveri kutsui minua Alexiksi ihan minun kuullen ja se lämmitti todella mieltä. Ehkä se pian tarttuu äitiinkin.

Niin ja pystyin olemaan melkein oma itseni, pystyin ääneen nauramaan ja jopa pistää kommentteja muidenkin puheiden väliin. Tätä se teettää kun viettää aikaa ihmisten kanssa jotka hyväksyy mut omana itsenäni.

Myöhemmin kotona iskä meni melkeinpä heti nukkumaan niin hänkään ei pilannut päivää sanomalla vanhaa nimeäni.

Tai no päivän pilasi kyllä vanha tuttu koulusta, joka tuli facebookkiin kommentoimaan että olen säälittävä lesbo ja minulla on naurettava uusi nimi.. Tuli taas sellainen olo että olen friikki ja ansaitsen kuolla etten ole normaalien ihmisten tiellä.

Ps. ai niin, ostin farkkukangasta binderiä varten ja huomenna yritän ihan itse alusta saakka ommella sellaisen.