16. helmikuuta 2015

Sunnuntai - maanantai

Sunnuntaina ei tapahtunut erikoisempia, paitsi että olin 20 minuuttia pystyssä. En ole muutenkaan mikään seisoja/kävelijä, joten turhauttaa seistä tekemättä mitään tai kävellä käytävää edes takas. Mutta ei auta. Käveleminen on jopa helpompaa kuin seisominen, seisoessa rupee nopeasti jalat tärisemään.

Penina ja iskä tuli käymään. Toivat karkkia ja lehtiä. Juteltiin ja käytiin kävelylenkillä.

Iltapäivällä kävelylenkkien jälkeen tuntui makuulle menossa kiristystä kivespusseissa, pyysin kipulääkettä. Pidin sitten pidempää taukoa, kävin enää iltapesuilla vessassa.

Kaksi edellistä alusastiakertaa on mennyt muuten hyvin, mutta lopuksi on tuntunut kovaa pissahätää ja siltä että pissa etsisi aukkoa mistä päästä. On myös tuntunut että jotakin tulisi kivespussien lähistöltä, mahdollisesti siellä on fistelli. Mahdollisesti se voi kyllä vielä mennä umpeenkin.
Cystofixin kanssa olen oppinut elämään. Osaan tyhjentää pussin itse ja käyttää korkkeja jos haluan liikkua ilman pussia. Olen kuitenkin ottanut pussia mukaan, kulkee kätevästi roikkuen kylpytakin taskussa.

Tällä hetkellä suurimpia murheitani on huulikoruni ja venytykseni. Kummassakaan ei ole ollut korua kuukauteen. Venytys on enää n. 10mm ja huulikorun läpimenosta en ole varma, Penina ei korua kotoota löytänyt. Pitäisi ehkä murehtia ihan kaikesta muusta.. :D

Olisin valmis lähtemään kotiin, sormet ristiin että iho nyt kiinnittyy kunnolla ja sidosten vaihdossa  tulisi positiivista sanomista.

Maanantai aamuna heräsin hälyttämään hoitajaa kämppiksen puudutteen loppumisesta. Ymmärrän että vanhat sedät ei välttämättä muista mitä tehdä tai omistaa niin hyvät unenlahjat ettei herää puudutteen piippaukseen, mutta on se silti ärsyttävää joutua hoitamaan muiden puudutteita. Tämä kun ei todellakaan ollut eka kerta.

Aamupesuilla otettiin epiduraali selästä pois, ei tuntunut miltään. Ihon otto kohta on vähän hailakan punainen, joten sen päälle laitettiin "sukka" suojaamaan sitä. Sain tukisukat kokonaan pois ja pesemään jalat. Jalkapohjat ihan kuivat, mutta en ylety vielä rasvaamaan. Penina hoitaa. ;D
Kunnolla suihkuun pääsen tässä lähipäivinä.
Hoitajani ovat kyllä parhaita. Minulla on kaksi "omaa" hoitajaa, jotka hoitavat minut joka päivä jos vain kerkeävät (ja ovat töissä). Toinen näistä vähän näyttää ja vaikuttaa olemukseltaan samalta kuin työpaikkani ravintolapäällikkö. On rento olo kun tuntuu siltä että tuntisi ihmisen. Toinen hoitaja taas kertoo reilun rehellisesti asiat, kuitenkin vaalien toivoakin. Sekä hoitaa asiat loppuun asti kunnolla.

Lääkärin aamukierrolla kohdallani oli taas vain pikakäynti, sidosten vaihto on tiistaina ja pääsen tällä viikolla kotiin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti