23. joulukuuta 2010

14. joulukuuta 2010

Prosessi ja sosiaaliset suhteet #18

Heihoi taas! Oon koulussa äärettömän turhilla (omasta mielestäni) tunneilla joten ajattelin käyttää tämän ajan hyödyksi ja päivitellä tätä.
En ole vieläkää löytänyt kameran piuhaa, mutta kirjotan viimeistään ensi viikolla psykologin ajoista ja TransHelsingistä ja lisään kuvan sitten myöhemmin. Mitään äärettömän tärkeitä kuvia ei todellakaan ole luvassa, mutta parikin kuvaa tekee ihmeitä mun loputtomien jaaritusten keskelle.


Työssäoppiminen

14.12.-10

Työssäoppiminen loppui jo kuukausi sitten, mutta olen totaalisesti unohtunut päivitellä loppuaikaani sieltä. Viime "sosiaaliset suhteet" -päivityksessä mainitsin uudesta työharjoittelijapojasta ja se ajatus ahdisti mua.

Loppujen lopuks kaikki menikin mun osalta hyvin! Tuo toinen poika sai potkut koulusta, mutta se on asia erikseen, haha. :--D

Poika oli siis kipeenä ja samoin minäkin olin viikon. Toisellakin viikolla poika oli melkein kokonaan pois, joten yhdessä saimme toimia 2 päivää. Ensimmäisellä kertaa poika tuli ja meni aikaisemmin kuin minä ja viimeisenä päivänä tuo toinen poika sitten myöhästyi sen verran että lähti myöhemmin kuin minä. Yhteisiä ahdistavia pukukoppitilanteita ei syntynyt siis, yaay. Muuten me ei niinkään puhuttu, poika kyseli jotain minulta, mutta ei muuta.

Kivointa oli että ennen mä olin poika emännille, mutta sitten mä olin "se toinen poika" tai oltiin yhdessä "pojat". Ja tuntu mielettömän hyvälle. Viimeisenä työpäivänäni tämä yksi höperö emäntä sanoi "..hei tyttö, poika rupea sä...", mutta se oli viimisenä iltana sitten iha se ja sama oliko tuo vahinko vai tahallinen vai mitä.

Emännät kehui mua hirveesti, sain hirveän ison herkkukassin läksiäislahjaksi ja sanoivat että olin ollut paras työharjoittelija ikinä, joten kaikesta huolimatta näin jälkeen päin mulle on ihan sama näkivätkö tai pitävätkö he enää mua poikana. Vedin tän työharjoittelun niin hiton hyvin että tärkeämpää on että tein sen omana itsenäni ja ihan ilman apuja.

***

Työelämä

10.12.-10

Miksi joissakin työhakemuskaavakkeissa on kohta missä pitää rastittaa "oletko [ ] nainen vai [ ] mies". Siis mitä hittoa? Ja kun se on pakko rastittaa tai ei pääse eteenpäin. Mitä väliä sillä on mitä mun haarovälissä on sillä et kuinka hyvä työntekijä voisin olla?

Pistin tuollaiseen avoimeen hakemukseen rastin naiseen, mutta saman firman yksilölliseen hakukaavakkeeseen pistin rastin mieheen. Saavatpahan siellä kimpassa kinastella mikä olen, perkele.

***

Tutut ihmiset

14.12.-10

Kauhistelin yks päivä miten hirveää voisi olla mennä nyt luokkakokoukseen. Noh, eiköhän seuraavana päivänä tule yksi luokkalainen kysymään että olisinko tulossa parin viikon päästä ala--asteen luokkakokoukseen. En tajuu mikä tuli, mutta mä suostuin. Enkä ees stressannut siitä. En stressannut koko aikana, mikä on melko kummallista mikäli on musta kyse.

Sovittiin että lauantaina 27.11. kello 17.00 nähdään Turun Amarillo-ravintolan edessä ja siellä olin n. 10 minuuttia vaille jollon oli pakko vetästä putkeen kahdet hermosauhut. Koko kroppa värisi hieman hermostuneisuudesta ja olin totaalisen housut kusessa kun jostakin pöllähti pari vanhaa ala-asteen luokkalaistani. Jäin siihen typeränä seisomaan ja yritin näyttää siltä että tää on iha piis of keik. Tuli aika äkkiä olo että mitä hittoa mä täällä teen.

Mä siitä kuitenki vähä tokenin ja pystyin kohta taas hengittämään normaalisti. Yksi naispuolinen luokkalainen kyseli multa vähän mitä oon tehnyt ja mun kämpästä ja näin. Mumisin vastaukset vaan tyhmänä enkä pystynyt kattoo ees silmiin, argh. Yritin lämmetä siinä ja jutella niin ku normaalit ihmiset, mutta en vaan vielä pystynyt.

Kuuntelin suurimmaksi osaksi muiden juttuja ja rupesin lämpenemään pikkuhiljaa, mutta siitä huolimatta lähdin syömisen jälkeen kotiin. Ja se oli kyllä ihan vapauttavaa, vaikka sitten harmittikin etten varmaan muuttanut ihmisten käsitystä musta. Oon vanhoil luokkalaisil melko varmaan edelleen hiljanen, outo, läski ja tyhmä.

Mutta no sama tuo. Yläasteen luokkakokousta ootellessa, siellä onneksi kyllä on melkein nämä kaikki samat ihmiset.

Harmittaa pirusti kun kaksi luokan suoraan sanottuna paskinta tyyppiä ei ilmaantunut paikalle. Oisin ennen lähtöä antanut molemmille turpaan ja ihan oikeasti. Sakot ois ollu pieni paha siihe hyvänolon tunteeseen mikä ois tullu ku oisin päässy kostaa mun melkein koko lapsuuden pilaamisesta. <3

Ah, ja ainiin. Tää ainut luokkalainen joka puhui mun kanssa, kyseli kans mun prosessista. Tai no yritys oli ainakin kova. En nyt sanatarkkaan muista mitä hän tarkkalleen ottaen kysyi, mutta siis pointi on sama.
"Ku siis, en nyt tiiä miten mä tän kysyisin tai siis tää kuulostaa niin hassulta, mut siis sä oot nyt sit iha alex? ja niinku mies."
Vastasin myöntävästi ja luokkalainen sanoi että halusi vaan varmistaa. Ja siihe se juttu sitten jäi. Mä osasin odottaa edes yhtä kysymystä prosessia kohden joten tosta tuli enemmänkin ehkä hyvä fiilis että edes joku haluaa varmistua asioita.

Mutta itseasiassa näin jälkeenpäin naurahtaa koska joko mun blogi tai juorut kiertää. Ja epäilen jälkimmäistä. En ollut vielä tuolloin kyseisen luokkalaisen facebook kaveri ja silti hän tiesi asiasta. Eikä vain ainoastaan sitä että mun nimi on muuttunut.

Muuten mua kutsuttiin Alexiks pari kertaa, mikä oli positiivinen juttu tietenkin. Kerran taisi kuulua jostain Netta, mutta seki korjattiin Alexiks ja tais vaan tulla vanhasta tottumuksesta.

Tais kuitenkin olla hyvä että luokkalaiset päivitti mun ulkonäön ja olemuksen näin, koska seuraavassa luokkakokouksessa voi jo olla parta ja möreä ääni, lukuunottamatta muita teston vaikutuksia.

***

Ja tällee ihan btw, viimeksi kaupassa katottiin hirveän tarkkaan mun s-etukorttia ja visa electronia. Etukortissa on siis vielä vanha nimi. Myyjä kattoi korttien nimiä ja sitten mua ja tyrkkäsi kortit mulle. Tais vaan olla laiska valittamaan asiasta, mutta nauratti silti.

Lisäksi menin hakemaan pakettia ja ekaa kertaa ikinä kysyttiin papereita. Annoin passin (missä on vielä vanha nimi) ja nimenmuutostodistuksen. Postin henkilö katsoi molempia kauheen tarkkaan ja sitten katsoi mua pitkään jonka jälkeen tyrkkäsi paketin mulle ja mutisi "no kai sä sit tää oot".

Siis hei oikeesti. Pankista olen monta kertaa ilman mutinoita saanut nostettua nimenmuutostodistuksen kanssa satojakin euroja ja en saa melkein yhtä maksettua pakettia itelleni ilman hirveää kyttäystä.

7. joulukuuta 2010

Prosessi ja random #9

Aattelinpa tässä kirjotella aikani kuluks kaikki tälläiset pienemmät asiat mun elämään liittyen ennen ku ne unhoittuu.

Ja joo, oon taas sortunut olemaan superlaiska kirjottelemassa. Harvemmin vaan enää on semmoista kunnon aikaa tai tilannetta että vois kirjoittaa. Joko on kiire jonnekkin jolloin ei viitti edes aloittaa kirjoittelua tai sitten taustalla metelöidään, niinkuin melkein koko 4 päiväisen lomani aikana. :'D

**

Tuntemattomat

Oon honannut meneväni melkeinpä kaiken aikaa läpi. Ääni on edelleen korkea ja sen takia puhetilanteissa en välttämättä mene läpi. Joskus kyllä on kiva saada konkreettistä näyttöä että menen läpi.
Olin ostamassa kahvia kun kassaneiti mun jälkeen sanoi "ainiin, tämä pojan kahvi piti painaa". Sanoinpa tälle kyseiselle ihmiselle jopa "kiitos" ja silti ei epäillyt mitään.

**

Tutut ihmiset

Ja hymyn nosti vielä huulille tämä mitä kaveri pisti minulle mesessä.

(15:08) ____: äiti puhu pitkään sust sillee tyttö, mut tänää se sano "aika kiva et sulla on noin hyvänä ystävänä kans poika"

Ja toi oli aika ihana kuulla, varsinkin kun kyseisen kavrin äiti on ennen ollut vähä epäilevä mun suhteen.

**

Olen muuten tässä parin päivän aikana huomannut miten hyvältä tuntuu kun mua kutsutaan isoveljeksi. Vaikka tätä ei ookkaan vielä tapahtunut livenä, niin pelkkä netissä kommentoiminen ja kutsuminen mua isoveljeks saa hymyn huulille. Ja kerta vielä kun oma äitikin on kerran näin mua kutsunut.

**

Olin yks päivä kaupassa ja katottiin hirveän pitkään ja tarkasti mun nimeä sekä s-etukortissa että visakortissa. S-etukorttia en ole vielä jaksanut vaihtaa uudelle nimelle, ja siitä huolimatta kassa ei sanonut mitään. Nauratti hieman, vaikka tyyppi ei varmaan vaan jaksanut valittaa kerta sama sukunimi molemmissa.

(Tuntuu muuten hassulta sanoa että "uusi etunimi" kun kuitenkin mä olen sen jo täysin ominut itselleni ja onhan se jo virallisesti ollut mulla 5 kuukautta. Huhu ku aika menee äkkiä.)

**


Oma tyyli

Oon myös huomannut että läpimeno on paljon vaatteista, asenteesta ja käytöksestä kiinni.

Olen aina omannut täysin saman tyylisen kävelytavan kuin iskäni ja ulkonäöltä muutenkin saanut kuulla olevani paljon samannäköinen. Ja kun tutkiskelen meidän normaalia käyttäytymistä niin oon huomannut että meidän liikkeet ja käyttäytyminen on muutenkin melko lähellä toisiaan. Mikä on ihan jees juttu sinällää, että olen käytökseltäni jopa näin äijä ilman että edes olisin joskus yrittänyt opetella "äijämäisyyttä".

Tällä hetkellä minulta löytyy tasan yksi naisten t-paita ja housut kaapista. Tosin housuja en käytä ja tuota paitaakin vain kotona. Paitaa en viitsi pois heittää koska se on tuliainen ja onhan siinä söpö kuvakin. Muuten kait menisi miesten t-paidasta, mutta leikkaus on juuri tuollainen naisellinen tiimalasi.
Miehisestä vaatekaappini sisällöstä huolimatta joudun toteamaan asian että kaikki nuo vaatteet eivät edesauta läpimenoa todellakaan. Jos olisin yhtään laihempi niin vaatetyylini olisi varmaan aika emo, eli pillit, bändipaita ja huppari. En tykkää kovinkaan väljistä vaatteita ihmisten ilmoilla, joten voitte kuvitella miltä melko tiukat housut ja jonkin verran vartaloa myötäilevä paita tiimalasivartalossa näyttää. Ei kovin miehiseltä ainakaan mun päällä.
Löysemmät vaatteet saavat mun näyttämään enemmän poikavartalon omistavalta, mutta entä kun ei viihdy sellasissa hitto?
Siksi ttä nykyä mietinkin aika paljonkin mitä pistän päälleni. Omistan kolmet vähän löysemmät housut jotka ovatkin sitten vakiohousuni. Mutta noista yhdetkin on punaset ja joidenkin on vaikea ymmärtää että punaset housut pojalla ei oo outo juttu. Lisäksi ostaessani t-paitoja joudun valitsemaan yhtä kokoa isomman jotta se ei myötäile ja saa liikaa muotoja esille.
Mutta sitten taas multa löytyy parikin pitkähihasta jotka saavat mut näyttämään joko rekkalesbolta tai aivan yltiö homolta, joka tietenkään ei oo kivaa.

Onko tällä naamalla sitten vaan vaikea olla tyylikäs mies ilman että pidetään tyttönä tai homona?

Sitten vielä vähän nykyisestä tyylistäni. Kaapista löytyy housuja tästä melko monen vuoden varrelta ja tällä hetkellä valitettavan vähän. Taitaapa noita jalkaan pistettäviä olla seittämät. Ja aivan liian vähän siis. Kaikki housuvat ovat melko suht koht normaaleja housuja. Ei tiukkoja, mutta ei löysiäkään löytyy mustat, tummanharmaat ja punaiset. Sitten löysempinä on yhdet tummanharmaat hieman edestä revityt farkut ja olohousuina järkyttävän löysät harmaat collegehousut. Hieman tiukempina on valkoset housut joita yleensä käytänkin vaan vähän juhlavammissa tilaisuuksissa. Ja no tietenkin kahdet mustat suorat housut joista kylläkin toiset ovat vähän liian suuret todella hienoon tilaisuukseen ja toiset taas myötäilevät takaa vähän liiankin hyvin.
T-paidat on suurimmat osat melko uusia. Olen t-paita-addikti ja vielä vähän lisää paitoja niin kaapista loppuu tila. Ennen paitoja löytyi vain mustia ja muutenkin tummia, mutta tätä nykyä löytyy piristävän paljon muunkin värisiä. Mitä nyt äkkiä katselen kaappia niin löytyisi valkoista, sinistä, tummaa ja tuliaisena saatu yksi oranssi ja keltainen paita. Olen aika hyvin oppinut toteamaan missä paidoissa näytän normaalia miehekkäämmältä että kiireessäkään en valitse liian ihoa myötäilevää paitaa jollon tosiaan näytän astetta tytömmältä.

Pitkähihaisia ei kovin hirveästi ole. Joitakin melko normaaleja miesten pitkähihasia, tummia ja mustia. Kauluspaitoja taas löytyy lähemmäs 15 ja kaiken värisiä, tosin vain pari ovat oikeasti minulle kokoa katsoessa sopivia ja joita kehtaan hienommissa tilaisuuksissa käyttää. Muuten käytän noita suuremman kokosia ihan vaan vapaa-aikana. Ja huppareitahan mä ylikaiken rakastan ja niitä löytyy sitten about 10. Melko neutraalin värisiä, tosin yksi on keltamusta.

Se niistä vaatteista kai. Tosiaan mietin aamuisin aikalailla liikaa omasta mielestäni että mitä pistän päälle ja toivon että myöhemmin voin pukeutua vaikka bikineihin ja menen läpi miehenä.

(Myöhemmin tulee vielä kuvapostaus vaatteistani ja tyylistäni, tähän väliin sitä ei saa koska suurin osa useimmista käytettävistä vaatteista on pyykissä)

29. marraskuuta 2010

Prosessi ja random #8

29.11.2010

Hirveä into ois jo päästä kirjottelemaan TransHelsingistä ja jopa kahdesta psykologikäynnistä, mutta esteenä on että näistä otetut kuvat on kännykässäni, eikä ole mitään uutta että olen kännykän piuhan hävittänyt.. Niin nopeasti kun voin, niin pistän nuo kuvat koneelle ja päivittelen molemmat nuo!

Mutta koittakaa kestää!

Tähän väliin siis ihan vaan random päivitys kuulumisista ja muusta. Lisäksi täysin turha videopäivitys, mutta teki mieli testata uutta webkameraa. Jos en väärin kuule niin tässä kyllä kuuluu huonommin ääneni kuin ensimmäisestä päivityksestä? Jos ette saa mitään selvää niin kertokaa ja siirryn takaisin digikameran videokameraan.


Mutta mitä Alexille kuuluu? Hmm, no ensimmäisenä tulee mielee armoton stressi koska koulu loppuu 16.12. ja siihen loppuu touhuaminen ja rahantulo. Rahan tulo ehkä jatkuu ongelmitta, mutta siinä kestää aikansa. Mitään ei ole oikein tiedossa, paitsi että Turun ollessa ensi vuonna kulttuuripääkaupunkina niin sen kautta on koko meidän luokalle töitä erilaisissa juhlatilaisuuksissa läpi vuoden. Mutta tosiaan noitakin on kerran pari kuussa. Oon tutkinut netistä kaikki paikat, töitä ei oo kuulunu ja koulutkin alkaa vasta elokuussa. Noh, ei siitä sen enempää kuiteskaa.

Yksin asuminen on lähtenyt hyvin käyntiin, vaikkakin siitä on jo.. puol vuotta? Mitä hittoa, aika on mennytki älyttömän äkkii ja ihmeen hyvin. :D Luulin että tuntisin oloni avuttomaks ja yksinäiseks, mut tää on iha jees. Kanit pitää seuraa. <3

Tähän loppuun vielä, mitä sanoisitte päivityksestä "päiväni kuvina"? Vai meneekö liian paljon ohi aiheen? Kuitenkin ois hauska että tutustuisitte myös muhun ihmisenä, eikä vaan että miten mun prosessi. Mutta teidän päätettävissänne.

Koulu alko 22.11., eli työssäoppiminen loppu. Koulu on lähteny ihan kivasti liikkeelle, vaik oon ehkä normaalia vetääntyneempi ollu. Mistä lie johtuu.

Tähä loppuun vielä että oon iha älyilonen ku mulla on semmoset 5 oikeesti hyvää kaveria! Siis oikeesti, viimeks varmaan ykkösellä ollut ystävämäärä noin iso. Mut ei kuitenkaan se määrä, vaa se laatu. <3 Sekin kun yks noista piti mulle mykkäkoulua mitä, 1,5 vuotta? Vai jopa 2 vuotta? Ei voi muistaa, mutta kauan kuitenkin. Ja se tuli ihan ite mulle puhumaan ton jälkeen. Ei olla juteltu asiasta, mutta tiedän et prosessi ja kaikki on sille ihan okei, vaikka se tunsi mut tyttönä aikasemmin. En tiiä mistä johtuu, ja vaikka tää ihminen asustaa musta kauimpana, ni tunnen tietynlaist lämpöö mun sisällä, mul on hyvä olla ku tien et se on tuol ja hengitetää samaa ilmaa ja muuta kliseistä. 83

Ja joo, oon siili, anteeks siitä.

18. marraskuuta 2010

Prosessi ja transtukipiste #3

18.11.2010

TransHelsinki 2010

Edellisen postauksen takia pyydän anteeksi nopeeta toimintaani, potutti vaan niin kivasti että oli pakko päästä purkaamaan sitä.

Eli siis olen menossa sittenkin TransHelsinkiin, koska yks Muu, mikä -leiriltä tuttu leiriläinen Pyry (nimi muutettu) luki tuon edellisen merkintäni liittyen TransHelsinkiin ja sanoi että hänen luokseen voin tulla nukkumaan TransHelsinki -viikonlopun ajaksi. Jouduin torjumaan sen ensin koska mulla ei oo varaa matkustaa Helsingistä Pyryn luokse ja taas Pyryn luota Helsinkiin kunnes Risto (nimi muutettu) tuli puhumaan asiasta mun kanssa ja suostui lainaamaan minulle matkarahat. Eli se oli sillä lyöty lukkoon, Risto vielä perui minun perumisilmoituksen jonka pistin tutulle jonka siis oli tarkoitus mut kyydittää Hesaan Turusta ja takaisin Turkuun. Samassa kyydissä kun tulee tämän tuttuni lisäksi hänen tyttöystävä, minä, Risto ja hänen tyttöystävä.

Tuonne Pyryn luokse tulee ehkä myös yks tosi kiva tyyppi leiriltä, mutta se ei ole vielä varmaa.

Muuten ois tarkoitus ainakin noiden lisäksi kaksi muuta Muu, mikä -leiriläistä tavata paikan päällä Hesassa jossain välissä. Tosin en ole vielä heidän kanssaan asiasta edes jutellut, muttaah.. :D

Mutta aiheesta kolmanteen, päätin etten anna prosessin ja outouteni vaikuttaa elämääni, vaan rupean kattomaan ihmisiä avarakatseisemmin. Ehkä mullekkin jostain sitten löytyy se ihminen vierelle.

Ja anteeksi taas sekavaa kirjoitusta, mutta ehkä se on hyväksyttävää kello 01:43?

Ja onnistuin kahdellakymmenellä kerralla saamaan niin hyvän päivityskuvan naamastani joten kehtaan sen tänne pistellä.. Tosin se on tosi fail päivityskuva, koska pari tuntia kuvan ottamisen jälkeen ajoin 4mm siiliksi nuo sivut ja ohensin vähän keesin tynkää.. :D

17. marraskuuta 2010

Prosessi ja transtukipiste #2

17.11.2010

Tossa hetki sitten varmistu ettei yöpaikka onnistu joten joudun omalta osalta perumaan koko TransHelsingin. Mihinkään hotelliin ei oo varaa, enkä muitakaan helsinkiläisiä tunne kuin tämän kyseisen kaverini jolta yöpaikkaa kysyin.

Olisin saanut kyydin tutulta tuonne ja toinen kaverini lainasi rahaa, kiitos heille ihan hirveästi silti vaikka apu jääkin nyt käyttämättä.

Ja ehdin jo pistää viestiä tuon piikkiryhmän vetäjälle.

"Hei!

Haluaisin ilmoittautua TransHelsingin sunnuntain piikkiryhmään.
Olen transpoika jolla on prosessi käynnissä, mutta en ole vielä testoja saanut.
Olenko silti kelvollinen tulemaan luennolle?

t. Alex"

Ja vastaukseksi Sami Suhoselta tuli:

"Moi Alex,

oot tosi kelvollinen piikkiryhmään!
Eli oot nyt sitten ilmoittautunut.

Ota mukaan kiinnostunutta mieltä ja 5€,
kuulet varmastikin hyviä ohjeita,
ja saanet mukaasi ohjeet kirjallisena.
Harjoittelemaan pääset ainakin hedelmällä
ja jos rohkeutta riittää (miksei riittäisi?)
niin myös ihmisellä. ;)

Nähdään sunnuntaina!"

Tuo pitää siis nyt heti perua ettei sitten taas unohdu.

Piti pari tuttuakin nähdä Muu, mikä -leiriltä ja wtftm-foorumilta, mutta noh, ei siinä mitään, dataaminen yksin himassa on melkeen yhtä kivaa..

Enkä siis toki ole katkera tai mitään.. Toivotaan sit et ens vuonna onnistuis paremmin.

Prosessi ja omat ajatukset #5

17.11.2010

Oon yrittänyt unta tänä yönä kaksi kertaa, kun on tuntunut siltä että voisi saada unta. Tartteisin unta, joten oon kaks kertaa sulkenut jo koneen ja käpertyny peiton alle Sampo-pehmolelu kainalos. Mutta ei jumalauta ja se turhauttaa iha pirusti, koska haluan nukkua.

Kun suljen silmät ni olo on mitä virkein ja pyörin sängyssä aivan hiton ahdistuneena ja stressaantuneena. Ja tähän typerään olotilaan on maailman tyhmin syy, tai ainakin tämä toimii suurena osana: raha.

Olin viikon laivareissulla töissä jonka takia jouduin lähettämään palkkakuittini ja työttymyystukihakemukseni kelaan. En olisi ikinä lähtenyt töihin tuoksi viikoksi jos olisin tiennyt että 1,5 kuukauden aikana kukaan kelan toimipaikassa ei ole saanut aikaiseksi käsitellä hakemustani. 3 päivää niin olisi vuokranmaksu ja rahasta ei tietoakaan.

Ja lisää ahdistaa se että laskelmieni mukaan menoja olisi tässä kuussa 190 euron edestä. Psykologin ajat ja työssäoppimisen loputtua kouluun päästääkseni pitäisi ostaa bussikortti. Tiedän itsekkin että melko varmasti joudun perumaan nuo psykologin ajat koska tietenkin kämpän vuokranmaksu ja koulu menee noiden edelle. En vaa oo vielä sitä uskaltanu ääneen sanoa, että näin lähellä loppua joudun pitkittämään vielä hoitoneuvottelua. Koko prosessin käyntiin lähdössäkin kun oli jo omat vaikeuksensa.

Pientä huolta tuo myös se etten tiedä onko mulla TransHelsingin ajaksi yösijaa, eikä asianomaisella näytä kiirettä ollakkaan että saisin tietää vastauksen tähän.

Mutta joo, tää nyt meni jopa ehkä vähä liikaa yli transasioista, mutta ei mul oo muutakaa kelle purkaa.

16. marraskuuta 2010

Prosessi ja SETA #2




3.08.2010

Kattelin jo viikkoja sitten Setan toimintoja ja ilahduin kuin sieltä tuntui löytyvän minulle parikin sopivaa tapahtumaa. Transkahvi-illat, transtukikeskustelut ja nää tavanomaiset Setan discot.

Transkahvi-ilta

Seuraavaksi oli tiedossa transkahvi-ilta 30.07.2010 ja sinne siis lähin käymään. Ideanahan oli siis keskustella transvestisuudesta, joka ei minuun liity, mutta aiheesta kiinnostuneena menin paikan päälle. SETAn sivuilla on tämän näköinen selitys ryhmästä ja sen ideasta:

"Transkahvi-illat joka kuukauden viimeisenä perjantaina klo 19.00–21.00. Kahvi-ilta on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita keskustelemaan transvestisuudesta tai muuten vain haluavat viettää hetken kahvikupin ääressä muiden transhenkisten seurassa. Paikalle voi tulla myös pukeutuneena tai pukeutua halutessaan."

Oli kyllä suurin virhe mennä tuonne, ainakin yksin. En osannut kuvitella että olisin ainut paikalla olija! Ja hyvin sosiaalipelkoisena oli aivan hirveää. Vetäjänä toimi keski-ikäinen mies kukkamekossa ja inhottavan menneisyyteni takia tyyppi pelotti minua suunnattomasti ja tuntui että hän olisi rynnännyt raiskaamaan minut jos olisin yrittänyt lähteä ennen kuin kello olisi tarpeeksi. Istuin pelokkaana tunnin paikallani ja yritin esittää kiinnostunutta kaikkesta muusta kuin äijästä ja kyttäilin kirjahyllyä ja seinälle.

Mies oli liiankin kiinnostunut minusta, kyseli henkilökohtaisia ilman että edes kysyi lupaa ja oletti tietävänsäkin jotain. Mm. tyyppi oletti heti että olen transvestiitti ja kun kerroin totuuden niin kysyi että "tuleeko sinusta sitten tyttö?" Jotenkin toi loukkas, vaikka kai pitäis vaan olla onnellinen kun tyyppi ilmeisesti luuli minua jätkäksi. Kuitenkin noin suoraan henkilökohtaisten kysymysten esittäminen heti kättelyssä tuntui ahdistavalta, vaikka tyyppi vain taisi yrittää olla ystävällinen ja kiinnostunut.

Tajusin kuitenkin heti että ei tuonne enää.

**

16.11.2010



Turun transryhmä


Seuraavaksi oli 07.08.2010 tuo transtukikeskustelu-tapaaminen, mikä oli taas ihan toista maata. Tuon transkahvi-illan seurauksena en uskaltanut mennä yksin tapaamiseen, joten kysyin varovasti wtftm-foorumilta että tulisiko joku mun tueksi ja sehän sai valtavan innostuksen moneen. Juteltiin siellä että halukkaiden kanssa tavataan rautatiasemalta hieman ennen ryhmän alkua ja sieltä mentäisiin yhdessä setan toimistolle. Itse myöhästyin bussista niin menin suoraan toimistolle. Siellä olikin minun lisäkseni jo pari tuttua Muu, mikä -leiriltä ja pari muuta Turun transpiireistä. Mm. Muu, mikä -leirin yksi ohjaajista oli paikalla. Ketään ei näkynyt tai kuulunut, joten me lähdettii porukalla kahville ja jäätelölle kävelykadun Anttilan Heseen ja oli ihan mukavaa näinkin isolla porukalla välillä olla liikkeellä. Ite en ujouttani saanut oikein sanaa suustani, mutta muiden juttuja oli kiva kuunella vaikka juttu vaihtelikin kouluista ties minne. Noin tunnin Hesellä hengaamisen jälkeen päätettii yrittää päästä toimistolle sisään uusiksi, tässä vaiheessa leirin ohjaaja kaverinsa kanssa erkaantui pois laumastamme.
Jäätiin uusiks odottelee ja pakenee sadetta setan toimiston ovelle rappukäytävään, eikä mennykkää kauan ku kerhonvetäjä tuli paikalle. Kerhonvetäjän nimi lukee TuSetan sivuilla joten en näe mitään ongelmaa kirjottaa oikeaa nimeä tänne. Terhi siis päästi meidät toimistoon, ihmetteli kovaan ääneen suurta väenpaljoutta ja pyyteli anteeksi kun TuSetan sivuille luki väärin ryhmän alkamisajankohta.
En enää oikein muista mistä juteltiin, mutta ekana käytiin kaikkien nimet ja vähän omia tietoja.

"Oon Alex, 18-vuotias Turusta, transmies. Oon täl hetkel keskusteluvaiheessa ja ens vuoden alus pitäis olla hoitoneuvottelu."

Sain myös pienen kiitoksen että pienesti mun ansiosta ryhmässä oli tällä kertaa enemmän kuin aikoihin.

Keskusteltiin sen tunnin aikana vähän kaikkien mielipiteitä transihmisyydestä ja tälläisestä. Lopuksi vielä sovittiin jatkon kannalta tämän vuoden Turun transryhmän-tapaamiset ja Terhi otti ylös kaikkien tiedot.

***

Oon harmittavan paljon missannut nyt Setan tapahtumia, kolme transryhmän tapaamista, yhdet Setan discot, Setan leffaillan ja missaan ehkä toisetki Setan discot koska en osuu samalle päivälle kun on ala-asteen luokkakokous. Missaan myös 18.12. olevat Turun transryhmän pikkujoulut koska silloin on mun koulun valmistujaisjuhlat mun äidillä. Joulukuussa on kuitenkin transryhmän ja transkahvi-ilta ryhmäläisten yhteiset pikkujoulut ja Setan pikkujoulut. Hirveesti siis TuSetan osalta tapahtumia, mikä tietty on kiva. Harmittaa vaan aina jos ei pääse.

En ole siis kolmeen kertaan käynyt transryhmässä eikä sille ole oikein ollut syytäkään miksi olen jäänyt pois. Olen vain stressannut liikaa transprosessia ja koulua ja töiden saantia, että en ole vain saanut aikaiseksi lähteä. Näin jälkikäteen se tietenkin harmittaa kun joka kerta on ollut varmasti kivaa.

Ja jos joku huomasi, niin joo, oon "SETA" -päivitystä kirjottanut ja pitkittänyt yli kolme kuukautta..

Turun transryhmä

Nyt viime sunnuntaina 14.11. olin viimein taas transryhmän tapaamisessa tuttuun tapaan ja oli tosi kivaa. Odotettiin 20 minuuttia että TuSetan edustaja Katri kävi paikalla hieman juttelemassa ja kuuntelemassa meiltä risuja ja ruusuja liittyen TuSetaan, toimistoon ja ryhmiin. Risuja tuli mm. TuSetan transryhmän esittelytekstistä ja Setan mainoksesta jossa on melko tyhmästi selitetty esimerkiksi transmiehen määritelmä.
Yritän muuten saada skannattua joku päivä tuon vanhan esitteen tännekkin koska moni ei ole sitä varmaan nähnyt, vaikka yksi ryhmäläinen sanoikin että ainakin joistain terveyskeskuksien aulasta noita löytyy.
Ja mitäs vielä.. Sovittii vähän pikkujoulusuunnitelmista mikä tulikin jo mainittua.

Terhi lähettää jokaiselle ryhmäläiselle muistutuksen pari päivää ennen uutta tapaamista sähköpostiin ja viime sähköpostissa hän ilmoitti siirtyvänsä ryhmänvetäjän tehtävistä ensi keväänä. Juteltiin siitäkin ja päädyttiin siihen että Terhin kavereina toimivat vetäjinä kaksi muuta persoonallista ja potentiaalista ihmistä ryhmästä. Pidän näistä molemmista ja Terhistä, joten tähä päätökseen mulla ei oo valittamista.

Siinä se kai, seuraava 1,15 tuntia me katottiin transdokumentti Red without blue, mutta siitä kerron enemmän seuraavassa media -postauksessa. Ja saatiin keksejä ja teetä. :D

Dokumentin jälkeen ryhmän uudet vetäjät ja Terhi jäivät vielä paikalle keskustelemaan, mutta mä liukenin kotiin.

Ainiin ja ryhmä oli ilmeisesti saanut yhden kivan oloisen ihmisen lisää!

Jos jotakuta kiinnostaa, niin tässä vielä TuSetan kotisivut:
http://www.tuseta.fi/index.html

8. marraskuuta 2010

Prosessi ja media #1

8.11.2010

Ohhoh, enpä oo vielä kertaakaa valaissut teistä median ihmeellisestä maailmasta koskien transjuttuja.. Ainakaan muistaakseni. Mutta noh, tästä se lähtee.

Elokuvat

Eka mediapostaus saa kunniakseen esitellä teille yhden lempilehvani, mutta myös yhden inhokkilehvani. Lempi- ja inhokkilehva samassa, kätevää eikö?

Kyseessä on siis Boys don't cry.





Kuka on nähny vai onko kukaa? Omiaki kommentteja saa heittää. Kannatan ehdottomasti katsomaan, mutta tosiaan siinä on melko raaka raiskaus ja ammuskelua lopussa joten ei täysin hermoheikoille.


Sitä on kehuttu että kauhisteltu pitemmänki aikaa wtftm-foorumilla, mutta vasta parin kuukauden elokuvan nimen lukemisesta sain sen lainattua filmtownista. Sekin oli vaan vahinko, kun sen sattumalta näin hyllyssä, en siis mennyt sitä varten lainaamoon.

HUOM! ALLA OLEVA TEKSTI SISÄLTÄÄ JUONENPALJASTUKSIA!

En pitänyt sitä alussa mitenkään pahana, ajattelin että tää on semmonen kiva nyyhkytarina rakkaudesta. Sitähän se oliki, mutta ei ihan niin kiva, vaan itseasiassa melko julma. Elokuvahan perustuu tositapahtumiin Brandon Teenasta (Teena Brandon), transmiehestä, joka yksinkertaisesti esitti omaa itseään haluten että muut näkisivät hänet poikana. Lopulta hänelle kaksi tärkeäksi tullutta ystävää murhasivat hänet - koska selvisi että hän on tyttö biologisesti. Muuta en elokuvasta kerro, saatte katsoa keitä kiinnostaa!



Minusta on hienoa että tuosta on tehny elokuva. Että näytetään maailmalle tositapahtumilla miten julma se osaa olla ja miten alas jotkut ihmiset painuvat. Kaikkia ei oo suotu ymmärtämään kaikenlaisia ihmisiä, mutta silti pistää näkemään punasta Brandonin kohtalo. Hänellähän olisi voinut olla vaikka kuinka hieno elämä, jos hänen olisi annettu olla oma itsensä. Minusta on myös koskettavaa miten paljon juttua ja videoita Brandonista löytyy, siis sellaisia positiivisia!

Jos jotakuta kiinnostaa niin googlesta ja youtubesta löytyy kyllä materiaalia "Brandon Teena" -hakusanalla.

Pakko myöntää etten elokuvan jälkeen uskaltanut olla hetkeä oma itseni. Pysyin visusti sisällä ja ulkona olin vain pakolla. Pelkäsin että joku hullu tulee ja raiskaa ja ampuu minutkin - tälläisen friikin. Pelkoa lisäsi se että ensin mainittu on jo koettu. Ja se sattui. Ja sillä oli jälkiseurauksensa. Se kävi tosin jo silloin kun elin ns. "poikatyttönä", mutta ei siitä sen enempää.

Toivon että tämä video saa ihmiset ajattelemaan muutakin kuin itseään. Ei Brandon varmasti tahalteen ketään huijannut, hän halusi näyttää muille oman persoonallisuutensa ja oman itsensä. Ja tämä tosiaan tapahtui

Vielä pari linkkiä uteliaille:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Brandon_Teena
http://www.imdb.com/title/tt0171804/

Mutta eniten mua kyrsii Brandonin hautakivi. Onhan se hieno ja varmasti siihen panostettu, mutta tuo teksti..

Prosessi ja transtukipiste #1

8.11.2010

TransHelsinki 2010





En olis uskonut että Suomessa olisi mitään kovin suuria tapahtumia jotka liittyisivät ainoastaan tai eniten juuri transsukupuolisuuteen. Mun uskomukset kuitenkin pilattiin eilen kun luin wtftm-foorumin kautta TransHelsinki -nimisestä tapahtumasta. Sivujen mukaan sitä on järjestetty yli 10 vuotta, mutta mä kuulen asiasta vasta nyt, minäkö olen jäljessä. :'D

Olen aivan jumalattoman kiinnostunut melkeinpä kaikesta mikä vähääkään liittyy transsukupuolisuuteen joten voitte melkeinpä arvata että mä tonne menen! Ja toivon et siitä tulee kivaa.

Varsinki nyt kun mulla olis tiedossa ehkäpä halpa kyyti jossa samassa autossa olisi mun lisäksi ainakin yks transmies ja ehkäpä yösija niin ei tuo tunnu yhtään mahdottomalta että tuonne pääsisin, tuohan ku on viikonloppunaki vielä. Tosin mulla ei ole nyt yhtään rahaa, mutta työttömyystuen pitäisi tulla ennen tota ja jos ei tule ni eiköhän joku mulle sen verran lainaa. En jaksa ottaa stressiä tosta koska oon melko varma että jos vaan kyyti ja yösija on varmoja ni ei rahasta ongelmaa. Enemmän mä oon huolissani mun psykologin ajoista, niis on vaan viikko väliä ja molempiin menee se 60 euroa.. Täytyy tosiaan toivoo et se tuki tulee ajoissa.

Mutta vielä tosta TransHelsingistä.. Siellä on tänä vuonna ihan kiva ohjelma, varsinkin mua kiinnostaa:

1. Seksuaalisuus ja pari-/polysuhde
- Vaikka mä olenkin tätä nykyä sinkku niin en osaa vielä elää täysillä tän asian kanssa. Mä olen vain kaksi kertaa elänyt omalla tavallaan tasapainoisessa suhteessa jossa toinen on tiennyt kunnolla mitä käyn läpi. Aikaisemmin en ollut kertonut tunteistani koska ne olivat itsellekki hämärät vielä. Nämä kaksi suhdetta on saanut alkunsa ensin kaveruudesta, kaverisuhteessa on tietenkin helppo kertoa toiselle ja sitten vaan jatketaan kavereina jos toinen hyväksyy sen tai sitten ei. Vasta tuon jälkeen alettiin seurustella näiden kanssa, kun he olivat ensin hyväksyneet asiani kavereina. Tällä hetkellä kaverilistalta ei löydy kuin ihmisiä jotka eivät kiinnosta (ei siis mitenkää negatiivisesti) tai eivät halua mua tai ovat muuten vaan pirun outoja yksilöitä. Ja kaverilistan ulkopuolelta on pirun vaikea ettiä ketään, koska siinä tosiaan pitäis mun mielestä melkeen heti ekana kertoa prosessista. Tähän väliin vielä että tällä hetkellä olen armottoman ihastunut kaveriini ja pitäis ehkä se tässä kuussa nähä ja arvatkaa kuka on iha kuset housussa ku näytän kuitenki iha pelleltä. :'DD vielä kun asianomainen tietää mun tunteista! Ja kun tämä on juuri sellainen ihminen joka melkein parhaiten ymmärtää mua mun ystävistä.

2. "Muu, mikä?" -hankkeen edustaja Aukust Yrtti: Nuorten oikeudet
- Tuon edustajana toimii siis yksi Muu, mikä -leirin ohjaaja jolla olin kesällä. Vaikka tuo painottuu paljon nuorten oikeuksiin niin haluan kuulla mitä siellä käydään läpi koska materiaali on poimittu kivojen leirikavereideni ajatuksista ja mielipiteistä. Ja onhan se Aukust karismaattinen, mielellää sitä kattelee. :'D Ja tähän väliin sitten että tästä voisi olla paljon apua siihenkin kun haluaisin vanhempana ehkä lääkäriksi jos mulla on mahiksia. En välttämättä transihmisiin painottuneena lääkärinä, mutta minultahan voi tulla kuka tahansa kysymään lähetettä!

3. Transmuistotilaisuus
- Kansainvälistä transihmisten muistotilaisuutta vietetään 21.11. En ole ikinä edes tiennyt että tuollainen on ja haluan todellakin olla kokemassa sen edes kerran.

4. Transmiesten piikkiryhmä
- Nah, tämä se vasta kiinnostaisi koska toivon mukaan tämä tapahtuisi joka kuukausi jo ensi vuonna, melko pian siis. Mutta myös pelottaa pirusti samalla, onhan se kuitenkin iso askel, jo pelkkä piikittelyn harjoittelu. Mutta, en ole täysin varma että pääseekö messiin kaikki, edes katselijaksi. Kysyin foorumilta että pääseekö nekin jotka vasta odottelevat testoja, vastausta odotellessa.

Mutta niin, tää ei oo vielä täysin varma, mutta eiköhän. Toivon mukaa! Sinne on tulossa ainakin yksi Muu, mikä -leiriläinenkin ja olisi vanhoja naamojakin kiva nähdä.

7. marraskuuta 2010

Prosessi ja sosiaaliset suhteet #17

7.11.2010

Työssäoppiminen

Viimeksi kun puhuin työssäoppimispaikastani niin kerroin että epäilen että he pitävät minua ihan cis-miehenä. Ajatukset on vahvistuneet melkoisesti koska sain tosiaan oman aikani pukukopista ja he kutsuvat mua pojaksi.
Töissä on kuitenki yksi emäntä joka on pari kertaa ollut sillee "tuollain tyttö, poika" ja "herra, rouva, mikä sä oot". Joka on tietenkin harmittanut, mutta johon en ole koskaan oikein mitään osannut sanoa. Tietenkin voi olla että hän vain sekoaa sanoissa, kun tämä ihminen on muutenkin vähän höperö. Hän kutsuu keittiöapulaisiakin välillä pojiksi vaikka kyseessä olisi kaksi tyttöä. En ole tuosta siksi sen kummoisemmin jaksanut välittää.

Kun aloitin töissä niin olin pilkun tarkka etten käyttäydy mitenkään tyttömäisesti ja laskin ääntäni melkoisesti. Olen kuitenkin todella huono esittämään muuta kuin olen ja parin päivän säteellä ääni nousi ja nykyään puhun vain vähän möreämmin kuin normaalisti. Se luo sitä läpimenoa ja mulle itekkin tulee parempi mieli ku kuulen mun äänen. Harmi vain kun en aina tajua sitä kun töissä on kiirettä ja sillon saatan todella kuulostaa mielettömän tytöltä joka sitten taas tietty harmittaa.

Mutta mä olen keksinyt loistavan tekosyyn jos joku kysyy miksi piipitän! "Mulla on äänihuulten hidastunut kehitys" Ei hajuakaan voisiko tuo olla mitenkään mahdollista, mutta en usko että sitä ihan heti kukaan lähtee tutkimaan. :DD

Mieltä lämmitti tässä yksi päivä kun eräs koulun opettaja oli sillee "hei herra kokki" ja hän ei katsonut mitenkään kummasti kun avasin suuni.

Tänään on sunnuntai ja huomenna pitäisi siis töihin taas mennä. Stressaan nyt jo melkoisesti töihin menoa vaikka siellä on melko kivaa olla, läpimeno ei vain aina ole se paras homma sittenkään. Töissä kävi torstaina uusi työharjoittelija joka aloittaisi huomenna. Ja hän on poika. Ja tietenkin hän tulee samalle pukukoppivuorolle mun kanssa. Hän on poika niinkuin minäkin, mikä ongelma siinä olisi?
No ei muuta kuin se että mun vartalo ehkä pikkasen poikkeaa tämän uuden työharjoittelija-pojan vartalosta.

Olen muutenkin stressannut sitä että jos joku avaa oven ku olen ilman vaatteita pukuhuoneessa. Mulla on boxerit ja packeri, siltä osin menisin varmaan läpi. Mutta miten selitän että mulla on toppimainen binderi jota ei joka miehellä näe. Siksipä vaihdan salamannopeasti aina ekana paidan ja sit voin vaihtaa lunkisti muut vaatteet.
Mutta mitä nyt ku samaan koppiin tulee täysin samaan aikaan cis-mies joka varmasti tajuaa etten ihan täysin mies ole ja kertoo sen keittiön emännille. Ei voi olla näin paska tuuri että mun läpimeno menee pilalle 2 viikkoo ennen ku tää työssäoppiminen loppuis ja joudun kuuntelee loppuajan tytöttelyä ja lähen paikalta emäntien pitäessä mua ihan friikkinä.. Emännät on kyllä suunnitellut tän toisen jätkän heittämistä toiseen kouluun ainakin viikoks, joka ois kyllä kiva mun puolesta.

Tänkke moi.

2. marraskuuta 2010

Prosessi ja omat ajatukset #4

2.11.2010

Mä olen ollut melko tarkka siitä etten kirjota tänne mitään mikä ei jollain tavoin liity prosessiin. Kuitenkin kun eilen illalla mietin, mun jutut, mun persoonallisuus ja mun ajatukset on osa mua. Ja prosessi on iso osa mua myös. En osaa edes selittää sitä, mutta jos ollaan pilkun viilaaja niin myös muutkin jutut kuuluisi tänne kuin vain ainoastaan prosessiin liittyvät jutut. Kuitenkin yritän siitä huolimatta pitää tän aikalail pelkästään prosessiblogina. Mulla kuitenkin on pari asiaa mistä päivittää, jotka eivät suoraan liity prosessiin, mutta liittyy suuresti muhun ja mun prosessiin.

***

Seuraava purkauksen aihe kuitenkin liittyy jonkin verran prosessiinkin.

Kirjoitin "Prosessi ja omat ajatukset #1" -päivityksessä mun exästä jonka kanssa seurustelin 10 kuukautta. Exästä jolta sain suurimman tuen prosessiin liittyen tai oikeastaan mihin tahansa. Tuossa 8 kuukautta vanhassa merkinnässä lukee tarkemmin, mutta jos et enää muista tai ole lukenut tuota merkintää niin lyhyesti siis:
- rakastuin ja elin saman katon alla tytön kanssa n. puoli vuotta
- tämän seurustelusuhteen aikana otin ekat askeleet prosessia kohti, menin lääkäriin ja pyysin muita kutsumaan uudella nimellä
- se oli tyttöystävälle sillon tosi iso juttu, mutta se hyväksyi sen ja tuki minua asiassa enemmän kuin ketään, enemmän kuin olisin uskonut

Tuossa asia siis lyhyesti. Exän tuki oli silloin aivan uskomattoman ihanaa. Hän kutsui uudella nimellä, kertoi asiasta vanhemmilleen ja ystävilleen ja kutsui minua kumppanikseen eikä tyttöystäväkseen. Suostui sitomaan mun rinnat ja kehui usein kuinka pojalta näytän. Hän teki asioita prosessiin ja muhun liittyen jotka saivat minut harmistumaan hetkeksi, mutta ei keltään todellakaan voi odottaa täydellisyyttä.

En ole ikinä kuullut kunnollista syytä miksi tuo suhde loppui. Syy minkä kuulin, oli valhe - exä myönsi sen. Sen jälkeen olen vain jotain epämääräistä kuullut oikeasta syystä. Uskon kuitenkin että prosessini oli loppujen lopuksi edes pieni osa sitä. Suurin syy tähän epäilyyni on että hän kutsuu itseään lesboksi. Ennen hän lokeroi itsensä bi-seksuaaliksi, joka ei vain pysty harrastamaan normaalia heteroseksiä miehen kanssa. Minusta tuo on ehkä hieman loukkaavaa. Hän on seurustellut aikaisemmin miesten kanssa, mutta tosiaan seksi on jäänyt pois. Hän tutustui minuun tyttönä ja piti minua tuttavuuden alussa tyttönä ja vaikka hän tiesi prosessista niin se tuli järkytyksenä kun sitten hain lääkäriaikaa.
Nämä suhteet miesten kanssa ei ikinä toimineet ja ne päättyivät melko lyhyeen. Exä tiesi näiden jälkeen että miehen kanssa seurustelusuhde ei vain toimi. Siitä huolimatta hän alkoi minun kanssa. En ole vieläkään keksinyt syytä että miksi hän teki niin. Hän tiesi heti kaveruuden alussa että mä pidän itteeni poikana ja aijon tehdä asialle heti jotain kun täytän 18. Ehkä hän ei uskonut mua, tai luuli että suhde ei kestä yli puolta vuotta. Tai miksei hän jättänyt kun tajusi että aijon tosiaankin tehdä itselleni jotain? En varmaan ikinä tuu saamaan vastauksia näihin kysymyksiin. Ja miksi hän on minun jälkeen heti lesbo? Eikö vain kehdannut myöntää itseään lesboksi kun itse pidin meidän juttua heterosuhteena.

Pettämisen, valehtelun ja jättämisen jälkeen exä piti minulle mykkäkoulua kauan, n. 9 kuukautta. Musta oli tosi kivaa kun hän otti itse yhteyttä muhun qruiserin (http://www.qruiser.com) kautta. Kaiken jälkeen yhteydenotto oli kuitenkin kiva, onhan exä kuitenkin ihminen jota rakastin todella ja jonka kanssa jaoin elämäni ja synkimmät salaisuuteni.
Hän myös kysyi missä mallissa mun prosessi on, joka tuntui kivalta. Kuvittelin tuon takia että se on ok hänelle etten ole kohta enää tyttö, juridisestikkaan. Että häntä kiinnostaisi mun asiat, varsinkin tämä, koska hän tiesi parhaiten kuinka tärkeä se oli mulle. Vastasin miten nyt on prosessin laita, mutta siihen hän ei vastannut mitään.
Sen jälkeen exä ei ole ottanut prosessiani puheeksi. Ollaan aina välillä puhuttu vähän kaikesta mesessä, miten lemmikeillä menee ja miten meillä menee jne. Exä on kuulostanut ihan asialliselta ja onnelliselta että voin paremmin ja muuta.

Exä on kuitenkin ihminen joka tietää parhaiten mitkä mua ärsyttävät eniten. Se että mun ruokatietämystä aliarvioidaan ja noh.. sitä on vaikea selittää, mutta siis kun mun persoonallisuudesta nauretaan, että mua pidetään tyttönä tai esim. kuvitellaan että voisin pitää hametta päällä.

Exä sitten tuntui todella piilovittuilevalta kun pisti mulle yhden kommentin mun facebookkiin jossa osui juuri noihin kahteen minua ärsyttävään asiaan. Exä ei tiedä oikein mitään ruoasta ja oli helppo saada se hiljaiseksi kun vastasin oikein sen ruokakysymykseen jolle se ensin niin hirveästi nauroi.
Mutta seuraava kysymys oli:
"jouduks säkin muuten pitämään hametta töissä/koulussa? *en onneks repee* :D"

Ymmärrän jos on kiinnostunut ja kysyy asiallisesti tuota, mutta nauraminen ei musta sopinut tohon eikä antanut kuvaa että exän mielestä olisi oikeasti harmi jos joutuisin pukemaan luontoni vastaisesti. Että hän olisi vain nauranut jos olisin sanonut että joudun. En olisi itsekkään uskonut että hyvän päivän jälkeen voisin suuttua ja loukkaantua niin totaalisesti tuosta.

Minua loukkasi aivan äärettömästi, koska kuvittelin että tämä ihminen parhaiten tunsi minut ja ymmärsi minua. Mutta tämä osotti että olin täysin väärässä. En olisi ikinä pystynyt kuvittelemaan että ihminen jota ennen rakastin aivan älyttömästi, voisi tämän kaiken jälkeen loukata mua pahimmalla mahdollisella tavalla. Varsinkin kun hänellä ei ollut aikomustakaan pyytää anteeksi kun hänelle selvisi että se loukkasi minua. Yks minun parhaimmista ystävistäni tuli minua keskusteluun puollustautumaan ja mua loukkasi myös se että exällä ei ollut pienintäkään aikomusta nöyrtyä ja pyytää anteeksi edes 53 väittelykommentin jälkeen. Mieluummin henki ja elämä kuin se että exä olisi nöyrtynyt edes hieman.

Ystävä puhu niin hienosti ja järkevästi mua tukien exälle että tuntui kuin ne olisi ollut exän suusta kun vielä seurusteltiin. En olisi ikinä uskonut että noita upeita lauseita sanottaisiin mun exälle koska hän ei ymmärtäisi mun prosessia.
Oliko se ymmärrys ja tuki seurustelun aikana vaan kulissia? Oliko exä niin ovela vai mä niin tyhmä et se onnistui valehtelemaan mulle kymmenen kuukautta että hän ymmärtäisi ja että olisin hänelle tärkein, tapahtui mitä vain. Olinko mä pelkkä vitsinaihe ja panopuu 10 kuukauden aikana? Ei voi muuta sanoa ku haista vittu, kulta.

"Mikä siinä on, että sun piti mennä muuttumaan toisenlaiseks? Mikä siinä on?
En tiedä kuka muuttui, tää ei oo sitä mistä mä rauhan saan.
Sotkin unelman ja painajaisen, siks mä laulan taas.
Heyo, meidän aika käy vähiin, se on kohtaloo. Sekotin mä taas unelman ja painajaisen, pinnan alta löysin toisenlaisen ihmisen."


En tiedä olisiko mulla oikeutta tai syytä, mutta tästä lähti se mun mykkäkoulu exää kohti kunnes kuulen sen yhden arvokkaan sanan ja exä saa mut tajuamaan että tarkoitti sitä.

Tähän loppuun pyydän todella paljon anteeksi maailman sekavinta tekstiä, ajatukset menee tekstiä nopeemmin ja niitä ajatuksiakin on pirun vaikee tänään ymmärtää. Ja varmasti jäi paljon asiaa kertomattakin, mutta se saa sit jäädä ens kertaan, koska nyt aivot on offlinessa.

Mutta aivan järkyttävä kiitos ystävälleni, en ole saanut moista tukea ja mun puolustamista sitten ala-asteen. <3

28. lokakuuta 2010

Prosessi ja psykologin aika #1

28.10.2010

Tättärää, eilen tapahtui jotain uskomattoman kivaa että oli pakko päästä siitä kirjottamaan mahdollisimman pian. Eilinen oli taas niin lahna fiilis ettei jaksanut, varsinkin ku en oo vieläkään nettiä kämpilleni saanut. Tänään taas pitäisi elisalta jonkun soittaa meille päin, mutta saas nähdä.. Mutta asiaan siis!

Tulin siis ihan normaalisti työssäoppimasta kotti ja mua odotti oven takana kasa kirjekuoria. Osan tunnistin heti sähkö- ja pesutupa -laskuksi, mutta "Tampereen yliopistollisen keskussairaala" -tekstillä varustettu kirjekuori sai vaan hymyilemään pahemman kerran. Laskeskelin että oon nyt n. 2 kuukautta odotellut psykoligin aikoja ja olin vielä melko pettynyt kun sitä ei kuulunutkaan syyskuussa.

Nyt se siis kuitenkin tuli ja vielä molemmat kaksi aikaa! Ei sais innostua, mutta jos en nyt ihan väärin oo laskuissa ja muissa niin näiden kahden ajan jälkeen ois hoitoneuvottelu! Se kyllä varmaankin venyy tuonne ensi vuoden alkuun kuitenkin, jouluna kun on joululomat ja muut.

Psykologina toimii mulla Varpu Kunttu josta en kyllä wtftm-foorumilta tai muualtakaan oo kuullut mitään, en negatiivista tai positiivistakaan. Täytyy siis kaivaa jostain tietoa että kuinka hirveä tai ihana ihminen on kyseessä. Pelottavaa silti, en pidä ihmisistä jotka yrittää kaivella mun aivoja. Ei kirjaimellisesti siis.

Ajat on kuitenki vasta 23.11 ja 29.11 eli vielä kuukausi. 3 kuukautta on siis väliä ekan ajan ja viime ajan välissä, kuukaus siis enemmän ku ne arveli viime kerralla tyksissa. Mitäs tosta, jotenki on paljon helpompi jatkaa arkea normaalisti kun tietää että asia on eteenpäin ja joka päivä mennään lähemmäs hoitoneuvottelua ja sitä kautta mun omaa kehoa kohti, jeeeij!

"Kutsumme Teidät psykologisiin tutkimuksiin psykologi Varpu Kuntun vastaanotolle TRANS-poliklinikalle Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Tutkimusaikoja on kaksi, olkaa hyvä ja varatkaa molempiin noin kaksi tuntia aikaa."

16. lokakuuta 2010

Prosessi ja sosiaaliset suhteet #16

16.10.2010

Harrastukset

En tiedä mitä ajattelin tehtyäni tämän, mutta aloitin jalkapallon. Olen tutkinut puolivuotta nettiä, mutta ei - miehille ei ole minkäänlaista harrastejoukkuetta jalkapallosta tai ylipäätänsä kylläkään mistään muustakaan lajista. Enkä kyllä tiedä hyväksyttäisiinkö mua edes harrastejoukkueeseen. Sponttaanisti siis pistin ainoan tietämäni Turussa toimivan naisharrastejoukkueen kapteenille sähköpostia ja he ottivat mut avosylin vastaan.
Tuttuun tapaan jänistin ekan tapaamisen. Osittain kyllä vahingossa, menin väärään bussiin ja vaikka olisin myöhästynyt vain vähän niin pelotti liikaa. Seuraavat treeni meinasin taas jänistellä. Viime hetkellä kuitenki otin itteeni niskasta kii ja puoliksi pakotin itteni kentän laitaan. Kerroin hätävalheen lemmikin sairaudesta viime kerralla ja sitten pelattiin. Kentällä mun korvat meni täysin lukkoon ja se oli upee tunne. Korvissa humisi, pelaajia pyöri mun ympärillä ja pallo hääri jaloissa. Pelasin aivan uskomattoman surkeesti, mikä on ehkä on ok koska en ole pelannut jalkapalloa ikuisuuteen, mutta onneksi nää oli vaan harjotukset. Ja onneksi mun olo muuten oli aivan taivaallinen. En välittänyt vaikka jutut korostu poikaystävistä, meitä kutsuttiin tytöiksi tai naisiksi ja huostaanotossa käskettiin hyväkskäyttää tissejä. Mä en suurimmaks osaks edes korvien huminalta kuule mitä muut puhuu. Mulle tärkeintä on se että pääsee pelaa ja se on kivaa. Uskomattoman kivaa.

Seuraavat kaks kertaa on mennyt yhtä hyvin. Mä olen vaan pelannut, välittämättä siitä miltä kuulostan, näytän tai mitä olen. Tai mitä muut sanoo mulle tai käyttäytyy mun läsnäollessa. Voin kerrankin hyvissä mielin sanoa että tytöttely ei haittaa mua, kunhan mä saan purkaa arjen paineita palloon.

Tässä on siis jotain hyvääkin. Miehille ei oo harrastejoukkuetta. Mitä jos mä olisin mies? Millä mä pääsisin pelaa oikeeseen liigajoukkueeseen ilman taitoja? Joten käytän nyt hyväks tämän että pääsen naistenjoukkueeseen ilmaiseksi ja kehitän taitoja niin että mut voitaisiin hyväksyä miesten liigajoukkueeseen.

Mutta tietenkin myös pimeä puolensa. Ensi vuonna mä voin saada testot. Entä sitten? Äänenmurrosta ei välttämättä moni huomaisi koska se on hidas prosessi, on paljon käheä-äänisiä naisiakin ja oon melko hiljaa muutenkin treeneissä. Entä kun parta rupee kasvamaan? Siihen voi tosiaan mennä 1-3 vuottakin, mutta en mä halua peitellä tai leikellä sitä pois vaan koska mun harrastejoukkueen jäsenet ei saa nähdä sitä. Mitä kun joudun lähtemään? Entä jos en pääsekkää toiseen joukkueeseen ja jalkapallo on jo jumalattoman osa mun elämää? Se on nyt jo mun valopilkku arjessa. Entä jos kiinnyn liikaa näihin pelikavereihin ja haluankin pelata heidän kanssa jatkossa? Pahinta on että jos joku tunnistaa mut jatkossa kadulla vaikka ilman paitaa ja partahaivenet naamassa?

Joskus tuntuu etten miettinyt tätä tarpeeks pitkälle.

2. lokakuuta 2010

Prosessi ja omat ajatukset #3

Mulla olis ehkä paljon ajankohtaisempaakin asiaa, mutta seuraavan asian takia rupesin itkemään bussissa kaikkien nähden joten ette uskokkaan kuinka paljon haluan purkaa asiaan.

Rupesin miettimään bussissa kysymystä minkä parit muut munkaltaiset tutut ovat kuulleet prosessin keskusteluajoilla, "minkälainen mies susta sitten tulee?"
Eihän tuohon osaa järkevästi vastata, eihän meistä tule miehiä, mehän ollaan jo miehiä ja tällaisia meistä tuli. Ei me prosessin myötä tulla miehiksi, me ollaan jo. Jollei muiden mielestä nii omasta mielestämme ja se riittää.

Kuitenkin rupesin miettimään lisää itseäni. Tällainen mies mä sitten olen. Tietenkin jokainen vanhenee ja vanhenemisen myötä saattaa viisaantua, muuttua mielipiteitä ja ulkoisesti kroppa, hiusten värit yms. Mutta perusolemus ja se oma persoona ei sen suuremmin muutu.

Tuohon asti mun ajatus oli vielä ihan okei ja järkevää, kunnes rupesin moittimaan itteäni aivan turhista asioista. Siitä kuinka olen tyhmä, jälkeenjäänyt, ruma, läski, puhevikainen, kouluttamaton, töistä potkut saanut ja vielä ilman sen suurempaa ystäväpiiriä.

Vielä enemmän rupesin itseeni moittimaan kun mietin isääni. Hän varmasti toivoi joskus poikaa ja näin myöhemmin sellaisen sai tietää omistavansakkin. Mutta minkälaisen pojan? Juuri tuollaisen kun ylempänä kerroin. Ei hän saanutkaan mitään kansikuva poikaa joka opiskelisi yliopistossa. Ja minusta on kauheaa että tulen isäni luokse vain koneelle ja puhun isälleni kun pyydän jotakin palvelusta.
Ei isä varmasti olis halunnut tällaista poikaa.

Kun olin pienempi niin silmät sulkiessani näin kuvan kun olen kaunis, pitkä ja hoikka nainen mekossa ja tanssin yliopistojuhlissani isäni kanssa. Ja isäni katseessa paistaisi ylpeys. Tuo kuva särkyi jo ajat sitten. Nyttemmin näen unissani kun valmistun kokkikoulusta rumana ja läskinä ja isä ei edes saavu paikalle koska juhlat pidetään mun äidin luona.

Musta on aina tuntunut että oon jäänyt mun isosiskon varjoon. Tietenkin voi olla että se on vain harhaa, mutta siltä musta on oikeasti aina tuntunut. Sisko on aina saanut hienommat tavarat, autokoulun ja auton, muuttokuljetuksen Ouluun ja muuta. Ja mulla oli iso työ puhua iskälle et saisin 30 kilsan päähän edes puolet tavaroista.
Ton takia mä olen edes yrittänyt olla parempi ku mun sisko, vaikka en olisi se lemppari niin voisin edes saada paremman koulun ja muuta. Mitä enemmän oon aina yrittänyt niin sitä pahemmin oon aina tyrinyt. Yritin niin kovasti olla hyvä koulussa ja töissä että ajoin itteni burn outtiin jonka takia sain töistä potkut ja lopetin koulun. Ja mun epäonnistumisen listaan tulisi paljon kohtia, paljon enemmän kun onnistumisen listaan.

Suureksi osaksi mun vanhempien takia mä lähin tähän nykyiseen kouluun vaikka tiesin että mun henkinen kunto ei ehkä riittäis vielä koulutuksen hankkimiseen. Mä olen monta kertaa vaihtanut mielipidettä, "mä en pysty tähän" ajatuksesta "mä vedän tän vaik päällään seisten" ajatukseen. Ja taas toisinpäin. Nyt mulla on "mä vedän tän läpi". Oli mulla sitten kuinka paska olo ja ajaisin itteni burn outtiin niin sitä ennen mä vedän tän koulun läpi ja saan ekan koulutukseni ammattiin. Suurtalouskokki.. Ei se kovin kehuttava ammatti oo missään muodossa. Mutta ainahan muut voi muotoilla sen "on Alexilla koulutus" muotoon, ei sitä ammattia tartte mainita.

30. syyskuuta 2010

Prosessi ja sosiaaliset suhteet #15

30.09.2010

Piiitkästä aikaa mul on intoa ja aikaa kirjottaa!

**

Perhe

Iskä on pikkuhiljaa alkanut oppia kutsuu mua uudella nimellä, joko Alluksi tai Alexiksi. Alexiks kuitenkin useemmin, joka on musta hieno juttu. Välillä erehtyy kutsumaan mua vielä Netaks, mutta korjaa heti.
Äitiki kutsuu jo täydellisesti uudella nimellä, vielä paremmin ku iskä.

Iskässä on vaan se vika, että kotona ja esim. kaupungilla kahdestaan tuo Allu tai Alex on ok juttu. Jos iskä puhuu muille tai seurassa on muita, olen Netta joka kerta. Olen melko varma että iskä ei edes yritä kutsua mua oikealla nimellä. En sitten tiedä mistä johtuu, mutta häpeä mua kohtaan tulee ensimmäisenä mieleen. Ja tätä on varsinkin sukulaisten kanssa, sukulaiset näkee mua harvemmin ja heille on varmasti vaikea oppia puhumaan ja kuulemaan musta oikealla nimellä jos oma isänikään ei heidän läsnäollessa niin tee.

Ensimmäistä kertaa ikinä tuntuu siltä että voisin tarvita yhdessä olevat vanhemmat, äiti voisi puhua isälle ja iskäkin voisi ymmrätää kuinka mua loukkaa kun hän ei edes yritä puhua musta oikealla nimellä.

En ole vielä hommannut uudella nimellä passia ja menimme iskän kanssa Tallinaan jollon oli söpöä kun iskä kysyi että "onko ok jos ostan sulle lipun vanhalla nimellä kun sulla ei oo uudella passia?"

***

Sukulaiset

Nähtiin hetki sitten mun serkku ja sen naisystävä ja oli melko pettymys kun serkku kutsui mua Netaksi. Tietenkin se oli odotettavissa koska iskä moneen kertaan kutsui itsekkin mua Netaksi hänelle, mutta silti se harmitti..

Äidin puolelta mun serkku oli kuitenkin hellyyttävä kun toivotti mulle synttärit "serkkupojalle" :3

***

Tuntemattomat

Olin yksi päivä baarissa ja jäin myöhemmällä yöllä baarin edustalle istuskelemaan kun joku aivan tuntematon nuori mies tuli istumaan mun viereen.

"Mikä sulla on ku oot noin allapäin?"
"Naiset.."
"Ai, oot sä lesbo?"
"Häh?"
"Ai, sä oot poika, sori"

Ja juttua jatkettii iha nauraen sitten. :D

***

Työssäoppiminen

Taisin mennä uudessa työssäoppimispaikassa läpi, joskin minä yritinkin sitä.
Puhuin normaalia matalemmalta joka ei ollutkaan niin vaikeaa kuin luulin. Tuli kyllä pieni pelko, että jos opettaja onkin kertonut mun prosessista, mutta toivon että hän kunnioittaa sen verran mun yksityisyyttä.

Pienen jutuskelun jälkeen yksi työntekijöistä rupes miettimään pukukoppijärjestelyä, että jos minä tulisin vaikka vartin myöhempään koska on vain yksi pukukoppi ja muut siis työpaikalla ovat naisia. Keittiöpäälikkö rupesi miettimään että miksi ihmeessä ja kai mä siellä voin samaan aikaan, lopulta kuitenkin suostui että tulen myöhemmin.

Keittiöpäällikkö kysyi jotain to-jaksosta jossa omasta mielestäni kuului että hän olisi mua Netaksi kutsunut, mutta taisin kuvitella omiani koska kun pyysin häntä toistamaan niin ei kuulostanut siltä enää.

Ja toivon että opettaja ei oo musta Nettana puhunut, koska kerta se ei edes ole mun oikea nimi enää niin sen ei tarvitsisi ulkopuolisille kuulua. Opettaja on kuitenkin varmastanut kertonut sukupuoleni kpäällikölle, koska keittiöpäällikkö ei ollut miettinyt että olisi jotain pukukoppiongelmia.

Jota mä ihmettelen kovasti. Jos mä haen ihan normaaliin keittiöön työssäoppimaan ilmaiseksi ilman sen kummempia sopimuksia niin miten mun sukupuoli liittyy siihen? Miks sitä pitäisi mainita?

5. syyskuuta 2010

Prosessi ja sosiaaliset suhteet #14

08.09.2010

Sukulaiset


Tapasin tossa serkun hetki sitten sattumalta kaupungilla ja olikin ihan kivaa. Serkku kysy vähän hiljemmalla äänellä "missä sun tissit on?", jonka jälkeen kerroin binderin painavan ne pois ja serkku rupesi tökkimään mun etumusta. Eikä ees nolottanut. :D Myöhemmin kysy että millon meen rintakehäleikkaukseen. Ihan kiva että serkku on ok asian kanssa ja uteliaskin, mä kun en viime vuonna vielä tiennyt miten serkku asian ottaisi.

**

Tutut

Tapasin elokuussa kännisen lapsuudenystäväni bussissa. Ei siitä sen enempää, mutta hän sanoi mua monta kertaa Netaksi ja loppujen lopuksi haukkui vielä lesboksi. Mä annan tosi helposti anteeks, kunhan tekosyynä ei oo "noku olin kännissä". Elikkä olen edelleen vihainen tuosta.

Jos kaapista ulos astumisesta on kulunut n. 10 kuukautta niin sen verran ois päähän iskostunut että mun virallinen nimi on toinen.

Ja muutenkin, vaikka joku olisikin lesbo niin sitä ei tarvitse minun mielestäni ilman kyseisen henkilön suostumusta kertoa bussiliselle ihmisiä.

**

Työssäoppiminen

Kävin tänään pikasesti tekemäs työsopparin tuolla vanhassa työssäoppimispaikassa Turun telakalla. Näin samaisen miehen kanssa joka viimeksi kutsui mua tytöksi.

"Onhan frakki silitetty valmiiks?"

Kertokaa mul mitä sen päässä liikkuu musta.. :D

Prosessi ja random #7

Tällänen "kaiken ylimääräsen purkaus" -päivitys. :D

Ja tähän väliin mielipidekysely, värjäänkö hiukset:
a. mustakti
b. blondiksi
c. tummanruskeeksi
d. vaaleenruskeeksi

**

05.09.2010

Olin ihan normaalisti menossa bussiin ja piippasin bussikorttini siihen rahastuslaitteeseen. Nainen katto mua kummasti jonka jälkeen käytiin alla oleva keskustelu:

"Kumpi sä oot?"
"..kumpi?
"Tyttö vai poika?"
"Tyttö.. *epämääräistä mutinaa*"
"Olisko sulla henkkareita?"

Passin näyttämisen jälkeen kattoi vielä kummasti perään uusiksi ja rupes ajamaan. Tiedän että tyyppi teki työtään, mutta olis se nyt anteeks voinut kuitenkin pyytää. :D No ihan kiva tämmönen että mua luullaan pojaksi, mutta oli muutenki paha päivä ja potuttaa ku tiedän että ihan on mun kortti kyseessä ja är. D: Mutta näin jälkeenpäin naurattaa.

**

Olin hetki sitten parturissa. Kamppailin kauan että menenkö johonkin parturi-kampaamoon vai ihan parturiin. Sain heti ajan yhdestä parturista, joten kädet täristen menin sinne. Siellä oli paikalla kaksi joista toisen kanssa ainoastaan puhuin. Kun avasin suuni niin tyyppi katto melko hölmistyneenä mua, mutta loppujen lopuks kuitenkin leikkas mun tukan. Toinen parturi käyttäyty ihan normaali kun myöhemmin käveli mun ohi.

Elikkä voi siis kai sanoa että ainakaan tää toinen ei epäillyt ettenkö ois mies. Ääni aikalailla mut aina paljastaa että oon jotain muuta. :/

**

Nyt on siis uus tukka ja menihän tähän totuttelu vaikka mulla on ennenkin tän tyyliset ollut. Ihan lyhyeksi emoletistä se siis muuttui.



Ensin oli tosi miehinen olo ton kanssa, mutta toisilla vaatteilla näytin omasta mielestäni enemmänkin rekkalesbolta. Nyt oon kuitenki sujut tän tukan kanssa ja omasta mielestäni ainakin paljon miehekkäämpi, i like. :3

3. syyskuuta 2010

Prosessi ja varaosat #6

04.03.2010

Packeri


Kerroin tossa "Prosessi ja varaosat #4" -päivityksessä että tilaan Mangolta kusipackerin ja harnesin.

Siihen päivitykseen yks mun lukijoista kommentoi että kannattaa ostaa kuspackeri mieluummin täältä; http://www.gearguygear.com/index.php?p=1_13_The-FTM-STUD-Stand-to-Urinate-Device-

Kattelin hieman noita sivuja ja spontaanisti parin sekunnin miettimisen jälkeen tilasin sieltä paypalin kautta packerin! Pieni tovi siinä kyllä meni ja itseasiassa nyt kun katson sivuja niin mulla ei ole hajuakaan mistä onnistuin tuolta tilaamaan sen.. Mutta siinä ainakin luki että tilaus tuli perille! :D Mulla oli pyörinyt ikuisuuden siis se mun kusipackeri -säästö 45 euroa paypal tilillä ja se riitti - melkein. Olin ihan kuset housussa että mitäs nyt kun ne vei mun tililtä ton 45 euroa ja siitä uupuu 6 euroa. Olin jostain lukenut että paypal ottais mun osuuspankin tililtä loput jos paypalin tilillä ei oo tarpeeks ja tätä odotin sitten jonkin aikaa. Tais ihan seuraavana päivänä olla ku ne oli ottanut automaattisesti 6 euroa mun paypal tililtä, onneks. :D



Tuon tilasin siis 15.08. Kysyin tuon myyntipaikan kehoittajaa että kuinka kauan paketin tulemisessa on mennyt ja vastaus oli että pari viikkoa. Nyt on sitten mennyt 3 viikkoa ja kutkuttavasti ootan jo pakettia! :)

Ps. en edes muista minkä näkösen packerin tilasin.. noooo, ehkä mä nään vielä. :D mietitään sitten sen myötä tulevia ongelmia sun muista. x)

Prosessi ja sosiaaliset suhteet #13

03.09.2010

Koulu

Mulla alko koulu 31. päivä elokuuta, eli tossa viime maanantaina. Olin tosi liekeissä ja palasin mielelläni koulun penkille. Ajattelin että kun työssäoppimisjakson aikana sain todella paljon lisää itsevarmuutta ja kehityin sosiaalisissa taidoissa sen verran että kouluun palaaminen ois helppo homma. Itsevarmuuden kasvaessa osaisin olemaan vielä enemmän läsnä ja oma itseni koulussa.

Juttu meni ihan toisinpäin. Heti kouluun astuessa mun itsevarmuus laski nollille ja kyhjötin hiljaa yksinäni suurimman osan ajasta. Ei sen takia että en osaisi tai olisin huonompi kuin muut. Pelkäsin että mut nähdään taas tyttönä. En tiedä miksi mut nähtäisiin eri tavalla kun ennen työssäoppimisjaksoa, mutta siltä vain musta tuntuu. Tuntuu vain koko ajan enemmän siltä että olen muille vain joku poikatyttö. Pahimmalta tuntuu että mun lemppariopettaja ja yks kivoimmista luokkalaisista tuntuu myös ajattelevan näin.

Meillä oli tänään mun luokkalaisen Saaran (nimi muutettu) kanssa tosi kivaa yhdellä tunnilla, kunnes tämä kutsui mua "tytsyksi". Eikä hänestä se tainnut edes tuntua mitenkään oudolta tai mikä tuntemus tähän nyt sopeiskaan.. Yritin tietenkin olla mieliksi ja en sitten mennyt korjaamaan häntä ja esitin että kaikki on ok.

Kaikesta huolimatta luokan vanhin, Elina (nimi muutettu), ottaa mut ja mun prosessin ihmeen hyvin ja sitä ihmettelen edelleen. Kuitenkin musta on aina tuntunut että vanhemmilla ihmisillä on ne vahvimmat ja ennakkoluulosimmat mielipiteet, onneksi poikkeuksiakin näkyy löytyvän. Tämä erehtyi yksi koulutunti alottamaan sanomaan mua tytöksi, mutta sanan keskivaiheella korjas pojaksi. Pyysi sitten anteeksi ja taputti olalle. Ehkä teki tapahtumasta melko suuren shown, mutta väliäkö tuolla kuitenkaan.

Ja yks nainen luokalta puhuu musta "he" muodolla enkuntunneilla. :)


Meillä oli koulun alkuajoilla tuommoinen enkun moniste täytettävänä missä vähän katottiin kuinka hyvin osataan englantia. Siihen olin nimekseni pistänyt Netta, tietenkin koska sillon en ollut vielä tullut kaapista koulussa.
Meidän uusi enkunopettaja tällä viikolla palautti nuo laput ja ihmetteli tuota nimeä kun luokalla ei ole ketään tuon nimistä. Ilmoitin sitten että se on mun vanha nimi. Rupesin vasta nyt miettimään kuinka kepeästi otin tuon asian vaikka vanha nimi otettiin esille ja minulle tuntematon ihminen sai tiedolle sen.

Enkuntuntien jälkeen meidän luokan oma opettaja pyyteli anteeksi kun ei ollut kertonut enkunopettajalle mun nimistooria. Sanoin vain että "ei se mitään" ja jatkoin omiani.

Oon ehkä vähän huolissani itsestäni. Ennen minulle oli henki ja elämä että jokainen ottaa mut miehenä tai sitten henkilölle tulee henkisesti turpaan. Nyt olen ihan hällä väliä meiningillä ja en tiedä onko se hyvä vai huono asia. Hyvä asia tietenkin että en suutu tai masennu jokaisesta "virheellisestä" kommentista, huono taas että se voi meinata masennusta. Minun tapauksessa epäilen vahvasti jälkimmäistä, olen muutenkin ollut tuon kannalla jo jonkin aikaa.

Olen nykyään melkein joka asiasta muutenkin "hällä väliä", "ei väliä", "ei kiinnosta", "ihan sama", asenteella niin..

28. elokuuta 2010

Prosessi ja erikoislääkärin aika #1

Nyt kyllä otan itseäni niskasta kiinni ja kirjoitan tänne! :D Ei niin ettei huvittaisi rakkaat lukijat, oon vaan "unohtanut" sen joka kerta. Oon niin pirun väsynyt kokoajan. Asiasta villasukkaan kuitenkin, mun piti jo yli viikko sitten kirjoittaa päivitys tyyliin "jeejee, enää viikko keskusteluaikaan", mutta sitten huomaamattani olikin jo keskivikko.

**

28.08.2010




Torstaina 26.08.-10 oli siis neljäs keskusteluaika erikoislääkäri Nina Uusi-Mäkelälle, tätä pelkäsin eniten koska olen saanut käsityksen että tämä henkilö psykologin kanssa tekee lopullisen päätöksen mun diagnosoimisesta.


Oli tosi suuri mahdollisuus etten olisi koko ajalle päässyt, koska suurehkon puhelinlaskun takia olin totaalisen köyhä. Kuitenkin äitini kiltisti antoi matkarahat, joten suuri kiitos äidilleni. <3
Anteeksi, olo oli todellakin näin freesi.. :D

Olin edellisenä päivänä ollut viihteellä pitkästä aikaa, joten 6 tunnin yöunien jälkeen heräsin melko.. eh, virkeenä. Tuntui kuin koko maailma olisi ollut sumun peitossa ja vaapuin joka paikkaan puoliunessa ja aamulla tuntui kuin olisin ollut vielä pöhnässäkin. Sain kuitenkin syötyä muroja ja niitäkin huolettomasti söin ilman maitoa. :D Pakkasin laukkuun matkan kuluksi sudokuita ja luettavaa, paperia ja kyniä. Löysin kirjekaverin wtftm-foorumin kautta joka pitää minut järjissäni. Tämän blogin avulla pysyn ajan tasalla prosessissa, mutta tuolle kirjekaverille pääsen tilittämään muista elämän ongelmista kun nykyään ei tunnu oikein kavereitakaan olevan.

Otin sitten repun, takin, skeittilaudan ja rullasin bussipysäkille. Olo oli niin seis ettei pystynyt edes menemään keskustaan vaikka asun melko lähellä. Ei mennytkää ku pari minuuttia ja kohta olinkin jo rautatieasemalla.



Jokainen keskusteluaika tähän mennessä on ollut niin aikaisin että menomatka on mennyt nukkumiseen niinkuin tälläkin kertaa. Kun pääsin junaan niin olo oli todella virkeä ulkoilman jälkeen, mutta kun juna lähti niin "zzZZzzZz". En minä nyt täysin nukkunut, lepäsin vain. Tai ainakaan en toivo että kuorsasin. :D Ja nukuin jopa ihmeen paljon, koko 2 tuntia tällä kertaa. Tampereelle päästyäni menin odottamaan bussia ja tälläkin kertaa linkkari tuli tosi nopeesti.



N. 11.45 olin transyksikön odotustilassa. Kattelin ostostv'tä ja kirjotin kaverilleni kirjettä. Tykkään muuten hirmuisesti tuon yksikön odotustilasta. Siellä ei oo liian lääkärimeininki. Siellä on mukavat penkit, pieni pöytä missä on ihan kivoja lehtiä ja telkkari ja jopa kaukosäädin tähän. Harvemmin kun potilaat itse saavat säädellä kanavia tai äänenvoimakkuutta, ja se on harmi. Lisäksi tuo ei ole ihmisiä täynnä. Aina kun menee lääkäriin niin odotustila ihmisiä täynnä ja tuntuu että jokainen katsoo mua päästä varpaisiin ja lääkärit taas ei tunnu huomaavaankaan. Transyksikössä saa aina yksin rauhassa odotella ja jos lääkäreitä ja muita ihmisiä menee joskus harvoin ohi niin useimmiten hymyilevät ystävällisesti ja moikkaavat.
Hassua on että siellä on sukupuolitetut vessat, mutta luulen että paikka on tarkoitettu ennestään muuhun käyttöön ja tuon jälkeen ei ole viitsitty asiaa korjata. Ehkä työntekijät luulevat että transihmiset ymmärtävät asian ja osaavat olla välittämättä ja kyllä mä olen huoletta molempia vessoja käyttänyt, kumpi nyt on sattunut olemaan lähempänä.

Aikani oli 12.30, mutta jo hieman yli kaksitoista Uusi-Mäkelä käveli huoneeseensa ohitseni jolloin pyysi mut mukaansa. Olo oli ihmeen rento huoneeseen mentäessä, mutta melko lukkoon mä sitten menin ku istuin tuoliin. Uudet ihmiset on vaan pelottavia, minkä sille voi. En edes tykkää lääkäreistä, olivat he sitten ihmisinä kuinka kivoja. Uusi-Mäkelä oli heti alussa hirveän vakavana ja tuntui että hän väkinäisesti pitkitti juttua kun olisi päässyt parilla lauseella asiasta. "Mun täytyy vaatia että prosessin ohella sä käyt edes harvakseltaan juttelemassa jollekkin psykiatrille" Ei voida kuulemma edes harkita jatkamista jos mulla ei ole minkäänlaista hoitokontaktia mihinkään suuntaan. Osasin ihan odottaa tätä, en antanut toisella keskusteluajalla kovin tervettä kuvaa naiselle ja mulle viime keskusteluajalla tehty haastattelu osoitti että en oo täysillä mielenterveyteni kanssa, mikä on totta. Mua masentaa melko usein ja olo on tosi voimaton sekä olen vahingoittanut itseäni viime aikoina, tuon takia Uusi-Mäkelä on huolissaan ja joutuu vaatimaan tuota. Ilmoitin että mä olen asian kanssa ihan ok, teen mitä vaan jotta prosessi etenee. Tiedän jo nyt aikaisemmista kokemuksista etten pysty avautumaan ammattiauttajalle, mutta voinhan mä mennä vaikka kertomaan arkeni touhuista sinne, jos se saa Uusi-Mäkelän paremmalle mielelle. :D

Alussa Uusi-Mäkelä tuntui jopa kyllästyneeltä. Ehkä hän oli vain väsynyt, mutta melko masentava fiilis mulle siitä tuli. Uusi-Mäkelä koko ajan hieroi ohimoitaan, pyyhki naamaansa, huokaili ja katseli jonnekkin kaukaisuuteen. Loppua kohden onneksi oli enemmän piristynyt ja jopa pikkasen hymyili ja nauroi.

Uusi-Mäkelä kysyi miten mulla nyt menee, miten käytän aikaani ja onko mitään elämää mullistavaa tapahtumaa. Lopussa vielä kertoi että tämän tapaamisen aikana hänen mielipiteensä musta on kohonnut ja tämän tapaamisen perusteella hän ei vaatisi hoitokontaktia suuntaan taikka toiseen, mutta prosessin alussa olin vielä sen verran huonossa jamassa.

Tapaamisen pääidea oli että Uusi-Mäkelä kertoisi viime keskusteluajalla käydyn haastattelun tuloksen, mutta ei siihen mennyt kovin kauaakaan aikaa. Uusi-Mäkelä vain ilmoitti että tarvitsen hoitokontaktin jonnekkin ja siinä se. Hän kysyikin että olenko itse yhteydessä jonnekkin vai hän. Minähän kirjoitin tänne aikaisemmin että hankin itselleni ammattiapua koska Uusi-Mäkelä sitä ensimmäisillä keskusteluajoilla kannatti, mutta en ole vieläkään saanut aikaiseksi. Niinpä pyysin että Uusi-Mäkelä olisi yhteydessä Turun suuntaan. Uusi-Mäkelä pyysi allekirjoitukseni lappuun että annan hänellä oikeuden lähettää minua koskevia tietoja Turun nuorisopsykologi pkl'ään.

Uusi-Mäkelällä ei näyttänyt olevan kiire tekemään muuta joten kysyi multa että käviskö että täyttelisin toisenkin paperin ja käytäisiin sitten se läpi niin päästäisiin yhdellä ylimääräisellä käynnillä. Mulla ei tietenkään ollut mikään kiire joten suostui ja Uusi-Mäkelä pisti mut siihen odotusaulaan täyttelemään sitä sillä aikaa kun hän teki jotain paperihommia. Mulla meni paperin täyttämimiseen vaan n. 20 minsaa, siinä oli ainoastaan kyllä ja ei vastauksia.
Paperi oli siis persoonallisuustesti jonka vastaukset ei mitenkään liity transjuttuihin tai tuu liittymään mun transsukupuolisuuteen. Minulla on niin huono muisti, mutta otin vähän ylös mitä muunmuassa paperissa oli. Sieltä löytyi kysymyksiä suhteeseensa itseensä, muiden hyväksi käyttöön ja narsistiin, passiivis-vihamielisyyteen, luottamukseen muihin ja yliluonnolliseen.

Kokonaisia lauseita en muista, mutta kysymyksiä siellä oli suurin piirtein tälläisiä:

- Halveksitko yleensä itseäsi?
- Oletko nähnyt tai kuullut jotain mitä muut eivät?
- Tuntuuko sinusta joskus että jokin on tarkoitettu vain sinulle merkiksi?
- Suututko usein näyttämättä sitä muille?

Ja muita persoonallisuuteen ja omaan itseensä liittyviä kysymyksiä. Olen pahoillani etten nyt muista enempää. :/

Uusi-Mäkelän mielestä tuo oli aika simppeli juttu, ja tulokset ovat aika lailla sellaiset kuin hän odottikin ja olimme juuri ennen testiä puhuneet millainen olen. Osoittautui siis että olen passiivis-vihamielinen, suhde itseeni on melko alhainen ja minun on vaikea luottaa muihin. Muut kohdat menivät melko keskilinjaa. Eli ei sen suurempi yllätys minullekkaan.

N. 1,5 tunnin ajan jälkeen rupesimme siis lopettelemaan. Uusi-Mäkelä tulosti minulle matkakorvauspaperin ja antoi vielä yhteystiedot jos minun pitää ilmoittaa jotain - niin kuin nyt uusi nimi ja puhelinnumero. Minun on niin vaikea pakottaa itseni asioihin kuten suun avaamiseen tai soittamiseen, mutta nyt mulla on sähköpostiosoitteet että voin koska vaan ilmoittaa kun tuntuu siltä.

Uusi-Mäkelä vielä harmitteli että hän ei voi tältä käsin antaa minulla uutta aikaa, koska psykologin vaihdoksen myötä hänen jonollaan on minua ennen reilu kymmenen ihmistä ja ajan saaminen voi mennä kahden kuukauden päähän. Toivon kuitenkin saavani edes ajan ajankohdan tiedon seuraavassa kuussa. Osasin kuitenkin odottaa, wtftm-foorumilla on sanottu että juuri psykologin aikoja saa eniten odottaa.

Loppujen lopuksi jäi tosta ihan hyvä mieli, 2 kuukautta on todella lyhyt aika ihmisen elämässä ja voin mä sille tulevalle psykiatrille sitten jutella vaikka mun uniongelmista.



Kotio tulomatkalla mä sitten kirjottelin lisää ja luin, kuuntelin musiikkia ja kattelin maisemia. Ja niin, täytin sen matkakorvaushakemuksen.



Tällä mennään etiäpäin. :)

20. elokuuta 2010

Prosessi ja varaosat #5

Nyt ollaan siis saatu hieman eri näköinen ulkoasu ja ehkä vähän osuvampi nimi blogille. Yritän panostaa enemmän tähän blogiin tästä eteenpäin, kirjoitan huolellisemmin ja yksityiskohtaisemmin ja lisäksi lisäilen enemmän kuvia. Tällä hetkellä minulla ei itselläni ole käytössä omaa konetta, mutta kun sen lähiaikoina toivottavasti saan niin lupaan että kunnon panostus blogiin alkaa. Se pitää minut jopa järjissäni kun saa kirjoittaa asioita prosessista ylös.

Olen myös harkinnut että voisin lisätä videopostauksia tänne, jos joitakuita kiinnostaisi ruveta katsomaan. En tietenkään ala jos kiinnostusta ei löydy. En ilmeisesti ole niin nörtti että saisin videon toimimaan blogissa, niin lisäsin sen youtubeen ja siinä sitten on vähän esimakua parin sekunnin ajalta, ei mitään järkevää siis. Ja pahoittelen ääntäni, puhun normaalisti melko mumisten ja omistan vielä ärrä-vian, mutta toivon että jotain selvää saatte.

http://www.youtube.com/watch?v=oPvxy1Z_7YI

**

20.08.2010

Binderi

Mulla toimii nyt siis bindereinä musta toppimallinen HersHertä (http://hershe.com.ph/) jonka ostin kimppatilauksena wtftm -foorumilta. Hetkeäkään en ostosta kadu, todella kiva loppujen lopuksi alkuvaikeuksien jälkeen. Tai no itseasiassa silloisen kumppanin vanhemmat maksoivat sen minulle joululahjaksi, hintaa tuli hieman päälle 10 euroa. Olisiko ollut 10,70 euroa. Sanoimme vanhemmille että haluaisin paidan ja itse vanhemmat eivät tainneet nähdä mimmoisen paidan minulle ostivat, mutta kumppanin siskolle menin ylpeenä näyttelemään heti. :D

Olen joutunut pariin otteeseen leikkaamaan suikaleen takaa pois ja ompelemaan takaisin, jolloin siis kiristyi lisää. Nyt tätä ei enää pysty kiristämään lisää, mutta tämä bindaa edelleen todella hyvin vaikka melko löysähän tää on mitä vertaa kun tän osti.

Kun binderi oli vielä uusi, en tajunnut ottaa kuvaa, mutta aikalailla tämän näköinen.



Mutta mustana. Pelkäsin että tuon mallinen paita sitten saa mahan näyttämään kymmenen kertaa isommalta, mutta ei se ainakaan minusta.

Nyt korjausten jälkeen paita näyttää tältä, on se ihan vähän haalistunutkin.





Toisena binderinä minulla on yksin ostamani Underworksin (http://www.underworks.com/) koko binderi, jota on paljon kehuttu foorumilla.



Sitä ei oo tullut käytettyä niin usein ja varmaan syynkin arvaatte. Tuon päälle vetäminen hikisenä tai suihkun jälkeen nihkeänä - täyttä tuskaa! Jos ylävartalo on täysin kuiva niin tuon saa päälle pienen rehkimisen jälkeen yläkautta kun nostaa kädet ylös ja sitten sivuista vetää paitaa alas. Tuo paita tosin hengittää PALJON paremmin kuin HersHen, joten normaalisti koko binderiä pidänkin sitten päivät ja yöt putkeen päällä. En tiedä olisiko ihottuma ongelmaakaan tullut tuon kanssa.

Eniten käytän tätä paitaa erikoistapauksissa ja uimisessa, minulla on ihoa myötäilevä uimapaita sitten tuon päälle. Ei tuo koko binderikään hirveästi muotoja ja läskejä peitä, mutta sen verran että juuri ja juuri kehtaan uimassa käydä ihoa myötäilevän uimapaidan kanssa.
Pakko sanoa että kyllä se läpimeneminen on hankalaa kun käyttää uimassa paitaa ja kaiken lisäksi vielä on tälläinen lantio ja jenkkakahvat, huoh..

Ja tää uimapaita on ihan vaan Lidlistä ostettu tossa joskus kesäkuussa, maksoi muistaakseni jotain 8.90 euroa.
On kumminkin myös hieman bindaavia uimapaitoja transmiehille, mutta tää ajaa ainakin mun mielestä saman asian jos käyttää binderiä paidan alla.

Ja niin, binderin aiheuttama ihottuma on alkanut lieventymään. Viikon talkin käytön jälkeen, iho rupesi menemään rikki ja se ei enää kutissut. Raavin joka päivä rikkinäisen ihon pois ja talkkasin ja talkkaan edelleen aina kun talkki on imeytynyt. Nyt se ei ole enää rikkikään. Iho punoittaa ja siinä on vähän ihottumaa, mutta pahin on takanapäin. Iho ei kutise ja raavin siitä aina kuolleen ihon pois niin itse ihottuma pääsee hengittämään. Talkkaan myös joka päivä vähintään kerran. Että kyllä se talkki auttoi!

10. elokuuta 2010

Prosessi ja varaosat #4

10.08.2010

Binderi


En tiedä tajusiko kukaan jo aikaisemmasta postauksesta, mutta mitä tulee binderiin niin joo. Tuon tapahtuman jälkeen olen käyttänyt sitä taas päivittäin, vaikka ihottumaa ihossa sen alla on vielä. Ei vaan henkinen stamina kestä sitä etten pitäisi sitä, on paaaaljon parempi ja varmempi olo sen kanssa, tuntuu että oon oma itseni sen kanssa. Talvella käytin sitä jopa öisin, mutta nykyään heti kotiin päästyäni töistä/koulusta/kaupungilta otan sen pois ja pistän jonkun väljän paidan ainoastaan. On vain niin hiton hiostava ja kuuma ilma ollut koko kesän ettei pysty. Tietenkin asia on eri kun ja jos on vieraita, kun haluan että he näkevät minut ilman rintoja.
Rasittavaahan on jos pitäisi viedä roskia tai mennä tomuttamaan matto ja vaan siksi pariksi minuutiksi pitäisi binderi takaisin pistää. Oon ratkonut ongelman että käytän mahdollisimman isoa paitaa ja kuljen kyyryssä niin ei ainakaan ihan heti silmään pistä. Ja eipä kai toi väliä vaikka naapurit jotain näkisikin, en mä tässä toivon mukaan vuotta kauempaa asu jos tulevaisuuden suunnitelmat onnistuu.

Mutta! Mulle on sanottu wtftm-foorumilla että talkki auttaa tämän kaltaisiin ihottumiin mitä minulle on binderistä tullut. Niinpä sattumalta kuljin kerran kauppareissulla vauvantarvikkeiden ohi ja tapahtui niinkin outo asia kun minä ostamassa vauvan pepputalkkia! :D Pistin sitä heti kotti päästyään ja ihon se tekee ainakin pehmeäksi eikä sen jälkeen kutise. Se on aavistuksen paremmaksi ihon tehnyt, mutta näin hiostavilla ilmoilla se ei pahemmin tepsi kun kuitenkin pidän yli puolet päivästä binderiä kaiken lisäksi. Mutta tuon aikana ihottuma ei ole ainakaan pahentunut ja se on tärkein, ehkä se lähtee parantumaan kun tulee viileämmät ilmat enkä hikoile koko ajan.

**

Packeri

Päätin vihdoin ja viimein että ostan Mangolta (http://www.mangoproducts.net/)pienen kahvin värisen kusipackerin ($69.95) heti kun saan rahat kokoon, nyt on tullu kerättyä huimat 45 euroa eli puolet ainakin!



Ja samaten sitten ostan harnessin ($29,95), eli tuommoisen hihnan vyötärölle millä se pysyy kiinni.



Voi olla täysin turha ostos, mutta pitää edes kokeilla.

Mangon maine ei ehkä ole ihan loistavinta, postipaketit joskus tullut monia kuukausia myöhässä eikä olla vastattu sähköposteihin. Mutta toivotaan että nyt tulisi edes 2-3 kuukaudessa. :)

Wtftm-foorumilla on kimppatilaus kysely Mangoon meneillään, vois kattella jos osallistuis siihen..

6. elokuuta 2010

Prosessi ja sosiaaliset suhteet #12

Hei kaikki pitkästä aikaa!

Lukijoita on nyt 49, kiitoksia kaikille jotka teistä oikeasti jaksavat lukea. :D Ei huvittais kirjottaa jos tietäis ettei kukaan lue. Oon mainostellut tätä ainoastaan mun facebookin sivuilla ja hevostalli.netissä ja siltikin näin moni tietää tästä. Ihmiset on myös minun tapauksessa oleville ihmisille linkittäneet tän mun blogin osoitteen joka voi kanssa olla kyseisille ihmisille hyvä asia. :)

**

06.08.2010

Tuntemattomat

Tässä pari viikkoa sitten istuin bussipysäkillä ilman binderiä löysän paidan kanssa ja viereen istahti joku jätkä kysyi sytkäriä ja sanoin ettei ole. Poika näytti aivan hiton omituiselta kun kuuli ääneni joten oletin että hän piti minua ensin tyttönä, mutta kuultuaan ääneni vaihtui kanta että olisin poika. Annoin asian olla kunnes paikalle tuli jokin tyttö. Kuuntelin musiikkia samalla ja kappaleen vaihduttua kuulin kun nämä kaksi puhuivat:

"Mistä minä tietäisin, joku tyttö"
"Tyttö vai?"
"No äänest..."

Ja sitten musiikki jatku enkä kuullu loppuja. Huvitti aika lailla kun tajusin miten asia oli. Olin mennyt läpi poikana ulkonäön kannalta, mutta en ääneni, siitä varmaanki se outo ilme jätkällä. Ja ulkonäön kannalta läpimeno onkin tärkeämpi, koska harvempi sitten taas kuulee puhettani. Vaikkakin sekin harmitti kun moni on sanonut että mulla on möreämpi ääni kuin monella tytöllä.

Tyttö sitten kysy multa et oonko tyttö vai poika. Vastasin automaattisesti että poika. Ne hämmästelivät ja kysyivät miks mulla on näin tytön ääni. Vastasin ihan lunkisti vaan että "en tiiä, onpahan vaan". Poika vitsailen kysy oonko homo ja tyttö leikillä löi poikaa ja sanoi ettei noin voi kysyä. :D Tyttö lähti pois ja poika jäi inttämään miks kuulostan tältä. Lopuksi keksein jekuttaa että iskällänikin on melko korkee ääni, jollon poika näytti ymmärtävän ja totesi vain "ahaa, ok".
Poika oli aivan hiton kovan näkönen ja olin varma että se nyt antaa mulle turpaan saman tien jos nousen tästä ja kun mulla ei edes ollut binderiä niin se ois heti tajunnut miten asian laita oikeesti olis. Pelkäsin niin hitosti että illan viimeinen bussi tulee ja en voi nousta siihen vaan koska pelkään rintojeni näkyvän, lol?
No mutta jätkä onneksi lähti pois ja pääsin mentyä bussiin.

No kuitenkin, läpimenoks mä ton jotenki lasken ja siitä ilonen.

**

Työssäoppiminen

Hassua miten yks sana saa pilattua kokonaisen päivän.

Tiettekö töissä kaikki pomoa lukuunottamatta luuli mua cis-mieheksi.
Pomo on ainut joka tietää mun vanhan nimen, "oikean" sukupuolen ja prosessista. Kumminkin eräs naistyökaveri passitti mut tyttöjen tiloista poikien pukukaapeille ja kaksi miestyökaveria pitävät vertaisenaan ja kehuvat kuinka hyvä ja ahkera poika oon. Olin toooodella iloinen tästä, mutta viime aikoina se on horjunut hieman. Nää vanhat työkaverit on nyt lomilla ja oon aivan uusien ihmisten kanssa. Odotin että nääkin pitää mua miehenä.
Oon miettinyt miks miehet tulee aina hieman mun jälkeen vasta pukukoppiin ja miks yks päivä yks kaveri vaihtoi housut nurkan takana. Ja mä lisäksi jouduin vaihtamaan paidan paidan vessassa, mun läpimenohan horjuu ihan hitosti jos ne näkee että mulla on joku ihme toppi paidan alla. Mutta se tais olla virhe, koko ajan on ruvennut tuntumaan yhä enemmän siltä että nää tietää kuka mä olen oikeasti.

Tänään tuli se mitä olin pitkään pelännyt.

Seisoin naispäällikön kanssa miestyökaverini vieressä ja hän käski meitä maistamaan keittoaan sanoilla "maistakaas tytöt" Odotin päällikön reaktiota ja ei mitään, hän ei käyttäytynyt edes niin että se olisi ollut vitsi. Alistuin maistamaan keittoa ja menin kauemmaksi nojailemaan pöytään. Kattelin kattoa ja oli olo kuin olisi vetänyt ylimääräisiä lääkkeitä, sellainen sumuinen ja sekava. Aloin tajuta mitä mies oli sanonut ja vaivuin pikku hiljaa masennukseen, ei mennyt edes viittä minuuttia kun löysin itseni vessasta itkemästä. Itkin pahan olon pois ja yritin mahdollisimman äkkiä ryhdistäytyä. Keksin että pesen pataa, siinä menee normaalistikkin naama punaiseksi kun kuumaa vettä ja höyryä tulee naamalle niin tuskin kukaan kyselee miks oon tomaatin värinen. Ja joo, kukaan ei kysellyt mitään onneksi. Loppu päivä vaan on pilalla, toimin kuin mikäkin manaatti, en pystynyt keskittymään mihinkään, masensi ja olin ihan pihalla kaikesta. Ja pää särkee edelleen 4 tunnin jälkeen kun lääkettäkään ei ole.

Musta oli niin ihanaa kun kerrankin mua pidettiin semmosena ku mä oon. Ja seki meni pilalle.

Kuka mies haluais vaihtaa kehoja mun kanssa, otan vaikka kaljamahan ja pälvikaljun.