3. lokakuuta 2012

Prosessi ja leikkauksen jälkifiilingit

Eilen 2.10. noin kello 13:00 aikoihin minulle soitettiin kelataksi joka veisi minut asuntolalle, jossa oleilisin sitten perjataihin. Torstaina pitää muistaa tilata kelataksi taas perjantaiksi että kerkeän yhdeksäksi Jussi Valtosen vastaanottolle, joka siis suoritti tämän leikkauksen.

Kello 14:00 aikoihin, minulta otettiin dreenit ja tippa pois. Dreenien ottaminen kirpaisi ja sattui jonkin verran, mutta kipua onneksi kesti vain hetken ja kun dreeni oli poissa, kipu loppui seinään. Verta niistä tuli melko paljon, mutta päälle laitettiin silikoniliuskat. Tipan pois otto ei tuntunut missään. Uudet picot pistettiin paikoilleen ja tarkoituksena oli pistää suuremmat kuin viimeksi, niin että picoliuska ylettyisi kunnolla tissin ja haavojen yli, mutta toiselle puolelle ei löytynyt kuin pienempi picoliuska.


 Ympärille silikoniliuskoja ja tällä kertaa picot hurisivat vain hetken ja rupesivat vilkuttamaan vihreää. Picoille sain vielä todella miehisen sinisen marimekon kassin joka helpottaa picojen kantoa. 
Fysoterapeutti Petra Rönkkö tuli neuvomaan liikkumisesta, että saan liikuttaa käsiä nii paljon kuin antaa kipujen kanssa pystyn ja antoi paperilliset jumppaohjeet ekoille 2 viikolle ja toiset ohjeet 2 viikon päästä suoritettaviksi päivittäin. 


Sairaanhoitajalta sain vielä selitteen leikkauksesta, sairaslomatodistuksen (sairaslomaa 3 viikkoa) ja kutsun tulla 2 viikon päästä näyttämässä arpia. Niin ja reseptit antibioottiin ja kipulääkkeiksi burana ja panadol.
 


Asuntolalla
Eilen siinä neljän maissa olin asuntolalla taas. Jaksoin hyvin kantaa painavat reppuni sisälle ja kaikki kotitoimet sujuvat ihan hyvin. Kipuja ei juurikaan ole ja esim. paitaa pukiessa, kivut tuntuvat enemmänkin siltä että olisin vetänyt lihakseni maitohapoille. Kädet nousevat puoleen väliin, siitä ylöspäin en ole pahemmin kokeillut koska silikoniliuskat ovat kainalokarvoissa hieman kiinni ja sen takia tekee kipeää. 
Kävin kaupassa ja aavistuksen inhottavalta tuntui tärinä, mutta tänään kaupankäynti oli jo mukavamman tuntuista. Johtuneekohan sitten kun eilen minulla oli käytössä kovat pohjalliset kengissä, kun tänään kävin ulkona lenkkareilla jossa on melko hyvä iskunvaimennin. 
Apteekissa vaihdoin buranan ibumaxiin koska se toimii minulla paremmin. Panadolia en ottanut nyt ollenkaan koska en ole siinä huomannut tehoa. 
Niska on melkoisen jumissa varmaan siitä kun vain yhdessä asennossa voi nukkua.
Muuten olo on tosi hyvä, pirteä ja melko energinen. Tylsäähän täällä asuntolalla on olla, mutta onneksi perjantaina pääsee jo Porvooseen. 
Yö meni täällä paremmin kuin sairaalassa, omassa pehmeessä sängyssä. Menin nukkumaan jo yhdeksältä, heräsin kymmeneltä, kolmelta ja viidelta, mutta joka kerta nukahdin heti uusiksi. Kuuden aikaa nousin hetkeksi kävelemään, koska selkärankaa särki se jatkuva selällään makuilu. Sen jälkeen onnistuikin kahdeksaan asti nukkuminen ja pari tuntia nukuin vielä aamupäivällä.

Anteeksi mahdollisesti sekava, tönkkö ja ei-yksityiskohtainen teksti, niin paljon asiaa että pelottaa että asiat unohtuvat jos niitä ei heti yhteen pötköön äkkiä kirjoita.

Olo on henkisesti tosi hyvä ja fyysisestikkin parempi kun uskoin sen olevan. Tästä on hyvä jatkaa ja enää en pelkää tulevia leikkauksia niin paljon kuin ennen. (:


9 kommenttia:

  1. Onnea prosessin etenemisen johdosta! Miten menee nyt viikko leikkauksen jälkeen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvin menee, terveyskeskuksessa ollaan käyty ja sielläkin sanottiin että hyvältä näyttää.

      Poista
  2. en malta odottaa et tulee lisää blogia, joka päivä tarkistan :D ja tuntuu ku joulu ois, aina ku tullut lisää kirjoitusta

    VastaaPoista
  3. Miten on parantuminen menny?
    Jaksaisitko tehdä asiasta postausta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on mennyt, kipuja ei ole ollut missään vaiheessa kuin ihan äärettömän vähän. Nyt sujuu jo arjen asiat melko normaalisti.
      Ja joo tietty, huomenna käydään terveyskeskuksessa uusiksi niin sen jälkeen olisi tarkotus päivitellä kun 10 päivää tulee leikkauksesta kuluneeksi.

      Poista
  4. En oo ihan niin levänny kun oli tarkotus, muttaah.. :D

    VastaaPoista
  5. Ibumax = Burana, molemmat ovat samaa ibuprofeenia.:) Olen säännöllisen epäsäännöllisesti lueskellut tätä blogia ja nyt edelliskerrasta oli aikaa ja oli ilonen yllätys löytää monta uutta blogitekstiä. Kiva, kun asiat eteni ja pääsit tuohon rintojen poistoon. Toivottavasti arvet paranevat hyvin.:) Jatkan vielä lukemista, oli vielä joku uudempikin teksti, oli vain pakko kommentoida tuota Ibumax/Burana-asiaa.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis joo, siksi tuo vaihto olikin mahdollinen kun vaikuttava aine on samaa noissa, mutta en mä ole ikinä huomannu buranaa paremmaksi lääkkeeksi mun kohdalla kuin ibumax. Tai sitten ero on vain aivojen välissä, mutta mitäpä tuosta kun ibumax on halvempaakin. :D
      Mutta kiitoksia!

      Poista