14. joulukuuta 2010

Prosessi ja sosiaaliset suhteet #18

Heihoi taas! Oon koulussa äärettömän turhilla (omasta mielestäni) tunneilla joten ajattelin käyttää tämän ajan hyödyksi ja päivitellä tätä.
En ole vieläkää löytänyt kameran piuhaa, mutta kirjotan viimeistään ensi viikolla psykologin ajoista ja TransHelsingistä ja lisään kuvan sitten myöhemmin. Mitään äärettömän tärkeitä kuvia ei todellakaan ole luvassa, mutta parikin kuvaa tekee ihmeitä mun loputtomien jaaritusten keskelle.


Työssäoppiminen

14.12.-10

Työssäoppiminen loppui jo kuukausi sitten, mutta olen totaalisesti unohtunut päivitellä loppuaikaani sieltä. Viime "sosiaaliset suhteet" -päivityksessä mainitsin uudesta työharjoittelijapojasta ja se ajatus ahdisti mua.

Loppujen lopuks kaikki menikin mun osalta hyvin! Tuo toinen poika sai potkut koulusta, mutta se on asia erikseen, haha. :--D

Poika oli siis kipeenä ja samoin minäkin olin viikon. Toisellakin viikolla poika oli melkein kokonaan pois, joten yhdessä saimme toimia 2 päivää. Ensimmäisellä kertaa poika tuli ja meni aikaisemmin kuin minä ja viimeisenä päivänä tuo toinen poika sitten myöhästyi sen verran että lähti myöhemmin kuin minä. Yhteisiä ahdistavia pukukoppitilanteita ei syntynyt siis, yaay. Muuten me ei niinkään puhuttu, poika kyseli jotain minulta, mutta ei muuta.

Kivointa oli että ennen mä olin poika emännille, mutta sitten mä olin "se toinen poika" tai oltiin yhdessä "pojat". Ja tuntu mielettömän hyvälle. Viimeisenä työpäivänäni tämä yksi höperö emäntä sanoi "..hei tyttö, poika rupea sä...", mutta se oli viimisenä iltana sitten iha se ja sama oliko tuo vahinko vai tahallinen vai mitä.

Emännät kehui mua hirveesti, sain hirveän ison herkkukassin läksiäislahjaksi ja sanoivat että olin ollut paras työharjoittelija ikinä, joten kaikesta huolimatta näin jälkeen päin mulle on ihan sama näkivätkö tai pitävätkö he enää mua poikana. Vedin tän työharjoittelun niin hiton hyvin että tärkeämpää on että tein sen omana itsenäni ja ihan ilman apuja.

***

Työelämä

10.12.-10

Miksi joissakin työhakemuskaavakkeissa on kohta missä pitää rastittaa "oletko [ ] nainen vai [ ] mies". Siis mitä hittoa? Ja kun se on pakko rastittaa tai ei pääse eteenpäin. Mitä väliä sillä on mitä mun haarovälissä on sillä et kuinka hyvä työntekijä voisin olla?

Pistin tuollaiseen avoimeen hakemukseen rastin naiseen, mutta saman firman yksilölliseen hakukaavakkeeseen pistin rastin mieheen. Saavatpahan siellä kimpassa kinastella mikä olen, perkele.

***

Tutut ihmiset

14.12.-10

Kauhistelin yks päivä miten hirveää voisi olla mennä nyt luokkakokoukseen. Noh, eiköhän seuraavana päivänä tule yksi luokkalainen kysymään että olisinko tulossa parin viikon päästä ala--asteen luokkakokoukseen. En tajuu mikä tuli, mutta mä suostuin. Enkä ees stressannut siitä. En stressannut koko aikana, mikä on melko kummallista mikäli on musta kyse.

Sovittiin että lauantaina 27.11. kello 17.00 nähdään Turun Amarillo-ravintolan edessä ja siellä olin n. 10 minuuttia vaille jollon oli pakko vetästä putkeen kahdet hermosauhut. Koko kroppa värisi hieman hermostuneisuudesta ja olin totaalisen housut kusessa kun jostakin pöllähti pari vanhaa ala-asteen luokkalaistani. Jäin siihen typeränä seisomaan ja yritin näyttää siltä että tää on iha piis of keik. Tuli aika äkkiä olo että mitä hittoa mä täällä teen.

Mä siitä kuitenki vähä tokenin ja pystyin kohta taas hengittämään normaalisti. Yksi naispuolinen luokkalainen kyseli multa vähän mitä oon tehnyt ja mun kämpästä ja näin. Mumisin vastaukset vaan tyhmänä enkä pystynyt kattoo ees silmiin, argh. Yritin lämmetä siinä ja jutella niin ku normaalit ihmiset, mutta en vaan vielä pystynyt.

Kuuntelin suurimmaksi osaksi muiden juttuja ja rupesin lämpenemään pikkuhiljaa, mutta siitä huolimatta lähdin syömisen jälkeen kotiin. Ja se oli kyllä ihan vapauttavaa, vaikka sitten harmittikin etten varmaan muuttanut ihmisten käsitystä musta. Oon vanhoil luokkalaisil melko varmaan edelleen hiljanen, outo, läski ja tyhmä.

Mutta no sama tuo. Yläasteen luokkakokousta ootellessa, siellä onneksi kyllä on melkein nämä kaikki samat ihmiset.

Harmittaa pirusti kun kaksi luokan suoraan sanottuna paskinta tyyppiä ei ilmaantunut paikalle. Oisin ennen lähtöä antanut molemmille turpaan ja ihan oikeasti. Sakot ois ollu pieni paha siihe hyvänolon tunteeseen mikä ois tullu ku oisin päässy kostaa mun melkein koko lapsuuden pilaamisesta. <3

Ah, ja ainiin. Tää ainut luokkalainen joka puhui mun kanssa, kyseli kans mun prosessista. Tai no yritys oli ainakin kova. En nyt sanatarkkaan muista mitä hän tarkkalleen ottaen kysyi, mutta siis pointi on sama.
"Ku siis, en nyt tiiä miten mä tän kysyisin tai siis tää kuulostaa niin hassulta, mut siis sä oot nyt sit iha alex? ja niinku mies."
Vastasin myöntävästi ja luokkalainen sanoi että halusi vaan varmistaa. Ja siihe se juttu sitten jäi. Mä osasin odottaa edes yhtä kysymystä prosessia kohden joten tosta tuli enemmänkin ehkä hyvä fiilis että edes joku haluaa varmistua asioita.

Mutta itseasiassa näin jälkeenpäin naurahtaa koska joko mun blogi tai juorut kiertää. Ja epäilen jälkimmäistä. En ollut vielä tuolloin kyseisen luokkalaisen facebook kaveri ja silti hän tiesi asiasta. Eikä vain ainoastaan sitä että mun nimi on muuttunut.

Muuten mua kutsuttiin Alexiks pari kertaa, mikä oli positiivinen juttu tietenkin. Kerran taisi kuulua jostain Netta, mutta seki korjattiin Alexiks ja tais vaan tulla vanhasta tottumuksesta.

Tais kuitenkin olla hyvä että luokkalaiset päivitti mun ulkonäön ja olemuksen näin, koska seuraavassa luokkakokouksessa voi jo olla parta ja möreä ääni, lukuunottamatta muita teston vaikutuksia.

***

Ja tällee ihan btw, viimeksi kaupassa katottiin hirveän tarkkaan mun s-etukorttia ja visa electronia. Etukortissa on siis vielä vanha nimi. Myyjä kattoi korttien nimiä ja sitten mua ja tyrkkäsi kortit mulle. Tais vaan olla laiska valittamaan asiasta, mutta nauratti silti.

Lisäksi menin hakemaan pakettia ja ekaa kertaa ikinä kysyttiin papereita. Annoin passin (missä on vielä vanha nimi) ja nimenmuutostodistuksen. Postin henkilö katsoi molempia kauheen tarkkaan ja sitten katsoi mua pitkään jonka jälkeen tyrkkäsi paketin mulle ja mutisi "no kai sä sit tää oot".

Siis hei oikeesti. Pankista olen monta kertaa ilman mutinoita saanut nostettua nimenmuutostodistuksen kanssa satojakin euroja ja en saa melkein yhtä maksettua pakettia itelleni ilman hirveää kyttäystä.

6 kommenttia:

  1. sukupuolta kysytään työhaussa todennäköisesti siksi, että naisen euro on tosiasiassa vajaa, ylenemismahdollisuudet pienemmät ja olemassa on aina esim. pitkien äitiyslomien mahdollisuus. lisäks jotkut isokenkäset sovinistipomot suosii miehiä haussa ylipäätään ):

    mut kiva kuulla et luokkakokous meni ees kutakuinkin nappiin, mua nimittäin rupes heti hermostuttaa ajatuskin... tosin oon samaa mieltä siinä, et ehkä parempi niinkin ulkopuolisille ihmisille saada vähän touchia jo tuossa kohtaa, ko pidemmälle menneen prosessin kanssa voi olla jo vähä tunnistamattomampi :---D

    VastaaPoista
  2. hei, en oo aikasemmin kommentoinu, mut nyt on pakko :D on tosi kiva lukea näitä sun postauksia, kun kerrot kaiken niin tarkkaan. sekä mä voin vaan ihmetellä sun rohkeutta esiintyä tässä sun omalla nimellä ym. :)mut tsemppiä jatkoon ihan kaikessa! :)

    VastaaPoista
  3. Itse uskoisin, ettei sukupuolen tiedustelemisen taustalla ole mitään suurta salaliittoa naisia vastaan, vaan erityisesti suurissa yrityksissä se helpottaa dokumentointia. Yritys on voinut tehdä esimerkiksi tasa-arvosuunnitelman, jonka tarkoituksena on pidemmällä tähtäimellä edistää kokonaisvaltaista yhdenvertaisuutta (näin yrityksellä on mahdollisuus esim. positiiviseen erityiskohteluun, jolloin eri sukupuolta olevista tasavertaisista hakijoista voidaan valita se, jonka sukupuoli on yrityksessä aliedustettu).

    Tämä meni nyt totaalisen off-topiciksi, mutta halusin vain tuoda esille, että laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta on Suomessa hyvin kehittynyt, ja todelliset syrjimismahdollisuudet sukupuolen perusteella ovat ainakin teoriassa kohtalaisen heikkoja. Kaikki riippuu kuitenkin työnhakijan omasta aktiivisuudesta omien oikeuksiensa turvaamisessa.

    VastaaPoista
  4. rela // no nii'i, mut kiva jos joku vakituinen hyvä työpaikka voi jäädä sivu suun vaan sen takia et satun saamaan miehen henkilötunnuksen vasta tossa 1-2 vuoden päästä. o/ Ja kun äitiyslomia sun muita ei oo tulossa, ehehe.

    kaneli // kiitooos positiivisesta kommentista! :)

    Anonymous // voishan sen joo noin ajatellakki. musta vaan kaikkia papereita pitäis kattella ilmanettä niissä lukis hakijan nimeä, sukupuolta, ikää tai kotimaata. ja valittaisiin kaiken muun perusteella ne parhaat.

    VastaaPoista
  5. Ei mulla ainakaan ole oikeaa nimeä plussakortissani. Siis eri nimi kuin pankkikortissa eikä sitä ikinä katsota oudoksuen.

    VastaaPoista
  6. Anonymous // niinpä! :D miksi aina puhutaan nii paljon kuinka ne on henkilökohtaisia yms. jos kerta kukaan ei ikinä välitä mitä niissä lukkee.

    VastaaPoista