24. tammikuuta 2015

Phalloplasty

Nyt sain tabletin, huomattavasti helpompi kirjoittaa isoilla näppäimillä. 

Hyvin nukutun yön jälkeen heräitettiin koko potukka seitsemän maissa. En saanut syödä mitään. Kaksi muuta miestä vietiin kahdeksan maissa, kuulin käytävältä että minut soitettaisiin saliin. Meninkin sitten perässä hetken päästä, ensin vaihdoin tukisukat, avopaidan ja otin lävistykset pois. Maanantai iltana oltiin minulle vaihdettu ilmapatja, jonka tarkoitus oli vähentää painetta selkärangassa. En saanutkaan esilääkitystä, joten vaihdoin itse sänkyä salissa. Kädet asetettiin nojiin, päälle asetettiin peitto ja ilmapatja johon puhalsi ihanan lämmintä ilmaa. Tarkoitus oli lämmittää minua, kun kuitenkin riisutaan, pestään ja ajellaan alaruumista. Molempiin kämmeniin painettiin tippaneula sekä vielä oma neulansa ranteen sivulle, laskimoon tai valtimoon. Tämä laskee vielä paremmin  verenpainetta. Otsaa puhdistettiin karhealla lapulla ja asetettiin tarroja, samoin laitettiin rintaan ja kylkeen.Verenpainemittari olkavarteen ja  veren happimäärä mittari sormen päähän. Käännyin sen verran että lääkärit sai epiduraalipuudutuksen selkään. Juttelin anestesialääkärin kanssa, en muista muuta kuin että lopuksi minun piti sanoa itse ääneen mihin leikkaukseen olen tulossa. Asetettettiin nukutusnaamari ja zzZzz. 

Heräsin väsyneenä ilman kipuja klo seitsemän maissa illalla. Minulla oli ilmapatja lämmittämässä ja happinaamari. ainut järkyttävä kipu oli olkavarren kyynertaipeessa. hoitaja epäili että verenpainemittari oli tullut aavistuksen taipeen päälle ja aiheuttanut sisääisen mustelman. käden suoristaminen teki mahdottoman kipeää. auttoi kun hoitaja hetken hieroi taivetta. Nautin unesta. suussa kuivasi nielussa asti, mahdollisen pahoin voinnin takia en saanut juoda. hetken ajan päästä sain silloin tällöin ruiskullisen vettä. 2,5 tunnin jälkeen minut kärrättiin takaisin huoneeseen. jatkoin unta. nukuin huonosti, tunnin välein heräsin selän jomotukseen. minun on kovin vaikea nukkua jos on vähänkään ääntä/valoa. ja siltä ei voi sairaalassa välttää. kämppikset kuorsaa/yskii. kutsuvat hoitajaa. yövalo päällä ja sen lisäksi matalinkin valo on tosi kirkas, minkä hoitaja tarpeen vaatiessa laittoi päälle. mitattiin verenpaine, veren happitaso ja kuume jonkun kerran yöllä, niitä mitataan niin kauan kuin alaruumis on puudutettuna. aamuyöstä otettiin verikoe ja poistettiin neulan jälkien päällä olevat teipit. kipuja ei jalassa ollut, ainoastaan selkä oli totaalisen poikki. paransin tilannetta vaihtamalla ristiselän alle kovaa ja pehmeää peitettä. aamulla olin totaalisen väsynyt, pyysin kipulääkettä ja se auttoi reiden pieneen särkyyn sekä selän jomotukseen. pystyin torkkumaan ruokien välissä. aamulla sain lihalientä, mehua, boostermehua ja kahvia. myöhemmin olen saanut sosekeittoja, velliä, kiisseliä, mehukeittoa ja kaakaota. ruoka pidetään nestemäisen, jotta ulostetta ei tulisi ennen kun olen kävelemässä.  mittauksia jatkettiin, päällimmäisten  pehmusteiden alle katseltiin. lekureiden aamukierros käväisi aamupalan jälkeen. join yöllä hullun lailla ja olen sitä jatkanut, nielu edelleen vähän kuivana koneellisen ilmastoinnin takia. pissakatetria vaihdellaan usein, samoin puudutuspussia ja tippaa. myöhemmin olen saanut myös tiputuksella kipulääkettä, keittoliuosta ja verta.  jossain vaiheessa fysioterapeutti kävi ohjeistamassa liikuntaa, jalkoja saisi suoristaa, nilkkoja pyöritellä ja pakaroita kiristellä. illemmalla pääsin vähän pesulle, märkäpyyhkeellä kainalot ja naama. hoitaja käänteli minua jotta saatiin lakanat vaihdettua, samalla pyyhkäisi selän. kuumetta ollut pahimmillaan 38,8, mutta ei kuulemma vielä vakavaa.

Tässä tarinaa leikkauksesta, ja keskiviikko päivästä. olo kohenee koko ajan. pahoittelen pieniä kirjaimia ja kirjoitusvirheitä. palaillaan myöhemmin loppuviikosta, johon sisältyy myös uusi leikkaussalikokemus.. olennliian voimaton leikkimään kuvien kanssa, laitellaan niitä myöhemmin.

6 kommenttia:

  1. Mahtavaa ja onneksi olkoon!:) jäikö sulla kylkiin ja jalkoihin pahat jäljet ihosiirteen takia vai paraneeko ne ihan normaaliksi?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En vielä osaa sanoa, ihosiirteistä jää aina jonkinlaiset jäljet, vaikka vuosien saatossa ne hyvin vaalenevatkin. virtsaputken jatkeen ottokohtaan ei pitäisi suurta jälkeä jäädä.

      Poista
  2. Tsemppiä tosi paljon! :) Oma sisarukseni tulee käymään saman myöhemmin läpi ja sun blogi on ollut tosi tärkeä mulle jotta olen voinut ymmärtää paremmin mitä sukupuolen korjauksessa oikeastaan tapahtuu.

    VastaaPoista
  3. Voimia Alex.Olet rohkaissut minua paljon lähtemään korjauttamaan itseni.Kiitos blogistasi,sitä on ollut kiva lukea :)

    VastaaPoista
  4. Saanko udella onko sinulla se pissakatetri sen uuden peniksen kautta vai esimerkiksi tehty cystofix?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pissakatetri kulkee mahan läpi, mutta peniksen läpi kulkee valmiina myös katetri, jota ruvetaan käyttämään myöhemmin.

      Poista