22. tammikuuta 2013

Prosessi ja rakkaus

Asia ei nyt millään tavalla liity prosessiin, mutta oon niin säälittävä etten keksi mitään muutakaan että olo paranis. Pyydän myös anteeks etten jaksa pyrkiä oikeinkirjotukseen niinku yleensä kylläkin tässä blogissa.

Katkera Alex täällä hei. Kello on 1:05, mulla on 6:55 herätys kouluun jossa pitäisi kuvata kun raoh12 suorittaa KN Special -kouluratsastusnäytön. Tällä hetkellä innostus kyseiseen tehtävään on ihan huipussaan.. Koitin jo nukkua, mutta eihän siitä mitään tälläkään kertaa tule. Jos mun kroppa saisi päättää, niin menisin nukkumaan joskus neljän aikoihin, heräisin 7 tunnin päästä ja valvoisin uusiksi neljään.

Rakkaus se taitaa meikäläistä hereillä pitää, turhauttaa masentaa itkettää, olo on tosi säälittävä ja riittämätön. Mä olen tutuistani ihminen joka on ehkä eniten ehtinyt seurustella elämänsä aikana, ja tässä tapauksessa se on enemmänkin jotenkin.. säälittävää, kuin hienoa.
Nuorenpanahan noita seurusteluja oli, enemmä ja vähemmän tosissaan niissä oltiin. Jotkut suhteet oli vaan "kunhan on joku vierellä" -suhteita. Ensirakkauden kohtasin siinä kasiluokan lopussa, puolen vuoden seurustelu päätty siihen kun petin. Ja tää on yks niistä asioista mitä kadun vieläkin ja mitä en voisi toistaa enää ikinä. Oon seurustellut 14 ihmisen kanssa, lyhin suhde viikon ja pisin 1,5 vuotta. Näistä neljä viimeistä ovat suhteita joissa osasin oikeasti käyttäytyä ja jotka otin tosissani. Mutta siitä huolimatta oon taas sinkku.

Näistä neljästä ensimmäisestä oon erityisen katkera. Suhde oli alkuhohdon jälkeen täyttä paskaa. Yritettiin olla jatkossa kavereita mutta ei siitäkään mitään tullut kun en katkeruudeltani osaa nähdä tätä ihmistä enää normaalina ihmisenä. Kaiken mä annoin, kaiken mä tein, kaiken mä uhrasin ja paskaa tuli niskaa enemmän ku laki sallii. Niin tuli kyllä tämän toisenkin ihmisen päälle, mutta mä en ollut se, joka heitteli kalusteita, tuhosi mun tavaroita ja petti. Mä hoidin yhteisen asunnon sekä eksän lääkityksen ja lemmikit. Sitten tulikin koko perheeltä syytöksiä että mä olen pettäjä, valehtelija, varas ja huumaaja. Rupeen näkemään punasta jo pelkästää ku muistelen tätä suhdetta.

Seuraava oli vähän hätäinen valinta multa. Kyseessä oli hyvä ystäväni ja seurustelun jälkeen rupesikin tuntumaan että ollaan vaan kavereita eikä pariskunta. Jätin siis tässä suhteessa. Ollaan edelleen hyviä kavereita ja nähäänkin välillä.

Kolmas oli ja on pisin suhde tähän mennessä mulla. 1,5 vuotta, ei ihan puoltatoista vuotta. Kaukosuhdetta  5kk, kesäloma yhdessä ja syksyllä muutettiin yhteen. Seuraavan vuoden kesällä tulikin kaukosuhde takas kun lähdin kesätöihin Porvooseen, mutta kesän ihan alussa eksä päätti että se oli tässä, hänestä oli alkanut tuntumaan samalta kuin minusta edellisessä suhteessa. Tarkoitus oli kesätöiden jälkeen sitten aloittaa koulu Kiuruvedellä ja sittenhän oltaisiin taas viikonloppuisin vähintään nähty, mutta kohtalo päätti toisin. Tää on ensimmäinen suhde jossa näin oikeasti pitempääkin tulevaisuutta. Tämä ihminen lupasi tulla Kuopioon mun leikkauksen ajaksi ja että oltaisiin ystäviä siltikin, mutta toisin kävi hänen tahdosta.

Viimeisin suhde sitten loppui tuossa 26.11.-12, 5kk jälkeen. Olosuhteiden takia, välimatkaa kun oli 400km. Kavereita ollaan edelleen.


Mun iskä ei ole tuonut näytille ketään naista sitten äidin ja iskän eron, eli n. 17 vuotta sitten. Pikku hiljaa on ruvennut tuntumaan että oon liian iskäni poika ja en mäkään löydä ketään. Mä en nää iskässä mitään vikaa, en nää itsessänikään. Voi olla että moni mahdollinen suhde karsiutuu siihen kun biologisesti olen mitä olen.
Ja no ei sekään asiaa auta että istun neljän seinän sisällä paitsi kun käyn lenkillä.

Mun ympärillä serkut saa lapsia, menee kihloihin, naimisiin.. Mä kuvittelin joskus että kyllä mä olen 20 vuotiaaseen mennessä jo löytäny useamman vuoden suhteen ja ehkä menossa jo kihloihinkin. Nyt voi vaa katkerana nauraa et miten hyväuskonen paska oon joskus ollu. Mä olen niin vitun monta kertaa joutunu pettyy ja mä oon niin katkera rakkausasioissa et mä en tiiä miten päin mä voisin tästä jatkaa.
Joskus tuntuis vaa nii helpolta olla homo, niille kun tuntuisin kelpaavan.

Viiltelyn lopettamisen jälkeen tänää on toinen kerta kun oikeasti voisin vetää ranteet auki jos olis jotain saksia terävämpää.

Näin asiast vähän poiketen, mua myös turhauttaa ja vituttaa miten vähän oon saanu kontaktia muihin koululaisiin. En vaan keksi mitään sanottavaa ja kun keksin, tilanne on jo ohi. Vammaset aivot ja vammanen minä. Tietyt ratsastuksenohjaajat ottaa yhteyttä vaan kun tarvitsevat multa jotain ja omat luokkalaiset pitää mua varmaan outona ja pedarina.

Viime aikoina olo on ollut sen verran pohjal et oon miettiny et rupeisin käymään taas terapeutil.

Vitun oikee jalkaki ku kasvukipuja.

Pieni poika jättimäisen vuoren juurel,
ihmettelee miten kaikki näyttää niin suurelt.
Ihmettelee millaset ois näkymät sen päältä,
näyttäskö kaikki huoletkii sielt pienemmältä.
Niin mont kertaa vaan sekoillu illast toiseen.
Seuraavat päivät poukkoillu mielentilast toiseen.
Ja kaikin tavoin koitan peittää pimeen puolen,
välil on ku jedi tahtomattaan pimeel puolel.
Siel huimaa, kaikki kaatuu ympäriltä
ja pääs pyörii edelleen vaik suljen mun silmät.
Siel mun sydän ammottaa tyhjyyttään
enkä käsitä sitä miten ne ei välitä yhtään
ja se pelotti eniten mut teki hyvää myöntää 
et olin ite mun pahin vihollinen.

Mulla on nykyää vaa jatkuvasti nii helvetin paha olla ja ikävä. En pysty ajattelee tulevaisuutta, ainakaa itkemättä. Ajattelen jatkuvasti kaikkea paskaa ja jos en, ajatukset siirtyy ajatukseen millon pääsen kiertää korkin auki ja hukuttaa murheet.
Mä en haluais uskoo "siihen oikeaan", mutta mitä jos mä kohtasinkin sen jo? Mitä jos se löytää jonkun mulkun, vaikka mä tietäisin olevani parempi. 
Entä jos mä tän ikävän takia teen jotain ja satutan jotakuta henkisesti.

29 kommenttia:

  1. Sussa ei Alex oo mitään vikaa..! Ehkä et vaan oo löytänyt "sitä oikeaa". Pahan olon purkaminen itteensä ei oo oikea tapa, tai sellanen mikä oikeesti auttais, sen oot varmaan oppinut. Vaikutat oikeesti uskomattoman ihanalta mieheltä..! Uskon että masentaa, mutta yritä nähdä eteenpäin. ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, onneks en tehny mitää ja nykyää kyl meen mieluummi vaik juoksee veren maku suussa, mutta ei sitäkään kuitenkaan ihan keskellä yötä viitti rupee lähtee tekee.. Pitäis vaa saada unirytmi taas kohal ni ei yönpimeinä tuntein heräis inhottavia ajatuksia.

      Poista
  2. Hei Alex! Jaksamisia! Mä oon 31 v, enkä silti oo seurustellu kuin kerran. Sähän oon paljon kokenut, ja oot vielä nuori, niin kyl se oma kulta löytyy varmaan vielä. Jos viiltely ym. ajatukset jatkuvat, niin haethan apua. Kyllä siellä opiskelupaikkakunnallakin varmaan apua saa. Älä jää yksin pohdiskeleen.
    Ps. Näin suht ehkä Turun Vinokinossa, mutta en uskaltanu jutskata, kun on tällainen ujompi tapaus. T: Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eiköhän muakin vastaan tule joku vielä. (: Ja sähän olet hyvin sydän suruilta sitten säästynyt, että ei pieni seurustelumäärä ole noloa. Nuorempana mä oikeastaan vaan pelkäsin olla yksin, nykyään siihen ei ole niinkään tarvetta, mutta menee tietenkin oma aikansa kun kerkee vanhan suhteen jälkeen sopeutua.

      Poista
  3. Noi tunteet, mitä sie käyt läpi on ihan normaaleja. Moni muukin niitä käy läpi päivittäin ja olen itsekin tässä useamman vuoden rämpinyt sellaisessa "yhyy, en koskaan löydä ketään"-itkupotkuraivareissa. Mutta loppujen lopuksi se ei auta mitään.

    En usko, että on "sitä oikeaa", on vain ihmisiä jotka sopivat sinulle enemmän tai vähemmän. Rakkaudesta en niin tiedä, se on jotenkin vieras käsite itselleni, mutta kaiketi sekin on tullakseen kun on sen aika.

    Oon jo pitkään ajatellut, että elämä on kuin korttipeli. Me ollaan pelaajia siinä. Jokainen meistä saa tietyt kortit käteensä, osa niistä on hyviä ja toiset vähän huonompia. Meidän on vain osattava käyttää ne mahdollisimman hyvin. Aina ei voi voittaa, mutta jos ei yritä, ei voi koskaan onnistua.

    Kannattaa keskittää voimavarojaan niihin asioihin, jotka on elämässä hyvin tai niihin mistä sie tykkäät. Ne kantaa loppujen lopuksi aika pitkälle :).

    Toivon, että tää miu teksti olis ees jollain tavalla kannustava :D. Koska siis se on tämän koko höpötyksen tarkoituskin.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanin kommentti pitkästä aikaa. (: Harmi että mä olen huono korttipeleissä. :p Ja joo, oon kyllä tyytyväinen että en mä täysin suossa oon, oon edelleen super kiinnostunut hevosista, itteni kunnossa pitämisestä ja liikunnasta. Kouluunkin yritän panostaa parhaani mukaan, vaikka tämän jakson kurssit ovatkin mälsiä.

      Poista
  4. Aika parantaa. Sydänsuruja kokee jokainen elämänsä aikana, jokaisella on ne omat keinonsa nousta sieltä pohjalta. Joku ottaa uuden harrastuksen, joku ryyppää(en suosittele), mutta kaikille se yhteinen tekijä on aika. Ihminen rypee siinä säälissä jonkun aikaa, mutta lopulta vaan on tehtävä se ryhti liike ja palattava tähän hetkeen. Ite olen ottanut aina jonkun tavoitteen lähitulevaisuuteen, minkä eteen rupean tekeen töitä. Ja kummasti se vaan pikku hiljaa alkaa alakulo helpottamaan. Siinä vaiheessa kun sä huomaat, että okei mulla menee jo ihan hyvin, sulla alkaa itsetunto kasvamaan. Sen olen huomannut, että siinä vaiheessa kun itsellä on se fiilis, et hitto mä oon tyytyväinen tänhetkiseen elämääni, niitä ihmisiä alkaa pörräämään siinä ympärllä. Jotenkin se itsevarmuus vaan vetää puoleensa, ihan ku paska kärpästä. Sitten sua alkaa ehkä jo kyllästyttää jos joka sormelle on joku :D

    Kyllä se siitä, tää on asia joka sun täytyy selvittää itses kanssa. Lainaat kirjastosta kirjan(mielialaa nostattavan, mä luen niitä altalvariinsa. Elämänhallinta kirja siis) tai menet sinne terapeutille, mutta rupeet nyt käsittelee tota ongelmaa. Tää pimeys on varmasti myös osasyyllinen. Kohta on kuuma kesä ja vähäpukeiset ihmiset liikenteessä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se on totta että itsetunto saa luokseen ihmisiä, niin kavereita kuin ehkä vähän muitakin. (: Oonkin viime aikoina miettinyt miten paljon pahempi angsti olin nuorempana ja ihmetellyt miten ne ihmiset jakso mua sillon. :D Nykyään onneksi masisteluihin on jokin astetta parempi syy, kuten nyt sydänsurut ja muutenkin huono unirytmi saa mielen maahan vielä enemmän. Ja se on kyllä totta että talvi ei oo mun lemppareita, nii ankeeta ja kylmää, kaikki pitää tehdä tietyn kellonajan sisäl et ulkona näkee jotain..

      Poista
  5. Kommentoin lohdutusten lomassa sitä, että ei pidä myöskään tuntea syyllisyyttä siitä, että joskus masentaa ja tuntuu toivottomalta ja surulliselta. On lupa antaa itsensä joskus velloa itsesäälissä ja murjottaa.
    Kuitenkin suurta voimaa osoittaa sekin, että osaa hahmottaa ne omat rajansa ja tuntee millon vois jakaa sitä painostavuutta jollekin ja pyytää apua, kuten aiot tehdäkin.

    Lohduttavana lässynä loppuun, että kyllä sullekin on vielä toivoa. Kaikille on. Jos vaan pidät ton linjan, että oot avoin uusille asioille etkä linnoittaudu yksinäisyyteesi (ja hei kamoon - sä oot vaihtanu sukupuolta, harva asia ylittää sitä radikaaleissa elämänmuutoksissa!!) niin aika ja elämänvaiheet menee sellasta vauhtia ja tilanteet muuttuu niin, ettet mitenkään pysty ennustamaan millanen arki sulla on vaikka kolmen vuoden päästä.

    Suhteissa olen oman kokemukseni perusteella oppinut sen, että vaikka aluksi kirvelee niin kaikkia siltoja ei kannata polttaa takanaan, koska se on sitten loppupeleissä se asia joka kaduttaa. Mutta kaikista oon päässy yli vaikka sillä ajanjaksolla on tuntunu että maailma loppuu.

    Ja btw ootsä kattonu paljon sulla on seuraajia? Yli 400!! Plus kaikki me, jotka ei olla klikattu itseämme tohon lukijaksi. Sähän oot ihan supersankari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toi eka kommentti sai tosi paljo mielialaa ylöspäi! En ookkaa ikinä aatellut et on ok olla välil mielimaassa.. Niin pitkään kuitenkin on ollut vaa ylämäkeä elämä. Nyt elämä tuntuu olevan vihdoin tasainen, niin tuntuu tosi hassulta kyllä.
      Ja se on kyllä totta että elämäntilanteet muuttuu. Vasta 7 vuotta sitten ajattelin tällä hetkellä asun jonkun naikkosen kanssa Turussa ja työskentelen poliisina, mutta ei käynytkään ihan niin.
      Ja viimeinen kappale, haha! :D Supersankari Alex!

      Poista
  6. Jos uskot siihen oikeaan, ja jos sulla on jo ollut hyppysissäs se oikea, niin kyllä se tulee takaisin, muuten se ei ole se oikea. itse uskon näin

    Hei halusin viel siitä kysyä ku sanoit että homoille kelpais, ovatko homot yleensä avoimeja transmiehille? Ihan yhden kaverin puolesta kysyn, koska hän on transmies ja homo, muttei ole vielä aloittanut prosessia, ja pelkää ettei löytäisi homomiestä, mutta sain sellaisen käsityksen, ettei niitä kaikkia haittaisi se ettei olekaan miehenä syntynyt? Olisi kiva kuulla sun kokemuksia asiasta, esim. onko joku homo ollut kiinnostunut suhteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin mäkin uskon ja toivon että tiet vielä kohtaa. (:
      Mitä oon jutellu homojen kanssa, niin aika moni on tuntunut olevan suht avoimia myös mun kropan kanssa. Useimpiahan eniten kiinnostaa tuo takapuoli kuitenkin ja leikkauksethan on kuitenkin odottamassa mua. On sitten tietenkin myös niitäkin joista tuntuisi hassulta ja he haluaisivat itse olla siellä alla intiimeissä touhuissa. Kyllä muutama mun transtuttu seurustelee ihan bio-miehen kanssa. (: Muutamakin on sanonut että voisi lähteä treffeille jne, mutta pakit oon valitettavasti oman heterouden takia joutunut antaa.

      Poista
  7. Niin edelliseen vielä lisäkysymyksenä mulla: miltä ne tatuoidut nännit näyttää, onko niistä kuvia netissä? näyttääkö ne aidoilta? siis tatuoidaanko ne jollain tatuointikoneella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlesta löytyy aika paljonkin kuvia kun laittaa vaikkapa "tattoo niple". Enemmänkin noita taidetaan transnaisille tehdä, kun he eivät voi varmaankaan yhtälailla käyttää rintojen kanssa tukevaa tukisidettä parantumisen aikana, jolloin tissit tietenkin hylkii nännit. Niinkuin minulla tapahtui kun en käyttänyt liiviä kun en tiennyt sen tarkoitusta.
      Tatuoimisesta en sen enempää tiedä, eikä se minua varmaan vielä hetkeen kutsukkaan. Eikä tässä edes kiire ole, nännini eivät näytä nänneiltä, mutta jostain syystä en arastele niitä edes uimahallissa.

      Poista
  8. Nyt "kuuntelet" kun "isoveikka" sua neuvoo. Kukaan ei tule pelastamaan sua ulkopuolelta. Suhdetta ei rikkinäisenä kannata aloittaa, paitsi jos haluaa kärsiä vieläkin enemmän ja pysyä noidankehässä.

    Kelaa missä nyt olet. Moni ei uskaltaisi käydä asioita läpi tolla lailla ja näyttää sitä. Vaikka selvästi olet introvertti-persoonaa. Se on hienoa, olet auttanut monia ja helpottanut oloja vertaistuen lailla. Ja autat edelleen vaikka et edes erikseen yritä.

    Minäki olen murehtinut ihmissuhdeasioita, kuka ei. Tykkääkö kukaan nainen musta sellaisena kun olen, kaikenlaiset asiat mietityttänyt suhteissa ja tunteissa, sekä varsinkin seksi.
    Lisäksi persoonani on introverttiä, olen ollut aika ujo enkä ole välittänyt liiasta sosiaalisuudesta tai isoista ryhmistä, vaikka olen palvelualalla ja hyvä siinä. Koulussa olin vähän ulkopuolinen jne. Ei isoa kaveripiiriä ja nykyäänkin tasan yksi sielunystävä tiiviimmin elämässäni ties monia vuosia.
    Kaikki mennyt joka tapauksessa hyvin, eikä angstille ole pahemmin ollut sijaa, miksi sille sitä antaiskaan.

    Ihminen haluaa rakkautta tai ainakin pinnallista rakkautta koska yleensä ne ei muusta vielä tiedä mutta ihminen ei useesti ymmärrä, ettei Rakkaus tule erikseen mistään, ei kenenkään kautta, se on jo siinä ihmisessä itsessään. Jos se vain viitsisi avata itsensä sille ja vihdoinkin avata "silmänsä" eikä tehdä itsestään uhria tunteilleen. Tämä ei ole lässylässyn-paskaa ja älyyt sen ennemmin tai myöhemmin.

    Ihmiset menee hätiköiden tunteettomiin, hengettömiin, äkkipikaisiin suhteisiin, joissa pelkkä uuden huuman tunne ajaa suhdetta eteenpäin, koska ne ei uskalla kohdata itseään. Ne vaan yrittää sillä peittää kaiken paskan alleen ja vieläpä tietää mielessään, että sellainen suhde törmää kuitenkin karille ja kovaa.

    Itke, masistele, murehdi, huuda jos siltä tuntuu mutta älä menetä itseäs niille. Ne ei ole mitään sun rinnalla.
    Sun tuntemukset ja pahat fiilikset eivät ole paha asia ja voit purkaa ne ulos. Kannattaa silti niiden fiiliksien aikana seurata vähän kuin sivusta niitä tunteita. Mistä ne oikeestaan tulee sun päähän?

    Huomaa joku kaunis päivä se, ettei sun negatiiviset ajatukset ole millään lailla totta.
    Kaikki on vain sun mielessäs, etkä edes ole mielesi. Sä vain samastut välillä siihen mitä ajattelet ja menet mukana. Ei ole pakko varsinkin jos haluaa tuntea itsensä vapaammaksi ja rennoksi.

    Se mitä tekstien alta huomaa, olet mahtava ja lämmin ihminen ja sun kohdalla asiat menee kyllä hyvin kun annat niiden mennä. Älä pelkää, äläkä turhaan syyllistä itseäs mistään, koska sulla ei oikeesti ole mitään pelättävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tää nosti mielialaa paljon ja sai mut ajattelee, varsinkin toi kysymys että mistä nää tunteet johtuukaan.
      Mun pitäis vaa antaa mennä ja jättää murehtiminen taakse, koska mulla on kaikki hyvin.

      Poista
  9. Eikö Kiuruvedellä/koulussasi ole yhtään tyttöä joka kiinnostaisi sinua? Ole rohkea ja usko itseesi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, no voisi ehkä ollakkin, en mä ole oikein kattonut ketään sillä silmällä kun on ollut toi edellinen suhde ja koen että nyt ensin mun pitää koota elämä vähän vakaammalle pohjalle ennen ku voin miettiä mitään. Ja toisaalta oikeastaan en edes haluaisi nyt mitään vakavampaa, koska haluan keskittyä kouluun ja ratsastamiseen.

      Poista
  10. Vaikutat musta upealta ihmiseltä, upea luonne ja näytät uskomattoman hyvältä. Itseasiassa näytät paremmalta kuin useammat miehiks syntyneet. Jos olisin lähempänä ja hiukan vanhempi niin varmasti yrittäisin (;

    VastaaPoista
  11. No sähän oot jo komee ku mikä! Ja kaikki positiiviset kommentit saa aina hymyn korviin! (: Ja se on kyllä totta että ensin pitää oppii rakastaa itteään, sitten vasta voi rakastaa muita.

    VastaaPoista
  12. MOi

    Lueskelin tossa tota sun kirjoitustas. Jotenki tuntui että samaistuin tohon.

    Itelläkin ollu nyt aikapaljon tämmösiä masis olotiloja. Tuntuu vaan että koulukiusaamisen takia ei täällä päin ole mulla kavereita ja näin. Vaikka se pitäs jo jättää omaan arvoon siis se koulukusaus mut siitä kun kärsiny ala - asteelta ammattikoulun loppuun asti. Muutenkin tuntunu että kun teet toiselle hyvää ja koitat auttaa et saa kun haukut niskaas. Mitä tohon rakkauselämään tulee kyl säkin varmana sen oikeen löydät. :) Ite en oo koskaan seurustellu ja se tuntuu pahalle. Kun katson tv.tä tai kadulla kulkevia onnellisia pareja alkaa minustakin tuntua että elän loppuelämäni yksin enkä löydä rinnalleni sitä oikeaa ihmistä joka minua rakastaisi. Ystäviä ei ympärillä ole ja tutut joita on nekin ovat rakastuneita joka itselleni tekee pahaa. Vähä sama mulla etä kun 4 seinä sisältä jonnekkin lähtis niin löytäs ihmisiä mut minne ihmeeseen sitä täällä k - vdellä menee kun ei oo oikeen minne mennä. Mut kyl me täältä noustaan ja se oma rakkaus vielä löydetään Alex :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla on ihan sama. En osaa sanoa ei ja muutenkin tykkään tehä hyvää ihmisille, mutta useimmat ei osaa arvostaa sitä.
      Ai säkin asut kiuruvedellä? Jos et tiiä minne mennä ni mun ovi on aina auki. (:
      Mut nii me noustaanki, ajan ja virheiden kautta jos ei muute. (:

      Poista
    2. Joo o kiuruvedelä mäki asusta. Vai sul on aina ovet auli :)

      Poista
  13. Törmäsin juuri blogiisi ja halusin lähettää tsemppausta täältäkin suunnalta. Uskon siihen ettei rakkaus tunne rajoja. Kun siihen oikeanlaiseen ihmiseen tutustuu, ei niillä mainitsemillasi biologisilla seikoilla ole väliä. Vaikka jollain tasolla luokittelen itseni homoksi (lokerointi on aina vähän plääh..), en voi sanoa etten koskaan voisi rakastua mieheen tai transsukupuoliseen/sukupuolensa korjanneeseen. (toivottavasti en sekoittanut termejä) Se on aivan siitä ihmisestä kiinni. :)

    Yksinäisyys on inhottava seuralainen, mutta kerran yksin ei tarkoita sitä että olisi aina yksin. Ympärilläni ei ollut juurikaan ihmisiä vuosiin, ja vietin todella paljon aikaa kotona neljän seinän sisällä. Yhtäkkiä löysin kuitenkin aivan vahingossa niitä samanhenkisiä ihmisiä uuden ammatin opiskelun kautta. Asiat voi muuttua, ja niillä ikävilläkin jutuilla on tapana järjestyä. Iso paremman päivän ruttaus täältä Sinulle.

    VastaaPoista
  14. hihii sinäkin kuuntelet visual kei musaa. :3 ja btw komea mies olet ! ^__^ hyvää kevättä !

    VastaaPoista
  15. Kyllä sä tuut vielä löytää oman sielunkumppanis, usko pois! Mä kans välillä masistelen kun tuntuu että en koskaan tuu löytää sellaista kumppania joka oikeesti ymmärtäis mua ja jonka kanssa ois helppo olla ja sais jakaa kaiken. Aina vaan tulee paskamaisia miehiä vastaan jotka pettää, valehtelee, lyö jne. Välillä oon jo meinannu luovuttaa ja muuttunu ihan kyyniseks mut sit kuitenkin toivon että tää ei olis aina tällästä. Ja mä en oo mikään unelmanainen edes omasta mielestäni mutta tiedän että mulla on paljon annettavaa sille oikealle ihmiselle. Ja sä vaikutat todella ihanalta persoonalta ja oot kaikenlisäks tosi komea :) jos asuisin sua lähempänä niin pyytäisin sua varmasti treffeille eikä edes pelottaisi vaikka en oo ikinä miestä treffeille pyytänyt ;) että siitäs saat! :D t. Mirka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyl mä nykyään taas uskon rakkauteen! (:

      Poista