23. maaliskuuta 2013

Prosessi ja hengissä!

Joo, oon hengissä!

Kysymyspostauksen videot on jo valmiita, enää pitäisi niitä ladata youtubeen mutta siinä vielä menee tovi kun netti on mitä hitain ollut jostain syystä jo pari viikkoa..

Minä voin jo paremmin huomattavasti. (: Tällä hetkellä vaan puskee järkyttävää stressiä koulusta, mutta tänään sekin helpottui kuin tein pari viime jakson portfolion tehtävää ja tajusin että loputkin on vain viime silausta vaille valmiita. Nämä olisivat siis työelämätiedon ja äikkä3 portfoliot ja näiden lisäksi olisi vielä ympäristötiedon tehtävät + kaikki tämän jakson tehtävät joita tulee uusia pikku hiljaa.
Maanantaina olisi tarkoitus tulostaa ja tehdät loppuun nuo portfoliot niin pahin on ohi ja pääsen keskittymään tähän jaksoon kunnolla.

Viime viikko ei muutenkaan ollut ihan mun juttu. Tiistaina kengitin jostain syystä ihan päin honkia sekä ohjeistin epähuomiossa toista tekemään väärin ja hänenkin työ kusi. Klinikkareissua ennen olin ihan hyödytön kun pistin väärää hevosta kuljetukseen valmiiksi, vaikka se ei minun vika ollutkaan. Perjantaina oli ori vuosikas hetken käytävällä vapaana kun otin suitsia pois niin päitsetkin tippuivat..

Stressin takia en oo myöskään liikkunut yhtään mitenkään ja sählyynkään en ole kerennyt kahteen viikkoon kun klinikalla oltiin viime keskiviikko ja sitä edellisellä oli päikkä. Seki stressaa vähän, mutta melko vähän kuitenkin, on kuitenkin koko ikä kohottaa kuntoa ja muuttaa kroppaa paremmaksi.
Oloa on pitänyt pystyssä se että oon kuitenkin saanut tehtyä jotain, oon hoidellut tosi hyvin Riinaa, kuunellut ja oppinut myös semmoisilla tunneilla joiden aihe ei ole niin kiinnostava, ollut luokkalaisten kanssa ja harjotellut uusia leipomuksia kuten porkkanakakkua ja vadelma-rahkapiirakkaa.

Mutta olispa jo huhtikuu kaikesta huolimatta. :D

Minun olo on nyt melko positiivinen taas, jaksan keskittyä kouluun ja tehä ylimääräistäkin. Ootan innolla jo ensi kuuta ja kesätöitä. Oon ihastunut vaikka ärsyttääkin myöntää se. :D

Tissit 5kk ja 3vk
Kävin kanssa ottaa uuden tatuoinnin olkapään alapuolelle
mutta tää on vielä aika pahastikkin kesken. (:

18 kommenttia:

  1. Tieto varmaan löytyisi sun blogista, jos vähän penkoisin. Koska olen kuitenkin laiska, niin kysyn suoraan. Miksi sun nännit poistettiin/mitä niille ylipäätään tehtiin? Missä sut leikattiin?

    Jael

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nännit siis alunperin leikattiin irti ja kiinnitettiin uuteen kohtaan. Tietämättömyyttäni en käyttänyt leikkauksen jälkeen tukisidettä, jolloin tissit hylki nännejä eivätkä ne siis kiinnittyneet paranemisvaiheessa kiinni. Niinpä tikit avattiin ja nännit siitä melkein itsestään lähti irti, loput sitten avattiin veitsellä. Eli nännit meni kuolioon kun veri ei niissä ruvennut kulkemaan.
      Ja Kuopiossa leikattiin. Kaikkeen muuhun oon tosi tyytyväinen paitsi hoito-ohjeisiin, paremmat ohjeet niin nännit olisivat varmaan lähteneet elämään.

      Poista
  2. oletko käynyt/aitko käydä sukupuolileikkauksessa? Onko sulla nyt siis vielä naisen alapää, vai miehen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukupuolileikkaus. :DD Johan oli kutsumanimi. Korjaan vähän että genitaalikirurgia ois vähä osuvampi nimi.
      Mutta siis olen käynyt/aion käydä kaikki mahdolliset leikkaukset läpi. Jos tuntemattoman ihmisen sukupuolielimet oikeesti kiinnostaa niin lueppa blogia niin selviää että miten asia täl hetkel on ;)

      Poista
  3. Se on kato se kun tulee kevät ja kukat ja mehiläiset ;) Mutta totta puhuen, hyvä että menee paremmin. Mielialan muutokset, niin lyhyet kuin pidempi aikaiset, kuuluu vaan elämään oli sitten missä vaihetta prosessia tai ihan cis-ihminen :)
    Ja hitto, siehän alat olemaan hyvässä kunnossa. Eihän tässä voi huonommaksi jäädä, pitää lähteä kuntoilemaan ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kyl toi arskaki vaa tekee oman osuutensa mielialaan. :D
      Pöh mikä kunto.. 3vko taukoa takana, mutta uusi yritys ois itellä nyt menossa et tulis se sikspäkki joskus!

      Poista
  4. aaw toi sun eka kuva<3 susta tullu gomeee (:

    VastaaPoista
  5. miks sua ärsyttää myöntää et oot ihastunu? onko tyyppi nii ärsyttävä ettet haluu myöntää itelles et se onki aika magee :DD ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, eiei. :D Tyyppi on aina ollut nätti ja kiva, mutta mä kun ajattelin nyt vaan keskittyä hevosiin ja kouluun ja vähentää koneella oloa yms.. Nyt kuitenkin istun aika paljon koneella vain odotellen että kyseinen tyyppi tulisi fbhen kun tällä hetkellä hän on työssäoppimassa eikä lähimailla. :(

      Poista
  6. Nyt on pakko tulla sanomaan blogin löydettyäni, että ihana et oot jaksanu kirjottaa tälläsen! Menee lähipäivät lukiessa koko prosessi :) Ja oot oikeesti tosi komee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmi ettei ole oikein ideoita/jaksamista kirjottaa niin usein kuin tekisi mieli.

      Poista
  7. Ajan kanssa jos tosiaan haluut vastauksen ni voisin täs tällä viikolla kirjotella ihan oman postauksen näihin kysymyksiin! Meinaan tuli monia hyviä kysymyksiä jotka vois kiinnostaa muitakin.

    VastaaPoista
  8. Naurettavaa, ettei negatiivista palautetta julkaista! Ei sukupuolenkorjauksessa ole kauheasti positiivista. Totta kai on hyvä, että ihminen tietää kumpaa sukupuolta oikeasti on, mutta mielestäni saa myös kritisoida asioita. Täällä asiallisetkin kommentit poistetaan, eikö Alexin itsetunto kestä...?! Positiivinen kirjoitus kyllä huomioidaan, ei asia ole niin mustavalkoinen, että kaikki ymmärtäisivät korjauksen! Minä ymmärrän, ihan oikein on se, että kaikki ovat oikeutettuja olemaan oma itsensä ja identiteettinsä mukaisia!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsehän en julkaistavaksi pyrkiviä kommentteja näe, vaan tämän hoitaa ytäväni oman sähköpostinsa kautta. Hän valitsee suht avoimesti kommentit jotka julkaistaan ja eiköhän siihen ole joku syy että kaikkia negatiivisia kommentteja ei tule, onko kommentti varmasti hyvän maun mukainen JA perusteltu. Minä eikä ystäväni hyväksytä kumpikaan negatiivista asiaa jos sitä ei ole asiallisesti ilmoitettu EIKÄ sitä julkaista jos asiaa ei ole perusteltu.
      Kierrätän kommentit ystäväni kautta ihan sen takia ettei negatiivinen kommentointi mahdollisesti saisi minua uudestaan masentumaan ja uskon että ystäväni haluaa tätä aika hyvin suojella, tämä on kuitenkin minun henkilökohtainen blogini eikä mikään suomi24.

      Poista
  9. Hei Moi Aleksi!
    Kiva, että kirjoitat tällaista blogia! Olet komea nuori mies ja on mahtavaa, että kerrot prosessistasi rohkeasti. Kiitos blogistasi!

    VastaaPoista
  10. Pakko kysyä, että oletko kuullut tästä kirjasta:

    http://www.like.fi/kirjat/poika

    ?



    VastaaPoista