29. tammikuuta 2011

Prosessi ja sosiaaliset suhteet #19

Tutut ihmiset

Nyt kyllä meni totaalisen hermo. Joo, mä kyllä olen avoin ja jaan asioita lukioiden ja tuttujen kanssa, mutta jokin yksityisyys mullakin sekä mun tyttöystävällä. Kenenkään ei tarvitse puuttua kummankaan meidän yksityiselämään eikä meidän kahden keskinäisiin asioihin. Ei mekään tulla teidän juttujen väliin. Mun hermot meni siis nyt kunnolla kun mun tyttöystävälle hänelle täysin tuntematon (ja mullekkin melko kaukainen tuttu) lähetti facebookissa viestin..

"hei, tiedoks vaan et alex on muija. kannattaa uskoo etse on oikeesti muija joka vaa yrittää olla niin jätkä, muaki käytti kylmästi hyväks. esitti niin jätkää ja lankesin samaa paskaa niin päätin auttaa sitä, nytsit dissaa varmasti mua kaikkialla ku netis v-mäinen kohtaa :/ ei vaan tunnu kivalta ku autoin sitä. sinuna oisin varovainen koska testosteroni muuttaa ihmisen erittäin agressiiviseks eli saattaa käydä sun kimppuus jos suuttuu.
sen lisäks kuullu tapauksia missä alexin tapainen tyyppi rupes laittaa sitä mieshormoni geeliä tyttöystäväänsä et muutti tyttöä huomaamatta miehisempään suuntaan, eli ole varovainen jos kaveeraat hänenkaa. mun kaverille kävi pakasti hänen seurustelukumppaninsa oli alexin tapainen ihminen ja levitti sitä geeliä tyttöystäväänsä eikä tyttö tajunnu ennenku oli liian myöhästä. ite liikun paljon transihmistenkaa niin tiedän paljon juttuja noista."

Pakko sanoa, että otin ton tosi tökerönä yrityksenä mustamaalata mut oman tyttöystäväni silmissä. Luulin tuota ihmistä suhtkoht normaaliksi, mutta pakkoa sanoa että jokaisella ei olisi pokkaa lähettää tuntemattomalle ihmiselle noin järkyttävän epämäärästä soopaa.
Minut tuntee parhaiten lähimmäiseni ja he kyllä tietävät ketkä siihen kuuluvat, mutta siitä huolimatta kun mulla on tarve päteä kaikkea niin tekee mieli analysoida nyt tääkin viesti.

Jos tämä kyseinen ihminen olisi pyörinyt tarpeeksi oikeiden transihmisten kanssa, niin hän kyllä tietäisi kuinka mahdottoman törkeää ja lapsellista on ilmoittaa transihmisen kumppanille toisen transukupuolisuudesta. Minä itse en voisi sitä salata ikinä tulevaisuudessakaan mahdollisilta uusilta kumppaneilta, mutta tiedän monen monta joista osa ei aijo ikinä kertoa tuleville kumppaneilleen eikä osa nykyisille. Siis ikinä. Siksi tää veti oli todella asiaton ja jos haluaisin niin tiedän kyllä että voisin vetää oikeuteen yksityisyydenrikkomisesta.
Miten mä mahdoin käyttää hyväksi? Tyyppi itse tarjosi apua ja otin vastaan. En tiennyt että se on hyväksikäyttöä. Loppujen lopuksi koko tyypillä ei ollut siihen asiaan paljon mitään osaa ja olisin itsekkin löytänyt tämän ihmisen joka loppujen lopuksi minua auttoi tässä asiassa. Ja ei, en aijo kertoa missä asiassa, henkilökohtaisia asioitani. Kiitin kuitenkin molempia henkilöitä ja olen sanonut että jos tarvii vastapalveluksen niin kyllä minä teen parhaani. Ei näemmä ihmisille riitä se enää.
Mun tapoihin ei myöskään kuulu dissata ilman syytä. Mun tapoihin kyllä kuuluu että jos en jollekulle halua sillä hetkellä puhua, niin ignooraan hänen viestit. Musta se on aika normaali käytöntä kaikille, mutta näin kuin tein kolme kertaa niin olinkin jo kauhea kusipää. Vaan sen takia kun en huomioinut häntä? Jos mä lähetän jollekkin viestin ja siihen ei vastata niin en mä sen takia ala ketään haukkumaan ja vainoamaan tälläisillä viesteillä.
Testosteroni muuttaa ihmisen käytöstä hirviöksi? Mä olen lukenut ihan transmiesten foorumia ja en ole vielä lukenut kenenkään hyökänneen kenenkään päälle. Ja jos joku on hyökännytkin niin tottahan toki testosteroni vaikuttaa minuun samalla tavalla? Se on paljon myös ihmisen omasta luonteesta kiinni hei. Lisäksi, ihan bimiehilläkin jyllää se sama testosteroni, että yhtälailla ne voi kiinni käydä. Niinkuin ne naisetkin. Joissakin tapauksissa hei naiset on niitä suhteen hirviöitä. :D
Alexin kaltainen tyyppi? Toivon hartaasti että tämä ihminen tarkoitti että transmiestä eikä että mun luonteinen ihminen, koska sitten hermostun todella. Tämä kyseinen ihminen ei nimittäin tiedä musta ja mun luonteesta _yhtään_mitään_. Kun mä saan testot niin miksi hitossa mä käyttäisin mun arvokkaita testojani tyttöystävääni? Niitä saa vaan tietyn määrän tietyksi ajaksi ja jos ne loppuu niin oon sen loppuajan sitten ilman, eli mulla ei todellakaan ole aikomusta tällaiseen vaikka joku muu olikin näin tehnyt. Epäilen kylläkään että jos näin on joku tehnyt niin on ollut päässä vikaa. Olen lisäksi hetero, mä en kylläkään tahdo että mun tyttöystävällä kasvaa viikset..
Jos todella liikkuu transihmisten kanssa niin luulis tietävän paremmin kylläkin.
Mä olen tosi tarkkana etten mainitse kavereideni transsukupuolisuudesta ystävilleni koska haluan takaa heidän läpimenon joka voi murtua jos minä tai kuka tahansa muu menee kaikille kertomaan heidän syntymä sukupuolen. Olen ehkä kiero paska, mutta tässä tapauksessa ei yhtään tuntunut miltään kun kerroin suoraan ystävälleni tämän viestin lähettäjän olevan transnainen ja puhuttelin vielä nimellä. Yritän yleensä olla kostamatta takaisin, mutta jos hänen on noin helppo kertoa mun yksityisasioistani muille niin yhtälailla sitten mullakin.

Tänään tälläistä, ihan kuin ei muutenkin vituttaisi ja stressaisi kaikki. Arvaa oliko sydän kurkussa kun tyttöystävä tulee kertomaan tälläistä ja pelkään jo että se dumbbaa mut tälläsen vitunmoisen paskan takia. (((:
Lisäksi tämä tyyppi on poistanut minut kavereistaan naamakirjassa ja estänyt tyttöystäväni. Mitä hittoa?
Kaikesta huolimatta tyttöystävänikin sanoi että oli säälittävä yritys, että kaikki on ihan okei. Vituttaa silti, voitte ihmiset jättää rauhaan. Kiitti moi.

Minun ilmeeni kun luin tuon kyseisen viestin..

(www.myfacewhen.com)

25. tammikuuta 2011

Prosessi ja hoitoneuvottelu #2

Olin edellis iltana tullut sen verran ajoissa kotiin että kerkeisin kaikessa rauhassa valmistua seuraavan päivän hoitoneuvotteluun. Kävin r-kioskilta ostamassa sika kalliit patterit kameraan sekä suolapähkinöitä matkaevääksi. Kotona kävin suihkussa, pakkasin tavarat, pistin huomisen vaatteet esille sekä latasin ja pistin mp3 -soittimen täyteen hyvää musiikkia. Junamatkojen musiikiksi voiskin sanoa Apulannan suurimmaksi osaksi, erityisesti biisit Freestylemeikit ja Kuution palaset joiden kuuntelemista kehotan kaikille jotka suomirockista diggaavat.



Loppujen lopuksi mun laukku sisällöltään näytti tältä.



- Random ruutuvihko jota raahaan joka paikassa mukana jos tulee jotain kirjotettavaa joskus ylös.
- Kaks erilaista tehtävälehteä, pidän tosi paljon junamatkustelusta, mutta mun on tosi vaikea pysyy paikallani jos ei ole jotain kehittävää tekemistä.
- Penaali, se on aika pakollinen aina.
- Suolapähkinöitä, matkaevääksi, mä en niinkään karkeista välitä, joten suolapähkinät on pirun hyviä.
- Valmiiksi täytetty kirjekuori jotta saan heti tiputettua matkakorvauksen postilaatikkon kun tulen Tampereelta.
- Passi, kalenteri, deodorantti ja kukkaro, aika perus.
- Mp3 -soitin, esine jota en jätä ikinä.
- Tuire Kaimion kirjoittama kirja Hevosen kanssa, joka on varmaan maailmankaikkeuden paras hevoskirja ja jota suosittelen ihan jokaiselle jotka toimivat hevosten kanssa.

Takas asiaan, edellisenä iltana siis tajusin vihdoin että ei perkele, hoitoneuvottelu on oikeasti huomenna. Panikoin tästä tyttöystävälleni joka onneksi ihanana ihmisenä osasi kannustaa mua ja skarpata sen verran että pysyin housuissani. Eilisen iltana siis kuuntelin paljon skarppausbiisejä ja olo nousi hyvin odottavaksi ja positiiviseksi. No iltaa kohden se kuitenki nousi peloksi etten herää aamulla, mikä mun unirytmillä vois olla hyvin mahdollista. Mulla kun on varinkin taipumuksena nousta kesken unien sammuttamaan herätys ilman että tajuan asiaa. Hermoilin tätä jo facebookissa jonka jälkeen hyvä ystäväni ihan itse ehdotti että pommittaa mua koko aamun kunnes ilmoitan jotenkin olevani hereillä. Tuon jälkeen olo nousikin taas paremmaksi.



Nousi joo ehkä hetkeksi. Mä pistin tän kuukauden osalta työttömyystukihakemuksen 24 päivä ja tiesin että parin päivän päästä tulee rahaa sen hakemuksen lähettämisestä, eli siis juuri sopivasti 26. päiväksi. Meinasinkin että se on aika hyvää tuuria koska mulla tunnetusti on aika surkee tuuri - ja niinhän siinä kävi kun ilosin mielin menin maksamaan laskua kello 00:05 niin tilin saldo sanoo 0,25 senttiä. Siinä vaiheessa rupes kädet hikoo ja jännitys nousee luihin ja ytimiin. Tarkistin kelan sivuilta ja siellä luki ihan selvästi että 26.01.2011 tulee rahaa, mutta tili oli silti nolla lukemilla.
Kaveri yritti piristää että "kyllä se viimeistään tänään 23:59" jollon kuset meinas viimeistään jo tulla. Menin ihan paniikissa kaverille selittelemään ja yritin keksiä että mitäs nyt. Uudestaan kun luin kelan sivuja niin siellä puhuttiin jostain tietoliikennehäiriöstä, hienoa..
Mä en voi sanoin kuvata kuinka sekaisin, vittuuntunut ja lähellä hermoromahdusta olin tuossa kello 00:00-01:00 välissä.
Ainoa keino oli että soittaisin viiden aikoihin aamuyöstä isälleni ja yrittäisin selittää että tää ei oo mun vika, vaan osuuspankin, että olisiko sillä lainata.
Meninpä sitten nukkumaan, mutta siitä mitään tullut. Pyörin jonkin aikaa tuskaisesti ja mietin mitä sanoisi isälle. Lopulta oli pakko nousta vähän ennen kahta ja varmistaa viimeisen kerran tili, jollon se ilmoitti tilillä olevan 124,00 euroa. Vaikka täällä olisi tuolla hetkellä ollut naapurin karvanen Pekka ilman paitaa niin olisin varmaan rynnännyt halaamaan sitä, sen verran ilonen olin. Pistin hyvää musaa soimaan, maksoin laskun ja jatkoin fiilistelyä.
Kun kello läheni kolmea niin oli pakko mennä väkisin jo nukkumaan. En tiedä kauanko pyörin sängyssä, mutta kauan. Lopulta kun nukahdin niin hetken päästä olikin jo aamu. Heräsin ihan ilman mitään, kello näytti 7:20 ja mulla itellä oli herätys 7:30 soimassa. Sammutin sen ja nousin, ja tajusinpa muuten että kaveri sit unohti soittaa. :D

En jaksanut pelleillä bloggerin vammaisen kuvan lisäyksen kanssa, joten kokosin koko reissusta viiden minuutin pätkän youtubevideoksi.
a. tajusin vasta lataamisen jälkeen että kameran äänet on päällä b. jos musiikki ei miellytä niin mykistä koko video, älä jaksa vinetä c. ja joo, lopussa puuskutan, mutta puuskuttaisit säkin huonon kunnon kans ja pakkaskelissä hölkkäämisen jälkee



Puin vaatteet niskaan, pesin kasvot ja söin aamupalaa kaikes rauhas kun kerrankin pystyin heräämään noinkin aikaisin eikä edes väsyttänyt. Jumitin jotain omaani jonkun aikaa ja varttia yli kahdeksan lähdin kävelemään rautatieasemalle päin. Rautatieasemalta mun luota on noin 2 kilsaa ja matka meniki ihan kivasti, ei ollut liian kylmä ja pirtee ilma sai mut äkkiä kunnol hereil. Vähän pimeetä oli ja aika paljon kelloon nähden ihmisiä liikkeessä. Eikä ollut ees ärsyttävän liukas niin kuin tässä viime viikkoina on ollut.
Olin vähän liian ajoissa rauttiksella niin jäin sisälle istumaan, ostin lipun ja hain ärrältä kahvia. Tosin se oli varmaan virhe, koska ensimmäisen mukillisen kaadoin kioskin lattialle. :D Tarjouduin myyjälle siivoomaan sen, mutta se kieltäytyi ja tarjosi uuden kahvin, hmph. Kahvin jälkeen junaan ja junamatka menikin rattosasti japanilaisia ristikoita tehdessäni. Sain pitkästä aikaa yhden jopa ratkottua melko nopeaan. Junamatka meni melko nopeasti, siinä Apulantaa kuunellessa. Juna oli ennätykselliset 10 minuuttia ajoissa, jotka tällä kertaa oli vähä harmi juttu koska olin muutenkin tunnin liian ajoissa Tampereella - mutta seuraavalla junalla taas olisin myöhästynyt hieman hoitoneuvottelusta.
Jäin joksikin aikaa odottelemaan Tampereen päähän rautatieasemalle ja 10 yli yhdentoista bussilla lähdin rautatien viereissä olevasta pysäkiltä sairaalle päin.

Sairaalla olin puoli kahdentoista aikoihin, eli en edes hirveän ajoissa loppujen lopuksi. Siinä vaiheessa sydän alkoi pamppailla jo jonkin verran, vaikka muuten ei jännittänytkään erityisesti vielä. Jäin odottelemaan ja lukemaan jotain odotusaulassa olevaa lehteä.

Tasalta Leena Heinonen pyysi minut sisään ja oli siis psykologin tutkimusten numerokaavion ja käski huomioida vain keskellä olevan janan. Jana on siis psykologin testien tuloksista laadittu ja mitä suorempi niin sitä parempi, ilmeisesti. Jana meni melko suoraan ja Heinonen kommentoi sen olevan keskivertoinen ja ihan ok. Siinä oli takana että tutkitaan mahdolliset psykoosit ja mulla ei sellaisia tän perusteella ole. Heinonen kuitenkin mainitsi että nämä tulokset olivat jostakin syystä melko suppeat. Janan yläpuolella oli kriittinen raja ja sen yli jos menee niin on huolestuttavaa, mutta mulla ei näitä ollut.

(Älkää välittäkö epäselvää tekstiäni, yritän parhaani mukaan järkevästi kirjoittaa, mutta suurin osa lääkäripuheista on nii epäselviä et huhu..)

Heinonen myös käski katsoa janan edessä olevaa kohtaa, jossa käyrä hyppäsi yhdessä kohtaa kriittisen rajan kohdalle. Se ilmaisi tunteiden ilmaisuani ja kykyä käsitellä tunteitani. Se on aina ollut mun heikko kohta, mutta en mä tiennyt sen olevan niin huolestuttavaa. Heinonen kuitenkin mainitsi että sitä kannattaisi harjoittaa ja pyytää apua siihen. Toinen oli että mulla ei kuulemma testeissä ilmennyt minkäänlaista sosiaalista taipumusta, mitä poikkeuksetta melkein kaikilla muilla on ilmennyt testeissä ja se kummastutti kovasti Heinosta. Mä tiedän että oon ehkä astetta hiljasempi ja ujompi tiettyjen ihmisten ja varsinkin tuollaisissa virallisissa tilanteissa, mutta hämmästyin mäkin vähän tuloksesta.

Heinonen kuitenkin lisäsi positiivisesti että nää ei merkkaa ettei hoitoja voida aloittaa ja näihinkin voi löytyä apua. Sen kommentin jälkeen mun olo alko vähä keventyä ja positiivisesti Heinonen ohjasi mut aulaan odottamaan että saisi kerättyä lääkärin huoneeseen väen hoitoneuvottelua varten.

Siinä odotellessa sydän alkoi hyppiä melkein ulos rinnasta ja mua suoranaisesti pelotti ihan järkyttävästi. Ja mun pelko jatku ja jatku viimisen tunnin mitä istuin ku tatti perseessä siellä huoneessa. Ja pelko oli oikeutettu.
Melkein heti kun Uusi-Mäkelä sai avattua suunsa mä tiesin - mä en tulis saamaan diagnoosia. Uusi-Mäkelä höpötti ja höpötti ja suurin osa pelon ja jännityksen takia meni multa ohi korvien. Kuitenkin perus idea hänen jutuissaan oli että koko kolmikko on huolissaan mun henkisesti jaksamisesta prosessin myötä sekä siitä että he eivät ole suppeiden vastauksieni takia saaneet kovin laajaa kuvaa minusta itsestäni, elämästäni, tunteistani ja sukupuolikokemuksesta. Mutta vasta kun Uusi-Mäkelä pitkän kiertelyn jälkeen sanoi sen ekan kerran suoraan ääneen "mä en kannattaisi hoitoihin lähtemistä ennen kuin me voidaan olla varmoja sun sukupuolikokemuksesta ja siitä että sä tuut jaksamaan hoidot läpi", niin mä olin valmis repimään joltain pään irti mutta myös samalla hetkellä itkemään koko vuoden edestä. Täytyy kai olla ylpeä kun kumpaakaan en tehnyt vaan sain pidettyä tunteet kurissa - joskin Heinonenhan juuri sanoi sitä yhdeksi huolen aiheeksi. Silmäkulmat vähän kostui, mutta sen jälkeen alkoi mun tyly vaihe.
Siinä vaiheessa alkoi korvissani humista ja tunsin kun suoranainen viha nousi mun kroppaan kokonaan ja teki mieli lyödä itteäni. Tämän jälkeen melkein kaikki mitä kolmikko yritti selittää, oli mulle täysin merkityksetöntä ja suurin osa meni ohi korvien. Käyttäydyin todella lapsellisesti, mutta näin jälkeenpäin kun mietin, niin eivätköhän he ole tottuneet antamaan huonoja uutisia aikaisemminkin ja tajua että ihmiset reagoi eri tavoin asioihin. Kovin kypsää kuvaa en siltikään itsestäni antanut, enkä edes itse tajua kuinka onnistuin menemään niin sekaisin uutisista. Mä vaan olin niin positiivisin mielin vielä puoli tuntia sitten ja sit käy niin että koko juttu mureneekin näppeihin, ei edes kovin pitkäksi aikaa välttämättä, mutta oli sen kuuleminen rankkaa.
Naurettavin kommentti mun suusta oli ehkä tämä; "no mun kokemukset on ihan samanlaisia ku muillaki transsukupuolisilla". Tuon sanomisen jälkeen tuntui että koko kolmikko olisi halunnut naurahtaa, mutta vihaisen äänensävyni takia eivät uskaltaneet. Nyt onki helppo sanoa että itteäni nolottaa eniten toi kommentti.

Mutta tosiaan, kun sain kuulla että diagnoosia ei tulis niin koitin parhaani mukaan käyttäytyä asiallisesti, vaikka tylysti vastasin useampaan kolmikon juttuihin vain "hmh" ja rämpläsin vihaisesti sormiani. Ja kun he kysyivät josko Uusi-Mäkelä saisi soittaa Turun psykologilleni ja kysyä hänen mielipidettään voinnistani ja arkielämäni kulusta niin vastaukseni oli "no ihan sama".
Kolmikko tuntui vähän kattovan oudosti typerää käytöstäni ja pakko tässä myöntää, että ens kerralla pyydän kyllä anteeksi tämän kertaista käytöstäni.
Kolmikko yritti käytöksestäni huolimatta käyttäytyä positiivisesti ja sanoivat ettei tämä tarkoita että koko prosessi unohdetaan, sitä vain lykätään. Siinä vaiheessa se tuntui merkityksettömältä, mutta olen oikeasti kiitollinen että Uusi-Mäkelän kanssa sovittiin uusi hoitoneuvottelu jo 18.2. Siihen mennessä sain myös kotitehtävän. Uusi-Mäkelän mielestä olisi parempi jos kirjottaisin tuntemukseni ja oloni ja sukupuolikokemukseni ylös ja kirjottaisin ihan kaikki itsestäni ja mitä mieleen tulee joka voisi auttaa prosessin etenemistä. Joko sähköpostilla tai viimeistään toisin paperiversiona tuolloin 18.2. Mä kyllä kirjotan sen koneella.

Kotimatkalle kun lähdin niin mieli oli melko hajalla ja jopa vihaisempi kun edes oletin. En edes tiedä miksi olin vihainen, ehkä itselleni. Vuosi ollaan tässä jo prosessissa ollut ja siitä huolimatta olin antanut itsestäni niin vähän tietoa ja tunteitani ylös että tätä joudutaan mun takia pitkittämään. Haluaisin syyttää ketä tahansa muuta, mutta kyllä se loppujen lopuksi taitaa ihan mun oma syy olla. Ainiin, vielä lisää vitutusta toi kun Turun juna oli ainoa joka oli myöhässä ja vielä 45 minuuttia yhteensä sitten lopuksi. <3 Mä sitä odotellessa sitten kuuntelin musiikkia, luin ja täytin ristikoita. Niin ja täytin matkakorvauspaperit. Kotiin päin tultaessa oli pakko hölkätä osa matkasta että vitutusta sai vähän purettua. Mutta tiettekö mitä päätin. Käytän tän vihan ja aggression siihen että kirjoitan Uusi-Mäkelälle niin kattavan ja perusteellisen lausunnon tunteistani, olostani ja sukupuolikokemuksestani ettei hän voi enää pitkittää prosessia. Mä pistän nyt kaiken ton sähköpostin varaan ja yritän tosissani, jos Uusi-Mäkelä keksii sen jälkeen vielä pitkittää prosessia niin on jossain muussa kuin mussa vika, koska mä tosissani aijon yrittää ja antaa kaikkeni. Ja tälläkin kertaa pyydän anteeksi sekavaa tekstiä. Kaikkea ei voi muistaa, mutta kirjoitin niin yksityiskohtaisesti kuin osaan ja muistin. Lisäksi mua väsyttää tällä hetkellä ihan pirust ja joo, vituttaa ja suututtaa edelleen joten teksti ehkä vähä on sen tyylistä. Ja ps. jollei joku vielä tiennyt ni hommasin tämmösen pikkusen mun kieleen. Anteeksi kuvaa, kello 2:16 väsyneenä ei säänyt järkevämmän näköstä.

Ja tähän loppuun vielä, jos jotakuta kiinnostaa mun elämä mitenkään muuten niin kaikesta muusta mun elämässä tapahtuvista asioista kirjottelen tänne:
http://alexelaajee.blogspot.com/

Ei ole vielä kovinkaan jännittävä, mutta elämän pyöriessä eteenpäin saadaan toivottavasti jännempää tekstiä ja enemmän kuvia.

22. tammikuuta 2011

Prosessi ja SETA #3

Turun transryhmä

Viimeksi kävin Turun transryhmässä 14.11. josta onkin näemmä jo 2 kuukautta aikaa. Sillon olin menossa kolmiin TuSetan järjestämiin pikkujouluihin, mutta loppujen lopuksi olin liian väsynyt henkisesti menemään mihinkään niistä kun olin TransHelsinkiä, luokkakokous, koulun tilaisuuksia ja koulun päättäjäiset.

Vuosi 2010 on ollut aika vähäistä Setan osalta, mutta olen päättänyt panostaa enemmän tänä vuonna ja tulevaisuudessa koska Seta on kuitenkin tärkeä sekä minulle että tuhansille muille ja Seta ajaa minulle tärkeitä asioita eli seksuaalisuus- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia.

No 2011 ei kuitenkaan alkanut kovinkaan hyvin, koska missasin ensimmäisen transryhmän tapaamisen sekä Setan bileet. Ja nekin vaan omaa laiskuuttani, dääm.
Transryhmä on kuitenkin saanut paljon potkua, meillä on kaksi uutta potenttiaalista ja ahkeraa ryhmänvetäjää, ryhmällä on oma logo, ryhmä facebookissa ja pienimuotoinen blogi.



Tapaamisia on tätä nykyä kaksi kuussa, aikaisemmin kuin niitä oli vain yksi. Parittomien viikkojen lauantaina ja sunnuntaina, joista lauantai tapaamiseen ovat tervetulleita myös läheiset. Sunnuntai on teemalla varustettu joka vaihtuu joka kuukausi ja nämä ovat ovat varattu ainoastaan sukupuolivähemmistöihin kuuluville ja sukupuoltaan pohtiville ihmisille.

Tänään 23.01. on ensimmäinen ryhmän teematapaaminen ja odotan sitä innolla. Kello 18-20 TuSetan toimistolla. Teemana tällä kertaa on sukupuoli-identiteetin määrittely. Lisää intoa tuo että tapaan sielä erään Turusta kotoisin olevan nettituttuni joka on vähän niin ja näin sukupuolensa kanssa. Oli muuten melko rankka prosessi innostaa ryhmään mukaan (lue: pakottaa). :'D



Ilmottauduin myös Porissa järjestettävään Setan kouluttajakoulutukseen 21-22.5.-11! Odotan sitäkin jo tosi innoissani vaikka siihen on vielä harmittavat neljä kuukautta.

Kouluttajakoulutus, Pori

Setan ja sen jäsenjärjestöjen vapaaehtoiskouluttajiksi haluaville järjestetään peruskoulutus Porissa (paikka vielä avoin) 21.-22.5.11.

Koulutus antaa valmiudet toimia Setan ja sen jäsenjärjestöjen kouluttajana mm. kouluvierailuilla sekä kokemuskouluttajana ammatillisissa koulutuksissa.

Koulutuksessa perehdytään viimeisimpään tietoon seksuaalisen suuntautumisen, sukupuolen ja perhemuotojen moninaisuudesta, kehitetään omia koulutustaitoja sekä toteutetaan osallistavia harjoituksia.

Koulutus toteutetaan yhteistyössä KSL-opintokeskuksen kanssa.
Ilmoittautumiset & lisätietoa: marita.karvinen (at) seta.fi. Viikonlopun koulutuksen ohjelma lähetetään kaikille ilmoittautuneille.


Lähde: Seta.fi

Minulla on myös jonkinlainen projekti käynnissä transasioiden liittyen, mutta haluan puhua asiasta vasta kun se on hieman varmempi ja suurempi kokonaisuus kasassa, haha.

18. tammikuuta 2011

Prosessi ja seksuaalisuus #1

Seurustelen nyt uskomattoman herttaisen tytön kanssa enkä välimatkan anna häiritä liikaa. En halua puhua liikaa meidän kahden keskisistä asioista, mutta sanomista on tullut ja son suuri harmi että suurimmaksi osaksi se kohdistuu tyttöystävälleni. Ja se on kyllä tosi outoa, koska olen aikaisemminkin ollut kaukosuhteessa ja minua reilusti nuoremman kanssa ja vasta nyt sitten?
Jos jollain on mitään sanottavaa meidän suhteesta niin voi sanoa täysin suoraan hyvien perustelujen kanssa asiansa ja mieluusti minulle koska tyttöystäväni ei ole ainakaan tehnyt kenellekkään mitään että hänen täytyisi kuunnella. Minun tyttöystävää on turha yrittää painostaa tai manipuloida, hän on viisaampi kuin ehkä hänen fyysinen ikä väittää. Älkää hyvät ihmiset antako iän hämätä, tyttöystäväni ehkä ihan itsekkin tietää mitä tekee enkä minä todellakaan aijo häntä hyväksikäyttää tai painostaa mihinkään. Haistakaa vaan vittu joka näin luulee.
Muiden ei tarvitse tulla urputtamaan asioista joista ei tiedä mitään ja hei kamoon, ollaan seurusteltu viikko, voisitte edes antaa mahdollisuuden.
Eniten mua harmittaa että me molemmat saadaan paskaa niskaa meidän läheisiltä ihmisiltä. Kerroin suhteesta ensimmäisten joukossa eräälle pitkäaikaselle ystävälleni ja vaikka luulin toisin niin selvisi että hän onkin asiaa vastaan. Kunnollista syytä ei häneltäkään kuulunut.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin välitän ja pidän erittäin paljon tyttöystävästäni ja tällä hetkellä hän on elämässäni tärkeintä ja tulee varmasti olemaan jatkossani. Hän ansaitsee parasta ja yritän sen hänelle luoda keinolla millä hyvänsä kohtuuden rajoissa. Olen tehnyt aikaisemmissa suhteissa jumalattomasti virheitä, mutta jokaisesta oppinut ja jokainen virhe on kasvattanut musta paremman ihmisen. Toivon että onnistun ne hyvin näyttämään ja toteuttamaan tyttöystäväni kanssa ja saamme viettää hienoja hetkiä vaikka välimatkaa löytyy.

Ja näin lisäyksenä, outoihin kysymyksiin liittyen mun parisuhteeseen, jotka tulevat ilman nimimerkkiä - en vastaa, koska minulla on omat epäilykseni ketkä voisivat olla kysymyksien takana.

***

Ehkä lopultakin sitten asiaan. Seksuaalisuus on melko kattava kokonaisuus ja mä olen aina osannut lokeroida aika tiukastikkin itseäni johonkin lokeroon, tahtomattakin. En mä tahtoisi olla niin lokeroitunut koska olen kuitenkin todella avoin kaikennäköisille suhteille, mutta en kai mä itselleni ja tunteilleni mitään voi.

Hetero -> lesbo -> hetero

Siinäpä mun seksuaalisuuden eteneminen.

Olin melko samanlainen kuin muutkin tytöt nuorempana. Yritin näyttää edes siedettävältä yleensä ja katsoin peiliin ennnen kuin menin ulos. Vaikka omaan silmään en koskaan näyttänyt siltä että kukaan poika voisi minuun ihastua niin yritys oli edes pieni.
Ala-asteelta en löytänyt kunnollista ihastusta ikinä, kyllähän minä pidin yhden ulkonäöstä mutta en tiedä oliko se ihailua vai ihastusta. Minuun myös palavasti ihastui yksi samanluokkalainen, mutta koko ajatus etosi minua vaikka tyyppi oli minua kohtaan aina tosi kiva ja meillä oli hauskaa yhdessä. Vielä enemmän etosi kun muut rupesivat vihjailemaan asioita meistä kahdesta jotka eivät pitäneet paikkaansa.

Yläasteella olin jo aika luovuttanut ja tuntui etten löydä ketään itselleni sopivaa.
Kasilla sitten loppujen lopuksi ihastuin ekan kerran tyttöön. Mä olen tuntenut jotain erittäin pieniä tunteita tyttöihin ennenkin, mutta vasta 14 vuotiaana suostuin myöntää täysin asian itselleni että mä tosiaan olen korviani myöten ihastunut tyttöön ja se asia ei siitä muutu vaikka mitä tekisin. Itse mä käsittelin asian melko nopeaankin, vaikeuksia vaan oli jälkeenpäin kertoa asia muille. Mä pähkäilin ja mietin tarkkaan kun kirjoitin kirjeen silloin meillä asuvalle ainoalle serkulleni äidin puolelta. Näin jälkeenpäin kuin mietin niin mahdoin kirjoittaa vaikka mitä noloa siihen, mutta pääasia oli se että kerroin ensimmäisenä serkulle seksuaalisesta suuntautumisestani ja serkku otti sen hyvin vaikka hänellä oli ikää tuolloin vasta 13 vuotta. Me jatkettiin melkein heti aivan normaalisti, serkulla ei ollut mitään kysyttävää ja se otti asian super hyvin. Tämän jälkeen oon automaatisesti mitään häpeämättä sanonut olevani lesbo. En mä sitä koko maailmalle julistanut mitenkään, mutta joo. Olin ehkä vähä ylpeäki siitä etten lukeutunut samaan kastiin kuin joka ikinen vastaantuleva tuntui kuuluvan.
Ja toisin kuin kaikista homoista ja lesboista edelleenkin moni kuvittelee, niin ei, mä en ihastunut jokaseen mun luokkalaiseen tyttöön eikä yksinään katse toiseen tyttöön meinannut yhtään mitään. Itseasiassa en koko yhdeksän vuotisen peruskoulun aikana ihastunut yhteenkään luokkalaiseeni.
18 vuotissynttäreiden jälkeen kun rupesin tulemaan transasiasta ulos ja olemaan koko ajan enemmän sinut itseni kanssa, rupesin sopeutumaan siihen että lähes 4 vuoden "lesboilun" jälkeen olinkin hetero. Se tuntui itseasiassa melko hämmentävältä ja oudolta, mutta silti niin oikealta.
Ja tätä nykyä se mä olenkin, hetero. Se tuntuu olevan nyt melko selvä asia ja tuntuisi hassulta kutsua itseään joksikin muuksi.

17. tammikuuta 2011

Prosessi ja hoitoneuvottelu #1

Oon odottanut tätä hetkeä jo tovin, mutta en oo voinut sitä (omasta mielestäni) tänne päivitellä koska piti kirjoittaa ensin TransHelsingin ja psykologin aikojen kertomus, nyt kuitenkin on tänkin aika.

Hieman yli vuosi ollaan prosessissa oltu tätä nykyä ja vihdoin on lyöty lukkoon että hoitoneuvottelu on 26.01.2011 eli enää alle 2 viikkoa!



En muista tarkalleen milloin TAYSilta tipahti kirje postiluukusta, mutta joulukuun puolessa välissä suunnilleen ja en osaa sanoin kuvata sitä riemun määrää kun minä ympäri kämppää hypin kirje kädessä. :D

Ihan ekana ryntäsin kertomaan läheisimmille ystävilleni niin kuin olen joka kerta tehny. Suurin osa oli todella onnellisia mun puolesta ja toivotti onnea, yaay.

Olen nyt käynyt 3 kertaa Turussa juttelemassa sille psykoligille mitä ne TAYSissa vaativat prosessin jatkamiseksi koska mulla on kuulemma niin iso riski masentua uudestaan mun aikaisempien mielenterveysongelmien takia ja kun prosessi on kuitenkin aikaa ja energiaa vievä prosessi.
Tänään oli taas Turussa tuo psykologi ja ihan hyvillä mielin minä sinne menin. Juteltiin niitä näitä mun olosta ja muusta, mutta prosessista jonkin verran kanssa. Ensinnäkin hän muisti että olisin male to female eli transnainen, mutta pyysi sitä kyllä anteeksi. Tuon jälkeen hän kyseli vähän multa hormonien vaikutuksista ja mitä hoitoneuvottelussa tapahtuisi. Toivotti vielä lopussa onnea.
Psykologini kysyi minulta millä mielellä menen hoitoneuvotteluun ja kerroin reipaasti että "positiivisella, mutta olen varautunut myös huonoihin uutisiin".

Äidiltä kysyin että lähtisikö hän mukaan, mutta torjui ajatuksen heti töiden takia. Iskältä on pitänyt kysyä jo jonkin aikaa, mutta sekin on jäänyt. Täytyy tässä lähipäivinä kysäistä ja toivoa että voisi kysyä lomaa töistä päiväksi.

13. tammikuuta 2011

Prosessi ja psykologin aika #2

En muista erikseen mitä teimme kummallakin psykologin ajalla, joten pistän kaikki asiat tähän yhteen päivitykseen. Ja anteeksi todella pääpiirettäin kerrottu päivitys ja muistankin yllättävän vähän enää ajoista.



Molempina aamuina olin melko innostunut, jännittynyt ja väsynyt. Koomasin koko aamun kotona, jatkoin koomaamista junassa ja sitä jatku vähän myös transpolin aulassa. Etsin oikean huoneen ja jäin sen edustalle odottamaan ja katsomaan telkkaria.



ps. Vaikka oli hyvä ilma niin oli muuten ihan pirun kylmä.

Noin 20 minuutin päästä Varpu Kunttu pyysikin minut sisään ja alotettiinki saman tien. Varpu kysy vähän mun olotilasta ja aika pian mentiin asiaankin. En muista missä järjestyksessä psykologintestit tehtiin, mutta testejä oli kuitenkin kolme.

Musteläiskätesti

Musteläiskätesti eli siis testi missä näytetään 10 musteläiskän näköistä kuvaa ja pitää kertoa mitä siitä tulee mieleen. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Rorschachin_mustel%C3%A4isk%C3%A4testi). Tämä mulle on tehty aikaisemminkin Turun nuorisopsykiatrisen osaston omalla psykologilla, mutta tällä kertaa oli paljon vaikeampi hahmottaa kuvista mitään.



Jokaisesta keksin jotain, mutta joistakin en vain keksinyt edes kahta vaikka Varpu yrittikin kovasti että olisin useamman vastauksen saanut. Ensimmäistä taulua katsoin hiljaa 10 minuuttia joka oli varmaan elämäni pisin ja ahdistavin 10 minuuttinen. En vain yksinkertaisesti keksinyt siitä kuin yhden vastauksen.
Varpu vielä pyysi lopuksi että analysoin jokaisesta että miten musteläiskä näyttää miltäkin, mutta teille en jostain syystä halua sen tarkemmin selitellä, anteeksi siitä.

Kuva 1: "perhonen"
Kuva 2: "kasvot", "taistelualus"
Kuva 3: "kaks pignviiniä"
Kuva 4: "kanin raato", "nokkamuki"
Kuva 5: "perhonen", "frisbee"
Kuva 6: "ilveksen talja", "sotakirves"
Kuva 7: "kaks pupua", juutoveitsi"
Kuva 8: "kaks ahmaa", "nokkamuki", "kalan fossiili"
Kuva 9: tästä kuvasta pakkoa sanoa etten yhtään muista
Kuva 10: "merimaisema"

Oli kyllä inhottava kun tuntui ettei keksi mitään ja yritti väkisin keksii jotain ettei psykologi ihan täysin pettyisi muhun. Kkesin melko monesta kuitenkin edes kaksi niin toivottavasti riitti ihan hyvin.

Persoonallisuustesti



Testi koostui viidestä persoonallisuuden piirteestä:

1. Ekstroversio
Ekstroversio kuvaa ihmisen suuntautumista ulos- tai sisäänpäin.
2. Neuroottisuus
Neuroottisuus kuvaa ihmisen suhtautumista uhkiin ja vaaroihin.
3. Tunnollisuus
Tunnollisuus kuvaa ihmisen suunnitelmallisuutta ja päättäväisyyttä.
4. Miellyttävyys
Miellyttävyys on kyky mukautua toisten ihmisten tunteisiin.
5. Avoimuus
Avoimuus kuvaa henkilön arvostusta seikkailuja, uteliaisuutta, epätavallisia ideoita ja mielikuvitusta kohtaan.

Näiden piirteiden myötä testissä oli pari sivullista väittämiä ja piti rastittaa 1-5 asteikolla itselleen sopivin. 5 luku tarkoitti pitää täysin paikkaansa ja 1 että ei pidä yhtään paikkaansa.

Varpu tarkisti tämän heti kun sain valmiiksi ja rupesin tekemään toista testiä. Sain tulokset melko pian tietooni. Olimme tätä testiä ennen puhunut hieman musta, mun tunteista ja minäkuvasta sekä persoonastani ja kuulemma olin ihan hyvät pisteet saanu persoonallisuustestissä, aika lähellä sitä mitä olin omasta persoonallisuudestani ja luonteestani kertonut.

Multibasic personality Inventoryn

Sain ensimmäisen psykologikerran jälkeen kotitehtävän eli ensi kerraksi täytettäväksi ja palautettavaksi toisenlainen persoonallisuustestin joka olikin vähän pitempi. Varpu kyllä merkitsi kohdan jonka jälkeisistä väitteistä ei tarvitse enää välittää ja mainitsi että jätän jonkun kohdan täyttämättä jos uskon kävittäväni sen väärin, korosti nimenomaan sitä kun Varpu tietää mulla olevan dysfasia.
Testissä oli siis väittämiä ja rastitettiin joko "kyllä" tai "ei".
Minun piti kyseinen tehtävä tehdä jo junamtkalla kotiin Tampereelta, mutta olin niin väsynyt että nukuin koko matkan. Siispä testin tekemiseen vierähti yli viikko ja viimeisenä päivänä täytin lapun.
Oli ihan kiva täytettävä, väitteet oli iha helppoja ja näin. Kaksi kohtaa taisi jäädä merkitsemättä, mutta Varpu selitti ne mulle paikan päällä ja saatiin yhdessä niihinkin jompaankumpaan kohtaan rasti merkattua.

Piirustesti

En löytänyt googlettamalla enkä muutenkaan netistä tietoa enempää enkä kyseisen testin oikeaa hienoa nimeä, mutta kuitenkin.
Paperilla oli siis 8 keskikokoista ruutua missä oli jokin kuvio sisällä ja niitä piti jatkaa piirustuksina niin että hahmotettavissa olisi jonkinlainen kuva. Ruuduissa oli ainakin piste, pisterivi, 3 erikokoista viivaa ja pieni musta ruutu.
Alle piti numeroida missä järjestyksessä kuvat piirsi ja mitä kuva esittää. Mulle hahmottui ainakin kerrostalo, estehyppääjä, aurinko ja kasvot.

Lauseentäydennys

Tämä olikin viiminen testi. Paperissa oli aloitettu lausetta ja se piti jatkaa. Näin kieliopillisesti en tiedä oliko kaikki minun jutut lauseita, mutta Varpu kelpuutti ne.

Esim.

Pidän...
Äiti...
Joskus...
Yleensä...
Miehet...
Koulussa...

Siinä ne testit olivatkin. Näiden jälkeen Varpu kovasti kiitteli, kirjoitti matkakorvauslaput ja sanoi että hoitoneuvottelun aika tulee sitten postissa. Kysyi vielä lopussa että haluanko erikseen tulla vielä kuulemaan testien tulokset vai kertooko Varpu ne vasta ennen hoitoneuvottelua. Minä kumminkin kuljen Turusta ja rahaa ei ihan äärimmäisen paljon ole, joten valitsin että testien tulokset ja hoitoneuvottelu sitten samalla kertaa.





Tulin väsyneenä junalla kotiin ja painuin nukkumaan. Jeejee, kohta hoitoneuvottelu.

11. tammikuuta 2011

Prosessi ja transtukipiste #4

Dodii, ehkä olis nyt tän aika ku oon sopivasti unohtanut kaiken.. Noh, eiköhän muistu kaikki tärkeä mieleen ku kunnol ronkin ajatuksia. Ensiksi pyydän toooodella paljon anteeksi kuvien laatua, ne on kaikki otettu melko hyvä laatuisella kännykälläni, mutta koska jouduin ottamaan vielä digikameralla kuvat niistä että saisin ne tänne niin tota joo.. Ja kuvat taas isonee ihan niitä kuvia klikkaamalla.

**

TransHelsinki 2010



Mistäs sit alottais. Parinki mutkan kanssa sain sovittua tutulta turkulaiselta transmieheltä kyydin Helsinkiin ja takaisin, samassa kyydissä tuli kanssa kyseisen miehen tyttöystävä ja mulle melko läheinen pariskunta joista toinen on kanssa transmies. Nukkumapaikan sain järkättyä Muu, mikä -leirillä mun kanssa samassa mökissä asuvan transpersoonan luo Kirkkonummelle.

Perjantai 19.11.2010

Heräsin perjantaina ihan normaalisti ja lähdin työssäoppimiseen, näihin aikoihin ei vielä mitenkään edes jännittänyt. Päivä meni normaalia hitaammin, mutta lopulta uskalsin kysyä jos pääsisin hieman etuajassa. Hieman etuaika (eli siis tunti aikasemmin pois) ei meinannu auttaa mua, vaan meinasin jopa myöhästyä tapaamispaikalta missä jo muut odotti autossa mua.

Nousin autoon ja siit vast jännitys alko. Olo oli kuitenki melko rento kerta autossa oli vaan yksi jonka tapasin ekan kerran, eli siis tämä kuskin tyttöystävä. Kuskin olin jo aikaisemmin Turun transryhmässä tavannut.

Menomatkalla jumitin aika hienosti, en kuullut mitään mitä mulle sanottiin ja kattelin vaan maisemia. Matka tuntu menevän silti yllättävän nopeesti, vaikka pysähdyttiinki vielä hetkeksi jollekkin huoltoasemaksi. Mitä lähemmäs Helsinkiä päästiin, sitä enemmän jännitti vaikka tiesin ettei oikeasti ole edes mitään jännitettävää. Se tunne pysy silti aina jonkinverran, mutta ei sentää mitenkään häiritsevästi. Lähdettiin Turusta siinä puol kolmen aikoihin ja Helsingin suunnassa oltiin sitten vähän ennen viittä iltapäivällä. Pysähtymisellä huoltoasemalla ruvettiin miettimään että missä se Setan toimisto on. Porukkaa oli viisi henkilöä ja kukaan ei tiennyt.. Minä ja Risto (nimi muutettu) yritettiin huonoilla kännyköillämme katsoa internetistä tietoa. Riston kännykän netti väittä ettei koko Helsinkin Setaa ole ja mun kännykän navigaattori sano ettei meitä löydy maailmankartalta. Kehä kolmosella taidettiin uudemman kerran miettiä että mihi hittoon pitäisi mennä. Saatiin vihdoin Riston kännykällä ongittua osoite ja sen jälkeen toimisto löytyikin melko kivuttomasti. Parkeerattiin auto ja lähettii kävellen etsimään toimistoa joka oli taktisesti piilotettu ruokakaupan taakse mahdollisimman piiloon. Kaikki melko tyytyväisinä päästiin paikan päälle toimistoon siinä aika lähellä kuutta iltapäivällä.

Kello 18-20 oli kaksi ryhmää joista sai valita, joko
a. Korjatako vai eikö? Keskusteluryhmä kaikille sukupuolen korjausta harkitseville
b. Työryhmä: seksuaalisuus ja pari-/polysuhde

Tiesin että olisin melko varmasti ainut sinkku, mutta päätin mennä silti b-vaihtoehtoon. Mitä hittoa minä a-vaihtoehdossa loppujenlopuksi? Harkitsin jo aikaisemmin oman aikani hoitoja ja siitä lähtien olen ollut 100% varma että mä käyn hoidot läpi. Vaikka jostain johtuen en pääsiskään käymään jokaista leikkausta läpi, mutta sukupuolen aijon korjata mieheksi.
Eikä näin jälkeenpäin harmitakkaan että päätin jälkimmäisen vaihtoehdon, ryhmä oli tosi kiva ja opettavainen. Sain uusia mielipiteitä suhteista ja sain vähän tutustua polysuhteeseenkin. (en löytänyt suomenkielistä hyvää tietoa, mutta tässä enkunkielisestä wikipediasta: http://en.wikipedia.org/wiki/Polyamory
polysuhteella tarkoitetaan näin yksinkertaisesti siis "pari"suhteita missä on vähintään 3 ihmistä normaalin kahden tilalla. Jos joku osaa järkevämmin lyhyesti selittää niin antaa kuulua..)

Tuo kaksi tuntia meni jopa ihmeen nopeaan. Vaihdettiin mielipiteitä eri aiheista, miettittiin milloin kertoa kumppanille vai kertoakko ollenkaan ja valehteleeko vai ei jos ei kerro trankokemuksesta toiselle. Ja paljon enemmän kuin odotin tuli keskustelua omakohtasista kokemuksista.
Pöydälle levitettiin paljon kuvakortteja ja niistä jokaisen piti ottaa kaksi itelleen. Toinen kuvaamaan omaa parisuhdettaan/sinkkuuttaan ja toinen kuvaamaan omaa seksuaalista suuntautumista.
Ja odotettavastikkin jokasen piti vähän kertoa korteistaan tai edes näyttää ne toisille. Oli ihan kivaa kun jokanen suostu edes vähän kertomaan korteistaan. Mulla oli ensin mun seksuaalista suuntautumista kuvaamassa erilainen kortti, mutta vaihdoin sen hetken päästä kun löysin osuvamman.
"Mä valitsin tän kuvaamaan mun sinkuutta, koska mul ei oo kiirettä ettii ketään ja se on iha okei. Ja tän kortin kuvaamaan mun seksuaalista suuntautumista koska mä oon aina seurustellu vaan tyttöjen kanssa, mut mä en välttämät haluais olla niin lokeroitunut pelkästään naisiin."
Arkuuttani en uskaltanut kovinkaan paljon korteista paikan päällä selittää, mutta tähän voisin vähän tarkemmin analysoida.


(kuvassa oikealla puolella kortti jonka jälkeenpäin vaihdoin mustaan korttiin missä oli pieni valopilkku ja pieni miehen varjo)

Eeeelikkä siis tää pikari kuvas mun sinkkuutta. Mulle osu se heti ekana silmään ja keksin heti napata sen itelleni. Monilta kuulee että ne haluais viikon sinkkuelämän jälkeen jo jonkun ja kaipaavansa jotakuta. Mäki olen melko läheisyydenkaipunen, mutta pitkästä aikaa musta tuntuu etten tartte ketään tähä vierelle. Vaikka mä haluan vielä jonain päivänä jonkun vierelle, mutta nyt ei oo sen aika ja mä otan tästä niin paljon irti ku pystyn. Sinkkuelämäki voi olla opettavaa ja mä olen ainakin sen myötä oppinut pärjää myös yksin ja mulle ei ole kiirettä hypätä uuteen suhteeseen. Opin että voi olla onnellinen vaikka ei olisikaan kumppania, mä saan yhtä paljon rakkautta ystäviltäni ja perheeltäni. En kuitenkaan pelkää ottaa riskiä ja tarttua tilaisuuteen kun löydän sen oikean. Otan tän ajan opetuksena ja arvostan myös tätä aikaa, siksi koen koristellun pikarin kuvaavan hyvin tätä.
Tumma kortti kuvastaa sitten mun seksuaalista suuntautumista. Meinasin että kirjottaisin tähän kaiken mun seksuaalisuudesta ja sen havainnoimisesta ja kasvamisesta eri suuntiin, mutta pyyhin sen pois koska päätin että kirjotan siitä oman päivityksen myöhemmin. Mutta siis kun transprosessi käynnistyi kunnolla ni rupesin suhtautumaan koko seksuaalisuus asiaan niin että olen täyshetero. En ole moneen vuoteen tuntenut yhtään mitään kummosta ketään poikaan kohtaan (paitsi silmitöntä kateutta miehisestä vartalosta) Kun olen miettinyt lisää asioita ja kuunellut ihmisiä niin oon tajunnut etten haluais olla näin lokeroitunut ihminen välttämättä. Jos multa kysyy mikä mä olen, niin kaikesta huolimatta sanon automaattisesti hetero.

Lopeteltiin sitten tasan kahdeksalta ja sain meidän reissun kuskilta kyydin Setan toimistolta rautatieasemalle. Rautatieasemalla alko ihan hillittömät paineet, mutta olo rauhottu heti kun pääsin junaan. Olin junassa juuri sopivasti vähän ennen kuin se lähti, ja vielä oikeassa junassa ja menossa oikeaan suuntaan. En ole ikinä matkustanut tuota ennen Helsingin lähiliikenteen junissa, mutta aika yksinkertaiselta se vaikutti, seuraavaksi tuli paineita lipun maksamisesta ja oikealla asemalla jäämisessä. Kaikki kuitenki onnistu ihmeen hyvin ja Kirkkonummi oli pääteasemakin. Jäin sitten Kirkkonummella pois ja asemalla mua oottikin jo tämä Muu, mikä -leiriläinen kaverini Pyry (nimi muutettu). Heti hänet nähtyään tuntui kaikki huoli karisevan pois ja pystyin jopa olemaan rento ja nauttimaan mun olosta.
Saimme kyydin Pyryn ja hänen vanhempiensa luokse Pyryn isän autolla ja heillä syötiin iltapalaa, mikä oli tosi huomaavaista koska en mä mitään olis tarvinnut. Juteltiin vielä vähän niitä ja näitä, katottiin huomisen päivän aikataulua ja karttaa että osattaisiin kävellä paikkaan missä huomisen ohjelma alkaisi.

Lauantai, 20.11.2010

Ette uskokkaan kuinka ihana herätys tuolloin lauantaina oli. Mä nukuin pehmeässä ja lämpimässä sängyssä (Pyrylle vähän ikävämpi kun hän nukkui patjalla lattialla..), hyvien yöunien jälkeen, mukavan ihmisen luota ja päivällä näkisin lisää kivoja ihmisiä ja kokisin uusia kiinnostavia asioita. Ja vielä suuri plussa on se että herätyksenä soi The Gazette. (Näin btw, mäkin haluan ajastettavan cd-soittimen). Aamujumituksen käynnistyessä puin hitaasti päälleni ja kai me aamupalaa syötiin. Lähettii sitten Pyryn kans tallustelemaan rautatieasemalle vähän vaille kymmenen. Ilma oli vielä tuolloin ihan hyvä, oli valoisaa ja melko siedettävän vilponenki. Matka meni iha mukavasti kaikesta tärkeästä ja vähemmän tärkeästä jutellessa. Puoli yhdentoista aikoihin päästiin junalla Helsingin rautatieasemalle. Siellä meitä vastassa oli Risto ja Jari (nimi muutettu), toinen uus tuttava Muu, mikä -leiriltä. Lähdettiin nelistään kävelemään Tieteiden talolle päin, mutta käännyttiin takas kun tajuttiin matkalla että meidän kannattaa jäädä sittenkin odottamaan Riston tyttöystävää asemalle silläkin uhalla että vähän myöhästyttäisiin sen päiväisestä seminaarista. Noin varttia vailla yksitoista lähdettiin viidestään ja reitti oliki ihan yksinkertanen vaikka minä ainaki pelkäsin että eksyttäisiin totaalisesta.
Tieteiden talon aulassa oli joku random joka ohjas meidät oikeaan saliin. Mahdollisimman hiljaa me riisuttiin vähän takkeja ja etsittiin paikat itsellemme.
Setan puheenjohtajan Outi Hannulan puheenvuoro meni multa täysin ohi, johtuen ehkä siitä että se oli jo alkanut ja loppuikin melkein heti kun me tultiin paikalle. Mulle on täysin kaikki oikeuteen ja rikoksiin ja muihin liittyvät asiat täysin hepreaa ja sen huomas taas kun oli oikeusministeri Tuija Braxin vuoro astua mikin ääreen.



Itseasiassa voisin sanoa että näiden kahden puheenvuoro oli mun osalta täysin turhaa, koska tyhmyyttäni en tajunnut sanaakaan. En kumminkaan usko että menetin mitään kovin tärkeää, ainakaan mulle tärkeetä. Näihin meni suunnilleen tunti jonka jälkeen ennen taukoa tuli vielä "Muu, mikä?" -hankkeen edustaja eli meidän leirin yksi vetäjistä Aukust Yrtti puhumaan nuorten oikeuksista.



Itse en rupea kertoilemaan tämän hirveämmin seminaarista, koska en kaikkea muista ja pelkään kertovani väärin asioista. Mun pelastuksena on se että ranneliike.comin sivulle tuli kooste lauantain seminaarista jossa on äänitallenteet jokaisen ihmisen puheenvuorosta. Tuolta saatte itse lukea ja kuunella ne jotka eniten kiinnostaa ja siellä on myös neljän ihmisen kommentti seminaarista, jotka ainakin kannattaa kuunella.

http://ranneliike.net/teema/transhelsinki-2010--seminaari-nuorten-transihmisten-aani-saatiin-kuuluviin?cid=2&aid=4836

Parin puheenvuoron aikana oli diaesitykset joista "Oikeuksien vaatiminen" -diaesitys halukkaat saivat paperiversiona.

Kello 12.30-13.30 oli tauko, jolloin minä, Pyry, Risto tyttöystävänsä kanssa, Jari ja Muu, mikä -leirin yksi vetäjä Sanna (nimi muutettu) ja yksi leiriläinen Jouni (nimi muutettu) lähdettiin läheiseen kahvilaan tankkaamaan vähän energiaa kun vihdoin päästiin yhteisymmärrykseen siihen mihin kahvilaan mennään. :D
Oli pitkäst aikaa kiva kunnol nähä tyyppejä ja tämä leirin vetäjä on ehkä kivoin kaikista leirin vetäjistä koska sillä on aina aikaa meille nuorillekkin.



Seminaari loppui aika tarkkaan neljän aikoihin iltapäivällä josta jokainen suuntasi vähän eri suuntiin. Minä, Pyry ja Sanna käveltiin ison muun joukon kanssa Senaatintorille missä pidettiin kansainvälinen transmuistotilaisuus.
Tässä vaiheessa alko olla jo melko kurja ilma, tuuli, tuiskutti lunta, oli jo melko hämärääkin ja pimeni koko ajan. Siitä huolimatta paikalta ei näkynyt kovinkaan moni lähtevän ennen kuin koko toimitus oli ohi. Pakko myöntää että mun varpaat ei oo koskaan kokenut semmosta kylmyyttä, rikkinäiset matalavartiset tennarit ei ollut kovinkaan fiksu veto ilmeisestikkään.



Paikalla oli ehkäpä 50 ihmistä, kaiken ikäsiä ja näkösiä ja sukupuolisia. Sivummalla oli välillä myös joitain perheitä, mutta päättelin näiden olevan turisteja tai vastaavia koska he vain ottivat pari kuvaa ja lähtivät paikalta. Paljon oli kyllä nähty vaivaa kaiken eteen, vaikka koko tapahtuma olikin melko yksinkertainen.



Tapahtumalla oli pari päävetäjää jotka kaikkien edessä Tuomiokirkon portaiden yläpäässä mikin ja kaijuttimen kanssa nimesivät ihan omilla nimillään transpersoonia jotka ovat joutuneet tapon tai murhan kohteiksi. Jos jolla on tarkempaa tietoa niin kertokaa, mutta muistaakseni kuolleiden määrä oli vuonna 2010 lähemmäs 200. Lukijat nimesivät jokaisen, samoin kertoivat iän ja asuinpaikan. Yritin saada parempaa lukua, mutta sekosin jossain vaiheessa laskuissa - kuitenkin lähemmäs 20 kappaletta alle 21 vuotiasta transpersoonaa on joutunut väkivallan kohteiksi niin että he ovat kuolleet siihen. Suomessa ei tainnut olla yhtään, mutta muuten ympäri maapalloa ja kaiken ikäisiä. Nuorin oli 16 tai 17 vuotias.
Aina kun sanottiin yksi nimi niin yksi kerrallaan jokainen sai mennä laittamaan hautakynttilän Tuomiokirkon portaille. Joskin pienoisena ongelmana kaikilla oli että sai ensin hautakynttilän korkin auki ja seuraavana että sen sai syttymään. Onnistuttiin me kuitenki melko hyvin ja kaunis kynttilämeri saatiin aikaseks portaille. Mä ite pistin kolme kynttilää vaikka pelkäsinkin ihan järkyttävästi että lemaan portaissa ja menen sen 20 metriä ne portaat alas.



Kynttilöiden jälkeen tilaisuus sitten loppuikin siinä viiden maissa. Tuomiokirkolta minä ja Pyry hyvästeltiin Sanna ja suunnattiin läheiselle metroasemalle. Syötiin sielä sämpylät ja juteltii kaikesta turhasta taas. Kello läheni puoli kuutta iltapäivällä niin hyppäsimme metroon. Mulla ei ole hajuakaan minne oltiin menossa ja pidin loppujen lopuksi päädyttiin, mutta jossain päin Helsinkiä me oltiin. Hirveessä lumituiskussa me rämmittiin metroasemalta pienen matkan päähän rakennukseen joka HeSetan sivuilta luntaten taisi olla nuorisokeskus Happi.

Pyry siis raahasi mut HeSetan Nuorten ryhmään mukanaan.

"Nuorten lauantairyhmä


Nuorten ryhmä on avoin ryhmä, joka kokoontuu lauantaisin klo 18 – 21. Rentoa oleskelua ja antoisia keskusteluja mukavassa seurassa alle 25-vuotiaille. Voit tulla vain käymään tai jäädä koko illaksi. Ryhmä kokoontuu Nuorten toimintakeskus Hapessa, osoitteessa Sörnäisten Rantatie 31 A ,4. krs.
Toiminnasta voi tiedustella osoitteesta: nury(at)heseta.fi"

Olin melko kuset housussa pelosta, mutta siellä olikin loppujen lopuksi todella kivaa, porukka otti mut hyvin vastaa ja rentouduin äkkiä.

Ekana ajatuksena oli kattoo elokuva ja ryhmän vetäjä pisti Brüno pyörimään. Sain muuten alleni semmosen fatboy-jättityynyn joka oli iha hiton kiva! Muutenkin se huone oli kivempi kun mitä meillä on TuSetan toimistossa. Siellä oli koroke mikä oli pehmustettu isoilla tyynyillä, laajakuvakangas ja iso pöytäryhmä.
Brünon ollessa vartin pyörimässä, ryhmänvetäjä kysyi että haluaako joku jatkaa katsomista koska hän ei enää kestä. Kaikkien mielestä leffa oli mielettömän tylsä ja aivan kammottavaa katsottavaa joten kaikkien onneksi elokuva keskeytyi siihen.
Valot pistettii päälle takasin ja ihmiset keräänty pehmustetulle korokkeelle jonkinlaiseen rinkiin. Mä olin aika ulkopuolinen enkä saanu sanaa suustani, mutta oli tosi mukava vaan kuunnella muiden juttuja ja tutkia ihmisiä, heistä jokanen oli hirveän positiivinen ja rennon olonen ja jo se sai mut tosi rennoksi. Jonkin ajan päästä ryhmänvetäjä keksi että käytäisiin pieni tutustumiskierros. Me asetuttiin isompaan piiriin korokkeelle ja jokainen vuorollaan kerto vähän itsestään, keksittiin vielä extrana että voi kertoa millä sormilla kirjoittaa näppäimistöllä ja lempinäppäinyhdistelmänsä näppäimistöstä.
Yllätyin ihan hitosti siitä kuinka paljon erilaisia ihmisiä samaan aikaan paikalla oli ja vielä niin hienossa sovussa. Paikalla oli ainakin lesbo, homo, bi, aseksuaali, transmies, transnainen, transgender ja androgyyni. Sain melko ylpeenä edustaa ainoaa transmiestä (tai ainakin transmiestä joka myönsi asian, eihän sitä koskaan tiedä).
Loppuaika me vain juteltiin ylipäätänsä kaikesta mitä tuli mieleen. Mä olin vähän ulkona jutusta ja näin jälkeenpäin kuin ajattelin niin en tainnut paljoa mitään kuunellakkaan. Keskityin enemmänkin ihmisten puhetyyliin, ilmeisiin ja eleisiin ja vaatetuksiin. Harvoin kuin toisia saa tutkia oikeasti niin huomaamattomasti, mutta ainakin toivon ettei kukaan välittänyt/huomannut vaikka vähän kyyläsinkin. Mua on aina kiehtonut se kuinka eri ihmiset elehtii ja ilmeilee, minä kun oon kuitenkin melko ilmeetön ollut aina enkä mä järkyttävästi eleitäkään omista.
Olisin sille pehmeelle fatboy-tyynylle voinut vielä pitemmäksikin aikaa jäänyt, mutta oli pakko nousta kellon näyttäessä yhdeksää illalla. Minä, Pyry ja pari muuta ryhmästä suunnattiin metroasemalle, sieltä juna-asemalle ja Kirkkonummea kohtaan. En olis ikinä osannut säätää niiden juna- ja metrolippujen kanssa jolloin Pyry oli kyllä iso apu. Noin puoli tuntia jouduttiin odottelemaan junaa, aika meni siinä juttellessa taas vähän lisää. Näin jälkeenpäin kuin mietin niin olin jopa oudon rento ja sosiaalinen, tämä oli kuitenkin vasta toinen kerta kun tapaan Pyryn.
Junamatkalla oltiin molemmat aika väsyneitä, mutta onneks matka meni aika äkkiä ja puoli yhdentoista aikaan yöllä oltiin vihdoin Pyryn luona. Lumipyry oli onneksi loppunu jo hieman aikaisemmin, niin kävelymatka meni helposti.
Pyry vielä söi iltapalaa, mutta mulle ei maistunu. Katsottiin äkkiä mulle sunnuntain aamun juna ja Pyry kysy multa vähän noita nimi- ja transasioita, mikä oli sinällään tosi outoa koska oon tottunut että oon vielä niin alkuvaiheessa transprosessia että multa ei mitään kysytä.
Pitkän päivän jälkeen oli iha hiton ihanaa päästä lämpimään sänkyyn nukkumaan.

Sunnuntai 21.11.2010

CD-levy pärähti soimaan ja pienen jumituksen jälkeen nousin pukemaan. En muista yhtään söinkö aamupalaa Pyryllä, mutta ehkä se ei oo kovin tärkee seikka. Jumitin koko aamun jotain täysin omaa, mutta selvittiin Pyryn kanssa taas rautatieasemalle. Ilma oli taas hyvä, kirkas ja ei ollut liian kylmä. Hyvästelin junan luona Pyryn ja menin torkkumaan junanmyyntivaunuun. Seuraavaksi pitikin sitten löytää yksinään Setan toimistolle joka olikin hankalampi juttu kuin odotin. Muistin väärin toimiston osoitteen numeron, jonka takia kävelin jonkin matkaa täysin vastakkaiseen suuntaan. Kun hoksasin että tässä kohtaa ei se voi millään olla, tajusin mennä katsomaan kaupunkikartasta uudestaan. Selvisikin että mulla on noin vartti aikaa kävellä 2,5 kilometrin matka. Kävelin jonkin matkaa ja jäin odottamaan bussia. Stressasin ihan hitosti siitä että en hyppää oikeaan bussiin tai en jää oikeassa kohdassa pois. Kartan mukaan kuitenkin toimistolle veisi ihan suora tie, ja niin se olikin. Bussi kulki pelkkää suoraa kun mä yritin olla stressaamatta ja kytätä ikkunoista toimistoa. Kohta näkyki tutun näkönen kauppa ja jäin seuraavalla pysäkillä pois, mun onneksi tää oli just se oikea kauppa jonka takana toimisto oli. Matkalla mulle olikin tää meidän Hesan kuski ehtinyt soittaa että missä mä olen ja millon kerkeän paikalle. Loppujen lopuksi olin noin 20 minuuttia yli kaksitoista keskipäivällä eli en mä kauheasti sitten myöhästynyt kun sen päivänen ryhmä alkoi 12:00.
Mut ohjattiin HeSetan toimiston aulasta oikeaan huoneeseen ja siellä olikin ryhmän toinen vetäjä jo kertomassa hygieniasta itseään piikittäessä. Tän päivän ekat ryhmät oli siis:

a. transnaisten hormoniryhmä
b. transmiesten piikkiryhmä

Joista ainakin piikkiryhmä oli täysi, minä ilmottauduin juuri sopivasti pari päivää ennen kuin ryhmän ilmoitettiin olevan täynnä.



Kaikille oli jaettu pari lappua, jotka minäkin sain. Lisäksi allekirjoitin hyväksymislapun itseni piikittämiseen ja että se on täysin omalla vastuulla. Maksoin myös 5 euron materiaalimaksun ryhmästä, muuten se oli täysin ilmainen.





Asiansa osaava ja monta vuotta testoilla ollut transmies näytti askel askeleelta kaksi kertaa miten pitäisi toimia, pakettien avaamisesta piikittämiseen. Hän antoi neuvon käsien asennosta piikittäessä, mutta käytännön harjotuksissa huomasin että mulle se tapa ei ainakaan oikein sovi. Kun ryhmänvetäjä oli alusta asti saanut näytettyä ja piikitettyä kaksi kertaa appelsiinia, niin me ryhmäläiset päästiin hommiin.



Jokaiselle jaettiin yksi appelsiini, kaksi injektioneulaa, ruisku, desinfiointipyyhkeitä ja kertakäyttömuki mihin piti kirjoittaa oma nimi.

Jokainen rupesi omatoimisesti piikittelemään appelsiinejä ja multakin se onnistu melko hyvin kunhan alkujännitys hieman raukesi. Tein ensin kaikki pilkun tarkkaan niin kuin ohjeissa luki, jonka jälkeen osasinkin jo ilman ohjeita. Paikalla oli ainakin kaksi pariskuntaa ja yksi äiti-poika -pariskunta, jotka rupesivat appelsiiniharjoituksien jälkeen piikittää toisiinsa suolaliuosta. Mä olin yksin, joten mä piikitin itelleni ainoastaan. Ja se meni jopa paremmin ku mä osasin odottaa. Mua ei jännittänyt yhtään, muistin kaikki toimeenpiteen kohdat ja tein kaiken rauhallisesti. Käsi ehkä vähän liikaa tärisi, koska ekan pistokerran aikana kun neula oli mun sisällä niin se heilu hieman ja teki kipeää. Muuten kaikki onnistu pelottavan hyvin ja näin jälkeenpäin voi kai sanoa että en enää niin kauhulla odota tulevia pistokertoja oikealla testolla. Minä kun olin kuvitellut että tapahtuma sattuisi, neula olisi vaikea upottaa ja lihas ottaisi vastaan niin että neulaa joutuisi painamaan kunnolla sisään. Mutta se meni ihan tosta vain kevyellä painauksella ja ei sattunut yhtään. Olin ehkä liian hätäinen ja painoin suolaliuoksen liian nopeasti, mutta enköhän opi kärsivälliseksi vielä koska testoa ei sitten yhtä nopeasti saisi laittaa. Ja näin plussana, mua ei yhtään hävettänyt omieni paksujen reisien kanssa olla housut nilkoissa parinkin ihmisen silmien alla, tosin ei ne kyllä mua kyylännyt mutta silti. :D Reiteen siis pistin, niin kuin moni muukin näytti tekevän. Jotkut pistivät myös tuonne lantion taakse, mutta yksinään sinne on liian vaikea saada pistettyä.
Kaikin puolin oli ihan paras ryhmä ja mun osalta ehkä opettavin ryhmä koko viikonlopusta. Ei kaduta yhtään että käytin aikaa ja hieman rahaa tuohon.

14:00 ryhmän piti loppua, joten oltiin vähän myöhässä kun me alettii vasta noihin aikoihin lopettelemaan. En osaa sanoa mitä tein loppu ajan, mutta ilmeisesti pyörin vain aulassa ihmisten kanssa kun seuraavat ryhmät alkoivat 15:00. Hieman ennen kolmea Risto tyttöystävänsäkin kanssa oli tullut toimistolle, he kun eivät olleet piikkiryhmässä.

a. Läheisten ryhmä korjaushoidoista. Sukupuolen korjaajien läheisille
b. Puhutaanpa läheisistä. Keskusteluryhmä transihmisille

Vaihdoehdoista valitsin tietenkin b:n. Vähän ennen kolmea päästiin toiseen huoneeseen, kuskin ja Riston tyttöystävä suuntasivat läheisille tarkoitettuun ryhmään. Iso plussa oli että saatiin ilmaseks kahvia!
Paikalla oli 12 eri ikäistä ja sukupuolista ihmistä joista kaksi oli vetäjiä. Toinen vetäjistä vielä alussa kysyi että saako harjoittelija tulla kuuntelemaan ja kenelläkään ei ollut mitään sitä vastaan.
Kaikinpuolin tääkin oli tosi valaiseva ryhmä, kuultiin paljon kokemuksia ja mielipiteitä asioista ja mäkin onnistuin sanomaan ääneen omia kokemuksiani. Puhuttiin muunmuassa sukupuolistereotypioista, uusien ihmissuhteiden luomisesta, läheisten reaktioista prosessiin ja omana itsenään kohdatuksi tulemisesta.
Kello läheni uhkaavasti viittä iltapäivällä kun me sitten lopetettiin.

Ainiin, ennen läheisten ryhmää näin sattumalta HeSetan Nuorten ryhmässä tapaamani suunnilleen itseni ikäsen transnaisen. En oo tottunut että ihmiset vapaaehtoisesti lähestyy mua, joten oli mukavaa kun nainen itse tuli mun luo juttelemaan. Vaihdettiin siinä sitten pari sanaa.

Tavattiin kuskimme ja Riston tyttöystävät HeSetan aulassa ryhmien jälkeen jossa hyvästeltiin muut tutut ja lähdettiin kävelemään autolle. Pysähdyttiin vielä ennen Helsingistä lähtöä läheiselle Mäkkärille tankkaamaan. Olin koko päivästä ihan hiton väsynyt jonka takia olinkin hieman ylipirteä ja höpöttelin väsymykseeni jotain omaani.

Ajomatka takaisin meni Turkuun melko hitaasti. Koomasin ja oli olo vähä haikea palata arkeen takasin. Kaiken kaikkiaan oli kuitenkin hillittömän kivaa, opettavaista ja tänä vuonna uusiksi!



Tähän loppuun vielä päivityskuva mun nassusta: