Repäisin kerrankin elämässäni ja irtisanoin entisen työni. Nyt siis on vihdoin aikaa ja jaksamista jatkaa tämänkin blogin parissa. Katsotaan saadaanko tuulta puurteisiin, vai olenko häätänyt hiljaisuudellani kaikki lukijat muiden blogien pariin.
Kuitenkin, mitä minulle kuuluu? Vähän aikaa sitten ei kovinkaan hyvää. Nyt pikku hiljaa jo parempaa. Tämä kuukausi on pitkästä aikaa ollut oikeasti rankka, kaikki paska sattunut juuri samalle kuulle. Tämä kuu on muutenkin aina mulle astetta hankalampi, koska syyskuussa 2015 lopetin ensimmäistä kertaa oman hevoseni. Hevosen jota rakastin koko sydämestäni ja jonka kanssa minulla olisi ollut paljon haaveita. Ratkaisu lopettamisesta oli oikea koska hevonen oli pahasti kipeä. Silti olen tässä kuussa itkenyt hevosen takia enemmän kuin pitkään aikaan.
Oloa ei ole helpottanut se, että lähiaikoina tulee täyteen 11kk siitä, kun olen viimeksi saanut testosteronipiikin. Ennen kuin aloitin hormonit, yritin usealta kysellä että mitä tapahtuu, jos en saakkaan jostain syystä testoa. Kukaan ei oikein osannut vastata tai sanoi että teston pitkittyminen aiheutti vain ärtyneisyyttä, mielialavaihteluja, yms.
Noh, nyt tiedän konkreettisesti mitä tapahtuu. Useat teston vaikutuksethan ovat pysyviä, esimerkiksi karvankasvu ja äänen lasku. Ei minusta naista yhtäkkiä tule, vaikka testo on jäänyt pistämättä.
Miksi en ole pistänyt testoa? Siitä yksinkertaisesta syystä, että joku isomman tahon neropatti keksi että lääkkeissä nostetaan omavastuuta. Maksoin ennen testosta halvimmillaan alta 10e. Nykyään itse lääke on vielä halvempi, mutta joka vuoden alussa minun pitää maksaa 50e omavastuu kertaheitolla. Rehellisesti sanottuna, ei minulla ole sellaista rahaa laittaa muutaman euron lääkkeen takia.
Mitä sitten on tapahtunut?
Ensinnäkin, olen kokoajan ihan törkeän vihainen. Omasta mielestäni teen kaiken oikein. Muiden pitäisi paapoa minua ja olla samaa mieltä kanssani. Jos Penina pääsee ilman minua jonnekkin, hermostun ja mökötän. Ärsyynnyn jos täytyy toistaa asioita ja jos ihmiset eivät lue ajatuksiani.
En minä aina ole pahalla tuulella, mutta pahimmillaan se on tuota yllä olevaa.
Vihaisuuden lisäksi olen surullinen. Masentaa useammin kuin ennen. Tätä ei ole jatkunut kovin pitkään, mutta nyt pari kuukautta on ollut mieli todella maassa. Vaikka erityisesti tämä kuu on ollut hankala, niin ei minulla ole oikeaa syytä olla masentunut ja uskon tämän johtuvan täysin hormoneista. Olen myös itkenyt paljon! Minä olen luonteeltani hirveän vahva ja itken vain äärimmäisen surullisena. Viime aikoina jo pelkkä surullinen biisi on saanut kyyneleet silmiin.
Jos kroppaa lähtee katsomaan, niin olen lihonut mielettömästi. Vuoden sisään lähes kymmenen kiloa. Kun aloitin hormonit, rasva väheni ja ikäänkuin siirtyi perseestä ja reisistä mahaan. Nyt mulle on ilmestynyt taas hirmuisen iso peppu ja paksut reidet. Käsistäkin hävinnyt kaikki lihas, vaikka teen fyysisiä hommia suht paljon. Minulla on siis taas jälleen enemmän naisen kroppa, jos näin voi sanoa. Esimerkkinä alla olevat kuvat:
2016 |
2017 |
Se myös laskee mielialaa. Olin jo niin tyytyväinen itseeni ja kroppaani ja sitten annan sen rupsahtaa. En minä voi pelkästään hormoneja syyttää. Olen laiskotellut kuntoilun kanssa ja syönyt mitä sattuu. Tein sitä kuitenkin myös viime vuonna ja vaa'an lukema rupesi nousemaan vasta viimeisimmän testopiikin jälkeen. Vähän ikävä vuotta 2012, kun minulla NÄKYI kylkiluut ja painoin 65 kiloa.
En niin laiha halua olla, mutta siitä oli hyvä lähteä kasvattamaan lihasta kun oli valmiiksi pieni rasvaprosentti.
Toinen seikka kropassa on liikahikoilu. "Aikaisemmassa elämässä" hikoilin vain otsalta ja kainaloista. Kun aloin käyttämään testoa, rupesin hikoilemaan myös jaloista, mahasta, selästä. Mutta vain äärimmäisen kuntoilusuorituksen jälkeen. Viimeiset 3-4 kuukautta olen kuitenkin hikoillut tavattoman paljon koko ajan. Hikoilu ei ole mitenkään normaalia, sillä voin kevyenkin homman jälkeen pyyhkiä koko naamaani hiestä! Yhtenä päivänä jaoin hevosille heiniä t-paidalla, sää oli pilvinen +7. Käsissä oli kylmä, mutta silti paita liimautui kiinni hikiseen selkään. Vielä pahempana tulee jälkihiki. Ensin teet ulkona jotain fyysistä ja vaikka siinä ei vielä hikoisi, niin sisälle tultaessa näemme Niagaran putoukset pitkin kroppaani.
Minulla on myös jatkuva nälkä. Syön lautasellisen ruokaa ja rupean jo miettimään uutta satsia. Tulee myös äärimmäisen huono olo heti, jos viimeisestä eväästä on yli kolme tuntia. Tämähän on vissiin ihan normaalia kropan käytöstä, mutta minun tilanteessa olen tottunut että syön päivän ensimmäisen evään vasta päivällä ja illalla vielä uusiksi. Nykyään tulee äklö olo jos en saa heti aamupalaa.
Tässä pahimmat oireet mitä olen havainnut. Minullahan ei ole siis tällä hetkellä kropassani kuin aavistus estrogeeniä sekä testosteronia, jota on luontaisesti jokaisen kropassa.
Toivoin kovasti että irtisanomisen jälkeen tulleista lomarahoista olisi jäänyt rahaa lääkkeen omavastuuseen, mutta eivät nekään riittäneet.
Täällä edelleen minä ainaskin luen tätä blogia, ei vaan tule käytyä lukemassa kuin jos on tullut uusi postaus, kun siitä tulee aina ilmoitus. Mutta todellakin luen kun kirjoitat! :)
VastaaPoista"Nykyään itse lääke on vielä halvempi, mutta joka vuoden alussa minun pitää maksaa 50e omavastuu kertaheitolla."
VastaaPoistaEi 50 euron omavastuukatto tarkoita sitä että sinun pitäisi vuoden ekalla apteekkikerralla maksaa 50 euroa, vaan että korvauksen lääkkeestä saat sitten, kun olet 50 eurolla ostanut lääkettä. Eli aluksi ei saa kelan korvausta, 50 euron jälkeen saa. Lääkemenoihin saa apua toimeentulotuesta jos ei muuten siihen omat varat taivu.
Itseasiassa tarkoittaa. :) Tai näin ainakin minua rahastettiin viimeksikin. Tuo lääke maksaa ilman kelakorvausta 180e ja siihen vielä vähemmän taivun.
PoistaToimeentulotuki ei auttanut, kun kyseessä on lääke mitä ilmankin pärjään.