Prosessi ja hoitoneuvottelu #5

Hoitoneuvottelu #3






Kolmas kerta toden sanoo sitten. Ekalla kerralla tuli negatiivinen vastaus, toisella kertaa jouduttiin perumaan koska myöhästyin hieman yli tunnin ajalta ja nyt sitten vihdoin. Ja vaikka junassa matkustelu, kassin kantaminen ja kaikki muu oli aika moista showta niin tää oli loppujen lopuksi varmaankin ainakin tähän asti paras käyntini Tampereella ikinä.

Olin siis yli viikon tyttöystäväni luota josta lähdin tyttöni hiihtoloman loputtua sunnuntaina 13.3. viimisellä mahdollisella junalla Tampereelle päin. Köyhänä opiskelijana otin junan jolla meni tunti pitempään kun olisi toisella junassa mennyt, mutta säästinpähän kymmenen euroa. Ja oli muuten varmaan maailman pitkästyttävin matka ikinä. Mulla oli huono olo fyysisesti ja henkisesti kun jouduin lähtemään ja oli niin ikävä tyttöäni jo ekoina minuutteina junassa että yritin tehdä vaikka mitä mutta ei onnistunut. Yritin nukkua, lukea, pelata käsikonsolilla, mutta ei. Kolme vaihtoa, neljä junaa ja 8 tuntia niin olin vihdoin Tampereella kello 23:50 sunnuntai yöllä.

Ei ollut paperia niin olin teini ja kirjoitin kauppalistan käteeni.

Uusin Nintendo DS -peli löytö, alennuksesta Kingdom Hearts 358/2 Days, aika rakkaus.

Kassi oli paaaaljon painavampi kuin miltä se näyttää.

Ja hyi hitto mikä mua odotti Tampereen rautatieaseman aulassa. Järkyttävästi kaljaa lattialla, kaljatölkkejä, ilmassa haisi kalja ja penkkejä täytti Tamperelaiset rumat juopot. Nam.

Odotin hieman orpona vapaalla penkillä ja kellon näyttäessä 00:00 mun yösijan takaajat tuli kolmen suloisen koiransa kanssa hakemaan minua. Viime Tampereen reissulla olin siis miittailemassa kahvilassa muita transmiehiä ja yksi näistä, Severi (nimi muutettu) oli nyt foorumin kautta luvannut mulle majapaikan hänen ja hänen tyttöystävänsä kämpästä. Käveltiin koirien tahtiin sellanen kai lähemmäs 2 kilsaa, onneksi ilma oli ihan kiva eikä ainakaan satanut lunta tai vettäkään.

Kämpille päästyääni olin pirun väsynyt, mutta halusin kuitenkin olla vielä hereillä. Juteltiin jonkin aikaa kolmistaan transjutuista, koirista ja vähä muustakin, Severi teki meille amerikkalaisia pannukakkuja ja opetin ilmeisesti nämä kaksi syömään vaahterasiirappia kun he tunkivat sitä ensin ihan tipan ku ite vetelin pariki ruokalusikallista parhaimmillaan. Mun jälkeen hekin vähän reippaammin tunkivat sitä pannukakuilleen. Söin aamulla leipää vain, joten en jaksanut välittää edes kaloreista kun oli niin kova nälkä. Syömisen jälkeen olin vielä enemmän väsyneempi joten menin nukkumaan ja sain sänkykaveriksi söpön pikkusen dalmatialaistytön. Ja aamulla olikin joka paikka täynä valkoisia pieniä karvoja.

Aamulla sai vihdoin nukkua vaikka oli reissu polille, joten nousin vasta lähemmäs kello yksitoista. Ja varmaan eka kerta kun koira nukkui koko yön ja vielä aamullakin minun vieressä, minä kun pyörin aika makeasti yleensä koko yön. En jaksanut edes vaihtaa yöpaitaa pois, vaan koomasin napaani ruisleivän ja kahvia ja sitten lähdettiinkin polille päin. Severin tyttöystävä saattoi kahen koiran kanssa meidät puoleen väliin ja Severi kolmannen koiran kanssa saattoi melkein sairaalalle asti josta jatkoin yksin. Kengät ja sukat kastui vähän ja lunta tuli melko reippaastikkin, mutta en jaksanut välittää tällä kertaa. Aika tarkkaan 12:20 olin polin aulassa jossa Uusi-Mäkelä jo odottikin minua ja kerkesin jättää vain takkini naulakkoon kun mentiin jo huoneeseen.

Kädet hikoili tuntemattomasta syystä koko keskustelun ajan, vaikka Uusi-Mäkelä oli ihan rennosti ja vähän hymyilikin ja sanoi melko alkuun jo että diagnoosi tällä kertaa tulee. Ensiksi U-M kehui minun kirjoittamaa sähköpostia ja kuinka paljon se helpotti ymmärtämään minua kun en osaa avautua ääneen. Teki mieli sanoa että eikö se ole aika yleistä että on vaikea puhua ihmiselle jota tapaa kaksi vaivaista tuntia ja pitäisi puhua asioista joita on paennut koko ikänsä. Eikä tuota siis millään pahalla, mutta en kuitenkaan viittinyt. Seuraavaksi hän takertui kun kirjoituksessani syytin hoidon pitkittämisestä itseäni, että ei se ole kokonaan minun syy että esimerkiksi he olisivat voineet pyytää tuollaisen sähköpostitehtävän minulta aikaisemminkin ja asioiden tulkitsemiseen tarvitaan aina kahden ihmisen hyvää kommunikointia, että asia ei täysin ollut minun syy että joudutiin lykkäämään asiaa. Se piristi minua, varsinkin kun on tuntunut että U-M on ainut ihminen joka tuntuu epäilevän minua ja latistavan. Tällä kertaa kyllä tuntui että U-M ymmärsi minua täysin ja tuki, vaikka hän ei mitään tuon ihmeellisempää sanonutkaan.

U-M kyseli vielä vähän työkkärin järjestämästä sosiaalisten tilanteiden ryhmästä ja kehui sitäkin että yritän tosissani parantaa sosiaalisia taitojani.

Sittenpä U-M sanoi uusiksi että diagnoosi sitten tulee nyt ja vähän mitä tuleman pitää. U-M pistää tällä viikolla lähetteen hormonipolille ja mastektomiaan (rintakehäleikkaus) ja Suomessa on sellainen käytäntö että noista molemmista pitää tulla kolmessa viikossa lähetteen saapumisesta kirje kotiin että olen jonossa ja milloin viimeistään on nuo molemmat ajat. Ja vaikka niissä lukisi että leikkausaika olisi viimeistäänb 1.12.2012 niin pelkästään se että siinä on joku raja milloin viimeistään, on asia mikä kuulostaa melkosen ihanalta.

Olo oli muutenkin tosi pilvissä, vaikka en oo koskaan varsinkaan näin tuntemattomalle ihmiselle hyvä ilmaisemaan tunteitani. Näytin varmasti melko masentuneelta, mutta aina kun U-M käänsi selään niin en voinut estää typerää virnistystä naamallani.

U-M sitten selitti että noin vuoden verran olisi tosielämänkoetta jonka jälkeen on taas juttutuokio polilla ja saan mennä vaihtamaan hetun kelaan, jollon sitten niihin aikoihin saan lähetettä myös sukupuolielinten kirurgiaan. U-M kylläkin sanoi että se on noin vuosi, mutta minun kohdalla sitä voidaan hieman lyhentää koska tosiaan kaikki perheestäni puolituttuihin tietää prosessistani ja omasta mielestäni menen 80 prosenttisesti läpi miehenä tuntemattomille. U-M vielä varmisti että menen yleiselle puolelle mastektomiaan enkä yksityisenä ja että halusinko minä sukupuolielinten kirurgiaa. Ekaan vastasin tietenkin että yleiselle, koska minulla ei ole neljää tonnia maksaa leikkauksesta jonka saan vuoden sisällä melkein ilmaiseksi ja toiseen vastasin myöntävästi myös, vaikka vielä hieman yli vuosi sitten olin silloisen tyttöystäväni takia valmis säilyttämään nykyiset sukupuolielimeni. Mutta kuitenkin, menee tosiaan sellainen vuosi ainakin ennen kuin voidaan edes puhua uusista sukupuolielimistä eli turha ihan vielä kysellä mitään siihen liittyen. :D

Sain myös tämän kerran matkakorvauksen että viime kerralta jollon tulin turhaan polille koska osastonsihteeri sanoi sen tulevan postissa, mutta eipä ole tullut. Ja lopuksi U-M pyysi että soittaisin Heinoselle kun aikani hormonipolille tulee ja antoi numeron johon kannattaa soittaa jos kolmeen viikkoon ei kuulu mitään kirjettä mistään.

Siinä se sitten olikin ja ilosin mielin menin paskaan ilmaan joka ei ees laskenu mielialaa yhtään. Sukat, kengät, lahkeet, huppu ja takki oli ihan märkinä kun pääsin takaisin Severin ja hänen tyttösystävänsä kämpälle, mutta mieliala sitäkin kivempi. Tekstasin heti tyttöystävälleni ja sain onnittelut molemmilta. Ruvettiin katsomaan kolmistaan NCIS Rikostutkijoita dvdltä ja jonkin ajan päästä seuraan ilmesty kanssa Tampereella asuva transmies Ville (nimi muutettu) jota en aikaisemmin ollutkaan nähnyt, kivalta tyypiltä vaikutti hänkin vaikka ei kerettykkään jutella. Kaksi jaksoa katottiin ja sitten minun pitikin lähteä junalle kun olin jo yli viikko sitten junalipun ostanut.

Hirveä vessakuvaaja olen.

ps. kehnot kuvat, mutta tyttöystäväni äiti värjäsi hiukseni tumman mahonginruskeiksi ja leikkeli vähän sivuilta. Ite tykkään väristä tooosi paljon vaikka vähän epäilytti miten ruskea käy minun päähäni kun kumminkin olen ollut suurimman osan nuoruudestani musta hiuksinen.

Tällä kertaa kassi tuntui pirun paljon painavammalta kuin aikaisemmin ja se vähän vitutti, samaten märät kengät. Junamatka kuitenkin osottautui ihan mukavaksi. Oli ihanan lämpönen vaikka sukat olivatkin märät, pelasin uusinta peliäni käsikonsolilla ja luin vähän. Tämä junamatka menikin melko vauhdilla vaikka ämppäristä olikin jo aikoja sitten loppunut akku. Yleensä en pärjää missään ilman musiikkia. Ja anteeksi ärsyttävät kappalejaot, tungin niitä joka väliin kun oon pirun väsynyt ja en jaksanut miettiä miten ne kävisi.

Humppilassa oli raju meno.

Turku on aina välillä ihan nätti paikka.

Kerään pelikortteja ja sain niin söpöt kortit tyttöstäväni pikkusiskolta että pakko jakaa tämä kuva kanssanne. :D