30. tammikuuta 2015

Perjantai

En nukkunut aivan niin hyvin kuin edellisen yön. Arvatenkin, niin mulla käy usein kotonakin. Jo kello 7 pintaan rupesin katsomaan Huomenta Suomea..
Olen jo muutaman päivän ajan saanut Nutridrinkejä 3 kappaletta päivässä. Apteekeista saa näitä vaikka minkä makuisia, mutta täällä on ilmeisesti vain trooppiset hedelmät ja kaakao. Kaakao on hyvää, hedelmät ei oikein mun makuun.
Kuitenkin, aamulla pöydälle oli ilmestynyt aamulääkkeet ja Nutridrink, jotka vedin. Nyt on ruvennut tulemaan jo vähän nälkä ennen kuin ehtii ruokaa tulemaan uusiksi. Aikaisempina päivinä on tuntunut että on ihan täysi jo edellisestä ruoasta. Aamulla ja illalla varsinkin on vähän hiukonut.
Aamupalan aikana otettiin verikoe taas.
Tylsistyin telkkarin ääressä aamupäivään, jollon tehtiin aamupesut ja perusmittaukset. Lämpöä ei ole kahdessa mittauksessa ollut enää kuin 37,2. Olin eilen illalla saanut extrapesun, joten ei vaihdettu lakanoita tai paitaa.
Tänään kerkesin syödä ennen sidosten vaihtoa, joka tapahtui siinä yhden pintaan. Sitä ennen sain selän ja suun kautta puudutteen. Puudute ei saanut edes oikeaa jalkaa yhtä puutuneeksi kuin eilen. Pelotti että tulisi sattumaan. Kipuhoitaja ei ollut nyt toimenpiteessä paikalla, joten en lisää puudutetta voinut pyytää. Sidosten otto oli ok sekä suurin osa peniksen puhdistusta. Jostakin kohtaa nipisti rajusti reiden hermopäitä. Tämä on lääkärin mukaan normaalia. Reiden hermopäät ovat peniksessä nykyään, mutta ne tuntuvat aikansa olevansa vielä reidessä. Puudutteen olisi kuitenkin pitänyt kivut estää. Loppua kohden pyysin saada lisää puudutetta jos he jatkavat. Lääkäri sanoi että tähän voidaan lopettaa ja penis pakattiin uudestaan. Ennen sulkemista Kolehmainen kävi pitkästä aikaa katomassa, sanoi että näyttää hyvältä ja valoi toivoa. Ei näytä kuulemma yhtään niin pahalta mitä muiden puheet ovat kuulostaneet. Peniksen pakkaaminenkin teki kipeää ja jonkun aikaa reisi sykki kivusta operaation jälkeenkin.

Sain levätä hetken ja ruokaila, iltapäivällä Penina ja Roosa kävivät. Saivat olla pitempään kuin vierailuaika on, yksityishuoneen etuja. Jossain vaiheessa alkoi mahakivut, rupean pikkuhiljaa pelkäämään millonka on "kuoleman kakan" aika.. Nämä parin päivän mahakivut ovat vielä menneet ihan suoraan sanoen piereskelemällä.

Hetki sitten sain iltapalaa, napapiikin (piikitän jo itse), iltalääkkeet ja Nutridrinkin.
Yöksi pyydän vielä uudet korvatulpat, melatoniinia ja kipulääkettä. Reittä edelleen sykkii silloin tällöin. Kuume palasi 38,2 ja 38,5.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Tääl pidetään peukkuja sun toipumiselle :) Varmaan pian alkaa jo helpottaa kivut.

    Jotenkin tuntuu nyt näitä sun sairaalapäivityksiä luettuani jotenkin naurettavalta pelätä omaa tulossa olevaa nielurisojen poistoa, kun toiset menee tämmöisiin oikeasti isoihin ja kivuliaisiin operaatioihin, joista toipuminenkin kestää hurjasti pidempään. Kurkku sentään paranee parissa viikossa lähes kokonaan ja sairaalasta pääsee samana päivänä kotiin, toki kipulääkepurkin kanssa. Mutta nyt mä uskon että selviän ja panikoin siitä vähän vähemmän, kun luen miten sä selviät tuosta paljon paljon isommasta leikkauksesta :)

    VastaaPoista
  2. Onpas hurjan kuuloista, että kipu tuntuu vielä reidessä, vaikka se iho on nykyään peniksessä. Käsittämätöntä edes ajatella tuollaista, kun ei ole itse kokenut. Urheasti edelleen päivittelet kokemuksiasi. Todella mielenkiintoista luettavaa. Jaksamisia!

    VastaaPoista