16. lokakuuta 2012

Prosessi ja 15 päivää leikkauksen jälkeen

Olo kohenee hurjaa vauhtia!

Viimeksi kerroin vähän huolia kuolioituneista nänneistä. Nyt molemmat on herännyt enemmän tai vähemmän eloon. Leikkausarvet ovat pehmeät, arpien päissä (rintakehän keskellä) oli vähän kovettumaa, mutta sekin on hurjasti pehmennyt, joskaan ei vielä kokonaan. Kainaloissa on molemmissa aavistuksen koholla tuo kohta missä viimeinen tikki on ja siihen koskee aavistuksen tietyissä tilanteissa, mutta ei niinkään satu. Esimerkiksi jos makaan  kyljelläni ja liu'utan itseäni alaspäin niin tuntuu inhalta.Vasemmalla puolella varsinkin on näin, koska siellä puolen iho on siitä kohtaa epätasasempi (toinen kuva, oikealla arven päässä oleva "kohouma".

12.10.

 Hoitona olen pitänyt aamuin illoin tapahtuvaa Ceridal iho-öljyllä rasvausta ja sen kuivuttua olen levitellyt Bepanthenia melko reilustikkin, varsinkin arpien päihin ja nänneihin.

14.10.


 Öljyämisen jälkeen


Minulla on facebookissa kansio, jonka näkee vain läheisimmät ystävät. Sinne lisäsin aikaisemmin jo kuvan itsestäni missä näkyy arvet. Nyt kuitenkin halusin jonkun kuvista profiilikuvaksi ja vaikka en salaile prosessiani ja vastaan rehellisesti kyselyihin, niin en väkisin tyrkytä omaa "outouttani" ihmisille. Siksipä oli pieni ongelma siitä että minkä kuvan valitsisin, mutta päädyin tähän -->

 --

Soitin KYSiin ja siirsinkin tarkastusajan Valtoselle myöhemmäksi matkustusongelmien takia, harmittavasti meni vain niin myöhäiseksi kuin 30.10. Tämän takia käytiinkin tänään Porvoon terveysasemassa ja käytiin sairaanhoitajalla näyttämässä rintakehää. Kaikki näytti muuten hyvältä, mutta oikean puolen nänni, eli tämä huonompi nänni, kuulemma haisi jonkin verran ja nänni oli kohonnut ylös ja oli melko löysä tuo tumma alue. Nainen kertoi että koko nänni suurimmaksi osaksi on irti ja että tikit pitäisi kuitenkin ottaa nyt pois, jolloin tämä toinen nänni joudutaan leikkelemään pois.

Nainen myös soitti kaksi lääkäriä paikalle jotka vain tokaisivat että tikit pois.

Sairaanhoitaja otti tikit pois ja repi ja leikkeli sen verran kuollutta päälikudosta nänneistä kun uskalsi. Lisäksi pyysi sulkemaan silmät, tökki rintakehää ja pyysi ilmoittamaan milloin tunnen piikin ja milloin painetta.
Hoitaja asetti hopealaput nännien päälle, jonka tarkoitus olisi vissiin pehmentää niin että kovettumat nännin päältä on helposti repiä pois sekä tappaa bakteereja. Hopealappujen päälle vielä tavalliset sidetaitokset, teippiä ja sinisen sidetaitoksen niin että teipin liima tarttuu kunnolla ihoon.

Missään vaiheessa ei sattunut, vaikka aika karulta nännien repiminen pinseteillä näyttikin.

--

Lisäksi sellainen pieni homma, kuin sustanonin loppuminen, jee.. No mutta farmaseutti soitti pitkän puhelun sustanon reseptin kirjoittaneelle lääkärille ja sain puhelinreseptinä testogeliä. Loppukuusta pitäisi sustaa tulla lisää, mutta viime kerrallakin se venyi moneen viikkoon.

17 kommenttia:

  1. Vähän kyllä puistattaa noi kuvat, mutta näyttää kuitenkin jo paljon paremmalta kuin aiemmissa kuvissa! :) Toivotaan että paraneminen jatkuu hyvin, pidän peukkuja sen puolesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Nyt kun nännit joutu ottaa pois, ni uskon että myös nännialueet paranee nyt kunnolla ja saadaa hyvät tatuoidut nännit jossai välis (:

      Poista
  2. Sie näytät onnelliselle :)

    VastaaPoista
  3. Toivotaan että paraneminen jatkuu hyvää vauhtia!! :) Pakko mainita että olet todella komea ja hyvännäköinen noissa kuvissa. :)

    Mahtava blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja joo, arvet on jo nyt parantunu hyvi ja eiköhä täst eteenpäi oo suunta ylöspäi parantumise kannalt (:

      Poista
    2. Eiköhän paranemise suhtee suunta oo ku ylöspäi!

      Poista
  4. Hyviä kuvia! Mietin että jos sulla fb:ssä noi samat kuvat salattu useimmilta henkilöiltä, mutta eikö sua pelota ajatus, että googlettamalla sun nimen, kuka tahansa voi löytää tänne ja nähdä kaikki kuvat yms. tätä kautta?

    PS Paranemisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No googlettamallahan mun nimen, löytyy tää blogi. Jos joku on niin kiinnostunut musta, että ihan googlettaa rupee, niin ei se minua haittaa. Kuten oon jossai välis kertonu, ni en mä tätä mitenkään hengen uhalla rupee salaamaan, jos joku mun blogin löytää omin avuin ni senkus löytää. (:

      Poista
  5. Hei, en muista onko tätä sinulta jo kysytty, mutta kysyn varmuuden vuoksi. Siis, millaisia ajatuksia transsukupuolisten pakkosterilisaatio sinussa herättää?

    Näytät oikeasti upealta näissä kuvissa, ja onnellisuus tosiaan näkyy. Ihanaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikeen hanskaa mitään tuollaisia suuria mielipiteitä jotka vaatis miettimistä suuntaan ja toiseen. Siks en oikein tykkää vastata, koska mä olen vaan mä, joku fiksumpi transmies voi mun puolesta vastata fiksummin tällaisiin kysymyksiin. Mutta mulle ei herätä toi pakkosterilisaatio oikeen minkäänlaista mietteitä suuntaan taikka toiseen, koska itse en haluaisi synnyttää lasta enkä halua että minulla on edes mahdollisuutta siihen, koska se muistuttaa minua naisellisuudestani.

      Poista
  6. Hei! Kauanko kestää prosessin alettua (eka päivästä kun käy psykologilla), siihen että voi muuttaa nimen ja saa hormonit käyttöön? Onko mahdollista että jo vuoden päästä siitä kun eka kerran kävi psykologilla niin olisi jo uusi nimi ja hormonit...
    entä kauanko kesti että pääsit leikkaukseen?
    kiitoksia paljon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prosessin kesto riippuu aikalailla jonoista ja siitä meneekö Helsingin vai Tampereen yksikköön. Hoitojen pituuksiin on omat lain mukaiset ajat, jonka verran saisi potilas odottaa, mutta ne tosi usein ylittyvät koska aina tulee peruutuksia, sairastapauksia, unohduksia..
      Listaan tähän hoitoon liittyvät jutut ja voit itse siitä vähän kattoa, miten kauan kaikessa on mennyt;

      23.11.2009 - Lähetteen haku
      18.3.2010 - Peruttu keskusteluaika
      1.6.2010 - Sairaanhoitajan keskusteluaika
      16.6.2010 - Uudet sukupuolineutraalit etunimet hyväksyttiin
      9.7.2010 - Sosiaalityöntekijän keskusteluaika
      26.7.2010 - Sairaanhoitajan keskusteluaika
      28.8.2010 - Erikoislääkärin keskusteluaika
      23.11.2010 - Psykologin keskusteluaika
      29.11.2010 - Psykologin keskusteluaika
      1.12.2010 - aloitin itsenäisesti käyttämään testogeliä
      26.1.2011 - Hoitoneuvottelu #1, negatiivinen vastaus
      18.2.2011 - Hoitoneuvottelu #2, mistä myöhästyin
      14.3.2011 - Hoitoneuvottelu #3, diagnoosi ja lähete mastektomiaan ja hormonipolille
      13.9.2011 - Hormonipoli, resepti sustanoniin
      1.1.2012 - Vuosi testoilla
      3.1.2012 - Transpolin sairaanhoitajan vuositarkastus
      5.6.2012 - Rintakehäleikkauksen konsultaatio
      27.6.2012 - Hormonipolin puolivuotistarkastus
      27.6.2012 - Tapaaminen transpolin lääkärin ja sairaanhoitajan kanssa - lähete munasarjojen ja kohdun poistoon ja Helsingin lääkärin juttusille
      17.08.2012 - Helsingin psykiatrian erikoislääkärin keskusteluaika
      01.10.2012 - Mastektomia Kuopiossa, Jussi Valtonen
      05.10.2012 - Tapaaminen Jussi Valtosen kanssa, picot vaihdettu uusiin
      lokuussa 2012 - neljä tapaamista haavahoitajan kanssa, viimeisellä kerralla nännit irrotettiin

      Uuden nimen sain noin äkkiä sen takia että otin sukupuolineutraalit nimet. Jos haluaa viralliset vain miehen nimet, ne saa diagnoosin jälkeen ja maistraatissa menee yleensä sellainen 1-4 kk kun ne vaihtaa nimet.

      Ekasta keskusteluajasta meni siis hormonireseptiin n vuosi ja 3kk jos äkkiä katsoin oikein tuota listaa.

      Poista
    2. Uskaltaako kysyä että miltä sun alapää näyttää nykyään? Tai siis, onko ihan naisellinen vieläkin.

      Poista
    3. Tää oli eka leikkaus mun kropassa, eli muu on ihan fyysisesti vielä naista.

      Poista
    4. Eikö siis testot oo vaikuttanu sinne yhtään... Eikä hirvitä se alapääleikkaus, että miten käy seksielämän. Tai siis. Jos kävis mämmiset ja menis tunto ihan kokonaan...

      Poista
    5. Koen että eka kysymyksesi on niin henkilökohtainen et jätän suosiol vastaamatta.
      Ei hirvitä, en ole ikinä kuullut että keltään menisi kokonaan tunto, joten ajattelen omalla kohdallani myös näin positiivisesti.

      Poista