1. maaliskuuta 2011

Prosessi ja random #13

Piti tehdä ihan kunnon päivitys vielä ennen tyttöstäväni hiihtolomaa, mutta oon laiska mangusti ja en jaksa. Mietin tänkin julkaisemista vasta torstaina, mutta menkööt nyt kun tän nyt jo kirjoitinkin.

Mitäs mulle kuuluu, oon ollut paljon tallilla ja nörtteilly tietokoneen ääressä. Hain myös kouluihin.



Viittomakielen ohjaajaa ja hiusalan pkta yritin jo ysin jälkeen, mutta jospa nyt tärppäisi kun sillon ei onnannu.
Näiden lisäksi haen Turun ammattikorkeakouluun toimintaterapeutiksi ja restonomiksi, mutta niiden mahdollisuus vähän huolestuttaa kun omistan melko kehnon peruskoulun päättötodistuksen.
Sitten vielä haen työvoimapoliittiseen koulutukseen työkkärin kautta vartijaksi. Aikaisempi suurtalouskokin tutkinto oli samanlainen koulutus kuin tämä, eli melkeinpä kuin tavallinen koulutus mutta enemmän työssäoppimista ja siitä saa työkkäriltä tukea. Tämä olisi muuten ehkäpä paras vaihtoehto, mutta koulutus alkaa vasta syyskuussa ja jos lopetan toisen koulun tämän takia niin saatan olla kohta ilman koulutuspaikkaa kun tässä vartijakoulutuksessa on kolmen viikon jakso jonka jälkeen puolet opiskelijoista heitetään pihalle. Myös tuossa suurtalouskokin koulutuksessa oli samanlainen karsimisjakso kun opiskelijoita oli ekan kuukauden ajan 38 ja selvisin 17 muun kanssa jatkamaan siitä eteenpäin koulutusta ja tuntuu ehkä liianki hyvältä että kävis positiivisesti tässä vartijakoulutuksessakin niin että pääsisin jatkamaan. En tiedä uskallanko ottaa riskiä.
Jos mikään ei tärppää niin joudun tyytymään Turun iltalukioon ja tekemään sitten vaikka sijaisenhommia päivisin. Ensi sijaisesti kyllä haluaisin ihan päätoimiseksi opiskelijaksi jonnekkin.

Jaaaaa, eksyin H&M:ään josta tarttui mukaan nämä. Anteeksi kehnot kuvat, ei jaksanut panostaa taaskaan.

Oon etsinyt jotain neutraalia pään yli vedettävää hupparia, mutta löysinkin tälläisen. Ei ihan mun tyylinen, mutta oli alennuksessa ja sopivan kokonen niin mikä ettei. On myös pirun lämmintä materiaalia sisäpuolelta. 15 euroa.



Yleensä en ihan boksereista kuvia ota, mutta sen verran hienot Guns n' roses -bokserit löytyi että oli pakko. 12,95 tai 14,95 euroa, en juuri tähän hätään muista.



Alla oleva kauluspaita olis varmaan löytynyt tyyliin UFFilta vitosella, mutta ostelen niin harvoin loppujen lopuksi vaatteita että annoin periksi tämän kerran koska löytyi sen verran ihana ruutupaita. Kuva ei oikein edusta, mutta on siis melko iso kokonenen tosi ohutta materiaalia ja sinipunaruudullinen. 19,95 euroa.



Mutta niin se siitä, eli tosiaan, olen nyt perjantaista ensi viikon sunnuntaihin poissa varmaankin kokonaan koneelta että älkää loukkaantuko jos en heti hyväksy mahdollisia tulevia kommentteja. Pistäkää mulle paljon kommenttia että on kiva lueskella niitä ku palaan kotti. :----)

Ennen oli todella outo saavutus jos onnistuin saamaan yhtään siedettävää hymykuvaa itsestäni, mutta viime aikoina en ole osannut ottaa itsestäni kuvaa ilman että olisi jokin vammanen hymyn poikanen naamassa. Ja on se kyllä kiva näyttää onnelliselta.
















19 kommenttia:

  1. Oooi, söpöjä nuo kaikki hymykuvat :)

    VastaaPoista
  2. Miten sä voit hakea AMK:iin jos et ole käynyt kuin peruskoulun :o

    VastaaPoista
  3. Svitis // kiitoksia. (:

    Anonyymi // Tuolla lukee varmaan hirveän epäselvästi, mutta siis olen käynyt ammattikoulun, suurtalouskokki olen. :D

    VastaaPoista
  4. "Vammanen hymyn poikanen" kuvaa mielettömän huonosti sun suloista hymyä :)

    VastaaPoista
  5. awawawaw ♥ oletpa ihana rakkaani.

    VastaaPoista
  6. Oot tosi söötti, ei muuta :D

    VastaaPoista
  7. Sulla on ihana hymy :)

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia muru. x) Ja mä muuten haen myös viittomankielen ohjaajaksi!

    VastaaPoista
  9. onko little mei sun muijas?

    VastaaPoista
  10. Noi silmälasit on tosi kivan näköset sulla, käytä niitä enemmän kuvissa :)
    -Anna

    VastaaPoista
  11. Kiitoksia taas kaikille!

    Anonyymi // Ei ole. :D Hyvä ystävä on vain.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi // Kiitoksia. (: Näkö onkin koko ajan huonontumassa kun en oo voinut pitää noita laseja kun sanka on rikki. Että kyllä mä rupeen taas pitämään niitä ihan muutenki ku kuvissa, kunhan jotenki kekkaan miten nuo saisi korjattua.

    VastaaPoista
  13. onko tuo minimään muutakin kuin ystävä? :) kysyy utelias romantikko

    VastaaPoista
  14. Anonyymi // Eiii ole. :-----D Hyvä ystävä hänkin vain.

    VastaaPoista
  15. Olis todella hienoa (ja rohkeaa) jos saisi sinun tyttöystävältä tänne jonkun kirjoituksen. vähän vaikka hänen ajatuksiaan koskien prosessia..

    VastaaPoista
  16. Anonyymi // Täääääytyy miettiä jos se vaik innostuis joskus kirjottelee jotain. :D

    VastaaPoista
  17. Olet kuules tiedätkö todellakin hyvännäköinen kyllä.

    VastaaPoista
  18. Morjes! Oon uus lukija ja lukenu noi kaikki aikasemmat merkinnät tähän asti nyt tässä viikon (?) aikana. Oli vaan pakko tähän väliin kommentoida, että näytät TOSI paljon jätkältä jo ennen testoja!
    Hih jatkan lukemista. Oikeesti kiva ku oot näi yksityskohtasesti kertonu tosta prosessista.

    VastaaPoista
  19. Morjes! Oon uus lukija ja lukenu noi kaikki aikasemmat merkinnät tähän asti nyt tässä viikon (?) aikana. Oli vaan pakko tähän väliin kommentoida, että näytät TOSI paljon jätkältä jo ennen testoja!
    Hih jatkan lukemista. Oikeesti kiva ku oot näi yksityskohtasesti kertonu tosta prosessista.

    VastaaPoista