30. maaliskuuta 2010

Prosessi ja nimi #2

30.03.2010

Törmäsinpä sitten ihan hiton ahdistavaan tilanteeseen.
Mietin koko eilisen illan että pitäisikö kysäistä kaverilta puhuiko hän minusta Alexina vai Nettana ehkä tulevalle vuokranantajalleni. Olisi pitänyt tajuta että kaikki luulevat että olen jo virallisesti Alex, oon idiootti.
Soitin sitten ekan kerran vuokranantajalle ja esittelin itseni Nettana että säästyttäisiin turhilta uteluilta kun selvisi että olen virallisesti vielä toisen niminen. "Eikö pitänyt olla joku Alex?" siinä vaiheessa tajusin missä sotkussa oon.
"Joo, siis mä olen vaihtamassa nimeni, mutta se ei oo vielä virallisesti käytössä."
"Miks sä vaihdat nimeäs?"
"Henkilökohtasista syistä"
"Ei kuulosta kovin hyvältä"
"Mm.."
"Onko ongelmia?"
"Noh, tavallaan"
Ja sitten kyselemään luottotiedoista. En ees uskaltanut sanoa että mulla on jo luottotiedoista paperi, kun halusin vaan lopettaa puhelun. Miten oisin tossakin voinut edetä parhain päin? Avautumalla täysin randomille tyypille kaiken prosessista?
Nyt se salee luulee että olen joku epäluotettava hullu joka peittelee jälkiään nimenvaihdolla. Onko vuokranantajalla ees oikeutta kysyä miks joku vaihtaa nimeään.

No, mutta siis se sano että palaillaan ja näin, ei kyllä tekis mieli enää jutella miehen kanssa.

28. maaliskuuta 2010

Prosessi ja varaosat #1

28.03.2010

Hygienia


Ai että ku menin ylpeenä ostelee tän pikkupojan ekoja parranajo -vehkeitä. :D Koska kyseessä tosiaan ihan ekat tavarat ni mukaan tarttu ihan vaan Rainbowin halppis partavaahtoa ja x-tran kertakäyttö partahöyliä.
Transprosessia läpikäyvä kaveri sanoi että aloitti parranajon jo ennen testoja kun luki jostan että cis-miehillä ei ole ihollaan nukkaa mitä naisilla on. Parranajo poistaa sen nukan tai jotenkin noin se meni. :D
Oli siitä hyötyä tai ei, niin poskista tulee sileät ja kaupan päälle tosi miehinen olo ku siveli partavaahtoa nassuun! :D
Ja joo, ajelin naaman ensin vaan poskilta ja leuan kärjestä ja kyllä sen tuntee että selvää nukkaa on kaulassa ja pulisonkialueella eli alueilta mistä en ajanut.
Posket näytti ainakin ekan kerran ihan pitävän höyläämisestä, ei punoita tai kirvele niin huomenna vois kokeilla jo koko naamalle kun testiajelu meni hyvin.

Tän koko vuoden olen jo käyttänyt miesten suihkusaippuoita, ennen hampaita irvistellen ostin naisille suunnattuja mansikan ja ties minkä marjojen hajuisia saippuoita kun ajattelin että ne sopivat iholleni paremmin kun kroppa ja iho nyt sattuu kumminkin vielä naisen olemaan. Mun iho kumminkin on tosi hyvänä ollut aina eikä oo ärtynyt oikein mistään niin ajattelin että paskat ihosta vaik se ei tykkäiskään. :D Iho kumminkin tuntuu pitävän miesten saippuoista ja nyt haisen paremmalta ku ikinä.

Nyt siis mennään rainbowin ja x-tran partavälineillä, axen ja rexonan suihkusaippualla ja miesten nivean ja rexonan deodoranteilla. Nykyään kaikki hygieniakamppeet on miesten i like. 83 Tekee vaan vähän tiukkaa hygieniapussukassa jos lähden jonnekkin nyt kun sinne tuli vielä hirveä putkilo partavaahtoa ja höyliä. :D

Hävitin tossa eilen passini baarireissulla. Ajattelin et oon vaan hajamielinen, mutta ei sitä löydy kotoota eikä laukustakaan. Huomenna sit soitan poliiseil ja kyselen josko ois niillä. Passissa on siis vanha nimi enkä ajatellut uutta passia hankkia ennen kuin uusi nimi vaihtuu virallisesti, muuten se ois molemmil kerroil 45 euroa. Rajottaa vaan vähän elämää kun ei ole muita henkilöllisyystodistuksia.
Uus passikin helpottais elämää, voisin ekaa kertaa elämssäni ylpeillä omasta passista vaikka siinä valitettavasti sukupuolen kohdalla onkin vielä "F" -merkintä ja pitkään. Uusi kuva, nimi ja allekirjoitus on kuitenkin jo iso juttu. o/

Huomenna pitää myös yrittää soittaa Turun päivystykseen ja varata aika lääkärille että saisin vihdoin ja viimein sen kuukautistenestolääkityksen.

26. maaliskuuta 2010

Prosessi ja sosiaaliset suhteet #6

26.03.2010

Perhe

Ainiin, unohtunu kokonaan kertoo teil yks juttu.
Eli siis tossa 17.03 eli ennen tuota keskusteluaikaani juttelin siitä iskän kanssa. Tuosta on sen verran aikaa etten koko keskustelua muista, mutt kerron niin hyvin kuin osaan.

Tässä siis pakkasin laukkuani ja ohimennen sanoin sängyllä istuvalle isälleni että meen kavereille ja huomenna en mee kouluun ku mulla on eka keskusteluaika transpolille. Iskä meni vähä vaikeeksi ja kysy mitä aijon tehdä sen asian kanssa. Katsoin iskää hölmistyneenä ja sanoin että jatkan sitä, miksen jatkaisi. Hän möngersi jotain että no ei tiedä. Sitten mies jäi vain lasittunein silmin katsomaan johonkin kaukaisuuteen ja hetken kuluttua lähti muualle kämppään.

Seurustelin n. 10 kk erään tytön kanssa ja koko prosessi on lähtenyt alkuun tämän seurustelusuhteen aikana. Isäni ei oikein jostain syystä tytöstä pitänyt ja kun olen niin huono sosiaalisissa tilanteissa ni en kysynytkään syytä. Tyttöystäväni usein sanoi että kerro sille isällesi että "Mä kyllä tuen sua prosessissa, mutta en oo sua pakottanut tai yllyttänyt siihen. Prosessi on kokonaan sun päätös." Pakenin puhumista koska se on minulle vaikeaa, ja niinpä en koskaan puhunut asiasta isäni kanssa vaan hoin itselleni ja kaikille että ei isä niin typerä voisi olla että luulisi noin.

Olen 97 prosentin varma että isäni tietää ettemme enää seurustele vaikka en ole sitä hänelle sanonutkaan. Ja olen melko varma että tuo hänen tuolloinen käytös johtui vain siitä että hän luuli että tyttöystäväni mieliksi korjaan itseni mieheksi että voisimme olla normaali heteropari.

Olisi ehkä helpottanut jollen olisi vain töksäyttänyt isälle että menen prosessiin ja näin, vaan olisin selittänyt että se ei johdu kenestäkään tai mistään, tämä on vain raaka totuus joka on ahdistanut ja masentanut minua useamman vuoden. Ei siis mikään mikä mielenjohde mikä tuli vain jostakin tytöstä.

Ei, mä olen voinut pahoin monia vuosia ja kärsinyt enemmän kuin monet muut vaikka sitä on vaikea todistaa. Tämä ei ole todellakaan kenenkään syytä, vain todella paska epäonni joka sattui minun kohdalle.

Isä vielä tänään puhui jotain isästä ja tyttärestä viitaten meihin joka ei yhtään helpota oloa. Eikö voisi edes yrittää sanoa minua lapseksi, kakaraksi, muksuksi? Ihan mikä vaan, mutta ei tytär. Miksi pitää olla niin sukupuoleellinen, eikö kaikkia voitaisiin kutsua tasapuolisesti lapsiksi.

24. maaliskuuta 2010

Prosessi ja random #3

Tamtitam, mitäs tänään..

Mulle sanottiin et mulla on kiva nimi! Eikä se ollut mikään kaveri joka ei kehtaisi sanoa että nimeni on ruma, vaan puolueeton luokkalainen joka ihan yhtäkkiä kun oltiin kahden niin kehui. Lisää faktaa siitä etten ole välttämättä täysin friikki jota täytyy kiertää kaikkien mielestä.

Ja kotiin tullessani innostuin kun TAYSista oli tullut kirje, mutta sitten muistinkin että se oli vaan keskusteluajan päivämäärä mustaa valkoisella, minkä Heinonen oli minulle luvannut kun oli soittanut keskusteluajasta. Ainiin ja viime merkinnässä puhuin siitä Niina Uusi-Mäkelästä, hän on siis erikoislääkäri titteliltään.

Ja hmm..

Olin tänään ihastuksen seurassa semmoiset 3 ja puoli tuntia ja yhä vähemmän mua ahdistaa sen seurassa oleminen. Ymmärrän koko ajan enemmän et se kyllä näkee mut jätkänä ja pitää musta silti, tai noin mä ainakin haluan uskoa. Mä olen aina luullut että ihastus häpeä mua. Häneltä ei saa kovin läheistä kontaktia jos muita on paikalla, mutta tänään hänkin päätti yllättää. Pussasi mua hyvästiksi kaverinsa ja mun kahden kaverin nähden. Se lisäsi itsetuntoa että olen ok näin ja että hän ei vain kerro puuta heinää kun kertoo pitävänsä musta oikeasti.

Näin lyhyesti tuo tunteidenpurkaus. :D

22. maaliskuuta 2010

Prosessi ja yhteisvastaanotto #3

22.03.2010

Ainiin, unohdin mainita että Leena Heinonen, siis se sairaanhoitaja, ei soittanut perjantain uudesta ajasta. Soittelin itse sitten sinne päin tänään ja ei vastattu. N. 10 minuuttia ja soitettiin takasin. Sanoi että soittelee nyt ajasta ja sellanen ois 14.4 kello 9.00. Tarkottanee siis että pitää jonkun tamperelaisen luo yöksi mennä edellisenä päivänä, mutta onneksi noita löytyy kaverina jonkin verran. Eikun kyselemään. :)

Niin ja tää uusi aika on nyt Leena Heinoselle, sairaanhoitajalle sekä Nina Uusi-Mäkelälle, erikoislääkärille.

Pitääki muistaa viedä matkakorvauslappu kelaan viime reissusta.

21. maaliskuuta 2010

Prosessi ja random #2

10 lukijaa jo, me lisäännytään!

Hmm, ei yhtään kulje ajatukset mitä piti kirjoittaa..

Äiti sai sanottua ensimmäistä kertaa Allu kun olin hänen luonaan! Erävoitto, nyt toivottavasti kotikin on yksi uusi paikka Allu-valtaukselle. :3 Nyt pitäisi saada jotenkin iskä kääntymään niin että se kutsuisi minua Alexiksi tai Alluksi tai joksikin muuksi kuin Netaksi. Siskolle on varmaan turha puhua, se ei pidä musta yhtään niin miksi se haluaisi tehdä minun hyvinvoinnin eteen mitään.

Tällä viikolla yllätin itseni vähän intiimistä tilanteesta ja sekin ahdisti. Vituttaa kun mitä tekeekin niin ahdistaa kuitenkin edes vähän. Olisin niin paljon vain halunnut olla oma itseni, mutta sitä ei voi tässä vartalossa tehdä. En halua että kukaan koskee minuun, aivan kuin antaisin luvan koskea jotakuta tuttuani koska tämä vartalohan ei ole minun. Teki pahaa kun joutui pakenemaan kauemmas toisen kosketusta, mutta olisi tehnyt pahaa myös jos olisin antanut luvan. Ahdistaa myös tieto siitä kuinka kaukana oma vartalo vielä on. Siihen asti pitäisi kärsiä tässä tekoruumiissa.

Ja olen huomannut et yritän olla miehekkäämpi kuin ehkä tarvitsisi että näyttäisin ja menisin enemmän jätkästä. Tykkään pitää seisoessa jalkoja niin että varpaat on enemmän sisäänpäin, mutta eihän miehet niin seiso. No okei, olen nähnyt miesten seisovan niin, mutta varsinkin kun en mene aina läpi miehenä niin tuo vähentää läpimenoa. Jokaisella miehellä on tyttömäiset piirteet ja minä en voi niitä näyttää koska sitten minut ainakin leimataan naiseksi. Ja siis joo, minä käytän ihmisten ilmoilla yli puolet energiasta siihen että olen mahdollisimman mies. Olin lauantain ja sunnuntain kavereilla ja ette uskokaan kuinka poikki olen nyt, varsinkin kun siellä oli uusia kasvoja ja en halua muistuttaa yhtään sitä naista joka joskus olin.

Äh, en osaa taaskaan kertoo tunteista kunnolla ni lopetan tähän..

Ps. ja binderi ei onnistunut ihan niin kuin kuvittelin, mutta kyllä se silti toimi tosi hyvin!
Seuraavassa kuussa kun tulee rahaa niin voisi Underworksilta tällaisen:



Joka siis painaa muitakin naisellisia muotoja kuin rinnat, tulee miehekkäämpi vartalo, i like. :3

Nyt mulla on siis binderinä HerShe'n toppimalli.

19. maaliskuuta 2010

Prosessi ja sosiaaliset suhteet #5

Koulu

19.03.2010


Aaaaa, kuinka kiva päivä ollut!

En olisi uskonut tämänkaltaisen päivän ikinä tapahtuvan, mutta tässä sitä ollaan hyvillä mielin ihanan päivän jälkeen. Kuulin koko päivänä vain yhden kerran jolloin minua kutsuttiin Netaksi ja silloinkin uskalsin muistuttaa nykyisestä nimestä.

Heräsin siis normaalia myöhempää ja iskäkin oli jo ehtinyt töihin. Jostain syystä iskä ei illallakaan sanonut kertaakaan nimeäni, ei vanhaa eikä nykyistä. Kuitenkin, lähdettiin luokkalaisten kanssa Helsinkiin ruoka-alan messuille ja luokkalaisethan kutsuvat minua jo joko Alluksi tai Alexiksi. He ovat nopeasti oppineet sen ja i’m happy tämän takia. Luokallamme on pari maahanmuuttajaa ja pelkäsin että he eivät ymmärrä, mutta hekin ovat sisäistäneet asian hyvin.
Tämä nyt ei kuulu prosessiin mitenkään tavallaan, mutta ensimmäistä kertaa kouluelämän aikana joku kysyy omatoimisesti voiko olla minun seurassa. Tuli ainakin sellainen olo et minut ehkä voidaan vielä joskus hyväksyä just tämänkaltaisena.
Juteltiin parin luokkalaisten kanssa jostain ja yhtäkkiä se siirtyi huomaamattani prosessiini. Yks luokkalaisistani kysyi olinko torstaina jossain jutussa mikä liittyisi prosessiin. Kerroin takapakista keskusteluajan kanssa ja siitä se lähti. Pari luokkalaista on ainakin täysin ok asian kanssa ja ainakin kuulosti että hyväksyvät asian täysin. Ja hyvää oloa lisää kun myös jotkut miehet on tuota mieltä, useammin oudot asiat on ainakin kokemuksesta vaikeampia niille.
Mitäs vielä.. Lyötiin käsiä yhteen jätkien kanssa ja tuli aika yhteenkuuluvuuden tunne heidän kanssa. En ole koskaan oikein sopinut joukkoon, naisten kanssa toivoisi edes yhtä miespuolista kaveria ja miehet ovat karttaneet sitä mitä he näkevät, rumaa naista. Olen aina kaivannut edes paria miespuolista kaveria ja olenkin löytänyt nyt sellaisia, mutta ei ole ollenkaan paha että myös koulussa on ensimmäistä kertaa ikinä enemmän kuin yksi kaveri!

Ei näemmä onnistu nyt yhtään järkevästi kirjoittaminen, joten yrittäkää ymmärtää. :D

Jaaaa mitäs vielä. Äiti oli retkellä mukana ja häneltä ei tullut kertaakaan Netta nimeä suustaan, tosin ei myöskään Alexia. Ei oikein ollut sellaista tilannetta että hänen olisi aihetta sanoa nimeni. En tiedä millä hän kutsuu minua puhuessaan minusta kavereilleen, mutta ainakin äidin luokkakaveri kutsui minua Alexiksi ihan minun kuullen ja se lämmitti todella mieltä. Ehkä se pian tarttuu äitiinkin.

Niin ja pystyin olemaan melkein oma itseni, pystyin ääneen nauramaan ja jopa pistää kommentteja muidenkin puheiden väliin. Tätä se teettää kun viettää aikaa ihmisten kanssa jotka hyväksyy mut omana itsenäni.

Myöhemmin kotona iskä meni melkeinpä heti nukkumaan niin hänkään ei pilannut päivää sanomalla vanhaa nimeäni.

Tai no päivän pilasi kyllä vanha tuttu koulusta, joka tuli facebookkiin kommentoimaan että olen säälittävä lesbo ja minulla on naurettava uusi nimi.. Tuli taas sellainen olo että olen friikki ja ansaitsen kuolla etten ole normaalien ihmisten tiellä.

Ps. ai niin, ostin farkkukangasta binderiä varten ja huomenna yritän ihan itse alusta saakka ommella sellaisen.

Prosessi ja yhteisvastaanotto #2

18.03.2010
Tänään on taas sattunut ja tapahtunut aivan liikaa. Sekä hyviä että huonoja asioita. Tai no ei kai niitä huonoiksi kokemuksiksi voi sanoa, olen varma että kaikella on merkityksensä, mutta joo.

Olin mennyt kahden kaverin luokse yöksi joista toinen on salaperäinen herra X eli Risto (nimi muutettu) josta puhuin aikaisemmin ja joka siis tulee minun kanssa Tampereelle ensimmäiselle ajalle.

Herättiin siinä seitsemän, puoli kahdeksan aikoihin ja valmistauduttiin lähtöön. Lähdettiin kahdeksan aikoihin bussilla n. 10 kilometrin päästä Turkuun ja siinä varttia vaille yhdeksän oltiin juna-asemalla. Kävi melko hassusti kun kävimme ostamassa prinsessakeksijä, niitä Caramelleja vai mitä lie ja oltiin tiskillä. Tiskillä myyjä ja joku random nainen innostui keksipaketin kyljessä olevasta jälkiruokaohjeesta ja tämä tuntematon nainen vain ykskaks lausahti että “poikia ostamassa prinsessakeksijä” ja naurahti. Mekin kaupan ulkopuolella naurahdettiin, ilosia läpimenosta. Että joku konkreettisesti luuli meitä molempia pojiksi, vaikka kumpikaan ei ole vielä leikkauksia käynyt, enkä minä edes vielä testoja.

Sitten itse keskusteluaikaan. Kerrankin olin täysin ajoissa, valmistautunut ja kaikki oli hoidettu hyvin, mutta miten kävikään. Aikani on peruttu. Siis mitä? Posti ei ilmeisesti ollut tavoittanut minua. Että kun ottaa päähän.
Oltiin n. 11.50 poliklinikalla ja jäätiin odottamaan. Kello 13.00 sappi kiehui jo kiivaasti ja mietin soittamista kyseiselle sairaanhoitajalle jolla minulla olisi ollut aika. Maltillisesti kuitenkin odotin vielä 14.10 jolloin ystäväni kehotti soittamaan hänelle. Ja aikani olisi siis ollut kello 12.00. Sairaanhoitaja sanoi että peruutuksia on lähetetty ja selvittää miksei minulle ole. Pian hän tuli hakemaan minut aulasta ja juteltiin hetki. Hän kyseli uuden osoitteeni ja puhelinnumeron ja ihmetteli kovasti miksen ollut peruutusta saanut vaikka peruutusaika tuli jo jotain melkein kuukausi sitten ja tuolloin oli vielä sama osoite ja sama numerokin. Hän lupasi soitella huomenna jos hän olisi saanut uuden ajan minulle, toivottavasti saisin edes sen sitten mahdollisimman pian. Siihen keskustelu sitten päättyikin, ei ollut enempää aikaa kun piti kolmen junaan keritä. Naishoitaja kirjoitti maksusitoumuksen niin että kela maksaa yli puolet kustannuksista. Eli tämän turhan matkan hinnaksi tulee vain n. 20 euroa, menetetty tärkeä koulupäivä ja ilman koulupäivääkin olisin saanut tehtyä vaikka mitä muuta tärkeää. Ketuttaa.

Ainiin, hei ihmiset, ihme on tapahtunut. Soitin äidille ilmoittaakseni uuden numeron ja sanoakseni etten menekään äidin luo vielä tänään ja äitikin sitten kertoi vähän päivästään. Suurin kiinnostus iski kun äiti kertoi puhuneensa musta opettajan kanssa. Opettaja on vasta pari päivää kutsunut mua Alexiksi, mutta sanoi silti äidille kuinka outoa on kun äitini puhuu minusta Nettana. Äiti taisi tajuta tuosta sitten että joo, olen tosiaan jopa koulussa Alex enkä vaan parhaimpien kavereiden ja oman mielikuvitukseni mielestä. Äiti sanoi lopuksi ylpeään sävyyn että “anteeksi nyt sitten jos vahingossa sanon Netta”.

En jaksa tästä kuitenkaan innostua, tiedän että ihmiset voivat syödä sanansa uudestaan ja uudestaan. Olen melko varma että ehkä kerran äiti saa sanottua minua Alexiksi parin päivän sisällä ja senkin häpeilen ja niin ettei kukaan muu kuule. Noh, mutta en syytä tai mollaa heti, voihan olla että äiti oikeasti edes yrittää, ihmeitä tapahtuu koko ajan ympärillämme.

Ainiin, ja maistraatista tuli ilmoitus että nimenmuutosvaihdos-paperi on tullut ja pitää kirjoittaa sinne selvitys miksi tarvitsen sukupuolineutraalin nimen. Sitä kirjoittelee siis myöhemmin.

Näin kettumaista iltaa teillekin.

15. maaliskuuta 2010

Prosessi ja random #1

15.03.2010

Tälläinen pieni blogikirjoitus taasen. Tekee mieli kirjottaa, sen verran hyvä päivä ollut.

Eli hmm.. Kaveri wtftm-foorumilla (transmiehille suunnattu foorumi) pisti haasteen että laittakaas naisellisia kuvia kehiin. Olo oli sen verran itsevarma että menin mukaan leikkiin. Otin binderin pois ja pistin ainoat naisten housut ja paidan mitkä omistan. Otin kuvan itsestäni ja tuli kommentteja että feilasin pahasti. Että en näytä kovinkaan paljon naiselta. :D Dääm! Tietty kivahan se loppujen lopuksi on jos en edes väkisin näytä naiselta.

Tässä vielä kuva, älkää järkyttykö hirveestä friikki hymystäni. :D



Ja mitäs vielä.. Olen huomannut testojen vaikutuksia jo vaikka en ole testoilla ollut päivääkään! Erittäin spookia.. :D

Mm...

- ääni on madaltunut, välillä toki sekin nousee mahdottoman korkeeks. enkä pysty laulamaan enää indican korkesti vedettyjä biisejä vaikka ennen pystyin.
- karvat on kasvaneet pituutta ja tuuheutuneet, mm. jalkakarvat on nousseet polviin päin ja käsikarvat ranteisiin päin.
- hiukset rasvottuu nykyään jo päivässä
- hartiat on kasvanut, oon ku mikäki ladonovi jo
- ruokahalu on lisääntynyt, voisin syödä tauotta koko päivän

Sit vielä tällänen päivityskuva miltä näytän nyt:

Prosessi ja sosiaaliset suhteet #4

15.03.2010

Tähän alkuun pieni tietopakkaus, oon saanut kysymyksiä oudoista sanoista täällä blogista ja selvennän nyt niitä teille vähän.

cis-mies = mies joka on syntynyt miehen kroppaan ja tuntee kuuluvansa siihen
transnainen = miehen kroppaan syntynyt nainen
transmies = naisen kroppaan syntynyt mies
packeri = silikonista tehty penisproteesi
binderi = jostain ihme kankaasta tehty t-paita/hihaton/rintojen alle ylettyvä toppi joka on niin kireä että painaa rintakehän melko tasaiseksi

**

Koulu

Sitten itse asiaan, tänään oli sitten suuri päivä tulla kaapista ulos luokkakavereille transasiasta.

Kun kuraattori tuli luokkaan niin hiki pukkas otsalle ja manasin mielessäni että mitä pitikin mennä tekemään, mutta kuitenkin kun kuraattori avasi suunsa niin olo huojentui edes hieman. Pelkäsin että mun pitäis mennä luokan eteen kertoo asiasta ja näin, mutta onneksi sain pysyä paikalla ja minun piti ainoastaan vastata yhteen kysymykseen jonka luokkalainen esitti. Hän kysyi että vaikuttaako se mitenkään koulunkäyntiini ja vastasin että vain poissaoloilla, joskaan niitäkään ei tule kuin keskimäärin 6-20 päivää eikä näitäkään putkeen. Vähän otti korvaan kun kuraattori puhui sukupuolen vaihtamisesta ja transseksuaalista. Mutta annan anteeksi, kun kuraattori on muuten tosi ihana ja hänkään ei asiasta mahdottomia tiedä.
Selvennykseksi siis transmiehet eivät vaihda sukupuolta koska ovat jo miehiä. Heidän pitää vain KORJAUTTAA vartalonsa sopimaan siihen. Ei kroppaa voi vaihtaa, sitä vaan korjataan sen verran että sut luokitellaan mieheks kokonaan. Ja toinen että ei me olla transseksuaaleja, tuo meinaa seksuaalista suuntautumista jossa nimenomaan rakastutaan juuri transihmisiin. Okei, voi löytyä jostain ihmisiäkin jotka ovat transihmisiä ja haluavat kumppanikseen toisen transihmisen, mutta harvemmin näitä löytyy. Me ollaan transihmisiä, transmiehiä, transnaisia..
Keskustelun päätyttyä eräs luokkalaiseni vanhempi ihminen sanoi minulle jaksamisia ja tämä lämmitti kun varsinkin pelkäsin että vanhemmat ihmiset pitävät minua ihan friikkinä kun ei heidän nuoruudessaan tämä ollut niin yleistä.

Keskustelun jälkeen olin vähän hämmennyksissä ja varovainen muiden kanssa. En tiedä miten he suhtautuivat joten ajattelin että pidän tässä pari viikkoa matalaa profiilia. Yksi luokkalaiseni kysyi voiko kutsua minua Alluksi ja tämä sai hymyn huulille. :) Nyt tiedän ainakin että luokalla on kolme jotka hyväksyvät minut. Muilta en saanut minkäänlaista reaktiota ainakaan vielä.

Sitten ilosin mielin vaihdoin omatoimisesti uuden nimilapun pukukaapin oveen. :3

Ei tuu tästä päivästä muuta mieleen, näillä mennään.

13. maaliskuuta 2010

Prosessi ja sosiaaliset suhteet #3

13.03.2010

Rakkaus

Oon tavannut yhen kiinnostavan ihmisen. Mulla on hauskaa kyseisen ihmisen kanssa ja perjantaina tuli todistettua että hänen läheisyydessään ekaa kertaa moneen kuukauteen mun on helppo hengittää. Tästä huolimatta perjantai sekä lauantai ovat olleet melko kamalia baariseissusta ja ihastuksesta huolimatta.

En tiedä mitä tämä ihminen on mieltä minusta, hoidoistani ja muusta. En ole uskaltanut kysyä koska pelkään reaktiota, varsinkin kun pidän hänestä enemmän kuin monista. Hän tietää etten ole käynyt vielä missään leikkauksissa ja en ole vielä edes testoilla. Tämä pelottaa minua koska kyseinen nainen on hetero ja minä en ole monien mielestä viellä lähelläkään miestä. En tiedä menikö ilta kehnommin ku odotin mun "oudouden" takia, joten en siitä hirveästi kerro kun ei se asiaan välttämättä kuulu. Kuitenkin olo oli tosi illan melko kehno koska vainoharhaisesti ajattelin kaikkien pitävän minua automaattisesti naisena ja asia vahvistui kun menin vahngossa naisten vessaan. Siellä oli joku nainen joka ei katsonut mitenkään oudosti vaikka astuin sisään, piti siis minua heti naisena. Asiaa ei helpottanut vanha luokkakaveri jonka näin baarissa ja joka kutsui mua Netaksi, mutta onneksi metelin takia kukaan ei tätä varmaankaan kuullut.

Ennen jos olen antanut narikkaan miehille takkini niin se on takaisin pistetty päälleni sillä tavoin herrasmiesmäisesti ja olen sitten alistunut siihen, mutta tällä kertaa se vain runtattiin käteeni. Voi johtua aivan vain niistä miehistä, mutta kyllä tuo oli silti kiva.

Ei nyt tule muuta mieleen tuosta illasta.

Mutta niin, kuka täys hetero nainen vois tykätä rumasta, läskistä ja tylsästä miehenpuolikkaasta?

Kaverit


Nyt lauantaina palasin äidille ja tuli hirveä ahdistus äidin entisen miesystävän lapsesta joka on kaverinani facebookissa. Tämä pisti minulle viestiä:

"mitä hauskaa on muuttaa itsensä pojaks?? jos saan kysyy?"

On hieman paha päivä ni pistin että "ei saa kysyä" ja heivasin tämän pois kavereista koska tämä on ennenkin pistänyt saman tyyppisiä viestejä ja olen sanonut että en halua tuon tyylisiä kysymyksiä. Minusta tuo ainakin kuulosti loukkaavalta.
No sitten hän pisti viestiä että:

"HeHa ! Sukupuoli: Mies Kiinnostunut: Naisista <-- hehaheha lol ! no mikäs siin jos tykkää naisist :o ja on itekki !!!!"

Tuo on ihan selvästi ainakin pilkkaava, joten estin ja ilmiannon tyypin loukkaavasta viestistä.
Jollei joku tajua niin tuossa on pistetty ylös ensin henkilötietojani facebooista ja sitten naurettu että ei siinä mitään jos tykkää tytöistä ja on tyttö itekkin vielä.

Eipä kai tässä tänään muuta, tosi pahalla ahdistuksella mennään.

Ainiin, lukijoita jo viisi! Kiitoksia teille jos kommentoitte tai edes luette.
Hienoa että näinkin arka ja outo asia kiinnostaa ihmisiä. :)

9. maaliskuuta 2010

Prosessi ja sosiaaliset suhteet #2

27.02.2010

Koulu

Eilen pyörin kamalassa ahdistuksessa prosessin ja koulun suhteen. Jos aikoja rupee olemaan 2 viikon - 1 kuukauden välein niin kyllä koulukaverit sen huomaa ja rupevat ihmettelemään. Pahimmassa tapauksessa joku rupee kierrättämään huhuja. Kyllä kaikki koulussa ovat jo minua vanhempia ja järkevämpiä, jotkut lähenevät jo 60 vuoden ikää, mutta pistää se silti miettimään. Kyllä aikuisienki keskuudessa pyörii huhuja ja juttuja ja varsinkin jos porukassa on edes yksi joka hieman liioittelee ja suurentaa asioita. En nyt puhu henkilökohtaisesti kenestäkään, vaan yleisesti selitän. Varsinkaan kun ollaan vasta kuukausi oltu porukka näiden kanssa, joidenkin kanssa ei edes sitä kun ryhmät vasta maanantaina yhdistettiin, niin juttuja helposti lähtee liikkeelle. Toivotaan että mun luokalle sattui ne ihanat ja järkevät ihmiset jotka ottavat asioista selvää eivätkä tuomitse suoraan.

Ahdistaa jos en tee asialle mitään, ahdistaa jos teen.. Otin sitten riskin ja pistin facebookkiin näkyviin vain luokkalaisilleni ja opettajilleni tekstin jonka näytin viime vuoden lopussa tutuilleni ja perheelleni. Tekstissä lukee hoidoista ja mun olosta ja tunteista niin hyvin kuin osaan kertoa. Sen oli teksti jonka oli tarkoitus selventää kaikille missä mennään ja mitä tulee tapahtumaan, parille tutulle tämä tuli täysin puun takaa ja heille asia selkeentyi hyvin tuon tekstin myötä että miksi teen tämän ja että kärsin oikeasti. Teksti löytyy vielä tämän merkinnän lopusta jos haluutte lukee. Niin ja merkinnän tosiaan näkee vain muistaakseni 8 luokkalaistani, muita kun en ole vielä lisännyt kavereikseni.

Yksi luokkalaiseni nainen vastasi tuohon testiin ja olin hieman pettynyt. Olisin halunnut tietää mitä muut ovat mieltä. Mutta tämä nainen ainakin kommentoi että "tsemppiä Alex. :)" Harmitti kyllä kun ei tiedä mitä muut ajattelee tämän ja en ole edes varma ovatko muut lukeneet tekstin. Tämä nainen on kyllä varmaan kysynyt muilta lukivatko muut tämän, mutta en osaa sanoa..

Pelottavin mielin menin sitten kouluun. Sanoisiko tai kysyisikö joku jotakin? Katsoisiko hassusti tai kuiskailisi toisille? Ei mitään. Kukaan ei sanonut, kysynyt, katsonut hassusti tai kuiskaillut epäilyttävästi. Okei, yhdessä vaiheessa olin varma että minusta puhuttiin kun keskusteltiin tiiviisti kolmen kimpassa ja vilkuiltiin minuun. Yksi heistä oli vielä ihminen joka saattoi lukea tekstini facebookissa. Toivon kuitenkin että se oli vain omaa mielikuvitusta ja vainoharhaisuutta.

Menin sitten koulupäivän aamuna kysymään yhdeltä opettajalta että voiko Alex nimeä käyttää minusta jo. Ei voi vielä virallisesti kun se ei ole vielä vaihtunut, mutta näin "lempinimenä" kunnes se tulee voimaan. On varmasti muillekkin helpompaa ettei vaihdos tule yllättäen ja minullekkin tietenkin kivempi kun kutsutaan nimellä millä haluankin. Lisäksi sovittiin että minä, opettaja ja luokan virallinen ohjaaja ja vielä koulun kuraattori jutellaan kaikki nelistään. Kuraattorilla olikin aikaa sopivasti puolilta päivin ja juteltiin sitten hieman. Kaikki tuntuivat olevan hirveästi tukena ja olen siitä iloinen. :) Sanottiin etten voi käyttää ainakaan vielä miesten pukukoppia ja se on ymmärrettävää kun ei ole vielä edes testoja minulla. En kyllä haluaisikaan, se tulisi vähän liian äkkiä. Ja sovittiin että maanantaina koulupäivän alussa heti, minä ja kuraattori puhutaan luokkakavereille transtaustastani ja että siitä lähtien pyydettäis että mua kutsuttais Alexiks.
Jäi todella hyvä mieli tästä lyhyestä keskustelusta, tajusin et mul on opettajien täysi tuki tässä asiassa. Joskus toivois saavansa samanlaista tukea äidiltäkin..

Niin ja tämän päättelin itse, ennen maanantaita tuskin kukaan hirveemmin Alexiks kutsuu kun on se kumminkin hieman outoa kun kaikki eivät ole lukeneet tekstiäni ja sitten tulisi hirveästi ihmettelyä ja kyselyä, varsinkin kun Alex myönnetään heti vain miehen nimeksi. Maanantaita innolla odottaen!

Ps. Anteeksi sekava kirjoitus, hirveästi kirjotettavaa ja hirveän vähän voimia.

Tässä vielä teksti minkä lupasin:

"Minä, Netta Muurinen, en ole onnellinen.

En ole koskaan ollut vaikka monesti olen niin luullut. Minulla on ollut onnellisia aikoja, minulla on aina ollut koti, lemmikeitä, ystäviä ja tyttöystäviä joista myös epäreiluimpia mietin aina välillä suurella sydämellä. Minulla on aina ollut rakastava ja minut hyväksyvä perhe, aina edes yksi hyvä ystävä joka on tukenut minua ja edes yksi lemmikki joista jopa pienin on tuonut suurta iloa minun elämään. Siltikin, minua on kalvanut ja masentanut yksi pieni asia, joka on minulle valtavan iso. Niin iso etten pysty elämään täysillä ja täysin onnellisesti. Minä en ole nainen. Kukaan ei ehkä usko, minulla on naisen vartalo ja kaikki minussa on naista - ulkoisesti. Minulla on muodokas vartalo, rinnat, pyöreät kasvot, naisen ääni ja tietyt elimet tekevät minusta naisen. Mutta entä kun mennään pintaa syvemmälle? Kaikkihan sanovat että ulkonäöllä ei ole väliä, sillä on mitä on sisimmässä. Entä jos olen sisimmässäni mies? En osaa selittää miksi olisin sisimmältäni mies. Se on minulle yhtä päivän selvä asia kuin sekin että kuuhun ei pysty kävelemään ja että ihminen ei lennä. Minä vain olen mies.

Se ei ehkä riitä teille uskomaan asiaa, mutta minulle riittää. Elän epätasapainossa ja minuun _sattuu_ jokainen asia mikä viittaa minussa naiseen. Vihaan nähdä vartaloani, vihaan kun minua kutsutaan naiseksi, vihaan kun joudun miettimään kumpaan vessaan menisin, miesten vai naisten. Typerää että tässä asiassa katsotaan sitä mitä ulkopuolelta näkyy, olen nainen kaikille niin kauan kunnes teen asialle jotain. Päätin jo yläasteella että teen asialle jotain, heti täytettyäni 18-vuotta, menen hakemaan lähetettä transtutkimuksiin. Jänistin heti ensimmäisenä. En uskaltanut ottaa askelta noin isoon, mutta tärkeään asiaan. Kumminkin se on asia mitä olen halunnut n. 13-vuotiaasta asti. Olen siitä asti vihjaillut asiasta ihmisille ja he ovat ottaneet sen vain vitsinä, se on sattunut. Myös se, että pukeutumiseni takia minua kiusattiin ja moitittiin. Miksi pukeutuisin yhtään naisellisemmin kun tunnen näin? Sama kuin poika pakotettaisiin käyttämään naisten vaatteita vasten tahtoaan. Nyt vanhempana olen puhunut hieman asioista mesen kautta kavereilleni ja he ovat tukeneet minua jonkin verran, josta olen iloinen. He ovat viimein ymmärtäneet että tahdon tätä oikeasti.

Hain lokakuussai sitten Kaarinan terveyskeskukselta ajan lääkärille, 23.11.2009 maanantaina kello yhdeksän menin kasan "transpapereiden" kera hakemaan lähetettä Tampereelle. Olen 18-vuotis syntymäpäiväni jälkeen myös tarkemmin miettinyt asioita mitä tulisi vastaan hoidon aloitettuani. Hoidon isoimmat vaikutukset ovat parran kasvaminen, vartalon muuttuminen, hiusten oheneminen, äänen madaltuminen ja rintojen poistoleikkaus. Mm. passin ja kelakortin tietojen muuttaminen ovat asioita mitä pitäisi tehdä. Tämä ei ole vitsi, toivon että tämän takia kukaan ei riko välejä kanssani, tarvitsen nyt kaiken tuen mitä vaan voin saada. Toivon että pistätte tämän tekstin eteenpäin, niille jotka välttämättä eivät ole tätä nähneet ja jotka ehkä haluaisivat lukaista tämän.

On paljon asioita joita en ole saanut aloitettua tai ovat jääneet kesken, mutta tätä en jätä kesken. Näytän muille että teen kaikkeni oman onneni eteen enkä anna kenenkään estää sitä!
Minulla on oikeus elää niin kuin minä itse tahdon.

Tämän takia nimikin vaihtuu pian Alex Muuriseksi. Pystyn vaihtamaan sen jo nyt, koska se on sukupuolineutraali nimi.

--

Jos jotakuta kiinnostaa, voin hieman selventää hoidon kulkua.

1. Tutkimuksiin hakeutuminen
Lääkäriltä lähete Tampereelle tai Helsinkiin.

2. Tutkimusjakso n. 6kk
N. 6 käyntiä sairaanhoitajan, sosiaalityöntekijän, psykologin ja psykiatrin kanssa. Näiden jälkeen hoitoneuvottelu missä päätetään olenko oikeutettu jatkohoitoon vai palaanko kotiin tyhjin käsin.

3. Korjausprosessi Ns. "Tosielämänkoe"
-> Tarkoitus elää sukupuoliroolissa johon tuntee kuuluvansa. Voi vaihtaa miehen nimen ja saada lähetteen rintakehä-leikkaukseen. Hormonihoito alkaa.

Hormonihoidon aikana tulee näitä vaikutuksia:
- parta rupeaa kasvamaan
- lihakset kasvavat
- äänenmurros alkaa
- karvojen kasvaminen
- mieliala tasanee tai juuri päin vastoin
- kuukautiset loppuvat
- painon nousu
- ruokahalun lisääntyminen
- iho paksuuntuu
- vartalo muokkaantuu

Hoidossa on myös mm. näitä oireita:
- akne
- hilseily
- ihon rasvoittuminen
- lihasten kipu ja krampit
- maksan toiminta
- veren koostumus
- verenpaineen kohoaminen

--

Kysellä saa ja pitää, vastaan mielelläni."

5. maaliskuuta 2010

Prosessi ja yhteisvastaanotto #1

Tänään tulin äidille ja huomasin että minulle oli tullut sekä iso että pieni kirje Tampereen yliopistollisesta keskussairaalasta. Kädet täristen ja sydän pampaten avasin kuoret.

Isossa kirjekuoressa oli ihan vain paperi missä oli ihan eka aika trans-poliklinikalle. Aika on 18.03 kello 12.00 eli ihan pian! Innolla odottaen, nyt pitää säästää joka kolikko matkoja varten.



05.03.2010

Tässä oli myös 11 sivunen kysely psykiatrisia tutkimuksia varten. Ensin oli peruskysymyksiä, mitä teen tällä hetkellä (työtön, opiskelija jne), mitä olen aikaisemmin opiskellut, miten asun sekä sairauksista, aikaisemmista mahdollisista mielenterveysongelmista ja lääkityksestä. Seuraavaksi lueteltiin iso joukko ongelmia ja vaivoja ja piti merkata onko niitä ollut kuinka paljon asteikolla 1-5. Näitä oli 90 kohtaa. Täältä löytyy mm. tälläisiä kohtia: "suuttuminen tai ärtyminen vähästä", "yksinäisyyden tunne", "levoton tai häiriintynyt yöuni" ja "syyllisyyden tunteet". Minulla vaihteli nämä 1-5 välillä, jokasta numeroa ympyröin varmaan aikalailla saman verran kuin muitakin. Seuraavaksi 11 kysymystä tupakasta ja alkoholista ja piti ympyröidä jokin numero 1-4 väliltä. Ympyröin melkein kaikkiin nollan, koska minulla ei ole ongelmia ollut koskaan alkoholin kanssa ja juon todella vähän. Toiseksi viimeisessä tehtävässä piti myös ympyröidä väliltä 1-5. Tässä oli ylhäällä tuntemuksia ja piti ympyröidä miten se on omalla kohdalla. Täältä löytyy mm. tälläisiä: "kun olen poissa tolaltani, en tiedä, olenko surullinen, peloissani vai vihainen", "on erityisen tärkeää olla kosketuksissa tunteisiinsa", "en aina tiedä, miksi olen vihainen" ja "minun on vaikea paljastaa sisimpiä tuntojani edes läheisilläe ystävilleni". Näitä väittämiä oli 20 ja kertoivat melkein kaikki tuntemuksita ja tunteista ja siksi nämä ahdisti minua melko lailla, koska iski karu totuus naamalle etten tiedä itsekkään mitä tunnen ja jos joskus tiedän edes jotenkuten niin en osaa kertoa mitä tunnen. Viimeinen kohta vielä. Siinä oli myös 20 kohtaa jossa puhuttiin tämän hetkisestä elämän tilanteesta. Piti ympyröidä 1-5 väliltä taas jokin luku ja taas vastaukseni hyppivät laidasta laitaan, ei se tosin vaarallista ole, mutta kuitenkin. Tässä toimivat esimerkkeinä nämä: "olen onnellinen ihminen", "uneni on rauhallista ja virkistävää" ja "olen uupunut jo paljon ennen päivän päättymistä".

Huom! En valinnut noita esimerkkejä mitenkään järkevästi, ihan sattuman varaisesti vain se mikä iski silmään.

Tuon täyttämiseen meni vain alle vartti vaikka paksu nippu papereita. Tietenkin luen sen vielä varmasti monen otteeseen ja varmistan että kaikki kohdat oikein täytetty..

Seuraavaan kirjekuoreen. Tämä oli pieni ja ruskean värinen, melko paksukin. Sisältä löytyy sama lappu kuin isostakin, eli ihan varsinainen kutsu poliklinikalle. Tässä on aika ja peruutustiedot. Mukana on tuon lisäksi vielä pari lappua, eli yksi jossa pyydetään listaamaan aiemmat psykiatriset hoitokontaktit. Ahdistaa ajatus että pitäisi soittaa vanhalle psykiatrilleni josta pääsin viime kuussa onneksi eroon. En pitänyt hänestä, enkä niistä muistakaan tyypeistä siellä. Ajattelin varata kuraattorille ajan ja kysyä jos tämä voisi ystävällisesti soittaa sinne. Olen melko varma että se onnistuu, pidetään peukkuja. Muuten kärsivästi vain lampsin takasin psykan luo.. Löyty vielä tylsä tiedote potilaan henkilötietojen käsittelystä. Luin kuitenkin tämän ja tässä lukee että miten henkilötietojani käsitellään. Sitten oli vielä keskussairaalan ja Tampereen kartta. Kyllä ne on siellä ajatellut kaikkea, nuo ovat parhaimmat kartat mitä olen mistään ikinä saanut. Hyvä fiilis siitäkin, vaikka ystäväni herra X on luvannut tulla saattamaan minut ekalle käynnille. Hänkin on transhoidoissa ja hänellä on jo testot, joten hänelle paikka on ennustaan todella tuttu, että ei varmasti eksytä.



Olo on noiden kirjeiden jälkeen todella huima. Tutkimukset saadaan vihdoin käyntiin ja toivotaan että vain ekan ajan saamiseen meni näin kauan! Noin 1,8 kk odotin tätä, ei se sentään kovin pitkä aika ole elämästä. Jotkut ovat saaneet ekan käynnin jälkeen n. 2-3 viikon välein aikoja, ainakin jonkin verran, toivon että minäkin. Kaduttaa hieman että pyysin lähetteen Tampereelle enkä Helsinkiin, Helsingissä ainakin vaikuttaisi jonojen kulkevan nopeammin. Mutta sitten taas Tampereelta saa kuulemma parempaa hoitoa. Noh, tehty mikä tehty, tein oman valinnan ja sillä mennään. Hyvä näinkin. :)



Äitiäkin hieman kiinnosti, neuvoi että perun tarpeeksi ajoissa jos en kerkeä ja että säästän kaikki rahat mitä nyt saan. Ja luki jopa ton mun ajanvarauslapun. Kuulemma on myös lukenut netistä tietoa hoidosta, mutta en tiedä uskoakko..

Ainiin, tulihan mulle maksusitomuksen kopiokin. Hoidot maksaisi yli 4000 euroa, jos potilaat joutuisi itse maksamaan. Herranjumala, onneksi Suomessa ainakin potilaan tarvitsee maksaa vain matkakorvaukset.