27. elokuuta 2013

Päivät leikkauksen jälkeen

Kaikki hyvin!

Leikkauksesta on nyt 4 päivää ja olo on mitä mainioin.


Perjantai keskipäivällä lääkäri tuli katsomaan minua. Kertoi että leikkaus meni niin kuin pitääkin ja kohdusta/munasarjoista ei löytynyt mitään poikkeavaa. Kerroin että olen käynyt normaalisti vessassa ja verenvuotoa ei ole ollut. Lääkäri sanoi että voin lähteä iltapäivällä jos seuraavan vessareissun jälkeenkään rakkoon ei jää ylimääräistä kusta. Sain vielä reseptillä Klexanen ja ohjeet sen pistämiseen.

Odottelin sitten vain tovin, vessareissu ja rakossa reilusti yli 200ml jäämistöä. Järkytyin, mutta hoitaja sanoi ettei stressata vielä ja katsotaan kohta uusiksi. En enää juonut että saisin varmasti tyhjäksi rakon seuraavalla kerralla. Kahden maissa kokeiltiin uusiksi ja rakko oli tyhjä.
Niinpä hoitaja otti tipan kädestä pois ja sain luvan pukeutua omiin vaatteisiin. Pakkasin ja jäin katsomaan telkkaria, ehdin vielä juoda kahviakin.

Puoli neljän aikoihin Penina tuli, hän oli ajatellut minua ja toi mukanaan tyynyn jonka päällä istuin pehmeästi kotiin. Autossa ei tuntunut kipua, tosin mentiin asfalttiteitä suurimmaksi osaksi.
Kotona menin suoraan sänkyyn, edelleen kipuja oli vain makuulle menemisessä/makuulta nousemisessa sekä jonkin verran kun käveli.
Yö meni kohtalaisesti, heräsin kaksi kertaa ja asennon vaihtaminen teki vähän kipeää.

Lauantaina olo oli aika samanmoinen, jaksoin pieniä pätkiä olla ulkona istumassa ja kävin kaupassakin autolla. Vähänkin liikaa jos tein, rupesi tuntumaan oudolta mahassa ja sydän tuntui hyppäävän kirjaimellisesti kurkkuun - välillä tuntui että sydän hyppisi tuossa vasemman solisluun kohdalla. Välillä oli myös vähän kuumeinen olo. Torkuin pieniä pätkiä aina välillä ja taisin illemmalla käydä myös hädällä numero kaksi. Teki vähän kipeää massussa, mutta onnistui lopulta. :D Lauantaina sain käydä jo suihkussakin, suihkuttaa runsaalla vedellä haavat ja vaihtaa siteet.
Ja tosiaan, arvet jäivät tosi mitättömiksi. 4 pienen pientä haavaa, joissa kaikissa sulavat tikit.




Sunnuntaina sama meno jatkui, samoin maanantaina.

Tällä hetkellä jaksan jo olla liikkeellä paljon ja kipuja ei ole yhtään, edes yskiessä. Alakerta ei ole mitenkään kivulias, masu vähän arka. Masu ja vessassa käynti kaikin tavoin pelittää tosi hyvin. Makuulle meno ei tunnu missään, välillä tuntuu kuin suolisto liikahtaisi jollain tavalla, mutta se ei tee mitenkään kipeää.
Jatkuva makuulla olo on saanut oikean puolen niskaa ja selkää kipeäksi, niin kipeäksi että oikea käsi on välillä ihan puutunut. Olen ahkeraan käyttänyt Peninan shiatsu-hierontatuolia, mutta se ei valitettavasti ylety niskaan asti.
Oon niin huojentunut että mussa ei haavat tunnu kauaa!

Napapiikin kanssa on mennyt hyvin. Käytiin hakemassa 34e maksavat 10 ekaa piikkiä, jotka olen piikittänyt iltaisin tuossa yhdeksän aikaa. Puristan etusormen ja peukalon väliin reittä reilusti, painan lyhyen piikin reiteen ja vapautan lääkkeen suht hitaasti. Reiden puristus tekee sen että lääke menee nahan alle eikä lihakseen. Ohjeissa lukee että pitäisi vapauttaa reisi ja ottaa sitten piikki pois ihosta, mutta olen tehnyt toisinpäin ja sekin on toiminut.



20 kommenttia:

  1. Miksi pistät reiteen kun klexane nimenomaan on "napapiikki" eli vatsanahkaan?

    VastaaPoista
  2. Sen voi pistää reiteen, mahaan, käsivarteen... :) nou hätä

    VastaaPoista
  3. Tää on ihan kipeetä, vaikka oon lukenu tätä blogia lähes alusta alkaen ensimmäinen ajatus näitä postauksia lukiessa oli et miten ne voi poistaa munasarjat kun sähän oot mies :DD

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä toipumiseen! Katsoimpa että sun pitää pian vaihtaa tuo blogiotsikon kolmas oikeanpuoleisin kuva, sillä alat olemaan jo paljon miehisemmän näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon miettinytkin että kokonaan uusi ulkoasu ja banneri olis paikallaan mut ei oo oikee vielä hyvää ideaa iskenyt ja ei oo toteutuksellekkaan ollut viime aikoina oikein aikaa! Ehkä tässä joskus. (:

      Poista
  5. hyi että ois pelottavaa pistää se napaan :( sattuuko jos sen pistää napaan vai laitettiinko sulle sinne ollenkaan piikkiä? olen aina tota pelännyt :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä pistetä napaan, vaikka "napapiikki" onkin nimeltään. Jos se laitetaan mahaan, niin tulee tuohon vatsan jommalle kummalle sivulle. (:

      Poista
  6. Voisitko tehdä jossain vaiheessa postausta että paljon tällänen koko prosessi kaikkineen maksaa? :) Vai ootko tehnyt jo? :D

    VastaaPoista
  7. Mikä leikkaus sinulle siis tehtiin ? :o olen vähän jäljessä :)

    VastaaPoista
  8. Oliks sä tänään Aurassa salilla? :o

    VastaaPoista
  9. Hei, ootko sä se hevostalli.netin axl? :D

    VastaaPoista
  10. ajattelin tähän postaukseen tän kirjottaa kun en tiiä miten katot kommentteja :D mutta joo siis mäkin olin tossa potilashotellilla tampereel kaks yötä, mulla oli psykiatri + psykologin käynnit putkeen niin sain majottua. Olin yksinään kahen hengen huoneessa :D Hyvää safkaa! Psykiatri sano et oon toinen transpolin asiakas joka oli siellä, en tiiä olitko se sinä joka olit ensimmäinen sitte :D
    -Jani

    VastaaPoista
  11. Vitsi sulle sopii parta ! Tai sit se on vaan mun heikkous parrakkaisiin miehiin :D

    Mut joo, vaiha ainaki tää tausta pois, joohan? Mun silmät heittää vitusti kun yritän lukea tätä tekstiä täältä ja toi tausta mukamas liikkuu samalla D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! No mulla olisi kokonaan ulkoasun vaihto mutta mä olen näissä asioissa aina pirun hidas. :(

      Poista
  12. Paljon tälläset leikkauset ja prosessi ylipäätään maksaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän on vähän vaikea vastata lyhyesti, voisin joku päivä päivittää prosessin kuluista ja menoista!

      Poista