8. marraskuuta 2010

Prosessi ja media #1

8.11.2010

Ohhoh, enpä oo vielä kertaakaa valaissut teistä median ihmeellisestä maailmasta koskien transjuttuja.. Ainakaan muistaakseni. Mutta noh, tästä se lähtee.

Elokuvat

Eka mediapostaus saa kunniakseen esitellä teille yhden lempilehvani, mutta myös yhden inhokkilehvani. Lempi- ja inhokkilehva samassa, kätevää eikö?

Kyseessä on siis Boys don't cry.





Kuka on nähny vai onko kukaa? Omiaki kommentteja saa heittää. Kannatan ehdottomasti katsomaan, mutta tosiaan siinä on melko raaka raiskaus ja ammuskelua lopussa joten ei täysin hermoheikoille.


Sitä on kehuttu että kauhisteltu pitemmänki aikaa wtftm-foorumilla, mutta vasta parin kuukauden elokuvan nimen lukemisesta sain sen lainattua filmtownista. Sekin oli vaan vahinko, kun sen sattumalta näin hyllyssä, en siis mennyt sitä varten lainaamoon.

HUOM! ALLA OLEVA TEKSTI SISÄLTÄÄ JUONENPALJASTUKSIA!

En pitänyt sitä alussa mitenkään pahana, ajattelin että tää on semmonen kiva nyyhkytarina rakkaudesta. Sitähän se oliki, mutta ei ihan niin kiva, vaan itseasiassa melko julma. Elokuvahan perustuu tositapahtumiin Brandon Teenasta (Teena Brandon), transmiehestä, joka yksinkertaisesti esitti omaa itseään haluten että muut näkisivät hänet poikana. Lopulta hänelle kaksi tärkeäksi tullutta ystävää murhasivat hänet - koska selvisi että hän on tyttö biologisesti. Muuta en elokuvasta kerro, saatte katsoa keitä kiinnostaa!



Minusta on hienoa että tuosta on tehny elokuva. Että näytetään maailmalle tositapahtumilla miten julma se osaa olla ja miten alas jotkut ihmiset painuvat. Kaikkia ei oo suotu ymmärtämään kaikenlaisia ihmisiä, mutta silti pistää näkemään punasta Brandonin kohtalo. Hänellähän olisi voinut olla vaikka kuinka hieno elämä, jos hänen olisi annettu olla oma itsensä. Minusta on myös koskettavaa miten paljon juttua ja videoita Brandonista löytyy, siis sellaisia positiivisia!

Jos jotakuta kiinnostaa niin googlesta ja youtubesta löytyy kyllä materiaalia "Brandon Teena" -hakusanalla.

Pakko myöntää etten elokuvan jälkeen uskaltanut olla hetkeä oma itseni. Pysyin visusti sisällä ja ulkona olin vain pakolla. Pelkäsin että joku hullu tulee ja raiskaa ja ampuu minutkin - tälläisen friikin. Pelkoa lisäsi se että ensin mainittu on jo koettu. Ja se sattui. Ja sillä oli jälkiseurauksensa. Se kävi tosin jo silloin kun elin ns. "poikatyttönä", mutta ei siitä sen enempää.

Toivon että tämä video saa ihmiset ajattelemaan muutakin kuin itseään. Ei Brandon varmasti tahalteen ketään huijannut, hän halusi näyttää muille oman persoonallisuutensa ja oman itsensä. Ja tämä tosiaan tapahtui

Vielä pari linkkiä uteliaille:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Brandon_Teena
http://www.imdb.com/title/tt0171804/

Mutta eniten mua kyrsii Brandonin hautakivi. Onhan se hieno ja varmasti siihen panostettu, mutta tuo teksti..

11 kommenttia:

  1. Äsken katsomani video sopiikin tähän aiheeseen, sä oot kyllä ehkä nähnyt sen jo? http://www.youtube.com/watch?v=ZGPwDTzBEpQ

    Tuosta hautakivestä, tekstissäkin mainittiin että äiti ei suostunut kutsumaan häntä pojaksi, ja valitettavasti läheiset saavat päättää aikalailla kaikesta henkilön kuoleman jälkeen tapahtuvasta. =( Jenkeissä tuo vielä korostuu kun tuppaavat käyttämään noita listauksia että mitä sukua on ollut kellekin.

    VastaaPoista
  2. Mulla on toi leffa, mut en oo kattonu sitä koskaan ihan loppuun saakka, koska mun mielestä se alko käydä vähä ahdistavaks ja ei-niin-kivaksi! Mutta nyt kun luin vähän tietoja tosta tarinan henkilöstä, niin voisin jopa uskaltautua kattomaan ton loppuun :--) Tsemppiä sulle!

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus ja pisti mietityttämään :).
    Voisit muuten joskus tehdä lisää videopostauksia, ois tosi kiva!

    VastaaPoista
  4. Suvi // en ollu nähnyt, mut aika tommonen sulonen video! Mutta joo, harmi tuo Brandonin perheen suhtautuminen on. :/

    Mindi // Joo, ei se kovin ihana rakkaustarina oo, niinku mä ekaks luulin. Mutta se pistää tosiaan ajattelee paljon, että kannattaa!

    Anonymous // Kiitos. :) Meinaatko siis näitä mun tekemiä videopostauksia? Jos meinasit niin joo, tein jo yhden mutta jouduin poistamaan sen koska tarvitsin muistikortin tyhjäksi jotakin varten jota en enää muista. Mutta kun serkku palauttaa digikamerani niin olisi tarkoitus videopostaus tehdä!

    VastaaPoista
  5. toi leffa on kyllä tosihyvä, mutta kamalan ahdistava. Pitäs varmaa kattoo se uusiks, viimekerrasta ku katoin sen on tosi pitkä aika.

    VastaaPoista
  6. Toi hautakiven teksti... Ei helkkari.
    Heräs mielenkiinto, pakko vuokrata toi leffa asap, kiitti kun vinkkasit :)

    VastaaPoista
  7. http://aydenmace.tumblr.com/
    Heip. Oon itse seurannut tota blogia jo jonkun tovin. Ja se on MIELETÖN! Ajattelin vaan kertoa jos et vielä tiennyt. Ihanan positiivinen kaksikko ja auttaa varmasti monia samassa tilanteessa olevia. :)

    VastaaPoista
  8. Judy // Kannattaa kyl vuokraa ja kattoa, vaik ei ihan mukava lehva olekkaan. :)

    Anonymous // Ihan mielenkiintoiselta näyttää, pitää ruveta lukemaa. :)

    VastaaPoista
  9. Olen katsonut kyseisen leffan useita vuosia sitten enkä silloin ihan ymmärtänyt kaikkea mitä siinä tapahtui ja miksi. Mutta elokuva jäi mun mieleen ja on pysynyt vahvasti mun suosikkina. Olisi mahtavaa katsoa uudesta näkökulmasta se uudelleen.

    VastaaPoista
  10. Nanna // Kannattaa. :) Todella valaiseva ja karu totuus monien transihmisten elämästä vaikka leffa kertookin vain yhden ihmisen näkökulmasta.

    VastaaPoista
  11. Jos itse kattoisi tuollaista hautakiveä kuolemansa jälkeen niin olisin vaan et "kiitti vittusti".

    VastaaPoista